Toimittajalta | Taloutta voi piristää enää vain Orpon hallituksen lopun lähestyminen
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/toimittajalta-taloutta-voi-piristaa-enaa-vain-orpon-hallituksen-lopun-lahestyminen/
Kun 2020-luvun puoliväli on ylitetty, Suomen valtio velkaantuu ennen näkemätöntä vauhtia, EU:n tarkkailuluokalla karttakeppi heiluu, talouskasvu jumii nollassa, työttömyys huitelee Euroopan huipulla ja hyvinvointialueilla ajetaan alas palveluita. Siinä sivussa Aasian miljardiväestö on suututettu rasistisella ilveilyllä ja talouskasvua on tulpattu vaikeuttamalla maahanmuuttoa.
Rekordia on turha selitellä: Petteri Orpon (kok.) hallitus on ajamassa päin seinää kaikkien niiden taloustavoitteiden osalta, joita se Säätytalon portailla juhlavasti julisti 2,5 vuotta sitten.
Työttömyysaste on Tilastokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan noussut mittaushistorian uuteen ennätykseen eli 10,6 prosenttiin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Antti Rinteen ja Sanna Marinin demarivetoiselta hallitukselta se jäi koronavuosien vaikeuksista huolimatta 7,1 prosenttiin. Parjattu Juha Sipilän (kesk.) hallitus painoi työttömyyden peräti 6,4 prosenttiin ja sai kaiken päälle julkisen talouden lähes tasapainoon.
Tietysti Orpo, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ja kumppanit voivat vedota ulkoisiin syihin. Maailmalla tuulee, se tiedetään. Mutta mistään ”näkymättömästä jarrusta” on turha itkeä, kun hallitus on tappanut talouskasvun hennotkin oraat aivan itse leikkaamalla laskusuhdanteessa ja heikentämällä työttömyysturvaa työttömyyden kasvaessa. Siinä on saksittu samalla luottamus omaan talouteen ja tulevaisuuteen.
Vaikka kasvua tuovan kuluttamisen puutetta päättäjien ja talousviisaiden taholta kuinka valiteltaisiin, arkijärkinen ihminen kyllä ymmärtää, ettei nyt ole oikea aika laittaa luottokorttia laulamaan tai sitoa itseään isoon asuntovelkaan. Autokin jää helposti vaihtamatta, jos pakottavaa tarvetta ei ole.
Täyttä asiaa!

Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvä vaan, että ollaa ykkösiä edes jossain tilastossa.
Oottakaas joulukuun työllisyyslukuja, meneekö jo yli 11%:n.
Velkaakin otetaan tänä vuonna Suomen Ennätysmäärä, 17,8 miljardia euroa ja ilman pandemioita.
Kyllä persut osaa!
.
Työvoimapula se jyllää vuodesta toiseen. Heehahhaha!!
Puolessatoista vuodessa tällä leikkaus- ja työllisyyspolitiikalla Suomen työttömyysaste voi olla jo 20%.
Hallitus hoitaa demareiden vaalityön aivan itse. Kun SDP pystyy tarjoamaan vaihtoehdon, jossa sitä äänestämällä saa Orpon pois pääministerin paikalta ja perussuomalaiset ulos seuraavasta hallituksesta, se riittää jo monelle ilman ohjelmallisia ihmetemppuja. Opposition kakkospuolueella keskustalla on paljon enemmän työtä äänestäjien mielenkiinnon herättämisessä.
Kun vaalikauden viimeinen vuosi alkaa, hallituksen temput alkavat olla tehty ja nähty. Jäljellä on enää lisää EU:n vaatimiksi kehystettäviä leikkauksia ja pääministeri Orpon jatkuvaa, lähes epätoivoista puhetta talouden ”käänteestä”, joka häämöttää aina seuraavan nurkan takana.
Huhtikuun 2027 eduskuntavaaleihin mennessä talousihmettä on kuitenkin turha odottaa. Äänestäjät tietävät myös, että luottamus omaan talouteen ei palaa korulauseilla.
Sen sijaan tieto vallassa olevan hallituksen päivien vääjäämättömästä vähenemisestä saattaa kyllä sitä lisätä, ainakin aavistuksen.
Nyt pitää vain leikata rajusti lisää työpaikkoja ja antaa hyvätuloisille kunnon verohelpotukset, niin he luo uusia työpaikkoja.
Suomessa puhutaan lamasta, miksi se ei näy muualla Euroopassa. Ainostaan Suomessa, mutta syy lienee tehdyillä poliittisilla päätöksillä, mikä koskee verotusta, työmarkkina-asioita. Hallitus on sotkeutunut työmarkkina-asioihin, jotka ei sille kuluu lainkaan. EK erosi kolmikantaneuvotteluista 2016, joten sitä hintaa maksaa nyt Suomen työväki, työttömät, opiskelijat, eläkeläiset. Sipilän ja Orpon oikeistohallitukset puuttuivat myös molemmat työmarkkinoihin. Koska verokertymää ei synny leikkausten vuoksi, jotka kohdistuvat vääriin ihmisryhmiin ja myös kaikki työntekijät, joilla on vähänkin pelkoja työttömyydestä, jarruttavat kulutustaan ja laittavat kaiken liikenevän säästöön, koska työttömien kyyti on Vain vahvoista välittävässä porvari-Suomessa kovaa. Kuristamalla harvoin ostovoima & halu nousevat.
Melko uskomatonta.
Maailman onnellisin maa
PASKA SIVUSTON COOKIES JUMITTAA EIKÄ PÄÄSTÄ LUKEMAAN MITÄÄN. KUKA TUOLLAISTA OSAAMATONTA NETTI SIVUSTOA TEKEE?
TÄYTTÄ PASKAA!
Eikö ole hassua että työllisten määrä kuitenkin jatkaa kasvuaan?
Olen muissa ketjusiia kommentoinutkin että nyt puistellaan paskaa pis yhtekunnan rattaista ja se paska valitettavasti näkyy siellä työttömyystilastoissa, no johonkihan se pitää tippua.
Suomen taloutta ei saada nousuun jos yhteikunnan rattaita ei saada puhtaaksi.
Alv 23% ja yhteisövero 21% Alvin lasku laittaa buustia kulutukseen. Rikkaiden veroalet peruttava myös koska niihin ei ole varaa! Asumistuen poisto omistusasunnoista taisi olla vikatikki koska sekin edesauttoi asuntokauppaa!