Asiaa paholaisesta ja ihmisistä

Ihmisen elämän tärkein valinta on se, mitä kirjoituksia/sanaa pidämme luotettavina. Suurinosa suomalaisista ei esimerkiksi pidä Venäjän hallinnon liikkeelle laittamia sanomia luotettavina. Raamatun mukaan ihmiset ylipäätään ovat epäluotettavia, toki toiset ovat luotettavampia kuin toiset, mutta ihmisen luotettavuus muuttuu olosuhteiden mukaan. Suomalaistenkin rehellisyys loppuu siinä vaiheessa kun valehtelu on oman edun mukaista. Ihminen on helposti valheita uskova ja itsekin valehteleva ja valheita levittävä olento tässä syntisessä ja langenneessa tilassa. Ihminen myös taipuu kannattamaan valheita, vain koska se on hänen oman etunsa mukaista. Venäjänkin hallinnon jäsenet valehtelevat joko pelon vuoksi tai siksi että tavoittelevat korkeaa asemaa itselleen. Samoin suomalaiset poliitikot liittyvät EU:n valheellisiin väitteisiin, saadakseen korkeampia virkoja sieltä. Mutta he ovat kaikki syntisiä ihmisiä, aivan kuten me uskovatkin olemme olleet. He tarvitsevat pelastusta, joka on Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Raamatun mukaan paholainen on valheiden isä (John 8.44). Kun Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että hän tulisi ristiinnaulituksi, ja Pietari vastusti häntä, Jeesus nuhteli saatanaa, joka oli laittanut Pietarin suuhun sanat, joilla hän yritti saada Jeesuksen pois kuuliaisuudesta Isälleen. Paholainen vaikuttaa ihmisten kautta. Hän on paha ja murhanhimoinen henki (John 8.44). Hän ei tahtonut että Jeesus sovittaisi ihmisten synnit.

Meidän, joille Raamattu on totuus, tulee tarkastella paholaistakin Raamatun kautta. Maailmassa pyörii todella paljon valheellista tietoa myös hänestä, jonka tarkoitus on estää ihmisiä näkemästä kuinka hän heitä vie ja kuinka he siksi vikisevät.

Usko Jeesukseen on kääntymystä tämän pahan hengen vaikutusvallasta Jumalan puoleen (Apt. 26.18). Kun olemme turvanneet Jeesukseen, Jumala antaa meille anteeksi sen, mitä olemme paholaisen alaisuudessa tehneet (Ef. 2.1-5). Jokainen ihminen on ollut paholaisen leivissä.

Uskovaisina alamme huomata niitä ansoja, joita hän meidän tiellemme virittää. Ansoja joiden kautta vihaamme, tulemme osallisiksi valheista tai teemme muuta syntiä. Kun olimme epäuskoisia, me emme ymmärtäneet niitä ansoiksi. Paholainen yllyttää ihmisten "lihaa", siis itsekkyyttä meissä. Elämä Jumalalle on elämää Herralle Jeesukselle:

2. Korinttilaiskirje 5:14-15
' Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. '

Elämä paholaiselle on elämää itselle/lihalle.

Uskovainen on taistelussa tätä pahaa henkeä vastaan (Ef 6.10-17). Noista jakeista selviää myös se, että paholainen ja hänelle alamaiset henget ovat vielä viroissaan. Elämme pahassa maailmanjassa ja se on paha koska suuriosa ihmisistä ei ole tullut uskomaan Kristukseen eikä hävennyt pahuuttaan. Siksi paholainen on tämän maailman jumala (2 Kor. 4:4), ja on siihen asti, kunnes Jeesus tulee ja pystyttää Israelille valtakunnan (Apt 1.6-7) ja kun hän voimallaan hävittää saatananpalvojat. Silloin saatana syöstään vallastaan ja kahlitaan tuhanneksi vuodeksi odottamaan lopullista tuomiota (Ilm 12.7-9 ja 20.1-3).

Tässä ajassa saatana villitsee ihmiskuntaa sotiin, vihaan ja kaikenlaiseen pahaan, mutta ihminen ei koskaan ole viaton, vaan on suhteessa paholaiseen. Uskovaisena elämä on suhteen rakentamista Herraan Jeesukseen ja sen suhteen purkamista, joka meillä on ollut paholaiseen, ja siihen tarvitsemme Jumalan Sanaa.
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä olen ollut uskossa 17v mutta olen muutellut/joutunut muuttamaan noin 35 kertaa asuntoa ja paikkakuntaakin välillä. Olen pyytänyt jumalalta että elämässä olisi jotain järkeä ja että muuttelu loppuisi mutta niin ei ole käynyt. Tämä kaikki on saanut minut melko vakuuttuneeksi siitä että jumalaa ei ole. Jos jumala olisi ollut hän olisi tehnyt jotain niille ongelmille mitä minä olen hänelle kertonyt vuosikymmenien aikana. Hänen olemattomuus paljastuu elämän tarkoituksettomuudesta, siitä että ihmisten viha ja elämän aallokot heittelevät minua paikasta ja asunnosta toiseen yhtä voimakkaasti kuin ennen uskoa. Ennen kuin niinkutsutusti ankkuroin itseni olemattomaan jeesuksen sanaan. Jumalan olemattomuus paljastuu siinä että vaikka korjaat jonkun asian mutta huomaatkin ettei sillä tekemälläsi korjauksella ollut vaikutusyhteyttä korjattavaan asiaan vaikka luulitkin niin, ikäänkuin jumala olisi pimittänyt sinulta tietoa vaikka kysyit hänen neuvoaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen elämän tärkein valinta on se, mitä kirjoituksia/sanaa pidämme luotettavina. Suurinosa suomalaisista ei esimerkiksi pidä Venäjän hallinnon liikkeelle laittamia sanomia luotettavina. Raamatun mukaan ihmiset ylipäätään ovat epäluotettavia, toki toiset ovat luotettavampia kuin toiset, mutta ihmisen luotettavuus muuttuu olosuhteiden mukaan. Suomalaistenkin rehellisyys loppuu siinä vaiheessa kun valehtelu on oman edun mukaista. Ihminen on helposti valheita uskova ja itsekin valehteleva ja valheita levittävä olento tässä syntisessä ja langenneessa tilassa. Ihminen myös taipuu kannattamaan valheita, vain koska se on hänen oman etunsa mukaista. Venäjänkin hallinnon jäsenet valehtelevat joko pelon vuoksi tai siksi että tavoittelevat korkeaa asemaa itselleen. Samoin suomalaiset poliitikot liittyvät EU:n valheellisiin väitteisiin, saadakseen korkeampia virkoja sieltä. Mutta he ovat kaikki syntisiä ihmisiä, aivan kuten me uskovatkin olemme olleet. He tarvitsevat pelastusta, joka on Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Raamatun mukaan paholainen on valheiden isä (John 8.44). Kun Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että hän tulisi ristiinnaulituksi, ja Pietari vastusti häntä, Jeesus nuhteli saatanaa, joka oli laittanut Pietarin suuhun sanat, joilla hän yritti saada Jeesuksen pois kuuliaisuudesta Isälleen. Paholainen vaikuttaa ihmisten kautta. Hän on paha ja murhanhimoinen henki (John 8.44). Hän ei tahtonut että Jeesus sovittaisi ihmisten synnit.

Meidän, joille Raamattu on totuus, tulee tarkastella paholaistakin Raamatun kautta. Maailmassa pyörii todella paljon valheellista tietoa myös hänestä, jonka tarkoitus on estää ihmisiä näkemästä kuinka hän heitä vie ja kuinka he siksi vikisevät.

Usko Jeesukseen on kääntymystä tämän pahan hengen vaikutusvallasta Jumalan puoleen (Apt. 26.18). Kun olemme turvanneet Jeesukseen, Jumala antaa meille anteeksi sen, mitä olemme paholaisen alaisuudessa tehneet (Ef. 2.1-5). Jokainen ihminen on ollut paholaisen leivissä.

Uskovaisina alamme huomata niitä ansoja, joita hän meidän tiellemme virittää. Ansoja joiden kautta vihaamme, tulemme osallisiksi valheista tai teemme muuta syntiä. Kun olimme epäuskoisia, me emme ymmärtäneet niitä ansoiksi. Paholainen yllyttää ihmisten "lihaa", siis itsekkyyttä meissä. Elämä Jumalalle on elämää Herralle Jeesukselle:

2. Korinttilaiskirje 5:14-15
' Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. '

Elämä paholaiselle on elämää itselle/lihalle.

Uskovainen on taistelussa tätä pahaa henkeä vastaan (Ef 6.10-17). Noista jakeista selviää myös se, että paholainen ja hänelle alamaiset henget ovat vielä viroissaan. Elämme pahassa maailmanjassa ja se on paha koska suuriosa ihmisistä ei ole tullut uskomaan Kristukseen eikä hävennyt pahuuttaan. Siksi paholainen on tämän maailman jumala (2 Kor. 4:4), ja on siihen asti, kunnes Jeesus tulee ja pystyttää Israelille valtakunnan (Apt 1.6-7) ja kun hän voimallaan hävittää saatananpalvojat. Silloin saatana syöstään vallastaan ja kahlitaan tuhanneksi vuodeksi odottamaan lopullista tuomiota (Ilm 12.7-9 ja 20.1-3).

Tässä ajassa saatana villitsee ihmiskuntaa sotiin, vihaan ja kaikenlaiseen pahaan, mutta ihminen ei koskaan ole viaton, vaan on suhteessa paholaiseen. Uskovaisena elämä on suhteen rakentamista Herraan Jeesukseen ja sen suhteen purkamista, joka meillä on ollut paholaiseen, ja siihen tarvitsemme Jumalan Sanaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu