MTV TAAS TUOTTAA SONTAA KEHUMALLA VAIN STUBBIA

Ei Stubb antanut rahaa vapaaehtoisesti, Italian yliopisto sen teki sääntöjensä mukaan.
Miksi MTV tuollaista sontaa syöttää.
Tyypillistä valtamedian sontaa millä totuutta vääristetään
591
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

MTV puhuu sontaa pääsääntöisesti.

Äänestä

Stubb roikkui viimeiseen säikeeseen saakka saadakseen Yliopistolle kuuuvat palkkiot itselleen.
Nyt Valtamedia vouhottaa että Stubb vapaaehtoisesti ne olisi luovuttanut säätiölle.
Mitä sontaa taas valtamedia tuottaa.

Äänestä

Miksi MTV tuottaa valeuutisia?

Äänestä

WEF toimii näin, olihan se Sanna Marin myös joka paikassa huseeraamassa missä ikinä ennen tuskin muita suomalaisia pääministereitä työmatkalla käyny, Uusi-Seelanti, Australia mitä helvettiä se siellä juoksi? No WEF näkyvyys, valtava vaikutusvalta :)

Sannalla ikinä oikeasti ollu muuta valtaa kuin suomessa noissa poliitikon hommissa, ulkomailla ei päätä mistään mitään.

Stubb oli tällä viikolla ihan turhaan niissä rauhanneuvoteluissa, se olis kuulunu Orpolle tai puolustusministerlle. Stubbilla oli jo muuta menoa sovittu. Mutta koska WEF.

WEF idea on siinä, että sen jäsenten tulee olla johtavassa asemassa ja saada mahdollisimman paljon julkisuutta, jotta järjestö vaikuttaisi tärkeältä vaikka on tyhjää täynnä. Siksi Sannakin kuvaa itseään, WEF edellyttää julkisuudessa pysymistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei Stubb antanut rahaa vapaaehtoisesti, Italian yliopisto sen teki sääntöjensä mukaan.
Miksi MTV tuollaista sontaa syöttää.
Tyypillistä valtamedian sontaa millä totuutta vääristetään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu