Assmannhan oli Alavudellakin suunnittelemassa kirjon sisämaalauksia.

Anonyymi-ap

https://www.youtube.com/watch?v=Jx2i72M-8V8

Tämä yksi video todistaa sen, miten alkeellisia, kykenemättömiä ja osaamattomia Suomen poliisit olivat 1950 ja -60 -luvulla. Hilkka todistaa samojen tyyppien karkeat virheet, jättäessään tutkimatta uhrin läheisten tekemiset 1970- luvullakin.

Kun Assmann tulee Varjuksen asunnolta verisenä ulos, niin poliisi päästää hänet suunnilleen ruumiin vierestä menemään. Assmann ja Varjus seurustelivat kuukausia.
Assmann sai Suomen passin Länsi-Saksan passin päälle. Hän matkusteli Pohjoismaissa kuin turisti vuodesta toiseen. Kuka tai mikä oli takana?

Asmannin näköinen oli Bodominjärven rannoilla niin murhapäivää aikaisemmin, kuin kioskilla murhailtana. Sitten myöhemmin lääkärin Palon luona sekaisin, verisenä ja apua pyydellen kirurgissa. Tätäkään ei poliisi osannut ajatella murhaajaksi. Oliko Ahti Aronen sakissa päätutkijana? Ei riittänyt että oli vanha suojeluskuntalainen ja putkassa osasi sidottua potkia ja lyödä.
Nils Gustafsson osasi hämärästi kuvailla puukottaja miehen ulkomuodon Assmannin muotoon, maatessaan puoli tajuttomana teltan päällä.

Assmannia luultavasti suojeli korkeat kirkon vaikutusvaltaiset, yhdessä poliisin ja politiikkojen kanssa. Assmannhan oli Alavudellakin suunnittelemassa kirjon sisämaalauksia.
Assmann oli luultavasti SS-miehenä sekopäisenä koulutettu NL:n vankileirillä ja oli samalla Naton kaksoisagentti. Luuliko suomen "viisaat" saavansa hänestä kolmoisagentin käyttöönsä. Päästivät hänet neljästä varmasta murhasta vapaaksi?

7

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      siis pitää olla Alavuden kirkon sisämaalauksia

    • Anonyymi00002

      Assmann saattoi olla Bodomin tekijä ja tappoi Varjuksen ja muutamia muita 1960- luvun ratkeamattomia naismurhia. Osaan oli syynä poliisin osaamattomuus ja osaan kielto olla käymättä Assmanniin käsiksi.

      Kun tällainen mies annettiin vapaana huseerata, niin käskyt tuli todella korkealta. Siinä piti olla mukana jo pääministerit ja presidentti. Mitä sillä pelillä voitettiin?

    • Anonyymi00004

      Yleensä ottaen ulkomaalainen selviää suomessa vakavastakin rikoksesta

    • Anonyymi00005

      Tuo video on tehty olettamuksille. Toisaalta poliisin ns "tieto" naurattaisi nyt.

    • Anonyymi00006

      Kyllä poliisi sössi Bodomin ja huolella ja tekijä tai tekijät saivat hyvän n 4,5h etumatkan, huomioikaa että Boismanin ja Gustafonin kengät löytyivät n. 3km päästä itse murhapaikalta.

      Paljain jaloin ollaan siis tultu kytikselle odottelemaan sopivaa hetkeä iskeä ettei jäisi kengänjälkiä, sitten pinkaistu pakoon moottoripyörille toisten kengillä.

      Huomioikaa ettei kahta kalastajaa niemellä ole koskaan tavoitettu, kalastajat ketkä jättivät saaliinsa rantakiville.

      Vielä huomioitavaa että Tuulikki Mäki oli alkujaan Seinäjokisia joka muutti perheensä mukana Helsinkiin n. vuosi ennen kuolemaansa.

      Olisiko siis tappaja juurikin Tuulikin mustasukkainen ex-poikaystävä Seinäjoelta tai lähikunnista??

      • Anonyymi00007

        Idioottimaisuudessa kuitenkin löytyi kymmeniä vuosia myöhemmin, yksi poliisineuvos, väkvaltaosaston johtaja, kolme ylikomissaaria ja lauma muita väittämään, että Nils Gustafsson melkein kuoliaaksi puukotettuna tappoi, juoksi kengät kolmen kilometrin päähän piiloon ja vuoti teltalle arviolta litran verta. Tähän liittyi valtakunnan syyttäjä. Mitä näistä poliisiristein palkituista tykkäät?


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Idioottimaisuudessa kuitenkin löytyi kymmeniä vuosia myöhemmin, yksi poliisineuvos, väkvaltaosaston johtaja, kolme ylikomissaaria ja lauma muita väittämään, että Nils Gustafsson melkein kuoliaaksi puukotettuna tappoi, juoksi kengät kolmen kilometrin päähän piiloon ja vuoti teltalle arviolta litran verta. Tähän liittyi valtakunnan syyttäjä. Mitä näistä poliisiristein palkituista tykkäät?

        No, poliisi epäonnistui pahanpäiväisesti tässä yrityksessään eikä Krp enää halua juttua siitä syystä avata vaikka uusia todisteitakin ja tutkintalijoja olisi ollut saatavilla.

        En vain ymmärrä, miten ihmeessä ne ovat yleensä päätyneet Gustafssonia tapauksesta syyttämään?

        Jokainen joka on Hannes Markkulan kirjan Bodomin murhat lukenut kyllä tulisi ymmärtää tuonkin tapauksen kokonaisuuden.

        Mielestäni kyseiset murhat olivat juurikin intohimomurhia mustasukkaisuuden tunnemeressä toteutettuja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe