Trump taas iltiksen hampaissa. No, Trump, kamppailulajien ystävä, on onnitellut yhdysvaltain kansalaista Jake Paulia siitä kun poju pääsi kuudenteen erään saakka Englantilaisen Joshuan vähemmän hellässä käsittelyssä.
Iltiksen mielestä Trump on tyhmä koska Pekka Mäen mukaan Jake otteli surkeasti ja onnitteleminen on väärin. On siinä perustelut.
Minkä maan presidentti lähtisi haukkumaan oman maan urheilijoita ( tai wannabe urheilijoita kuten Jake). Suomessa vastaava tyyppi oli Tony Halme, epäilen että Stubb olis Tonya maininnut missään yhteydessä, vaikka Tony olis voittanu maailmanmestaruuden. Ei olis edes noteerannu, mutta jenkit on eri maata, jenkit tukee omiaan paitsi vittuilijoita kuten Rob Reineria, jota Trump tylytti huolella.

Vastaukset 4
Vanhimmat
(+ +) lalla lalla laa
Kehuhan Trump yhen mustan urheilijan isoon munaakin . Trump tykkää kaikesta mikä on isoo .
Kyllä Trump on haukkunut USAn urheilijoita paljonkin . Ne urheilijat ei nuole trumppii .
Trump mm. fanittaa Connor McGregoria, siinä on yksi syy siihen miksi minua oksettaa Trumpin into kamppailulajeja kohtaa. McGregor on nimittäin väkivaltarikollinen!
Muistan nähneeni mm. yhden videon koripallo-ottelusta. Väliajalla yleisöä viihdytti klovni ja eikös McGregor iskenyt ihan huvin vuoksi sen klovnin kanveesiin ja piti sitä hauskana juttuna. Yleisö buuasi McGregorille, eikä ihme. McGregor on väkivaltainen idiootti, jolla on mm. tuomio raiskauksesta.