Savonlinnassa tapahtuu nyt hyvin outoja asioita...
Kiinalaistaustainen kaupunginjohtaja??
Anonyymi-ap
19280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pitää toivoa että Savonlinnan valtuuston persujäsenet malttavat olla vääntelemättä naamojaan kun uusi pomonsa tulee sittäytymään.
Hai! ^_^
Persutkin kannattivat kiinalaissyntyisen Ding Ma'n valintaa Savonlinnan määräaikaiseksi kaupunginjohtajaksi.
Oliko vahinko vai oliko epäsuora anteeksipyyntö kiinalaisia ärsyttäneistä naamanvääntelyista.
Hai on japania, tai suomea eri merkityksessä.
Valtuusto on kaupunginjohtajan pomo.
Ei toisinpäin.
Savo menee venäjälle ww3 jälkeen.
Putin on kuulemma kaatunut rapussa ja lomailee datsallaan.
Hai on romanikieltäkin, mutta merkitse eri asiaa kuin suomen tai japanin hai.
Afganistanilainen johtaa hesaa suomen wessaa.
SDPn ajamaa matuvaltaa kaikki tyynni.
Seuraavaksi tulee sitten somalialainen heimopäällikkö pääministeriksi katkeran lopun ajaksi.
MAMUSUOMI 2030.
nASSUN ISÄ ON KOMMUSTIS AFGANISTANISTA!
Riikka siis onnistuu tavoitteessan nousta Suomen seuraavaksi pääministeriksi.
Riikka on jo nyt. Orpo sairastaa.
"Sittäytyminen" on vasemmiston harjoittamaa rasismia ja sillä pannaan halvalla kiinalaistaustaisen kaupuginjohtajan kielitaitoa.
Laitoin vastauksen näin, koska raukkamainen vihervasuri poistattaa hänelle suoraan osoitetun kommentin.
Varo kävelemästä pää vinossa, koska silloin silmäsi ovat vinossa, tulee kauhea sandaali.
Finnair kuten Savonlinnan valtuuston vasemmisto on kusessa omasta syystään.
Finnairin kaukoidän matkojen mainoskuva on vähintäänkin kyseenalainen, jos pysytään naamakuvissa.
Joko Savonlinnan vedet on myyty kiinaan?
Savonlinnaan on tulossa puoli miljoonaa lomalaista aseineen.