Vain kaksi vaihtoehtoa

Raamatun mukaan ihmisillä on vain kaksi vaihtoehtoa kuoleman jälkeen: kadotus tai taivas. Raamattu myös ilmaisee, mitä Jumala on tehnyt ihmisten pelastamiseksi. Hän lähetti Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja kärsimään, sekä tuomittavaksi meidän puolestamme. Ihmisellä on mahdollisuus pelastua tai suhtautua välinpitämättömästi pelastukseen.
Jumala tulee tuomitsemaan ehdottoman oikeudenmukaisesti eli vanhurskaasti.

"Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,"
Heb 9:27
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jumala on ollut hyvin armollinen, koko ihmisen armotalouskauden. Hän ajoi Aatamin ja Eevan pois Eedenistä, koska he valitsivat Jumalan uhman tien, menemällä kapinallisen Luziferin käskyläisiksi. Jumala kuitenkin puki heidät ja laittoi maailmalle. Mutta ilman kuolemattomuutta. He lisääntyivät ja täyttivät maan. Mutta yhä useampi viehättyi Luziferin hoikutuksiin ja viimein kaikki lankesivat epäjumaliin ja saastuivat väkivaltaan ja kaikkeen pahuuteen. Jumala salli heidän hukkua tulevaan vedenpaisumukseen, elottomien epäjumaliensa hoivassa. Vain kuuliainen Nooa perheineen pelastui. He aloittivat uuden alun. Jumala antoi heille ankarat lait ja hyvät käskyt, joita noudattaen he pelastuisivat aikanaan Jumalan paratiisimaiseen valtakuntaan. Mutta monia viehätti edelleen, kapina hyvyyttä vastaan, Luziferin tapaan. Jumalan Poika tarjoutui lähtemään taivaan Jumaluudesta ihmiseksi, opettamaan rakkaudellista ja järkevää hyvyyttä ja lopulta suorittamaan Pyhän Jumalan antaman rangaistuksen ihmisille, joka oli kuoleman rangaistus, Tämä toisi ihmisille takaisin ikuisen olennon aseman ja sovittaisi myös eron Jumalasta. Tämä Poika syntyi Pyhän Hengen siittämänä neitsyt Mariasta ihmisvauvaksi. ja sai nimekseen Jeesus. Jeesus kasvoi ja alkoi hiljalleen tekemään ihmeitä. Johannes kastaja kastoi Hänet ja Jeesus sai Pyhän Hengen täyteyden. Jeesus opetti täydellistä ihmiselämän tapaa ihmisille. Hän asetti opetuslapset ja apostolit. Suoritti säädetyn Pyhän rangaistuksen Golgatan ristillä. lunasti ihmisten synnit itselleen ja kuoletti ne kuolemallaan. Julisti evankeliumin tuonelan väelle, jossa kaikki aiemmin kuolleet olivat, Pelasti elämän kirjaan, evankeliumin ehdoin, nimensä haluavat. Nousi kuolleista . Evästi apostolit. Nousi takaisin Taivaan Jumaluuteensa. Sai palkkioksi kaikkivaltiuden ja Herruuden ihmisiä kohtaan. Nyt hyvä leppynyt Isämme ei enää hävitä populaatioita. Hän antaa meidän itse valita, Isämme lapseus, Hänen kaiken hyvyyden valtakunnassaan , Hänen perheensä rakkaana jäsenenä, jotka opiskelevat kohti Jeesuksen kaltaisuutta, ja mahdollisesti pidemmällekin Jumaluuteen. Luziferin kapina ei meihin enää pysty, olemme sen vakaasti hylänneet järjettömänä. Kapinallisuuden valinneet, menevät Luziferin mukaan, omaan paikkaansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatun mukaan ihmisillä on vain kaksi vaihtoehtoa kuoleman jälkeen: kadotus tai taivas. Raamattu myös ilmaisee, mitä Jumala on tehnyt ihmisten pelastamiseksi. Hän lähetti Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja kärsimään, sekä tuomittavaksi meidän puolestamme. Ihmisellä on mahdollisuus pelastua tai suhtautua välinpitämättömästi pelastukseen.
Jumala tulee tuomitsemaan ehdottoman oikeudenmukaisesti eli vanhurskaasti.

"Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,"
Heb 9:27

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu