Älä juo viinaa kinkun paiston aikana!

"Humalainen kokkailu kävi kalliiksi". Iäkäs nainen ryhtyi kokkaamaan humalassa kesäkuussa 2018. Kesken ruoanlaiton nukahtaminen kävi naiselle kalliiksi.

Munkkiniemessä Helsingin kaupungilta vuokratussa kaksiossa asunut nainen oli ryhtynyt valmistamaan keittolevyllä ateriaa kattilan ja paistinpannun avulla. Kesken ruoanlaiton nainen oli päätynyt lattialle makaamaan.

Pelastuslaitos löysi naisen lattialta nukkumasta sen jälkeen, kun palokunta oli hälytetty sammuttamaan keittiön keittoliedellä ollutta paloa.
Kaikkien onneksi tulipalo ei levinnyt pidemmälle ja henkilövahingoilta vältyttiin. Naisen naapurille sen sijaan tuli savuhaittoja. Naisen asuntoon tuli runsaasti savu- ja nokivaurioita.

Oikeudessa nainen kiisti kaiken. Naisen mukaan hän oli menettänyt tajuntansa eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan. Naisen mukaan naapurit olivat mahdollisesti lavastaneet hänet syylliseksi päästäkseen naisesta eroon.

Oikeudessa arvioitiin, että nainen ei toiminut tahallisesti ja tämän vointiin on myös vaikuttaa palokaasut sekä lääkitys. Naisen toimintaa pidettiin huolimattomana, ei tahallisena.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1941 syntyneen naisen 70 päiväsakon rangaistukseen yleisvaaran tuottamuksesta. Naisen tuloilla maksettavaa tuli 1 050 euroa.
Sen lisäksi nainen määrättiin maksamaan Hekalle reilut 13 000 euroa sekä naapurille tuhoutuneista vaatteista, matosta sekä muista kuluista reilu 500 euroa.

Nainen valitti tuomiosta hovioikeuteen. Nainen veto siihen, että humalatila oli ollut hyvin lievä eikä vaikuttanut tapahtuneeseen. Hovioikeus päätyi kuitenkin pitämään käräjäoikeuden tuomion ennallaan.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011712893.html
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisko neitokainen muistellut vanhaa kokkireseptiä notta nyrkillinen voita kattilaan ja kossu pakkaseen. On voinut vähä oikaista reseptin suhteen.

Äänestä

Missäpäin Lapuaa tämä Helsinki on?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Humalainen kokkailu kävi kalliiksi". Iäkäs nainen ryhtyi kokkaamaan humalassa kesäkuussa 2018. Kesken ruoanlaiton nukahtaminen kävi naiselle kalliiksi.

Munkkiniemessä Helsingin kaupungilta vuokratussa kaksiossa asunut nainen oli ryhtynyt valmistamaan keittolevyllä ateriaa kattilan ja paistinpannun avulla. Kesken ruoanlaiton nainen oli päätynyt lattialle makaamaan.

Pelastuslaitos löysi naisen lattialta nukkumasta sen jälkeen, kun palokunta oli hälytetty sammuttamaan keittiön keittoliedellä ollutta paloa.
Kaikkien onneksi tulipalo ei levinnyt pidemmälle ja henkilövahingoilta vältyttiin. Naisen naapurille sen sijaan tuli savuhaittoja. Naisen asuntoon tuli runsaasti savu- ja nokivaurioita.

Oikeudessa nainen kiisti kaiken. Naisen mukaan hän oli menettänyt tajuntansa eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan. Naisen mukaan naapurit olivat mahdollisesti lavastaneet hänet syylliseksi päästäkseen naisesta eroon.

Oikeudessa arvioitiin, että nainen ei toiminut tahallisesti ja tämän vointiin on myös vaikuttaa palokaasut sekä lääkitys. Naisen toimintaa pidettiin huolimattomana, ei tahallisena.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1941 syntyneen naisen 70 päiväsakon rangaistukseen yleisvaaran tuottamuksesta. Naisen tuloilla maksettavaa tuli 1 050 euroa.
Sen lisäksi nainen määrättiin maksamaan Hekalle reilut 13 000 euroa sekä naapurille tuhoutuneista vaatteista, matosta sekä muista kuluista reilu 500 euroa.

Nainen valitti tuomiosta hovioikeuteen. Nainen veto siihen, että humalatila oli ollut hyvin lievä eikä vaikuttanut tapahtuneeseen. Hovioikeus päätyi kuitenkin pitämään käräjäoikeuden tuomion ennallaan.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011712893.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu