Tämäkin tarina on varmasti tuttua juttua, mutta puran tämän tänne, jos se hieman omaa oloani helpottaisi..
Olen ollut kaksi vuotta suhteessa, josta mieheni avoliitosta on 9 vuotias poika yht.huoltajuudessa lapsen äidin kanssa. Lapsen isä ja äiti erosivat pojan ollessa n. vuoden vanha. Lapsi asuu lähellä meidän yhteistä kotiamme, ja alkuperäisessä sopimuksessa isä tapaa lastaan säännöllisesti joka toinen vkl. ja vuorovuosin juhlapyhät, sekä loma-ajat erikseen sovittuna.
Suhteen alku-aikoina kaikki sujuikin mukavasti; minulle ja mieheni lapselle kehittyi hyvät välit, ja opin hyväksymään ja tykkäämään myös tuosta "ei omasta lapsesta". Tilanne alkoi kuitenkin jonkin ajan kuluttua kehittyä päivä päivältä ikävämpään suuntaan, kun mieheni lapsen äiti ymmärsikin, että hänen ex onkin nyt vakavissaan kanssani, ja olemme muuttaneet yhteen. Siis siihen kotiin, jota hän oli tottunut pitämään vain lapsensa ja entisen miehensä kotina.
No, eihän tässä olisi mitään hätää, jos edes pääsääntöisesti pysyttäisiin em. kuviossa(sopimus lapsen huoltajuudesta), ja jo lapsen edunkin mukaista (minun mielestäni) olisi tietynlainen säännöllinen rytmi tapaamisille, eikä tätä nykyä vallitseva jatkuva epävarmuus ja pompottelu äidin puolelta mielivaltaisesti milloin ja miten tahansa.
Lapsen äiti muuttelee jatkuvasti ajankohtia, sanelee ehtoja, kiristää, vaatii ylimääräistä rahaa, vaikka elatusmaksut on aina maksettu.Puhumattakaan kaikkea muuta minkä mieheni kustantaa uusista kännyköistä harrastusvälineisiin ym. Mihin lie menevät lapsilisä ja e-maksut?!?
Lapsi on meillä joka viikko ainakin kolme päivää, ja viikoilla, kun on vkl.-vuoro, niin to-ma. Puhumattakaan kaiken maailman tempauksista: "nyt meillä ei ole yhtään ruokaa-käy meille kaupassa"-puhelut tai "minun täytyy päästä jumppaan,voitko viedä ja hakea minut, ja katsoa lastamme sillä aikaa.." Eräänkin kerran olemme peruneet omat suunnitelmamme, palanneet lomalta kotiin, kun tämä lapsen äiti keksii milloin mitäkin, eli käytännössä olemme päivystäjinä 24h/vrk vuoden jokaisena päivänä.Olenkin jo ehdottanut, että ostamme omakotitalon ja poika kokonaan isälle, niin on äidillä sitten aikaa "harrastaa", opiskella- mitä ikinä hän sitten haluaakin tehdä, kun ei tunnu viihtyvän yhtään lapsensa arjessa kaksin. Uutta miestä tuolla äidillä ei ole, mutta sitä en yhtään ihmettelekään.
Ja käytännössä tämä rumba tarkoittaa sitä, että minä hankin meidän taloudessa huomattavasti enemmän, teen säännöllistä kolmivuorotyötä, hoidan kodin, koiran ja maksan laskut. Eli kun työpaikan oven painaa kiinni, niin jo toinen työmaa odottaa..Tähän päivään asti olen jaksanut rakkaudesta ja hyvyydestäni, mutta vähitellen tuntuu, että tämä ei johda mihinkään, eikä sitä kukaan arvosta.
Nyt joku fiksu keksii vastata, että itsepä olen tieni valinnut. Sen olenkin, mutta voimani alkavat olla vähissä ja parisuhde koitoksella, joten siksi mietinkin muita ratkaisuja.
Tukea en saa mieheltäni, sillä hän vain hokee, että "kai hän nyt oman poikansa hoitaa", eikä aina tunnu tajuavan, että kyseessä ei ole lapsen etu tai oma tahto, vaan itsekkään äidin oikutteleva mielivalta.
Mieheni tuntuu olevan hyvin arka(tai en tiedä mitä!?), jotta uskaltaisi laittaa kampoihin jo ihan järki-syistä. Kaiken lisäksi tuo lapsi ei koskaan saa viettää esim. koulun jälkeen aikaa itsenäisesti vaikka kavereiden luona. Muutenkin hänen omat itsenäiset selviytymistaidot mihin tuon ikäisen jollain tasolla pitäisi edes pystyä tai harjoitella vrt. vaikka välipalan otto jääkaapista ovat olemattomat. Eikä ainakaan kehity, kun kaikki tehdään puolesta. Että tämmöstä "perhe-elämää" meillä edetään! Nyt vain sitten kaikki kommentoimaan ;-)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä 8v juoksuttaa mummua oikein olan takaa, mummu kyllä haluaa juosta. Osaa itse aivan hyvin mikrottaa, hakea jääkaapista jugurtit ja katsella itselleen vaatteet. Eli sano pojalle, että hae itse. Pistä miehesi osallistumaan kodinhoitoon.
Miehesi pelko johtuu kai siitä, että luulee äidin voivan hankaloittaa tapaamisia, jos ei hypi joka oikun perään.
Jos pari vuotta jaksat, niin poika on jo siinä iässä, että haluaa olla yksin tai kavereilla.