Saksa ja Ranska valittavat samaa.
Kovin vähän sielä noita sotatyöläisiä vaan on. Ite ovat kertoneet ja puutetta valitelleet.
Miksi sotatyö ei kiinnosta nuoria?
Kovin vähän sielä noita sotatyöläisiä vaan on. Ite ovat kertoneet ja puutetta valitelleet.
Miksi sotatyö ei kiinnosta nuoria?
Vastaukset 55
Vanhimmat
Pakko säilyttää asevelvollisuus, muuten ei sotatyöläisiä saa rekryttyä. Käy niinkuin Euroopassa.
Saksan väkiluku on noin 84–85 miljoonaa asukasta, mutta Saksa ei meinaa saada 250 000 sotaan haluavaa kasaan ei sitten millään.
Ranskan väkiluku on n. 75 miljoonaa mutta armeija on vaivaiset 200 000 sotilaan kokoinen. Tavoitteena sieläkin olisi tuo 250 000 miestä mutta ei näytä franskiksia kiinnostavan sotaan lähtö.
Patonkia mieluimmin ranskalaiset paistelevat miehittäjille, ja tyttäriään tarjoavat tervetuliaislahjoina.
Ranskassa on palkka-armeija.
Aleksanteri I marssi joukkoineen v.1814 Pariisiin, Napoleonin Venäjän retken epäonnistuttua
Luulis että kun on maailman parhaat amerikkalais ja Israelilais valmisteiset aseet, niin niitä oltais innolla Nato-suomessa lähtemässä kokklaileen Ukrainaan, mutta ei.
Niitä tarvitaan usein myös itse. Jokainen valtio lähellä venäjää, lisää nyt puolustusmenoja ja parantaa puolustustaan. Syytä ei tarvitse arvailla.
Nii. Mix sotaduuni ja sankariteot ei enää kiinnosta nuorii?
No yx syy voi olla se et intil on niin kälyset kamat et ei niis resupekka kledjuis kehtaa esiintyy vihollisel.
Puhu pukille. Siellä on nykyään kattava varustus. Malli Cajander on termi, jolla pyritään kuvaamaan Suomen armeijan heikkoa varustetasoa talvisodan alkaessa vuonna 1939. Osalle talvisodan sotilaista ei ollut antaa aluksi kuin kokardi ja miehistövyö. Sotilaat joutuivat taistelemaan talvisodan alussa mukanaan tuomissaan siviilivaatteissa.
MPK ressukat ovat joutuneet ite istaan varusteit, ku ne jaettavaks annetut on nii paskoi.
Totuus: Armeija ei jaa kallonkuvilla varustettuja rättejä sotauhoisille reservikommandoille. Siksi omat "päheet" varusteet.
Maanviljelijät ja metsätyömiehet hallitsivat kerrospukeutumisen, siviilivaatteet olivat lämpimämmät kuin mitö armeijan kamppeet. Ne miehet olivat tottuneet toimimaan kylmässä. Ihmeen vähän tuli paleltumavammoja
Ei kai sotaa työksi lasketa muualla kun Venäjällä.
Sivistyneet kansat keksii paljon parempaa ja järkevämpää tekemistä.
Ehkä venäläisten sotilaiden " sankariteot"ei houkuta enää täällä, kun ei löydy pappiakaan, joka kannustaisi.
Ranskassa laskevat että yksi kuollut muukalaislegioonalainen halpapalkkasoturi säästää 10 ranskalaissotilaan hengen.
Kyllä pufuftufvoimien asevelvollinen natsaton väki tekee sotimistyön Naton upseerien puolesta.
Opettele kirjoittamaan.
Haagissa lännen sota"työ" Gasassa lasketaan KANSANMURHAKSI. Samoin YK:ssa.
Kyllä Suomessakin pohjalaismiehet puhuivat sotatöistä, mm. Antti Tuurin romaanissa Talvisota. ⚔️💪🦁🇫🇮
Nykyään raha tehdään ihan muualla kuin sotatantereilla ryöstelemällä wc- pönttöjä niinkuin Nato Tiltu.
Raha on WC- pöntöissä. Se pitää vaan hakee sieltä.
Venäjän mieli on likvidointia aina ollut ja on edelleenkin
Sotakiihkoilijoita kuten Häkkästä harmittaa suuresti kun ei ole sotaintoa ei Suomessa eikö euroopassa
SUOMESSA EI TARVITA MITÄÖÄN ”SOTAINTOA”!
Meille riittää VAHVA HALU puolustaa omaa maata ja sen vapautta ja itsaenäisyyttä!
Ja SITÄ TAHTOA MEILLÄ RIITTÄÄ!
Et sinä mitään puolusta😂
Tuhannet ovat poistuneet reservistä sodan pelossa. Kun se on mahdollista. Pelkurit ja petturit!
EU on joka nakertaa Suomen itsenäisyyttö ei kukaan muu
EU pyrkii peittelemöän ongelmiaan etsimällä viholliskuvia ja käymällä proxy sotaansa
EU: n imperialistisen laajentumisen surkea loppu
Sitaan sitte vaan riemurinnoin.
Me Natovastaiset otetaan suunta toisaalle ja poistutaa ulkomaille pois sodan jaloista. On teille sitten enemmän tilaa sotia nassutella.
Seikkailuja ja räiskintää saavat jo pikkupojat tarpeeksi pelatessaan tietokonepelejä.
Useimmille se riittää, vain harva haluaa fyysisiä rasituksia ja helvetillistä epämukavuutta oikeista "sankaritöistä", joita kirjataan yleensä vain vainajille.
Vain pienen pieni prosentti haluaa todelliseen sotaan, jonka todellinen kurjuus nykyisin on helposti kaikkien nähtävissä.
Venäjällä vielä sentään kiinnostaa. Hirveän köyhyyden keskellä ei monilla ole elämässä muuta toivoa. Venäjä tosiaan edustaa "perinteistä" Eurooppaa siinä mielessä.
Sotatyö ja sankariteot eivät enää vaan kertakaaikkiaan kiinnosta nuoria?
Oma terveys kiinnostaa enemmän nykynuoria ja tottakai sipsit, enerkiajuomat, pitsat ja konsolipelit.
Sotikaahan ttyö jooita soituttaapi.
Thailand ooo Thailand you biutiful safety land
Ei Suomessakaan kiinnosta juuri ketään "sotatyö", mutta maanpuolustus on arvossaan kuten se on ollut aina ennekin. Ranskassa ja Saksassa ei koeta mitään konkreettistä tarvetta puolustaa maataan keneltäkään, kun köllötellään siellä maantieteen tarjoamassa turvassa. Saksassa tosin on jo alettu vähän huolestua.
Tämä Ranskan ja Saksan passiivisuus johtaa siihen ettei Suomelle tule aseellista tukea jos Suomeen hyökätään
Siksi Suomen pitää hoitaa diplomatiansa niin että hyökkäysuhkaa ei ole
Kuolema ja sankarina haudatuksi tuleminen eivät houkuta enää nykyajan valistunutta ja omat oikeutensa maailmankansalaisina tuntevaa nuorisoa.
Nuoret ovat myös ymmärtäneet ettei sota ole koskaan ratkaisu. Sota on aina täyttä mielettömyyttä alusta loppuun ja niissä voittoja tekevät vain sotateollisuuteen sijoittaneet arvomaailmaltaan sairaat tai pahat yksilöt ja johtajat joiden alaisuudessa ei kenekään tulisi suostua sotimaan. Sodat loppuvat kun ihmiskunta kieltäytyy sotimasta.
Ihminen elää todennäköisesti vain yhden kerran ja siksi on voitava elää elämäänsä miten haluaa, riippumatta siitä millaiseen valtioon on sattunut syntymään. Nykyajan nuorison oma elämä menee siis jopa valtioiden olemassaolon edelle.
Kieltäytyy sotimasta no se on harha kuvitelma. Ihminen on peto ja reviirejä puolustetaan ja lisää vallataan. Taas on tullut aika sotien ja jos tuota Putin herraa konnajoukkoineen ei saada pois päiviltä on tulos karmea. Tappajanvaisto on meissä kaikissa vaikka mitä väitetään , jos tulee pakko tilanne. Toivottavasti se ei tule, mutta valmiina on oltava.
Jos haluat sotia, mene ja tee niin, mutta älä odota, äläkä liioin vaadi että kaikki tekisivät niin.
Meillä on vapaus valita, suomalaisillakin, vaikka kovasti muuta näillä palstoilla koettavat vakuutellakin.
Saksa olisi kova luu jos he laittaisivat asevoimansa kuntoon. Ranskalla ei oikeastaan tee mitään, ne uhittelee vaan niillä ydinaseilla. Britit ovat myös aika kova sana. Saksaa vaivaa sotakauhu ja syyllisyys edellistä ajoista. Eivät osaa vapautua syyllisyydestään.
Mutq HOLOKAUSTI ... mix sä dissaat JUDEI?
Sitte teidän Nato Tiltujen pitää vaan sotia niien "kovien" Brittienne kanssa? (homoklubeilla?)
Saksalaiset ymmärtävät että sotiminen on heikkolahjaisten hommaa, ei fiksu ihminen kaipaa sotaa!
Takaapäin rynnäköiden - LAUKAUS LAUKAUS SARRRRRRJA.
Mukavuudenhalu. Ei ole totuttu hankkimaan itse elantoa luonnosta. Mutsi ja sossu hoitaa?
Pärjääminen kylmässä riippuu lämpögeelipussien riittävyydestä. Nälkä kaivertaa ja lumensyöjiä oksettaa ja vattaa vääntää.
Hauskaa sotaa Nato Tiltuille.
Ei sankaruus ketään kiinnosta, mutta kyllä r*ssiä aina on mukava tappaa, jos ne alkaa rajan yli pursuamaan aseistettuina. Sellaista kivaa harjoitusammuntaa.
Rauhanomaisia venäläisiä vastaan kellään nyt ei ole mitään.
Harjoitus Oreshnikkia ja termobaarista pukkaa....
https://media-cldnry.s-nbcnews.com/image/upload/t_fit-760w,f_auto,q_auto:best/rockcms/2022-03/220301-thermobaric-weapons-mn-1226-107a90.jpg
Länsimaiden nuoret ovat aiempia ikäpolvia viisaampia, he ymmärtävät että sota ei ole koskaan ratkaisu, siinä voi myös suurella todennäköisyydellä menettää henkensä.
Sotatyö ja sankariteot eivät enää vaan kiinnosta nuoria?
Emmäainakaa mihkää purple heart mitaliin jalkojani vaihtas!
En minäkään vaikka komee se ois lesken vuokrakolhoosissa seinällä suru raameissa.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f5/Purple_Heart_Medal.png/330px-Purple_Heart_Medal.png
Tervettähän se vain on.
Venäjällä olisi samoin, mutta rahapalkkio houkuttelee syrjäseutujen näköalattomia ihmisiä - rekryytit eivät sitä paitsi ole useinkaan erityisen nuoria.
Venäjän syrjäseutujen rekryytit. Ja sekö on Nato- suomen huoli?
MUAHAHAHAHA
Suomaöaiset ei halua Naton sotiin.
Ei mitallin kliparehilla voi korvata soris menetettyjä raajojja!
Sotikohon ne jokka soran on alakuhun lietsonehekki.
Talvisodan henki pääsi Nato Tiltultakin vapaaksi ja katosi pian sen jälkeen kun se oli ahminut rutkasti lanttukukkoa.
Nyt ei sotimine nappaa Nato Tiltua kun o paskat housussa.
Sotaväki ei enää voita kotioloja, niinkuin vielä talvisodan aikaa.
Sotatyöstä maksetaan paskaa palkkaa Nato-suomessa.
Pitäisi tehdä palkkavertailu muiden EU:n Natomaiden sotilaiden palkkaustietoihin perustuen.
Riskit ovat melkoiset. Esim. Suomi on rys............sän rajanaapuri 1300 km rajan mitalta. Riskit ova melkoiset.
[Baltianmaita ei kannata palkkavertailuun ottaa koska niillä ei ole omia varteenotettavia armeijoita.]
Keskisen Euroopan Natomailla ei ole yhteistä rajaa venäjän kanssa ja Puolalla on vielä Ukraina puskurivyöhykkeenä. Silti noiden maiden sotatyöläisille maksetaan parempaa palkkaa kuin nato-suomalaisile.
Loput ovatkin sitten turvassa kaukana rys.................sästä.
Miksi Nato-suomi maksaa Euroopan vaarallisimmassa positiossa työskenteeleville sotatyöläisille niin paskaa palkkaa?
Naton tyyppisiin sopulilaumoihin kuuluminen ja sen valtavirrassa kulkeminen sotiin rintamalle, pättyy usein joukkotuhoon. Itkua ja hammasten kiristelyä ... Kestä kuin Nato Tiltu!
Samaan aikaan älykkääseen mutta harvempilukuiseen vähemmistöön kuuluvat Natovastaiset Suomalaiset nauttivat Thaimaan lämmöstä ja vieraanvaraisuudest ja tekevät rahakkaita Busineksia netin kautta ympäri maailman.
Tullaan sitten sodan päätyttyä rikkaina jaolle Suomeen ja otetaan rampautetut ja muut kallella kypärin hengissä selvinneet halvalla töihin ... ehkä. Kelaa ei siinä vaiheessa ole ja yhteinen asia loppui TAPPIOON, kun ette sotineet tarpeeksi lujasti. Oma vikanne.
Mutta voi olla että tuodaan tarpeeellinen osaava työvoima ulkomailta. Ehkä Nato-suomalaisille jotain harjoittelupaikkoja?