Netistä löytyy tuo tieto että salmiakki aiheuttaa verenpainetta,mutta en ole sitä tähän mennessä pystynyt itse varmuudella toteamaan kun vasta nyt.
Se on ollut varmuudella tiedossa että pienikin lihominen aiheuttaa verenpainetta.
Salmiakki tosiaan aiheutaaa verenpainetta.Totesin sen nyt itsekkin.Yläpaine on ollut nyt noin kuukauden 135 mikä on sekin liikaa ja heti kun söin salmiakkia
245 grammaa ylipaine oli
seuraavana aamuna 155 😱
Olen saanut se yleensä ennen pois alle viikossa lopettamalla kaikki karkit.Liikunta auttaa siinä jonkin verran mutta se ei riitä yksistään sitä poistamaan.
Aiheutaako salmiakki verenpainetta
48
337
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kyllähän niin on väitetty, että salmiakki voi nostaa verenpainetta. Ei se sitä kaikille aiheuta, joillekin kuitenkin.
Kannattaisi ehkä olla syömättä sellaista, josta verenpaine nousee.- Anonyymi00002
Kyllä yläpaine silloin pysyi alhaalla noin 120-125 kun sain itseni laihtumaan vaikka söin salmiakkia noin 45 grammaa joka päivä.
Se miksi alan sitä aina syömään johtuu vain siitä että se on niin hyvänmakuista.Ehdottomasti kaikista parhaimman makuista karkkia mitä on olemassa.
- Anonyymi00003
Pakko ne on nyt lopettaa KOKONAAN ainakin viikoksi koska sitä saattaa muuten kuolla .Verisuoni voi katketa päästä liian suuren verenpaineen takia.😧
- Anonyymi00004
Älä pelottele toista.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Älä pelottele toista.
Aivoinfakti
Infarktien sarja muutti Timo T.A. Mikkosen elämän – sokeutui ja halvaantui vuonna 2011 | MTV Uutiset https://share.google/DCluCCQbcLtwuXx1y - Anonyymi00009
Anonyymi00005 kirjoitti:
Aivoinfakti
Infarktien sarja muutti Timo T.A. Mikkosen elämän – sokeutui ja halvaantui vuonna 2011 | MTV Uutiset https://share.google/DCluCCQbcLtwuXx1yKyllä tuon tiedän. Ja toki kuka vain voi saada aivoinfarktin jostain syystä.
Sanoin vain, ettei ketään kannata pelotella kuitenkaan. - Anonyymi00012
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kyllä tuon tiedän. Ja toki kuka vain voi saada aivoinfarktin jostain syystä.
Sanoin vain, ettei ketään kannata pelotella kuitenkaan.Korkean verenpaineen PYSTYY helposti parantamaan ilman lääkkeitä,minäkin olen parantanut sen jo monet kerrat.Se parantuu vain niin että alkaa syömään terveellisesti.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Korkean verenpaineen PYSTYY helposti parantamaan ilman lääkkeitä,minäkin olen parantanut sen jo monet kerrat.Se parantuu vain niin että alkaa syömään terveellisesti.
Pitää jättää pois kaikki karkit ja muu roskaruoka ja lopettaa liika syöminen ja harrastaa ainakin jonkinlaista liikuntaa.Vähintään kävelyä.
Tuolla konstilla se on aina parantunut. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Pitää jättää pois kaikki karkit ja muu roskaruoka ja lopettaa liika syöminen ja harrastaa ainakin jonkinlaista liikuntaa.Vähintään kävelyä.
Tuolla konstilla se on aina parantunut.Nyt yläpaine oli laskenut 10 pykälää yhdessä päivässä eli nyt 144 .Tavoite on 120
Silloin kun se oli 155 aamulla heräsin kovaan päänsärkyyn.
Verenpaine tulee aivan samalla tavalla laihoillekkin jos syö väärin.Tiedän yhden laihan joka kuoli 55 vuotiaana aivoinfaktiin.
Esim perunalastut on vaarallista ruokaa. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Nyt yläpaine oli laskenut 10 pykälää yhdessä päivässä eli nyt 144 .Tavoite on 120
Silloin kun se oli 155 aamulla heräsin kovaan päänsärkyyn.
Verenpaine tulee aivan samalla tavalla laihoillekkin jos syö väärin.Tiedän yhden laihan joka kuoli 55 vuotiaana aivoinfaktiin.
Esim perunalastut on vaarallista ruokaa.Laiha nuori nainen,mutta verisuonet huonossa kunnossa,koska elänyt herkuilla.
Parikymppisen Mandimai Sundbergin verisuonet järkyttävät – Pippa Laukka jää sanattomaksi avatessaan jääkaapin
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011646463.html - Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Nyt yläpaine oli laskenut 10 pykälää yhdessä päivässä eli nyt 144 .Tavoite on 120
Silloin kun se oli 155 aamulla heräsin kovaan päänsärkyyn.
Verenpaine tulee aivan samalla tavalla laihoillekkin jos syö väärin.Tiedän yhden laihan joka kuoli 55 vuotiaana aivoinfaktiin.
Esim perunalastut on vaarallista ruokaa.Kaikki rasvainen ja liian suolainen on pahaksi sydämelle ja verenkierrolle. Kannattaa välttää, niin saattaa verenpaineetkin pysyä kunnossa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00014 kirjoitti:
Nyt yläpaine oli laskenut 10 pykälää yhdessä päivässä eli nyt 144 .Tavoite on 120
Silloin kun se oli 155 aamulla heräsin kovaan päänsärkyyn.
Verenpaine tulee aivan samalla tavalla laihoillekkin jos syö väärin.Tiedän yhden laihan joka kuoli 55 vuotiaana aivoinfaktiin.
Esim perunalastut on vaarallista ruokaa.Ostin sen 200 gramman pussin puuiilosta kun kävin ostamassa Fiskarsin paistinpannun keraamiselka pinnoitteella missä ei ole muovia niinkuin teflonpannuissa.Samiakin kilohinta oli vain 5 euroa.Olin ostanut sen saman pussin viikko sittenkin.
Sen lisäksi olin päivällä aikaisemmin ostanut 3 vanhaa autoa 45 grammaa. - Anonyymi00020
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ostin sen 200 gramman pussin puuiilosta kun kävin ostamassa Fiskarsin paistinpannun keraamiselka pinnoitteella missä ei ole muovia niinkuin teflonpannuissa.Samiakin kilohinta oli vain 5 euroa.Olin ostanut sen saman pussin viikko sittenkin.
Sen lisäksi olin päivällä aikaisemmin ostanut 3 vanhaa autoa 45 grammaa.Yritä vaihtaa hedelmiin, ne on terveellisempiä, ja sitä paitsi ihan hyviäkin.
- Anonyymi00021
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ostin sen 200 gramman pussin puuiilosta kun kävin ostamassa Fiskarsin paistinpannun keraamiselka pinnoitteella missä ei ole muovia niinkuin teflonpannuissa.Samiakin kilohinta oli vain 5 euroa.Olin ostanut sen saman pussin viikko sittenkin.
Sen lisäksi olin päivällä aikaisemmin ostanut 3 vanhaa autoa 45 grammaa.Pussissa oli kaikki nämä aineet,eli 10 eri lisäainetta.
Valmistajaksi ilmoitettiin vain EU
Ja siinä pussin kyljessä oli tontun kuva.Sitä ei löytynyt Puuilo valikoimasta mitkä oli laitettu nettiin.
KIRPEÄ SEKOITUS
Ainesosat: Glukoosisiirappi, sokeri, liivate (siasta), vesi, happo: sitruuna, omena, maito; modifioitu tärkkelys, muunnettu perunatärkkelys, maissitärkkelys, perunaproteiini, melassi, VEHNÄJAUHO, kasvirasva: kookos, rypsi, auringonkukka; kokonaan kovetettu rypsiöljy, karamellisoitu sokerisiirappi, aromit ja luontaiset aromit (mm. appelsiini, mandariini), täysmehutiivisteet: mansikka, vadelma, sitruuna, päärynä, ananas, appelsiini; lakritsiuute, väriä antavat elintarvikkeet: mustaporkkana, porkkana, mustaviinimarja, retiisi, sitruuna, spiruliina, omena, paprika, kurpitsa, kirsikka, bataatti, saflori; värit: E120, E151, E131, E141, E150d; kosteudensäilyttäjä: sorbitolit, E350i; stabilointiaine: E422; happamuudensäätöaine: E330, E331; kookospähkinäöljy, suola, vähärasvainen kaakaojauhe, emulgointiaine: E471. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Pussissa oli kaikki nämä aineet,eli 10 eri lisäainetta.
Valmistajaksi ilmoitettiin vain EU
Ja siinä pussin kyljessä oli tontun kuva.Sitä ei löytynyt Puuilo valikoimasta mitkä oli laitettu nettiin.
KIRPEÄ SEKOITUS
Ainesosat: Glukoosisiirappi, sokeri, liivate (siasta), vesi, happo: sitruuna, omena, maito; modifioitu tärkkelys, muunnettu perunatärkkelys, maissitärkkelys, perunaproteiini, melassi, VEHNÄJAUHO, kasvirasva: kookos, rypsi, auringonkukka; kokonaan kovetettu rypsiöljy, karamellisoitu sokerisiirappi, aromit ja luontaiset aromit (mm. appelsiini, mandariini), täysmehutiivisteet: mansikka, vadelma, sitruuna, päärynä, ananas, appelsiini; lakritsiuute, väriä antavat elintarvikkeet: mustaporkkana, porkkana, mustaviinimarja, retiisi, sitruuna, spiruliina, omena, paprika, kurpitsa, kirsikka, bataatti, saflori; värit: E120, E151, E131, E141, E150d; kosteudensäilyttäjä: sorbitolit, E350i; stabilointiaine: E422; happamuudensäätöaine: E330, E331; kookospähkinäöljy, suola, vähärasvainen kaakaojauhe, emulgointiaine: E471.Tekoälyn mukaan 😱
Huomioitavaa: Lakritsin vaikutus verenpaineeseen voi kestää jopa useita viikkoja sen jälkeen, kun karkkien syönti on lopetettu. Verenpainepotilaille suositellaan lakritsiuutetta sisältävien tuotteiden välttämistä kokonaan. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Tekoälyn mukaan 😱
Huomioitavaa: Lakritsin vaikutus verenpaineeseen voi kestää jopa useita viikkoja sen jälkeen, kun karkkien syönti on lopetettu. Verenpainepotilaille suositellaan lakritsiuutetta sisältävien tuotteiden välttämistä kokonaan.Olen kuullut että yksi ainoa lakritsikarkki nostaa joillakin verenpainetta monta viikkoa 😱
- Anonyymi00010
Sotkee sun estrogeenitasot
- Anonyymi00011
Siis suola vai salmiakki ?
Mitä jos onkin kyse miehestä, heillä ei ole estrogeeniä. - Anonyymi00018
Anonyymi00011 kirjoitti:
Siis suola vai salmiakki ?
Mitä jos onkin kyse miehestä, heillä ei ole estrogeeniä.onko mies
Lakritsihappo nostaa verenpainetta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lakritsihappo
- Anonyymi00019
Olen kirjoittanut salmiakista tänne ennenkin,siitä on ollut tietoa,mutta ei omaa kokemusta.
Lopetin sen silloin niitten varoitusten mukaan.
Se aiheuttaa myös kovaa jatkuvaa päänsärkyä.
Salmiakki on myrkkyä,lisäaineet - - Suomi24 Keskustelut https://share.google/mHBoWC2jBhikmAGvC - Anonyymi00024
Tässäkin 21 eri lisäainetta 😳
Monster Mix makeissekoitus 1kg https://share.google/m3TW1z1lsTz5v0Di8 - Anonyymi00025
Mä olen salmiakkiaddikti, mutta korkeat verenpaineet olen saanut ainoastaan syömällä liikaa (kuten aina syön salmiakkia, joka päivä n. 100g) lemppareitani, Halvan salmiakkiautoja ja -ruutuja. Samaa ongelmaa samoilla määrillä ei tule Fazerin salmiakkimixillä (en ite välitä siinä olevasta supersalmiakista, mutta syön nekin). Ja tämä on huomattu jo aikaa sitten, joudun ottamaan kalium-lisää normaalia enemmän, tämä on minulle myös määrätty aiemmin, myös salmiakki sallitaan minulle, koska verenpaineeni saattavat ilman suolaa ja kaliumlisää laskea 70/40, sitten olenkin jo sairaalakunnossa, onneksi en tarvitse lääkkeitä jatkuvasti.
Lakritsioireyhtymä on kuitenkin se termi, joka kuvaa AP tilaasi, nostaa verenpainetta ja kerryttää nestettä kehoon "hyvässä vaiheessa".
https://www.duodecimlehti.fi/duo18281- Anonyymi00026
Ja unohtui, että kaikki salmiakki ei ole yhtä pahaa ja sisällä yhtä paljon glykyrritsiinia eli tämän "pahan" alkulähdettä , puhdas laku jatkuvasti syötynä on ehkä se pahempi vaihtoehto, mutta salmiakkia tuo syömäsi määrä sisältää myös suolaa enemmän kuin peruslaku.
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Ja unohtui, että kaikki salmiakki ei ole yhtä pahaa ja sisällä yhtä paljon glykyrritsiinia eli tämän "pahan" alkulähdettä , puhdas laku jatkuvasti syötynä on ehkä se pahempi vaihtoehto, mutta salmiakkia tuo syömäsi määrä sisältää myös suolaa enemmän kuin peruslaku.
Tässä vanha lista Duodecimin sivuilta, josta omat syömäni puuttuvat, mutta vähän auttaa, puhuu lakritsista lähinnä, mutta lakritsiuutetta käytetään salmiakissakin. Otsikko "Lakritsi, aldosteroni ja verenpaine".
https://www.duodecimlehti.fi/duo40205 - Anonyymi00028
Sinun tapauksessasi se ei sitten ole haitallista verenpaineelle, jos sinulla on niin alhaiset paineet ollut.
Mutta kai siitä jotain muuta haittaa voi olla ? Luulisi, että hampaatkin kärsii, jos jatkuvasti mussuttaa jotain makeaa.
Eikä suolistokaan välttämättä tykkää. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sinun tapauksessasi se ei sitten ole haitallista verenpaineelle, jos sinulla on niin alhaiset paineet ollut.
Mutta kai siitä jotain muuta haittaa voi olla ? Luulisi, että hampaatkin kärsii, jos jatkuvasti mussuttaa jotain makeaa.
Eikä suolistokaan välttämättä tykkää.Anteeksi, salmiakki sai minut ketjuun, en vain noita omia arvoja sanonut ja kerroin oman tarinani epämääräisesti. Oma ylä- eli systolinen lempparisalmiakkia syödessä suhteessa omaan alapaineeseen eli diastoliseen ja liian alhaiseen sai vihdoin aikoinaan yhden lääkärin miettimään kohdallani lakritsioireyhtymää, päälle oma alapaine ei ole koskaan noussut tuolta alhaalta, mutta tietyillä salmiakeilla taas alkoi kamala hikoilu, tärinä ja systolinen eli se yläpaine nousi minulla jopa 120 (mikä ei kuulosta paljolta, mutta syke oli lähelle 100 ja alapaine samaan aikaan max 50 jopa lääkärissä, ei ole minulle normaalia). Tästä syystä salmiakkihimoni otettiin mietintään syynä ja katsottiin myös jotain verikokeita, noita aldosteroni ja kortisoli. Ja syy alhaiseen alaverenpaineeseeni on ilmeisesti korkeat kolesterolit/triglyseridi ja mahdollinen riski sairastua valtimotauteihin on ilmeisesti korkea, yläpaine sitten nousee helpommin, ja siksi salmiakkiaddiktiksi olen alkanutkin, nyt juuri syötyä oli 105/55.
- Anonyymi00030
Tässä yksi juttu salmiakista
HS: Pienikin määrä lakua tai salmiakkia voi olla osalle ihmisistä kohtalosta - Uutiset kotimaasta ja maailmalta - Maaseudun Tulevaisuus https://share.google/23pFHIideH9Zz3cCC - Anonyymi00031
Anonyymi00027 kirjoitti:
Tässä vanha lista Duodecimin sivuilta, josta omat syömäni puuttuvat, mutta vähän auttaa, puhuu lakritsista lähinnä, mutta lakritsiuutetta käytetään salmiakissakin. Otsikko "Lakritsi, aldosteroni ja verenpaine".
https://www.duodecimlehti.fi/duo40205Niissä on suuria eroja.On erittäin vaarallisia ja turvallisempia salmiakkeja.
Jos niitä yleensä syö,pitää ottaa tarkasti selvää ne turvallisimmat merkit. - Anonyymi00032
Sellainenkin on kuin salmiakin himo.
- Anonyymi00035
Anonyymi00031 kirjoitti:
Niissä on suuria eroja.On erittäin vaarallisia ja turvallisempia salmiakkeja.
Jos niitä yleensä syö,pitää ottaa tarkasti selvää ne turvallisimmat merkit.Kaikista vaarallisimmat merkit pitäisi lailla kieltää,eli ne missä on lakritsiuutetta.
- Anonyymi00034
Verenpaineen Aamuyläpaine on laskenut 10 pykälää joka päivä nyt kolmen päivän ajan,ja KOVA jatkuva päänsärky on parantunut.
Ensin se oli 155 sitten 144 nyt 137
Kyllä salmiakki näyttää tosiaan nostavan verenpainetta.
Täytyy lopettaa ne kokonaan ja monet muutkin karkit aiheuttaa varmasti aivan
samalla tavalla verenpainetta 👈
Pystyn aivan helposti olemaan syömättä niitä,koska ne pystyy korvaamaan aivan helposti terveellisillä herkuilla.
EI niitä kannata syödä jos ne tuhoaa terveyden 😧
Saa nähdä laskeeko ylipaine 120 niinkuin ennenkin.- Anonyymi00037
Siinä pussin kyljessä ei edes lukenut salmiakki,vaan kirpeä makeisekoitus.Teksti oli aivan selvästi määräysten vastainen liian pienellä kirjoitettu ja läpinäkyvän pussin kyljessä josta ei saanut mitään selvää.
Taidankin tehdä tästä lähtien niin etten syö mitään niitä joissa on pussin kyljessä E koodeja.
Nyt on aivan erinomainen olo kun en ole syönyt mitään myrkkyjä.
Ne kaikki muutkin lisäaineet saattaa aiheuttaa verenpainetta tai jotain muuta eikä ainoastaan lakritsiuute. - Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Siinä pussin kyljessä ei edes lukenut salmiakki,vaan kirpeä makeisekoitus.Teksti oli aivan selvästi määräysten vastainen liian pienellä kirjoitettu ja läpinäkyvän pussin kyljessä josta ei saanut mitään selvää.
Taidankin tehdä tästä lähtien niin etten syö mitään niitä joissa on pussin kyljessä E koodeja.
Nyt on aivan erinomainen olo kun en ole syönyt mitään myrkkyjä.
Ne kaikki muutkin lisäaineet saattaa aiheuttaa verenpainetta tai jotain muuta eikä ainoastaan lakritsiuute.Ei sitä pysty edes laihduttamaan jos on verenpainetta.
Jos päätä särkee ja väsyttää,se on täysi mahdottomuus.
Ennemmin sitä silloin syö enemmän ja lihoo. - Anonyymi00039
Anonyymi00038 kirjoitti:
Ei sitä pysty edes laihduttamaan jos on verenpainetta.
Jos päätä särkee ja väsyttää,se on täysi mahdottomuus.
Ennemmin sitä silloin syö enemmän ja lihoo.Jos alkaa lihomaan, on siinäkin omat riskinsä.
Miksi ylipäänsä on syötävä makeisia, onko se joku riippuvuus ?
Voisihan sitä syödä jotain terveellisempääkin. - Anonyymi00042
Anonyymi00038 kirjoitti:
Ei sitä pysty edes laihduttamaan jos on verenpainetta.
Jos päätä särkee ja väsyttää,se on täysi mahdottomuus.
Ennemmin sitä silloin syö enemmän ja lihoo.Tuona aikana kädet ja jalat oli aivan jäässä ja jaloissa piti pitää sisälläkin villasukkia ja lampaanahkatossuja.
On ne nyt alkanut uudestaan lämpenemään kun en ole syönyt niitä myrkkyjä.Kaikki tämä yhden pienen 200 gramman karkkipussin takia. - Anonyymi00043
Sitä ajattelee että kyllä minä saan syödä,ei minulle siitä mitään verenpainetta tule.
- Anonyymi00044
Nyt yläpaine oli aamulla vain 130 eli laskenut lisää 7 pykälää.Se oli sen ansiota kun en syönyt yhtään illalla leipää.Leivässä on paljon suolaa ja leivän päälle laitetaan suolaista.Itse käytin juustoa ja kalaa.
Verenpaine laskee parhaiten silloin kun harrastaa paljon liikuntaa ja syö vähäsuolaista ruokaa.
Kerran siinä meni melkein vuosi kun en noudattanut kunnolla niistä kumpaakaan.Liikuntaan ei ollut silloin aikaa ja söin väärin. - Anonyymi00047
Anonyymi00044 kirjoitti:
Nyt yläpaine oli aamulla vain 130 eli laskenut lisää 7 pykälää.Se oli sen ansiota kun en syönyt yhtään illalla leipää.Leivässä on paljon suolaa ja leivän päälle laitetaan suolaista.Itse käytin juustoa ja kalaa.
Verenpaine laskee parhaiten silloin kun harrastaa paljon liikuntaa ja syö vähäsuolaista ruokaa.
Kerran siinä meni melkein vuosi kun en noudattanut kunnolla niistä kumpaakaan.Liikuntaan ei ollut silloin aikaa ja söin väärin.Pyörälenkin 2,5 tuntia jälkeen yläpaine oli enään 126
Kunto oli nyt huomattavasti parempi kuin aikaisemmin.
jaksoi hyvin pyöräillä kun verenpaineen on ollut alempana.
Olen minä ennenkin lopettanut leipien syömisen,jo 40 vuotta sittenkin mutta vain siksi että se on niin lihottavaa ruokaa.En ole silloin tiennyt mitään verenpaineesta,enkä ole omistanut verenpainemittaria.
Kaikista tehokkain konsti laihtua ja parantaa verenpaine on lopettaa kokonaan KAIKKI viljatuotteet. - Anonyymi00049
Anonyymi00044 kirjoitti:
Nyt yläpaine oli aamulla vain 130 eli laskenut lisää 7 pykälää.Se oli sen ansiota kun en syönyt yhtään illalla leipää.Leivässä on paljon suolaa ja leivän päälle laitetaan suolaista.Itse käytin juustoa ja kalaa.
Verenpaine laskee parhaiten silloin kun harrastaa paljon liikuntaa ja syö vähäsuolaista ruokaa.
Kerran siinä meni melkein vuosi kun en noudattanut kunnolla niistä kumpaakaan.Liikuntaan ei ollut silloin aikaa ja söin väärin.Nyt neljän päivän jälkeen yläpaine oli VAIN 124 kun lopetin myös leipien syömisen enkä ole syönyt mitään karkkeja.
Leivät on täynnä suolaa.Se on vale että leipä on terveellistä,siihen kuolee ja lihoo läskiksi jos sitä syö.
Myös liha ja kala on täynnä suolaa mikä tekee niistä epäterveellistä ruokaa.
Vegaanit on osittain oikeassa lihan syömisestä.
Liikuntaakin vähentää verenpainetta,se perustuu siihen että hikoilun mukana poistuu kehosta suolaa.
Pesin vasta yhdet tuuipuvun housut,ne oli suolasta ja muusta liasta aivan kankeat ja muuttuivat pesussa aivan pehmeäksi.
Suolan poistumisen huomaa joskus siitäkin kun vaatteen kuivuessa vaatteen pintaan tulee valkoisia raitoja,se on kehosta poistunutta suolaa.
Leipien syömisen lopettaminen vähensi heti kaloreita päivässä 1000 eli nyt myös laihdun.
Silloin kun söin leipää,kalorit oli 2800-3000 JOKA PÄIVÄ 😲😱 - Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Nyt neljän päivän jälkeen yläpaine oli VAIN 124 kun lopetin myös leipien syömisen enkä ole syönyt mitään karkkeja.
Leivät on täynnä suolaa.Se on vale että leipä on terveellistä,siihen kuolee ja lihoo läskiksi jos sitä syö.
Myös liha ja kala on täynnä suolaa mikä tekee niistä epäterveellistä ruokaa.
Vegaanit on osittain oikeassa lihan syömisestä.
Liikuntaakin vähentää verenpainetta,se perustuu siihen että hikoilun mukana poistuu kehosta suolaa.
Pesin vasta yhdet tuuipuvun housut,ne oli suolasta ja muusta liasta aivan kankeat ja muuttuivat pesussa aivan pehmeäksi.
Suolan poistumisen huomaa joskus siitäkin kun vaatteen kuivuessa vaatteen pintaan tulee valkoisia raitoja,se on kehosta poistunutta suolaa.
Leipien syömisen lopettaminen vähensi heti kaloreita päivässä 1000 eli nyt myös laihdun.
Silloin kun söin leipää,kalorit oli 2800-3000 JOKA PÄIVÄ 😲😱Tuo 124 oli siis aamulla,samaan aikaan kuin 4 päivää aikaisemmin kun se oli 155
Ja alapainekkin on laskenut 10 pykälää,se oli 74
- Anonyymi00036
Paineet on syytä saada ihan lähelle nollaa
- Anonyymi00040
No eipä ole, kun sitten olisi jo kuollut.
- Anonyymi00041
Ihmisellä on aina verenpainetta paitsi kun olet kuollut.Salmiakki nostaa verenpainetta
- Anonyymi00045
Ei korkeaan verenpaineeseen tarvitse hommata mitään verenpainelääkkeitä.Sen saa pois muuttamalla ruokavaliota,vähentämällä suolaa ja sokeria 80%
Sekä laihduttamisella.😲 - Anonyymi00046
sulla on taas estrogeenit seilaamassa
- Anonyymi00048
Kyllähän sen salmiakille altis havaitsee ihan päänsärkynä, jos tulee popsineeksi yli rajansa tätä herkkua.
- Anonyymi00051
Olen tänne ennenkin kirjoittanut leipien aiheuttamasta verenpaineesta.
Pitsa on leipää jossa on päällä juustoa.
Se on täynnä suolaa 😳
Pitsa nosti verenpaineen - - Suomi24 Keskustelut https://share.google/pqcSdpxxXlvyTnmSU
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304136Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122614Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121382- 481159
- 771065
- 59933
- 45926
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911