Mietin sellaista asiaa, että miten luterilainen uskova
suhtautuu sellaiseen ihmiseen, joka on lapsena kastettu,
mutta jonka elämä ja puheet todistavat selvästi, ettei
kyseinen henkilö ole uskossa.
Ajatteleeko hän, että kyllä tuokin pelastuu koska hän on
lapsena kastettu? Vai ajatteleeko hän, että tuo henkilö
tulisi johdattaa Jeesuksen luokse uskomaan Häneen ja
siten sisälle Pelastukseen, Jeesukseen Kristukseen?
Onko luterilaisen mielestä kasteessa saatava kasteen
armo ja Pyhä Henki todella tae pelastuksesta vaikka
henkilö ei ole uskossa aikuisena?
Entä mitä luterilainen uskova ajattelee omasta uskosta
ja sen tuomasta pelastuksesta ja jumalasuhteestaa?
Eikö kaikkien lapsena kastettujen ihmisten tule myös
uskoa ja saada elävä suhde Elävään Jumalaan
Jeesuksessa Kristuksessa. Pelastaako luterilaisen
kaste vai Jeesus Kristus uskon kautta Häneen?
Näitä mietin ja pohdin ja toivoisin luterilaisten uskovien
vastaavan ja selittävän asiaa, jos täällä on joku sellainen.
Miten luterilainen uskova suhtautuu tähän?
208
921
Vastaukset
- Anonyymi00001
Menee kuin väärä raha kun ei vain kansanmurhaa kannata.
- Anonyymi00002
Minut on lapsikastettu ja samalla sain nimeni ja seurakuntani jäsenyyden. Uskon lapsikasteen vaikuttavan, vaikkakin takaalalla, siihen asti, kun teen henkilökohtaisen ratkaisun, Mutta jos tuntuu siltä, että se ei riitä, niin voi kysyä Jumalalta neuvoa ja se neuvo on ratkaiseva. Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena. Tosin vesikaste ei ole pelastuksen edellytys, kuten ristinryöväristä näemme. Vesi on vain vettä, "Pyhän Hengen kaste"on väkevä tapahtuma. Vesikaste on symbolinen, toimitusta vahvistava sakramentti.
- Anonyymi00003
>>>Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena.<<<
Löydätkö Raamatusta etukäteen tehdyn kasteen?
Siis ennen omaa henkilökohtaista ratkaisua, uskoon tuloa?
Jos et löydä etukäteen tehtyä kastetta Raamatusta, mihin
perustat sen? - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
>>>Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena.<<<
Löydätkö Raamatusta etukäteen tehdyn kasteen?
Siis ennen omaa henkilökohtaista ratkaisua, uskoon tuloa?
Jos et löydä etukäteen tehtyä kastetta Raamatusta, mihin
perustat sen?Ei kastetta tehdä etukäteen vaan vaikka joku kastetaan lapsena
- Anonyymi00010
Anonyymi00003 kirjoitti:
>>>Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena.<<<
Löydätkö Raamatusta etukäteen tehdyn kasteen?
Siis ennen omaa henkilökohtaista ratkaisua, uskoon tuloa?
Jos et löydä etukäteen tehtyä kastetta Raamatusta, mihin
perustat sen?Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
-Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
-Hoviherra oli herra, aikuinen mies
-miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
-Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
-Kornelius oli sadanpäämies, mies
-Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
-Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
-Krispus oli esimies, aikuinen
-vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan
Luterilaisuus on valheisiin uskomista ja valehtelua, Raamatussa ei opeteta pikkulasten etukäteiskastetta! - Anonyymi00011
Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi. Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla. Harhaluuloa sellaisenaan ei kuitenkaan pidetä sairautena.
Paavali kirjoitti tessalokialaisille: sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...And for this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie. King james sanoo eksytystä ajatusharhaksi.
Koko luterilaisuus ja luterilainen Raamatun opetus perustuu kuvitteluun ja luulotteluun!!!
Luterilaisuuden mukaan kaikkia, mitä ei ole kirjoitettuna Sanaan, voi olla kuitenkin kirjoitettuna Sanaan; kaikkia voi olla kunhan vain olettaa ja toistaa ja riittävän suuri määrä ihmisiä uskoo, niin harhoihin uskominen muuttaa harhat ja luulot todeksi.
Luterilaisuus on valtaisa ajatusharha! - Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
-Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
-Hoviherra oli herra, aikuinen mies
-miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
-Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
-Kornelius oli sadanpäämies, mies
-Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
-Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
-Krispus oli esimies, aikuinen
-vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan
Luterilaisuus on valheisiin uskomista ja valehtelua, Raamatussa ei opeteta pikkulasten etukäteiskastetta!Eikä yhtään vanhuksen kastetta. Mutta Sanassa on yleinen kastekäsky
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi. Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voida horjuttaa järkiperusteilla. Harhaluuloa sellaisenaan ei kuitenkaan pidetä sairautena.
Paavali kirjoitti tessalokialaisille: sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...And for this cause God shall send them strong delusion, that they should believe a lie. King james sanoo eksytystä ajatusharhaksi.
Koko luterilaisuus ja luterilainen Raamatun opetus perustuu kuvitteluun ja luulotteluun!!!
Luterilaisuuden mukaan kaikkia, mitä ei ole kirjoitettuna Sanaan, voi olla kuitenkin kirjoitettuna Sanaan; kaikkia voi olla kunhan vain olettaa ja toistaa ja riittävän suuri määrä ihmisiä uskoo, niin harhoihin uskominen muuttaa harhat ja luulot todeksi.
Luterilaisuus on valtaisa ajatusharha!Tottakai ateistille Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on ajatusharhaa
Ei sinua kukaan usko!!! - Anonyymi00018
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
-Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
-Hoviherra oli herra, aikuinen mies
-miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
-Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
-Kornelius oli sadanpäämies, mies
-Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
-Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
-Krispus oli esimies, aikuinen
-vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan
Luterilaisuus on valheisiin uskomista ja valehtelua, Raamatussa ei opeteta pikkulasten etukäteiskastetta!onko se perhekunta sitten sukunimi? Tämä on sellaista tyhjänpäivästä jauhamista mikä näkyy siirtyvän ketjusta toiseen. Sinä väität luterilaista uskoa valheeksi ja se sinulle suotakoon. En tiedä mistä tuo katkeruus luterilaisuutta kohtaan juontaa mutta se on selvästi havaittavissa. Rakkaus puuttuu sinun uskossa ja se on kuitenkin tärkeintä.
- Anonyymi00022
Anonyymi00018 kirjoitti:
onko se perhekunta sitten sukunimi? Tämä on sellaista tyhjänpäivästä jauhamista mikä näkyy siirtyvän ketjusta toiseen. Sinä väität luterilaista uskoa valheeksi ja se sinulle suotakoon. En tiedä mistä tuo katkeruus luterilaisuutta kohtaan juontaa mutta se on selvästi havaittavissa. Rakkaus puuttuu sinun uskossa ja se on kuitenkin tärkeintä.
Tuo on tyypillistä monelle palstalla kirjoittavalle uudestikastajalle
- Anonyymi00028

kannattaa mietiskellä- mitä on luterilainen usko.
Luterilainen usko näyttäytyi Anna mummoni - olihan hän lestadiolainen,
siis näyttäytyi siten, - kun luterailainen usko kertoi kastamattoman lapsen joutumista helvetin tuleen, niin siihen se luterilainen usko hänen sydämessään kiinnittyi.
Se kiinnittyi siten, että hän itki, hän itki- kun sen uunin äärellä, missä itsekin olen monesti mummoni luonan ollut, - kun hän sitä leivänpaistouunia kohensi- ne kekäleet - hehkuvat kekäleet, veti sen uunin suulukun edessä olevan kiviseen kaukaloon, niin siinä hän itki Lutherin opin äärellä. Hänen menehtynyt lapsensa- jota kirkon määrittelemä lapsenpäästäjän puuttuessa- ei ollut kastamassa.
Näin se kastamton lapsi- oli helvetin tulessa- kitui siellä, kun se näin opetettiin.
Ja näinhän se oppi oli. tv. dokkarin mukaan- Tanskasta lähetyspappi saarnasi aikoinaan tätä kastamattoman lapsen kidutusoppia kentällä. Siis oppi oli siten muuallakin kuin Suomessa.
Siksihän, kun luther luki, että kasteessa PITÄÄ olla kastettavan suun tunnustus, ja että se saadaan tuli kummi- oppi, jäljitelmä juutalaisuudesta- kuten lapsikasteen ympärileikkaus- jäljitelmä- korvausoppi. Siitähän on tässä kyse.
ja kun lapsi - tissiä syövä- ei osaa puhua, ei ymmärrä muusta- kuin nälästä. ja äidinllä oli rinnoila ne eväät. tarvittiin kummi puhumaan uskontunnustusta.
sehän on edelleen mustaa valkealla vanhassa katekismuksessa.
Pappi ajoi ensin perkeleitä katekismuksen mukaan vauvasta, sehän on sen opin kaava
ja kun ne manaukset - aivan katekismussanaston mukaan- manaus-
pappi tenttasi vauvalta uskoa, niin tähän kummi vastaili- ennelta suunnitellun sanoituksen mukaan ja kun päästiin usko tunnustamaan - siis kummi puhui, huomatkaa tämä- sitten mantaten kastettiin.... lapsessahan oli paljon perkeleitä, sen perisyntiopin mukaan.
No, miksi lapsenpäästäjä ja hänen toimenkuvansa kirkon opin mukaan.
Pappihan ei päässyt naisten hameen alle- vaan lapsenpäästäjä oli armoitettu kastamaan hätäkaste- jos lapsi on kuolemassa. Sitähän tapahtui- ja tämä perhekuntaoppi sain ikäänkuin lisä- aluetta vauvasta-
Lapsenpäätäjän piti tehdä hätäkaste, ettei lapsi jää pelastumatta, ihmisen rituaalin tähden, tulkinnallisen rituaalin, tämähän on sitä uskonpuhdistajan Martin opetusta.
ja tässä Annan kohdalla tultiin opin alueelle. Ei ollut lapsenpäästäjää ja 1920 luvun jälkeen- ko. äitini - vanhimman syntymävuodesta- hänhän myös tästä kertoi.
Ei ollut lapsenpäästäjää ja kaste jäi tekemättä, siten se lapsi joutui helvettiin - tuleen kitumaan... Tämä on sitä luterilaista uskoa ja hyvä kun kerrot, että uskosi on tätä vauvan kidutusopin Lutherin oppia, joka on katekismuksesta - aikalaisuudesta vielä luettavissa netissä. en puhu omiani, vaan..... mitä on katkeruus?
Miten määrittelet ihmisten katkeruuden, tuntuuko se siinä, että sinun kipeään kohtaasi kosketaan ja sinä älähdät.
ts. tunnustat- jumalasi- kultaisen vasikan opin, jossa vauvat- kastamattomat- ovat helvetissä ja kidutetaan iankaikkisesti-
No, nyt tiedät- mistä puhutaan, kun puhutaan luterilaista uskoa esille.
Onko se Raamatullista sitten. Sopii mietiskellä. Minä katson mummoni luterilaisen uskon kyyneleitä...
Yhtyykö Vapahtaja samoihin kyyneleihin, vai onko Vapahtajan kyyneleet siitä, että me kumarramme ihmisopin alttarille, eikä kruunumme ole Jumalan valtaistuimen juurella, vaan Martin valtaistuimen juurella. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:

Yhtyykö Vapahtaja samoihin kyyneleihin, vai onko Vapahtajan kyyneleet siitä, että me kumarramme ihmisopin alttarille, eikä kruunumme ole Jumalan valtaistuimen juurella, vaan Martin valtaistuimen juurella.Tulipa ajatukseen- katolisuudesta- toinen verrokki.
myös 1234567 manaa myös- nainen vaietkoon manaustaan- päähän iskostetun oppi- näköalan nimissä.
Niin katoliset poistivat naisen seurakunnasta, ettei saa puhua.
No, mitä se aiheutti. kuorosta nyt puhutaan. Sieltä puuttui tuon opin mukaan sitten korkea nais- ääni ja säveltäjän teoksiin piti tulla jokin avu- että teos saadaan toistettua niitten sävel- kuvioitten mukaan esiin.
Mitä tehtiin.???? Eli nyt ollaan taas ihmisopin pauloissa ja tekemisissä.
Siten poikalapsi kastroitiin, että hänen kohdallaan ei tullut äänenmurrosta ja korvausopillisesti kuoro sai korkean äänialan laulajan, sekä teoiksen esittähän katoliseen kirkkoon...
Löytyykö ihmisopissa nyt jotain yhtälööä... tulkitaan sanaa- ja tulkinnan mukaan poikalapsi menetti kivesten - jotka luomistyön tuloksena oli olemassa, sekä korvatiin naisääni- korkealla kastraatio- äänellä.
Eikös olekin vaikka tälle adventistillekin soma korvausoppi kirkkoonsa.
Nainen hiljaa ja tilalle, kellekset leikatun pojan - ääni, jolle ei äänenmurros tullut.
Siis- tätähän se tulkinta- uskonnoissa on.
Laulaakohan lasimerellä Mooseksen ja Karitsan virttä- koska "morsian" on oltava hiljaa- kastroituja poikia-
Ei- vaan seurakunnan ylösotossa- hääjuhlassa on morsian. eli me-
mutta, miettikääs, ihan ite- onko kirkkoisien tulkinnat sitä Jumalan Sanaa, vai onko se kirkkoisän oletettua jumalan "omaintakeista" sanaa.
Siis Sana- sanaa vastaan.
Kumpi ja kampi tappeli- kumpikohan nyt voittaa? - Anonyymi00079
Anonyymi00013 kirjoitti:
Eikä yhtään vanhuksen kastetta. Mutta Sanassa on yleinen kastekäsky
Kukaan apostoli ei ollut kuullut ns. kastekäskystä, vaan apostolit kastoivat vain ja ainoastaan uskon tulleita Jeesuksen nimeen!
- Anonyymi00080
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tottakai ateistille Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on ajatusharhaa
Ei sinua kukaan usko!!!Kirkon virallisen opin mukaan kirkko pesee puhtaaksi synnistä kolmella vesitipalla.
Kirkon virallisen opin mukaan Raamattu valehtelee sanoessaan: uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
Kirkon virallisen opin mukaan ennen tehdyt synnit ovat sovittamatta ja ennen tehdyt synnit, aina Aadamista asti, sälytetään jokaisen ihmisen kannettavaksi.
Kirkon virallisen opin mukaan kirkolla on pelastavat sakramentit. Kirkko kykenee siihen, mihin Jumala ei kirkon mukaan kyennyt: pelastamaan ihmisen.
KIRKKO JULISTAA OLEVANSA JUMALA! - Anonyymi00081
Anonyymi00018 kirjoitti:
onko se perhekunta sitten sukunimi? Tämä on sellaista tyhjänpäivästä jauhamista mikä näkyy siirtyvän ketjusta toiseen. Sinä väität luterilaista uskoa valheeksi ja se sinulle suotakoon. En tiedä mistä tuo katkeruus luterilaisuutta kohtaan juontaa mutta se on selvästi havaittavissa. Rakkaus puuttuu sinun uskossa ja se on kuitenkin tärkeintä.
Pitääkö muka luterilaisen kirkon valheita rakastaa? Muuta kirkossa olekaan kuin luulottelua ja päin silmiä valehtelua!
- Anonyymi00082
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei kastetta tehdä etukäteen vaan vaikka joku kastetaan lapsena
Vanginvartijasta todistettu: riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi. Vanginvartijalla oli ilmeisesti eläkevirka ja lapset olivat aikuisia. VAI MITEN VOIT SANOA PIKKUVAUVASTA, USKOOKO HÄN JUMALAAN????
Lyydia oli liikematkalla. Siihen aikaan matkustaminen oli vaarallista ja hidasta. Näin ollen Lyydialle ei ollut pikkulapsia mukana. Pikkulapsia ei kutsuta veljiksi: menivät Lyydian tykö; ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät pois.
Paavali kirjoitti: tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhien palvelukseen. PIKKUVAUVATKO TOIMITTAVAT LUTERILAISESSA KIRKOSSA DIAKONIN TYÖTÄ???
Korneliuksen perheväen uskoon tulosta on todistettu: 'hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'. Huomaa, Sana ei puhu veden valuttelusta, jonka avulla pelastuu. Korneliuksen perheväki koostui henkilöistä, jotka kykenivät ymmärtämään puhutun sanoman: Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
Pietarin puheen aikana, hänen todistettuaan: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" Pietarin puhetta kuuntelevat täyttyivät Pyhällä Hengellä.
Pyhää Henkeä ei anneta uskosta osattomilla. Siis Korneliuksen perheväki oli uskossa Herran Jeesukseen ennen kastetta. he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Vauvatko puhuvat kielillä ja puhuvatko vauvat ylipäätään? - Anonyymi00108
Anonyymi00003 kirjoitti:
>>>Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena.<<<
Löydätkö Raamatusta etukäteen tehdyn kasteen?
Siis ennen omaa henkilökohtaista ratkaisua, uskoon tuloa?
Jos et löydä etukäteen tehtyä kastetta Raamatusta, mihin
perustat sen?Tänä päivänä toistetaan usein hokemaa ' kristittyjen välinen yhteys'. Mutta herra Jeesus ei puhunut kristittyjen välisestä yhteydestä ja rukoillut kristittyjen puolesta ja heille keskinäistä rakkautta.
Herra Jeesus itse todistaa: en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
Luterilaisten usko tulee vedenvaluttelun avulla. Ns. kasteessa luterilaisuuden mukaan ihminen saa uskon. Mutta Jeesus ei rukoillut luterilaisten puolesta, vaan JOTKA HEIDÄN SANANSA KAUTTA USKOVAT.
Luterilaisilla ei ole sama herra kuin Jeesuksen omilla. Eikä Jeesuksen omien pidä hakeutua yhteistyöhän eikä yhteyteen luterilaisten kanssa.
Jeesus rukoili niiden puolesta, jotka uskovat Sanan kuulemisen kautta ja ovat tulleet tuntemaan Jeesuksen.
Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. - Anonyymi00109
Anonyymi00029 kirjoitti:
Tulipa ajatukseen- katolisuudesta- toinen verrokki.
myös 1234567 manaa myös- nainen vaietkoon manaustaan- päähän iskostetun oppi- näköalan nimissä.
Niin katoliset poistivat naisen seurakunnasta, ettei saa puhua.
No, mitä se aiheutti. kuorosta nyt puhutaan. Sieltä puuttui tuon opin mukaan sitten korkea nais- ääni ja säveltäjän teoksiin piti tulla jokin avu- että teos saadaan toistettua niitten sävel- kuvioitten mukaan esiin.
Mitä tehtiin.???? Eli nyt ollaan taas ihmisopin pauloissa ja tekemisissä.
Siten poikalapsi kastroitiin, että hänen kohdallaan ei tullut äänenmurrosta ja korvausopillisesti kuoro sai korkean äänialan laulajan, sekä teoiksen esittähän katoliseen kirkkoon...
Löytyykö ihmisopissa nyt jotain yhtälööä... tulkitaan sanaa- ja tulkinnan mukaan poikalapsi menetti kivesten - jotka luomistyön tuloksena oli olemassa, sekä korvatiin naisääni- korkealla kastraatio- äänellä.
Eikös olekin vaikka tälle adventistillekin soma korvausoppi kirkkoonsa.
Nainen hiljaa ja tilalle, kellekset leikatun pojan - ääni, jolle ei äänenmurros tullut.
Siis- tätähän se tulkinta- uskonnoissa on.
Laulaakohan lasimerellä Mooseksen ja Karitsan virttä- koska "morsian" on oltava hiljaa- kastroituja poikia-
Ei- vaan seurakunnan ylösotossa- hääjuhlassa on morsian. eli me-
mutta, miettikääs, ihan ite- onko kirkkoisien tulkinnat sitä Jumalan Sanaa, vai onko se kirkkoisän oletettua jumalan "omaintakeista" sanaa.
Siis Sana- sanaa vastaan.
Kumpi ja kampi tappeli- kumpikohan nyt voittaa?Pietari EI KÄSKENYT mennä repimään äitIen tisseiltä vauvoja kastettavaksi, vaan Pietari sanoi: "ottakaa itse kukin kaste"
Ennen kastetta piti kääntyä. Yhtään jumalatonta ei kastettu. - Anonyymi00111
Anonyymi00003 kirjoitti:
>>>Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena.<<<
Löydätkö Raamatusta etukäteen tehdyn kasteen?
Siis ennen omaa henkilökohtaista ratkaisua, uskoon tuloa?
Jos et löydä etukäteen tehtyä kastetta Raamatusta, mihin
perustat sen?Kristillinen kaste ei ollut käytössä apostolien eläessä, vaan vasta heidän lähtönsä jälkeen otettiin käyttöön kristillinen kaste. Mikä pidättää olivat alkuseurakunnan apostolit ja seurakunnan pylväät, Pietari ja Johannes ja Jaakob.
Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, Apostolien jälkeen ilmestyi laittomuus ja luopumus Sanasta ja kasteen kautta saatava pelastus, kristillinen kaste. Apostolien aikaan oli käytössä kaste Jeesuksen nimen, - Anonyymi00147
Anonyymi00028 kirjoitti:
kannattaa mietiskellä- mitä on luterilainen usko.
Luterilainen usko näyttäytyi Anna mummoni - olihan hän lestadiolainen,
siis näyttäytyi siten, - kun luterailainen usko kertoi kastamattoman lapsen joutumista helvetin tuleen, niin siihen se luterilainen usko hänen sydämessään kiinnittyi.
Se kiinnittyi siten, että hän itki, hän itki- kun sen uunin äärellä, missä itsekin olen monesti mummoni luonan ollut, - kun hän sitä leivänpaistouunia kohensi- ne kekäleet - hehkuvat kekäleet, veti sen uunin suulukun edessä olevan kiviseen kaukaloon, niin siinä hän itki Lutherin opin äärellä. Hänen menehtynyt lapsensa- jota kirkon määrittelemä lapsenpäästäjän puuttuessa- ei ollut kastamassa.
Näin se kastamton lapsi- oli helvetin tulessa- kitui siellä, kun se näin opetettiin.
Ja näinhän se oppi oli. tv. dokkarin mukaan- Tanskasta lähetyspappi saarnasi aikoinaan tätä kastamattoman lapsen kidutusoppia kentällä. Siis oppi oli siten muuallakin kuin Suomessa.
Siksihän, kun luther luki, että kasteessa PITÄÄ olla kastettavan suun tunnustus, ja että se saadaan tuli kummi- oppi, jäljitelmä juutalaisuudesta- kuten lapsikasteen ympärileikkaus- jäljitelmä- korvausoppi. Siitähän on tässä kyse.
ja kun lapsi - tissiä syövä- ei osaa puhua, ei ymmärrä muusta- kuin nälästä. ja äidinllä oli rinnoila ne eväät. tarvittiin kummi puhumaan uskontunnustusta.
sehän on edelleen mustaa valkealla vanhassa katekismuksessa.
Pappi ajoi ensin perkeleitä katekismuksen mukaan vauvasta, sehän on sen opin kaava
ja kun ne manaukset - aivan katekismussanaston mukaan- manaus-
pappi tenttasi vauvalta uskoa, niin tähän kummi vastaili- ennelta suunnitellun sanoituksen mukaan ja kun päästiin usko tunnustamaan - siis kummi puhui, huomatkaa tämä- sitten mantaten kastettiin.... lapsessahan oli paljon perkeleitä, sen perisyntiopin mukaan.
No, miksi lapsenpäästäjä ja hänen toimenkuvansa kirkon opin mukaan.
Pappihan ei päässyt naisten hameen alle- vaan lapsenpäästäjä oli armoitettu kastamaan hätäkaste- jos lapsi on kuolemassa. Sitähän tapahtui- ja tämä perhekuntaoppi sain ikäänkuin lisä- aluetta vauvasta-
Lapsenpäätäjän piti tehdä hätäkaste, ettei lapsi jää pelastumatta, ihmisen rituaalin tähden, tulkinnallisen rituaalin, tämähän on sitä uskonpuhdistajan Martin opetusta.
ja tässä Annan kohdalla tultiin opin alueelle. Ei ollut lapsenpäästäjää ja 1920 luvun jälkeen- ko. äitini - vanhimman syntymävuodesta- hänhän myös tästä kertoi.
Ei ollut lapsenpäästäjää ja kaste jäi tekemättä, siten se lapsi joutui helvettiin - tuleen kitumaan... Tämä on sitä luterilaista uskoa ja hyvä kun kerrot, että uskosi on tätä vauvan kidutusopin Lutherin oppia, joka on katekismuksesta - aikalaisuudesta vielä luettavissa netissä. en puhu omiani, vaan..... mitä on katkeruus?
Miten määrittelet ihmisten katkeruuden, tuntuuko se siinä, että sinun kipeään kohtaasi kosketaan ja sinä älähdät.
ts. tunnustat- jumalasi- kultaisen vasikan opin, jossa vauvat- kastamattomat- ovat helvetissä ja kidutetaan iankaikkisesti-
No, nyt tiedät- mistä puhutaan, kun puhutaan luterilaista uskoa esille.
Onko se Raamatullista sitten. Sopii mietiskellä. Minä katson mummoni luterilaisen uskon kyyneleitä...
Yhtyykö Vapahtaja samoihin kyyneleihin, vai onko Vapahtajan kyyneleet siitä, että me kumarramme ihmisopin alttarille, eikä kruunumme ole Jumalan valtaistuimen juurella, vaan Martin valtaistuimen juurella.Eittämätön tosiasia: Jeesus opetti kolme ja puoli vuotta opetuslasia käyttämään vain ja ainoastaan Hänen nimeään, eli Jeesus-nimeä. Olisi ollut hyvin outoa ja järjetöntä, jos Jeesus hetkeä ennen poismenoa olisi käskenyt kastaa isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen.
Toinen täysin selvä totuus: Jeesus ei koskaan tehnyt opetuslapsia valuttamalla vettä päälakeen, ja vasta jonkin ajan kuluttua palannut takaisin kertomaan näiden päälaen kastelun saaneiden olevan päänkastelun myötä hänen omiaan, opetuslapsia ja taivaan kansalaisia.
Kolmas ja kammottava totuus: Isän ja pojan ja pyhän Hengen nimeen murhattu ja kidutettu ja hukutettu Jeesuksen omia! Niin kuka on isä ja poika ja pyhä henki , jonka nimeen on murhattu miljoonia Jeesuksen todistajia? - Anonyymi00152
Anonyymi00028 kirjoitti:
kannattaa mietiskellä- mitä on luterilainen usko.
Luterilainen usko näyttäytyi Anna mummoni - olihan hän lestadiolainen,
siis näyttäytyi siten, - kun luterailainen usko kertoi kastamattoman lapsen joutumista helvetin tuleen, niin siihen se luterilainen usko hänen sydämessään kiinnittyi.
Se kiinnittyi siten, että hän itki, hän itki- kun sen uunin äärellä, missä itsekin olen monesti mummoni luonan ollut, - kun hän sitä leivänpaistouunia kohensi- ne kekäleet - hehkuvat kekäleet, veti sen uunin suulukun edessä olevan kiviseen kaukaloon, niin siinä hän itki Lutherin opin äärellä. Hänen menehtynyt lapsensa- jota kirkon määrittelemä lapsenpäästäjän puuttuessa- ei ollut kastamassa.
Näin se kastamton lapsi- oli helvetin tulessa- kitui siellä, kun se näin opetettiin.
Ja näinhän se oppi oli. tv. dokkarin mukaan- Tanskasta lähetyspappi saarnasi aikoinaan tätä kastamattoman lapsen kidutusoppia kentällä. Siis oppi oli siten muuallakin kuin Suomessa.
Siksihän, kun luther luki, että kasteessa PITÄÄ olla kastettavan suun tunnustus, ja että se saadaan tuli kummi- oppi, jäljitelmä juutalaisuudesta- kuten lapsikasteen ympärileikkaus- jäljitelmä- korvausoppi. Siitähän on tässä kyse.
ja kun lapsi - tissiä syövä- ei osaa puhua, ei ymmärrä muusta- kuin nälästä. ja äidinllä oli rinnoila ne eväät. tarvittiin kummi puhumaan uskontunnustusta.
sehän on edelleen mustaa valkealla vanhassa katekismuksessa.
Pappi ajoi ensin perkeleitä katekismuksen mukaan vauvasta, sehän on sen opin kaava
ja kun ne manaukset - aivan katekismussanaston mukaan- manaus-
pappi tenttasi vauvalta uskoa, niin tähän kummi vastaili- ennelta suunnitellun sanoituksen mukaan ja kun päästiin usko tunnustamaan - siis kummi puhui, huomatkaa tämä- sitten mantaten kastettiin.... lapsessahan oli paljon perkeleitä, sen perisyntiopin mukaan.
No, miksi lapsenpäästäjä ja hänen toimenkuvansa kirkon opin mukaan.
Pappihan ei päässyt naisten hameen alle- vaan lapsenpäästäjä oli armoitettu kastamaan hätäkaste- jos lapsi on kuolemassa. Sitähän tapahtui- ja tämä perhekuntaoppi sain ikäänkuin lisä- aluetta vauvasta-
Lapsenpäätäjän piti tehdä hätäkaste, ettei lapsi jää pelastumatta, ihmisen rituaalin tähden, tulkinnallisen rituaalin, tämähän on sitä uskonpuhdistajan Martin opetusta.
ja tässä Annan kohdalla tultiin opin alueelle. Ei ollut lapsenpäästäjää ja 1920 luvun jälkeen- ko. äitini - vanhimman syntymävuodesta- hänhän myös tästä kertoi.
Ei ollut lapsenpäästäjää ja kaste jäi tekemättä, siten se lapsi joutui helvettiin - tuleen kitumaan... Tämä on sitä luterilaista uskoa ja hyvä kun kerrot, että uskosi on tätä vauvan kidutusopin Lutherin oppia, joka on katekismuksesta - aikalaisuudesta vielä luettavissa netissä. en puhu omiani, vaan..... mitä on katkeruus?
Miten määrittelet ihmisten katkeruuden, tuntuuko se siinä, että sinun kipeään kohtaasi kosketaan ja sinä älähdät.
ts. tunnustat- jumalasi- kultaisen vasikan opin, jossa vauvat- kastamattomat- ovat helvetissä ja kidutetaan iankaikkisesti-
No, nyt tiedät- mistä puhutaan, kun puhutaan luterilaista uskoa esille.
Onko se Raamatullista sitten. Sopii mietiskellä. Minä katson mummoni luterilaisen uskon kyyneleitä...
Yhtyykö Vapahtaja samoihin kyyneleihin, vai onko Vapahtajan kyyneleet siitä, että me kumarramme ihmisopin alttarille, eikä kruunumme ole Jumalan valtaistuimen juurella, vaan Martin valtaistuimen juurella.Minä olen Lutheria lukenut aika paljon ja muistan jossakin hänestä kertovassa teoksessa lukeneen, että hän piti upotuskastetta parempana vaihtoehtona mutta se ei ole lapselle sopiva tapa kastaa. En muista missä teoksessa näin oli kirjoitettu. Lapsikastehan on periytynyt Roomalaiskatolisesta kirkosta, siellähän se juurisyy on ei luterilaisessa kirkossa jos joku sitä vääränä vaihtoehtona pitää. Uudelleen kastaminen alkoi vasta 1500 luvun alkupuoliskolla ja 300 luvulta on jo mainintoja lapsikastetuista kirkon isistä ja oppineista. Raamatussakin jo kastettiin perhekuntia joten aika vanhat perinteet sillä lapsikasteella on.
- Anonyymi00157
Anonyymi00018 kirjoitti:
onko se perhekunta sitten sukunimi? Tämä on sellaista tyhjänpäivästä jauhamista mikä näkyy siirtyvän ketjusta toiseen. Sinä väität luterilaista uskoa valheeksi ja se sinulle suotakoon. En tiedä mistä tuo katkeruus luterilaisuutta kohtaan juontaa mutta se on selvästi havaittavissa. Rakkaus puuttuu sinun uskossa ja se on kuitenkin tärkeintä.
Se helluntailaisten sekä vapaakirkollisten katkeruus luterilaisten uskoa kohtaan juontaa juurensa omanarvontuntoon perustuvasta oikeassaolemisen tarpeesta kasteasiassa.
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
-Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
-Hoviherra oli herra, aikuinen mies
-miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
-Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
-Kornelius oli sadanpäämies, mies
-Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
-Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
-Krispus oli esimies, aikuinen
-vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan
Luterilaisuus on valheisiin uskomista ja valehtelua, Raamatussa ei opeteta pikkulasten etukäteiskastetta!a hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan. Apt 16:15. Voi olla että oli lapsiakin pehkunnassa.
Anonyymi00022 kirjoitti:
Tuo on tyypillistä monelle palstalla kirjoittavalle uudestikastajalle
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, 1.Piet 3:21
- Anonyymi00189
Anonyymi00018 kirjoitti:
onko se perhekunta sitten sukunimi? Tämä on sellaista tyhjänpäivästä jauhamista mikä näkyy siirtyvän ketjusta toiseen. Sinä väität luterilaista uskoa valheeksi ja se sinulle suotakoon. En tiedä mistä tuo katkeruus luterilaisuutta kohtaan juontaa mutta se on selvästi havaittavissa. Rakkaus puuttuu sinun uskossa ja se on kuitenkin tärkeintä.
Numerolle 18:
Väärien oppien arvostelu ei ole 'katkeruutta', niin kuin luulet, vaan se juuri on rakkautta. Jos on itse uskonut ja ottanut vastaan pelastuksen, jonka Jeesus veressään valmisti, mutta ei kerro evankeliumia muille, se on rakkauden puutetta.
Uskovainen, kysypä muilta, ovatko he pelastettuja. Tapaluterilainen tai tapahellari tai muu tapauskonnollinen suuttuu. Murahtaa jotain, että usko on yksityisasia, tai että sitä ei voi kukaan tietää, tai että ei pidä tuomita, ettei itseään tuomittaisi. Hänellä ei ole varmuutta pelastumisesta, koska hän ei ole koskaan edes kuullut evankeliumia, saati ottanut sitä vastaan eli pelastunut. Hänen mielestään sinä, uskova, kysymyksinesi olet vain pilkkaaja, jonka kanssa ei pidä olla missään tekemisissä.
Ateisti naurahtaa, pilkkaa tai katselee sinua säälivästi, eikä ehkä lähde keskustelemaan asiasta kanssasi, koska pitää sinua älyllisesti vajaana. Hän ei vielä ymmärrä, että Jumalan pelko on viisauden alku.
Toinen uskova taas ilahtuu kysymyksestäsi, kertoo, milloin ja miten tuli uskoon.
Itse olen ollut pelastumaton tapaluterilainen, evankeliumia ymmärtämätön helluntailaisuutta harrastava jeesustelija, panteistinen Jumalan kieltäjä, ja viimeiset kymmenen vuotta uskova kristitty, Jumalan armosta. - Anonyymi00191
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sana ei mainitse yhdenkään vauvan kastetta. Kaikki, jotka kastettiin nimeltä mainiten, olivat aikuisia!
-Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha
-Hoviherra oli herra, aikuinen mies
-miehet ja naiset tarkoittaa aikuista
-Simon oli noita ja aikuinen, kykeni tekemään päätöksiä
-Kornelius oli sadanpäämies, mies
-Paavali oli aikuinen ja pysyi ratsastamaan
-Lyydias oli kauppias, vain aikuiset toimivat purppuranmyyjinä
-Krispus oli esimies, aikuinen
-vanginvartija oli aikuinen, eihän Rooma palkannut lapsia vankeja vartioimaan
Luterilaisuus on valheisiin uskomista ja valehtelua, Raamatussa ei opeteta pikkulasten etukäteiskastetta!Lapsikastetta ei ole myöskään kielletty. Kasteessa lapselle annetaan nimi ja seurakunnan jäsenyys. Myös lapsen hätä kaste tunnetaan. Jopa ateistit kastattavat lspsiaan. On tosi noloa, jos lapsi jätetään seurakunnan ulkopuolelle, ilman siunausta. Kasteessa myös rukoillaan seurakunnan siunausrukous lapselle.
- Anonyymi00205
Anonyymi00013 kirjoitti:
Eikä yhtään vanhuksen kastetta. Mutta Sanassa on yleinen kastekäsky
Vauva ei ymmärrä tekojaan ja tekojen seurauksia, mutta vanhus on aikuinen, joka tietää mikä on oikein ja väärin!
Yhtäkään pikkulasta ei tietääksenii ole tuomittu maallisessa oikeudenkäynneissä. Sen sijaan luterilaineen kikko väittää Jumalan vaativan vauvat tilille, ei ainoastan omista erheistään, vaan ennen kaikkea esi-isiensä synneistä aina Aadamiin asti!
LUTERILAISUUS ON KAMMOTTAVA USKONTO JA OKSENNUS JUMALAN SILMISSÄ! - Anonyymi00206
Anonyymi00191 kirjoitti:
Lapsikastetta ei ole myöskään kielletty. Kasteessa lapselle annetaan nimi ja seurakunnan jäsenyys. Myös lapsen hätä kaste tunnetaan. Jopa ateistit kastattavat lspsiaan. On tosi noloa, jos lapsi jätetään seurakunnan ulkopuolelle, ilman siunausta. Kasteessa myös rukoillaan seurakunnan siunausrukous lapselle.
"Jopa ateistit kastattavat lspsiaan."
Sinulla on varmasti todisteita tämän väitteen puolesta?
Vai tulitko valehdelleeksi uskosi vuoksi? - Anonyymi00215
Anonyymi00003 kirjoitti:
>>>Itse katson, että lapsikaste riittää, etukäteen tehtynä kasteena.<<<
Löydätkö Raamatusta etukäteen tehdyn kasteen?
Siis ennen omaa henkilökohtaista ratkaisua, uskoon tuloa?
Jos et löydä etukäteen tehtyä kastetta Raamatusta, mihin
perustat sen?Kaikki vesikasteet on tehty etukäteen. Kun kastettu nousee vedestä, ei hän välttämättä tunne mitään pyhyyden tuntemuksia, mutta kaste on pysyvä. Jos on tullut jo aiemmin kristinuskoon ja ottanut Jeesuksen herrakseen ja syntiensä sovittajaksi, on kaste turha, koska kristitty on jo pelastuksen piirissä. Vesi on vain vettä, eikä tuo lisäarvoa jo aiemmin uudestisyntyneen kristinuskoon.
- Anonyymi00216
Anonyymi00215 kirjoitti:
Kaikki vesikasteet on tehty etukäteen. Kun kastettu nousee vedestä, ei hän välttämättä tunne mitään pyhyyden tuntemuksia, mutta kaste on pysyvä. Jos on tullut jo aiemmin kristinuskoon ja ottanut Jeesuksen herrakseen ja syntiensä sovittajaksi, on kaste turha, koska kristitty on jo pelastuksen piirissä. Vesi on vain vettä, eikä tuo lisäarvoa jo aiemmin uudestisyntyneen kristinuskoon.
Niin juuri, että uudestisyntyneen kastamiselle ei ole tarkoitusta.
Itse asiassa kaikki vedellä kastaminen on turhaa, koska uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan Hengen vaikuttaman Sanan kautta.
- Anonyymi00005
Joka ei usko, ei ole pelastettu.
- Anonyymi00006
Luterilaisuus tulee valheen kaikella voimalla ja vääryyden vietelyksellä! Luterilaisuus on täyttä valehtelua alusta loppuun ja täyttä potaskaa alun ja lopun välillöä. Yhdenkään Jeesuksen oman ei pidä ottaa yhtä ainoaa opetuksen Sanaa yhdeltäkään luterilaiselta, sillä ei yksikään luterilainen täytä Raamatun ohjetta Sanan opettajasta, eikä ole olemassa yhtä vilpitöntä luterilaiseen kirkkoon kuuluvaa Jeesuksen seuraajaa.
Jaakob kirjoittaa: Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.
Luterilainen palvelee ja kunnioittaa kirkkoaan enemmän kuin Jumalaa. Jos kuuluu kirkkoon, ei voi samaa aikaan vilpittömällä sydämemellä ja puhtaalla mielellä opettaa Jeesuksen olevan ainoa pelastaja, niin että jokainen joka uskoo Häneen, pelastuu.
Luterilaisilla on aina pelastajana Jeesuksen rinnalla ja Jeesuksen edellä, kirkon sakramentit!
Kukaan ei voi palvella samaan aikaan kirkkoa ja Jeesusta!- Anonyymi00008
Uudestikastajalässyttäjä vinkuu taas tuskaansa
Luterilaisten ainoa pelastaja on Jeesus. - Anonyymi00009
Kristus perusti seurakuntansa joka palvelee Jeesuksen omia
- Anonyymi00032
Anonyymi00008 kirjoitti:
Uudestikastajalässyttäjä vinkuu taas tuskaansa
Luterilaisten ainoa pelastaja on Jeesus.ja Martti
- Anonyymi00112
Anonyymi00008 kirjoitti:
Uudestikastajalässyttäjä vinkuu taas tuskaansa
Luterilaisten ainoa pelastaja on Jeesus.Koko pelastus kaikkineen on jo valmiina, ainoa, mitä pitää tehdä on kääntymys Jumalan puoleen ja armon vastaanottaminen. Vesikasteessa ei voi lisätä mitään valmiiseen, Jeesuksen täytettyyn työhön. Helluntailaisten vesikaste ei ole rituaali, vaan kuva vanhan ihmisen hautaamisesta ja uuden ylösnousemisesta.
Sen sijaan luterilainen ns. kaste, itse asiassa päänkastelu, on rituaali, eihän muutamaan tilkkaa vettä voi ketään haudata. Kaiken päälle, uskosta osaton, uudesti syntymätön ei voi haudata vanhaa ihmistä, ei edes kuvana.
LUTERILAISUUS ON JUMALAN PILKKAA! - Anonyymi00144
Anonyymi00008 kirjoitti:
Uudestikastajalässyttäjä vinkuu taas tuskaansa
Luterilaisten ainoa pelastaja on Jeesus.Usko ilman tekoja on kuollut. Kuollut usko ei pelasta!
Luterilaisuudessa ei toimita, niin kuin Jeesus opetti, EI KOLKUTTAMISTA, EI TAISTELUA AHTAAN PORTIN EDESSÄ, EI ANOMISTA, EI KUSTANNUSTEN LASKEMISTA. KIRKKO ON TALLANNUT JEESUKSEN OPETUKSET JALKOIHINSA JA OTTANUT PAKANALLISET TAVAT TILALLE!!!!
Usko on aktiivista ja tekemistä ja ojentautumista! Usko ilman tekoja on kuollut. Kuollut usko ei pelasta!
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. - Anonyymi00148
Anonyymi00032 kirjoitti:
ja Martti
ILMESTYSKIRJA PUHUU KATOLISESTA JA LUTERILAISESTA KIRKOSTA: Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
Luterilainen kirkko on portto. Niin kuin israelilaiset sekoittivat Israelin Jumalan palvelukseen epäjumalien oppeja ja rituaaleja, aivan samoin on luterilainenkin kirkkokin tehnyt ja näin kirkosta on tullut Sanan mukaisesti portto.
Kirkko on ottanut pakanauskonoista mm. kolminaisuuden, kolmen persoonan j jumalan, isä ylijumala, Jeesus puolijumala ja Henki, epämääräinen voima, ja veden pyhyyden, vesi pelastaa-opin. Lähes jokaista luterilaista kirkkoa koristavat pakanauskontojen symbolit. Ihmisten valitsemat papit käyttävät kalajumalan pappien hattuja ja baal-jumalan kaapuja. Jopa ns. jumalanpalveluksen kellonaikakin on otettu baalin palveluksesta.
Turha riehua ja väittää hellareitten oleva portto. Porton yksi keskeinen tunnusmerkki on: minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä;
Hellarit eivät ole koskaan seurakuntana vainonneet eivätkä surmanneet Jeesuksen omia. Mutta porttokirkko eli katolinen kirkko ja luterilainen kirkko on murhanneet kymmeniä miljoonia Jeesuksen todistajia.
- Anonyymi00007
"Eikö kaikkien lapsena kastettujen ihmisten tule myös
uskoa ja saada elävä suhde Elävään Jumalaan
Jeesuksessa Kristuksessa. "
Kyllä!!!
"Pelastaako luterilaisen
kaste vai Jeesus Kristus uskon kautta Häneen?"
Usko JA kaste pelastavat, kuten Jeesus sanoi. Ilman usko ei pelastuta- Anonyymi00015
Siinä hyvä tiivistys!
- Anonyymi00019
Jumalan armo on se mikä pelastaa, ei luterilaisten haukkuminen.
- Anonyymi00036
Anonyymi00015 kirjoitti:
Siinä hyvä tiivistys!
Ongelman jyvä piilee siinä, että paikalla olevilla monella on käsitys, ilman veren sovitusta pelastumiseen. Eli heillä vesi pesee syntejä ja eivät hokaa korvausopissa sitä, että Golgatan veren sovitusta- johon kyllä moni luterilainen, herännäisyydessä sitoutuu.
Siis on kaksi eri telttaleiriä- luterilaisuuden teltta-alueella Ilmestysmajan äärellä.
toisilla on käsintehty pesulinja- jossa on perisynti kadottava- eikä puhuta taipumuksesta ja omista synneistä. Tavallaan syytetään Jumalaa- naisesta, ei se tämänpäivän Aadam ole jyvällä siitä, mitä Jumala sanoo.
Ja tämänpäivän aadam- puhuu osoittaen vain toisia, että se aatami- en minä.
Siis mitä? en minä...
Ensin pitää ymmärtää se, että synti on Raamatullisesti Jumalan tahdon rikkomista.
Sehän kävi jo Raamatunkertomuksen opin opetusnäköalasta.
Siitä- mikä on Sanan VALO..
Aadam ja Jumala. He käyskentelivät paratiisissa, missä olisi ollut se iankaikkinen ELÄMÄ.
ja siinä Jumala ohjeisti Aadamia- tee näin ja näin, mutta älä noin.
Siis Aadam oppi Jumalan SANASTA- mikä on oiekin ja väärin...
Rakastiko hän sitä SANAA- neuvoa ja ohjetta, vai oliko hänellä taipumus siihen OMAAN valintaan, mitä tehdään.
Kyllä ja tässä on se jyvä. Meitäkin sanassa neuvotaan ja ohjataan, syö elämässäsi sen puun hedelmää- mitä Jumala tarjoaa, mutta, älä leiki jumalaa itse- siis hyvän ja pahantiedonpuu.
ja juuri siellä se käärme luuhaa ---tänäänkin--- ja me leikimme sitä jumalaa- ja syytetään veljeä, että sinä ja sinä sekä sinä teette sitä ... eikä katsota omaa polkua...
Syyttäminen on tämä Raamatunkertomuksen ydin, johon pitää katsoa.
Kyllä ihmisellä on taipumus edelleen syyttää jopa Jumalaa- että kyllähän minä, ja minä sanon ja minä olen siinä valtaistuimella, jota Jumalan pitäisi kumartaa...
Kuin heittäisi vain sen oman kruununsa Jumalan Valtaistuimelle ja sanoisi-
Sinulla Herra on kaikki Valta- tässä olen, täytä Pyhällä Hengellä.. sekä Voimalla.
Siis pelastus on Jumalantyö- meissä. ja syödään sitten elämänpuusta sekä niistä tiedon ja ymmärryksenpuun hedelmiä. mikä on meille tarkoitettu..
Taipumus meillä on mussuttaa- koska ---luulemme--- olevan jumalia jopa veljelle ja karkaamme hänen pälleen, tappamaan häntä, onhan ne taipumus - se omalyhde- sen kylvö ja sen äärellä majailu. - Anonyymi00038
Anonyymi00036 kirjoitti:
Ongelman jyvä piilee siinä, että paikalla olevilla monella on käsitys, ilman veren sovitusta pelastumiseen. Eli heillä vesi pesee syntejä ja eivät hokaa korvausopissa sitä, että Golgatan veren sovitusta- johon kyllä moni luterilainen, herännäisyydessä sitoutuu.
Siis on kaksi eri telttaleiriä- luterilaisuuden teltta-alueella Ilmestysmajan äärellä.
toisilla on käsintehty pesulinja- jossa on perisynti kadottava- eikä puhuta taipumuksesta ja omista synneistä. Tavallaan syytetään Jumalaa- naisesta, ei se tämänpäivän Aadam ole jyvällä siitä, mitä Jumala sanoo.
Ja tämänpäivän aadam- puhuu osoittaen vain toisia, että se aatami- en minä.
Siis mitä? en minä...
Ensin pitää ymmärtää se, että synti on Raamatullisesti Jumalan tahdon rikkomista.
Sehän kävi jo Raamatunkertomuksen opin opetusnäköalasta.
Siitä- mikä on Sanan VALO..
Aadam ja Jumala. He käyskentelivät paratiisissa, missä olisi ollut se iankaikkinen ELÄMÄ.
ja siinä Jumala ohjeisti Aadamia- tee näin ja näin, mutta älä noin.
Siis Aadam oppi Jumalan SANASTA- mikä on oiekin ja väärin...
Rakastiko hän sitä SANAA- neuvoa ja ohjetta, vai oliko hänellä taipumus siihen OMAAN valintaan, mitä tehdään.
Kyllä ja tässä on se jyvä. Meitäkin sanassa neuvotaan ja ohjataan, syö elämässäsi sen puun hedelmää- mitä Jumala tarjoaa, mutta, älä leiki jumalaa itse- siis hyvän ja pahantiedonpuu.
ja juuri siellä se käärme luuhaa ---tänäänkin--- ja me leikimme sitä jumalaa- ja syytetään veljeä, että sinä ja sinä sekä sinä teette sitä ... eikä katsota omaa polkua...
Syyttäminen on tämä Raamatunkertomuksen ydin, johon pitää katsoa.
Kyllä ihmisellä on taipumus edelleen syyttää jopa Jumalaa- että kyllähän minä, ja minä sanon ja minä olen siinä valtaistuimella, jota Jumalan pitäisi kumartaa...
Kuin heittäisi vain sen oman kruununsa Jumalan Valtaistuimelle ja sanoisi-
Sinulla Herra on kaikki Valta- tässä olen, täytä Pyhällä Hengellä.. sekä Voimalla.
Siis pelastus on Jumalantyö- meissä. ja syödään sitten elämänpuusta sekä niistä tiedon ja ymmärryksenpuun hedelmiä. mikä on meille tarkoitettu..
Taipumus meillä on mussuttaa- koska ---luulemme--- olevan jumalia jopa veljelle ja karkaamme hänen pälleen, tappamaan häntä, onhan ne taipumus - se omalyhde- sen kylvö ja sen äärellä majailu.ja tämä idea- on vaikka lestadiolaisuudessa. Jeeuksen nimessä ja veressä- Jeesuksen nimessä ja veressä......... saanko minäkin uskoa - Jeesuksen nimessä ja veressä syntini anteeksi.
Eli idea syntiin on, ettei naapuria katsota, vaan peiliin.
Taipumus on syntiin - moni päivän armonlapsena onnistuu valinnoissa elämään, ettei tahalteen naulaa Kristusta uudelleen ristille, sekä sylje hänen päälleen, sekä pilkaa kättensä töissä Häntä- Lunastajaansa.
Mutta, kun olemme päivän lapsia- Isämme edessä ja Hänen oikealla puolen on Ylimmäisen Pappimme Valtaistuin, se on armoistuin, rukoileehan Hän aina puolestamme.
On myös lähettänyt Puolustajan Pyhän Hengen, koska syyttäjä pakkaa syyttämään, ettei sinusta ja minusta ole kilvoittelijaa.
siinä voidaan vedota Golgatan täytettyy työhön Jeesuksen nimessä ja veressä.
väisty taakseni S.tana. Olen lunastettu ja armon alla.
ts. ollaan ---uskomassa---- Uskotaan- SE ON TÄYTETTY...
eikä ongita armonmerellä niitä voivotellen ,että se perisynti- ja Aadam.
Ei- ei- ei - ei... Vaan Vapahtajani on pelstukseni takauumies. Hän Jumalantyönä on Pelastajani ja siksi SEURAAN HÄNTÄ...
- Anonyymi00012
Luterilaiseen kirkkoon kuuluva, joka ei ole uskossa, ei ajattele mitään, että sakramentit vaikuttaisivat häneen. Ei hänellä ole omakohtaista käsitystä uskosta eikä rippikoulussa luettuna toistetusta tekstistä.
Luterilaiseen kirkkoon kuuluva, joka on uskossa, saa vastakaikua tekstien niille osille, jotka koskevat syyllisyydestä vapautumisen anteeksiannon kautta eli uskosta vanhurskauttamisen . Muut traditionaaliset muodot eivät vaikuta hänen uskoonsa eikä sen perustaan Uskonelämän alkuvaiheessa.
Myöhemmin, kun kuitenkin hän kaipaa selityksiä olemassa oleville tavoille ja toimituksille, saattaa hän tehdä itsellensä selitykset, joita puolustaa.
Joku toinen uskova ei välitä vaivata itseään etsimällä selityksiä, eikä juuri anna muotoseikkojen häiritä uskonelämäänsä, vaikka toimituksia toteaa ympäristössään tapahtuvan.- Anonyymi00016
Niitä tapahtui jo alkuseurakunnassa
- Anonyymi00017
Jos porukka on kuunnellut vaikka Raamattu kannesta kanteen, Jukka Norvanto-
kyllä siellä on selvä sävel- sävel siitä, että usko sijaisuhriin on IN- ja verensovitus- anteeksiantoon on IN.
Eli tarvitaan henkilökohtainen usko.
Kuunnelkaahan jokainen, myös vain vesipesun puhujat, ellei kyse ole putin, trollit puheessa.
Myös aloitus- kyssäri- sinäkin voit kuunnella asiaa, niin eiköhän siten sitten päästä näkemään, että usko sijaiseen on yhteinen.
Muutoin, erosin tänään luterilaisesta kirkosta, koska en voi näitä vesipesumussuttajien kanssa olla samassa penkissä, koska pilkataan Pyhää Henkeä vastaan.
Eikä minua saa helluntaiseurakuntaan, eikä ellenin 1234567 porukkakaan synkaa.
Ei kiinnosta kultaisen vasikan edessä kumartelu.
Saitte tekemään ratkaisun- mutta sijaisuhri on kohde- jota kuitenkin seuraan.
Pilkkaajien kanssa en lähde jatkamaan matkaa- ei teidän kohdalla ole sitä arvoa, jonka pitäisin korvausoppina kumartaa. - Anonyymi00020
Usko ja teot pelastaa
- Anonyymi00025
Ehkä ennemminkin tekemättä jättämiset pelastaa uskon lisäksi. Jättää pois ne syntiset teot, mitä on myös toisten uskovien haukkuminen. Tuskin sillä taivaspaikka aukeaa, kun haukkuu muita uskovia, sama Jumala meillä käsitykseni mukaan pitäisi olla.
- Anonyymi00021
Minä olen lapsikastettu, kirkosta eronnut ja saanut kokea Jumalan armon. Se riittää minulle. Minä en hauku muita uskovia, minulle riittää yksi lapsena saatu kaste, enkä varmasti mene ainakaan sellaiseen seurakuntaan missä vaaditaan upotusta. Se on turhaa eikä se ole pelastuskysymys. Jumala armahtaa ja sama koskee myös niitä jotka haukkuu luterilaisia. Vaikka on aikuisena upotettu se ei vielä ihmistä pelasta vaan Jumalan armo minkä jälkeen Jumala vanhurskauttaa ja tulee armonlahjat. Siihen on vielä kasteesta matkaa on sitten kastettu lapsena tai aikuisena. Onhan niitä uppokastettuja saarnamiehiä välillä tuolla vankiloissakin talousrikoksista, hyväksikäytöstä ym. Ei se kaste vielä ihmisestä vanhurskasta tee, se on väärää opetusta.
- Anonyymi00033
Koita nyt ymmärtää ettei kyse ole luterilaisten haukkumisesta vaan katolisuuden sivuliikkeen oppien arvioimisesta raamatun valossa !
Lutteri oli paavin munkki joka oli senverran järjissään että tajusi ettei syntejä voi myydä rahalla anteeksi ym katolista roskaa ja alkoi sotia sitä vastaan.
Samalla loi uuden viritetyn harhaopin omalle nimelleen !
Kiitos jumalalle että tämäkin harhaluulorypäs tuli nyt selväksi. - Anonyymi00035
Lapsena saatu kaste ja tähän ns. kasteeseen turvaamienn ei ole Jumalan Sanan valossa vaeltamista, vaan valhetta ja pimeyttä. Kaste otetaan ja kasteelle pitää itse pyytää ja kasteelle pitää itse mennä. 'Ottivat kasteen', kuten Raamattu todistaa, sekä miehet että naiset.
Sylissä nukkuen, toisten päätösellä toimityettu pään kastelun saaminen on petos! - Anonyymi00039
Anonyymi00033 kirjoitti:
Koita nyt ymmärtää ettei kyse ole luterilaisten haukkumisesta vaan katolisuuden sivuliikkeen oppien arvioimisesta raamatun valossa !
Lutteri oli paavin munkki joka oli senverran järjissään että tajusi ettei syntejä voi myydä rahalla anteeksi ym katolista roskaa ja alkoi sotia sitä vastaan.
Samalla loi uuden viritetyn harhaopin omalle nimelleen !
Kiitos jumalalle että tämäkin harhaluulorypäs tuli nyt selväksi.Pedokääkkää haukkuu luterilaisia koko ajan
Parhami teki lapsityötä - Anonyymi00040
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lapsena saatu kaste ja tähän ns. kasteeseen turvaamienn ei ole Jumalan Sanan valossa vaeltamista, vaan valhetta ja pimeyttä. Kaste otetaan ja kasteelle pitää itse pyytää ja kasteelle pitää itse mennä. 'Ottivat kasteen', kuten Raamattu todistaa, sekä miehet että naiset.
Sylissä nukkuen, toisten päätösellä toimityettu pään kastelun saaminen on petos!Rasmus ei tunne termiä mennä kasteelle
- Anonyymi00023
1Kor.1:17 Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi. Biblia (1776) Gal.6:14-15.
- Anonyymi00024
Matt.10:34 Älkäät luulko, että minä olen tullut rauhaa lähettämään maan päälle: en ole minä tullut rauhaa, vaan miekkaa lähettämään. Biblia (1776) Luuk.12:51-53.
- Anonyymi00026
Ajatteleeko hän, että kyllä tuokin pelastuu koska hän on
lapsena kastettu?
En ajattele niin, se on ihan sama milloin on kastettu jos usko puuttuu.
Samahan se on aikuiskasteen ottaneella jos jatkaa tai aloittaa syntisen elämän niin ei se taivaspaikka tule. Jumala on se joka antaa armon käydä ei kaste eikä kastaja.- Anonyymi00037
Vakuuttamalla 'se on ihan sama milloin on kastettu' tunnustit olevasi uskosta osaton ja vaeltavasi Jumlan tahdon ulkopuolella, omaa tietäsi ja oman päätöksesi mukaan ilman uskon kuuliaisuutta.
Uskon vaellus on Jumalle kuuliaisuutta. Raamatussa ei ole ilmoittu, kuten kirjoitit: 'se on ihan sama milloin on kastettu', vaan Raamattu ilmoittaa vain uskoon tulleiden kasteet ja Raamattu antaa ohjeet ketä kastetaan ja miten kastetaan. Pään kastelu on vain pään kastelu, ei kaste. - Anonyymi00041
Anonyymi00037 kirjoitti:
Vakuuttamalla 'se on ihan sama milloin on kastettu' tunnustit olevasi uskosta osaton ja vaeltavasi Jumlan tahdon ulkopuolella, omaa tietäsi ja oman päätöksesi mukaan ilman uskon kuuliaisuutta.
Uskon vaellus on Jumalle kuuliaisuutta. Raamatussa ei ole ilmoittu, kuten kirjoitit: 'se on ihan sama milloin on kastettu', vaan Raamattu ilmoittaa vain uskoon tulleiden kasteet ja Raamattu antaa ohjeet ketä kastetaan ja miten kastetaan. Pään kastelu on vain pään kastelu, ei kaste.Raamattu ei missään ota kantaa kastehetkeen
Eikä myöskään kastetapaan joten tekstisi kertoo ettet piittaa Raamatusta - Anonyymi00053
Anonyymi00041 kirjoitti:
Raamattu ei missään ota kantaa kastehetkeen
Eikä myöskään kastetapaan joten tekstisi kertoo ettet piittaa RaamatustaTäysjärkinen tajuaa melko pian että lapset pestään vasta syntymän jälkeen.
Vain luterilaiset heittää vettä pesään ja mumisevat jotakin siihen sekaan.
Kai he toimittavat sanat temput aborttilapsille ,!
- Anonyymi00027
Matt.1:23 Katso, neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän Pojan, ja hänen nimensä pitää kutsuttaman Emmanuel; se on niin paljo sanottu: Jumala meidän kansamme. Biblia (1776) Jes.7:14. 8:10.
- Anonyymi00030
1Tim.6:16 Jolla ainoalla on kuolemattomuus, joka asuu kirkkaudessa, johon ei yksikään tulla taida, jota ei yksikään ihminen nähnyt ole, eikä taida nähdä: jolle olkoon kunnia ja ijankaikkinen voima, amen! Biblia (1776) 2Moos.33:20. 5Moos.4:12. Joh.1:18. 1Joh.4:19-21.
- Anonyymi00031
Voi kunpa luterilainen saisi edes senverran ymmärrystä että lakkaisi puhumasta aikuiskasteesta haloo !
Kun se kaste on tarkoitettu uudestisyntyneelle olkoot mikä ikä tahansa.
Kiitos jumalalle että tämä asia on nyt viimeinkin selvä.- Anonyymi00042
Kunpa helluntailainen vänkääjä tajuaisi olla puhumatta vauva kasteesta tai uskovien kasteesta
Kaste on uudestisyntymisen peso eikä Raamattu tunne uudestisyntyneen pesoa
Kiitos Jumalalle kun asia on selvä - Anonyymi00047
Anonyymi00042 kirjoitti:
Kunpa helluntailainen vänkääjä tajuaisi olla puhumatta vauva kasteesta tai uskovien kasteesta
Kaste on uudestisyntymisen peso eikä Raamattu tunne uudestisyntyneen pesoa
Kiitos Jumalalle kun asia on selväKoitas nyt javuta rakkaan paavin munkin yli, ja avaa silmäsi ennen lopullista kaihia.
Mailmassa ei ole vielä ainuttakaan tapausta jossa vesi olisi synnyttänyt yhtään mitään.. hengellistä elämää! - Anonyymi00050
Anonyymi00047 kirjoitti:
Koitas nyt javuta rakkaan paavin munkin yli, ja avaa silmäsi ennen lopullista kaihia.
Mailmassa ei ole vielä ainuttakaan tapausta jossa vesi olisi synnyttänyt yhtään mitään.. hengellistä elämää!Voi koita päästä parhamisi opista. Vesi ja Henki uudestisynnyttävät
- Anonyymi00052
Anonyymi00042 kirjoitti:
Kunpa helluntailainen vänkääjä tajuaisi olla puhumatta vauva kasteesta tai uskovien kasteesta
Kaste on uudestisyntymisen peso eikä Raamattu tunne uudestisyntyneen pesoa
Kiitos Jumalalle kun asia on selväNäin juuri. Ei kaste ole Kristuksessa oleville vaan Kristukseen kastetaan
- Anonyymi00055
Anonyymi00052 kirjoitti:
Näin juuri. Ei kaste ole Kristuksessa oleville vaan Kristukseen kastetaan
Hyvin olette kuunnelleet pappienne horinoita !
Varmaan saatte palkkanne ajallaan. - Anonyymi00056
Anonyymi00050 kirjoitti:
Voi koita päästä parhamisi opista. Vesi ja Henki uudestisynnyttävät
Veden kanssa osaat äheltää monenlaista, Hengestä ette tiedä yhtään mitään.
Noin on asiat 99% kirkkoveron maksajien asiat. - Anonyymi00057
Anonyymi00055 kirjoitti:
Hyvin olette kuunnelleet pappienne horinoita !
Varmaan saatte palkkanne ajallaan.Ei vaan tuo on suoraan Raamatusta
- Anonyymi00059
Anonyymi00056 kirjoitti:
Veden kanssa osaat äheltää monenlaista, Hengestä ette tiedä yhtään mitään.
Noin on asiat 99% kirkkoveron maksajien asiat.Mene sinä pedokääkkää vikisemään muualle
Vedestä vain jankkaat ja Henkeä et tunne. Niin se on parhamin pedoilla - Anonyymi00060
Anonyymi00052 kirjoitti:
Näin juuri. Ei kaste ole Kristuksessa oleville vaan Kristukseen kastetaan
Tuo fakta ärsyttää vaaria
- Anonyymi00061
Anonyymi00057 kirjoitti:
Ei vaan tuo on suoraan Raamatusta
Uudestisyntymätön ei ymmärrä mitään raamatusta.
- Anonyymi00063
Anonyymi00059 kirjoitti:
Mene sinä pedokääkkää vikisemään muualle
Vedestä vain jankkaat ja Henkeä et tunne. Niin se on parhamin pedoillaEi kun sinä menet omalle palstallesi ja pysyt siellä.
Laita myös se puuttuva euro puuäijään niin saa papit pitää palkkansa vähän aikaa. - Anonyymi00067
Anonyymi00061 kirjoitti:
Uudestisyntymätön ei ymmärrä mitään raamatusta.
Noin on ja siksi vaari ei ymmärrä
- Anonyymi00068
Anonyymi00063 kirjoitti:
Ei kun sinä menet omalle palstallesi ja pysyt siellä.
Laita myös se puuttuva euro puuäijään niin saa papit pitää palkkansa vähän aikaa.Mene sinä sinne ateistien palstalle ja laita vaikka kolikko endaumenttua varten
Anonyymi00042 kirjoitti:
Kunpa helluntailainen vänkääjä tajuaisi olla puhumatta vauva kasteesta tai uskovien kasteesta
Kaste on uudestisyntymisen peso eikä Raamattu tunne uudestisyntyneen pesoa
Kiitos Jumalalle kun asia on selväPeso on latinorahaa.🪙
- Anonyymi00058
Mitä ateistinen jumalaton pappi teille antaa häh !?
Kuinka tyhmiä ihmispolot voivatkin olla huh.- Anonyymi00065
Ei mitään mutta ottaa triltä palkkansa ulosoton uhalla !
- Anonyymi00070
Helluntailaisuus on täynnä ateisteja ja jumalattomia joten ei mitään
- Anonyymi00071
Anonyymi00065 kirjoitti:
Ei mitään mutta ottaa triltä palkkansa ulosoton uhalla !
Joo ja houkuttelee ihmisiä endaumentteihin. Se on jumalattomien uudestikastajien juoni
- Anonyymi00072
Uskosta osaton on kadotettu vaikka hellarit muuta väittää
- Anonyymi00077
Uskosta osaton on kadotettu, eikä kukaan hellari ole tietääkseni koskaan kiistänyt totuutta: Lähes kaikki vauva kastetut ovat vääjämäättä matkalla helvettiin.
- Anonyymi00073
Pakkovauvakastettu kerro mitä kastamattomalle vauvalle tapahtuu, kun hän kuolee?
Meneekö helvettiin vai ei?- Anonyymi00078
Tässä on pakkovauvakastettujen opetusta.
- Anonyymi00083
Jeesus ei tehnyt yhtä ainoaa ihmistä opetuslapsekseen valuttamalla kiposta vettä päähän, vaan Herra kutsui hyvin arkisesti, ilman juhlaa ja kummeja ja vanhempien suostumusta sanoen: "Tule ja seuraa minua".
Vertauksessa kuninkaan pojan häistä Jeesus opettaa: Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.
Kuningas ei käskenyt häihin kutsuttaessa valuttaa vettä kenenkään päälakeen vaan kuningas käski sanoa: kaikki on valmiina; tulkaa häihin' - Anonyymi00084
Luterilaisuus perustuu ilman Raamatun pohjaa toistetuihin hokemiin. Jos joku näyttää Sanasta totuuden, niin luterilaiset alkavat hyppiä seinille! HEIHÄN OPPIAAN EI OLEKAAN SANASSA!
- Anonyymi00085
Anonyymi00078 kirjoitti:
Tässä on pakkovauvakastettujen opetusta.
Useamman kerran kylvetettyn pedon juttuja
Se haluaa pieniä lapsia - Anonyymi00086
Anonyymi00083 kirjoitti:
Jeesus ei tehnyt yhtä ainoaa ihmistä opetuslapsekseen valuttamalla kiposta vettä päähän, vaan Herra kutsui hyvin arkisesti, ilman juhlaa ja kummeja ja vanhempien suostumusta sanoen: "Tule ja seuraa minua".
Vertauksessa kuninkaan pojan häistä Jeesus opettaa: Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.
Kuningas ei käskenyt häihin kutsuttaessa valuttaa vettä kenenkään päälakeen vaan kuningas käski sanoa: kaikki on valmiina; tulkaa häihin'Jaahas uudestikastajalässyttäjäkin on täällä
Se kopioi hädissään noita samoja viestejä. Kukaan ei kuitenkaan usko sitä. Jeesus KÄSKI tekemään opetuslapsia - Anonyymi00093
Anonyymi00085 kirjoitti:
Useamman kerran kylvetettyn pedon juttuja
Se haluaa pieniä lapsiaPakkovauvakastettu kerro mitä kastamattomalle vauvalle tapahtuu, kun hän kuolee?
Meneekö helvettiin vai ei? - Anonyymi00143
Anonyymi00093 kirjoitti:
Pakkovauvakastettu kerro mitä kastamattomalle vauvalle tapahtuu, kun hän kuolee?
Meneekö helvettiin vai ei?Luterilaisten väitteet ovat valheita, jotka kuka tahansa voi kumota Sanan ilmoituksella.
Jeesus ei koskaan käskenyt pakolla kastaa eli valuttaa vettä päähän.
Jeesus ei luvannut joka ikisen suvun jäsen kääntyvän ja tekevän parannuksen:
Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
- Anonyymi00087
Kova on viha uskovia kohtaan tällä pakkovauvoista jankkaavalla pedofiililla
- Anonyymi00088
Luterilaiset tekevät helvettiin matkaajia valuttamalla vettä päähän.
- Anonyymi00089
Anonyymi00088 kirjoitti:
Luterilaiset tekevät helvettiin matkaajia valuttamalla vettä päähän.
Ei vaan taivaaseen matkaajia
- Anonyymi00092
Anonyymi00088 kirjoitti:
Luterilaiset tekevät helvettiin matkaajia valuttamalla vettä päähän.
Raamtussa ei ole kuvattu yhtä ainoaa tapausta, jossa henkilön päähän olisi valutettu vettä ja vedellä valutettu oli saanut uskon ja pyhän hengen!
- Anonyymi00096
Anonyymi00092 kirjoitti:
Raamtussa ei ole kuvattu yhtä ainoaa tapausta, jossa henkilön päähän olisi valutettu vettä ja vedellä valutettu oli saanut uskon ja pyhän hengen!
Kasteista kerrotaan vaikka kuinka paljon
- Anonyymi00106
Anonyymi00096 kirjoitti:
Kasteista kerrotaan vaikka kuinka paljon
Raamatussa on mainittu vain aikuisten kasteet. Kristikunnan vanhat perinteet eivät pelasta, vaan ainoa Tie ja ovi ja portti on Jeesus, muualta tulleet, kastemaljojen ääreltä Jumalan valtakuntaan nousseet ovat varkaita ja ryöväreitä.
Sana ilmoittaa hyvin selvästi ja yksiselitteisesti: 'hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'. Pietari ei valuttanut Korneliuksen päähän vettä, ja näin sadanpäämies olisi tullut uskoon, vaan Pietari puhui evankeliumin sanoja: Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Pietari kirjoitti: te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sana todistaa Korneliuksen kodissa olleista ja Pietarin puheet kuulleista ja puhutun sanan kautta uskoon tulleista: Vauvat ja pikkulapset eivät puhu näin: Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua." Korneliuksen kodissa uskoon tulleet olivat ymmärtäväisessä iässä ja ymmärsivät Pietarin puheen.
- Anonyymi00090
Uudestikastajat vihaavat uskovia
- Anonyymi00091
Luterilaiset uskovat, niin kuin he itseään pöyhkeillen kutsuvat: Lutheriin, holokaustin isään ja kansanmurhaajaan!
- Anonyymi00097
Anonyymi00091 kirjoitti:
Luterilaiset uskovat, niin kuin he itseään pöyhkeillen kutsuvat: Lutheriin, holokaustin isään ja kansanmurhaajaan!
Siinä tasyhden luterilaisuus-vihaajan kommentti
- Anonyymi00107
Anonyymi00097 kirjoitti:
Siinä tasyhden luterilaisuus-vihaajan kommentti
Yksikään apostoli ei kastunut eikä muutoinkaan toiminut isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Jeesus itse todisti: Kysy niiltä, jotka ovat kuulleet, mitä minä olen heille puhunut; katso, he tietävät, mitä minä olen sanonut. Apostolit, mukaan lukien Pietari tiesivät, mitä Herra Jeesus oli opettanut. hän (Pietari) käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Kaste tulee toimittaa Jeesuksen nimeen kuten Paavalikin kehotti: kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
Isä ja poika ja pyhä henki-nimi on luterilaisten käyttämä nimi sielunvihollisesta, luterilaisuuden herrasta. - Anonyymi00146
Anonyymi00097 kirjoitti:
Siinä tasyhden luterilaisuus-vihaajan kommentti
Helluntaipalstalla rikotaan avoimesti Suomen lakeja ja pilkataan Jumalaa ja vainotaan helluntailaisia ja levitetään valheita anabaptisteista, joita helluntailaiset ovat.
Joutilaat luterilaiset ovat palstalla pastoriensa kehoituksesta sekä ylemmän tahon käskystä työkseen vainoamassa Jeesuksen seuraajia ja kirjoittamassa valheita helluntailaisista. - Anonyymi00184
Anonyymi00146 kirjoitti:
Helluntaipalstalla rikotaan avoimesti Suomen lakeja ja pilkataan Jumalaa ja vainotaan helluntailaisia ja levitetään valheita anabaptisteista, joita helluntailaiset ovat.
Joutilaat luterilaiset ovat palstalla pastoriensa kehoituksesta sekä ylemmän tahon käskystä työkseen vainoamassa Jeesuksen seuraajia ja kirjoittamassa valheita helluntailaisista.Ainoa tarkoitus pikkulasten kasteella on liittää pikkuvauva kirkon jäseneksi, ja sen jälkeen toivoa, ettei pikkuvauvana kastettu eroa kirkosta, vaan hänestä tulee elinikäinen kirkon verojen maksaja. Lisäksi, varmistaakseen pikkuvauvana kastetun pysymisen kirkon jäsenenä, niin kirkolla on tarjolla rippikoulu ja kirkollinen vihkiminen avioliittoon ja hautaan siunaaminen.
Luterilaiset eivät pysty osoittaa Raamatusta mitään syytä perusteeksi pikkuvauvan kasteelle!
- Anonyymi00094
Voi, voi, minkä hullunmyllyn ne apostolipojat, ne vesselit, aikaan saivat.
Ne jästipäät kuvittelivat että vesivettä tarvitaan jotta kääntynyt saadaan uudestisyntymään siinä vesikasteessa saadun Pyhän Hengen uudestisynnyttävästä vaikutuksesta.
Kun Jeesus varta vasten oli sanonut, että teitä ei kasteta vedellä siten kuin Johannes teki, vaan teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
Uudestisyntyneellä on jo uudestisyntymässä kaikki se sisältö, mikä apostolipoikien teksteissä vesikasteen sisällöksi kerrotaan. Hänen vanha ihmisensä on haudattu ja uusi on sijaan tullut. Hyvän omantunnon hän on saanut syntien anteeksiantamuksessa syyllisyydestä vapautuen.
Teksteistä otettuna luterilainen kirkko jatkaa apostolien toimintaa, käytännön toiminnasta ja teksteistä koottua 'oppia', mutta sehän ei toimi, ei salaisesti eikä kätketysti.
Ja ne, jotka uskoon tulleet höykkyyttävät vielä vesikasteelle, eivät tiedä itsekään miksi. No sen tekevät koska vesikasteistahan siellä kerrotaan ja ovat valmiit hyppäämään vaikka pää edellä porakaivoon, jos siellä sellaisesta kerrottaisiin.
Pahuus on ihmisissä, jotka vesikasteista kiivailevat, kaikissa heissä.
Vapauttavaa on kun ei odota eikä edellytä kenenkään olevan vesikastettu . Toivoo vain että ihmiset löytäisivät uskon Jeesukseen ja turvaisivat Herraan.- Anonyymi00098
Ei ole erikseen vesi- ja henkikastetta
Yksi kaste on uudessa liitossa. Kaste on tärkeä kuten Ap teoissa nähdään - Anonyymi00102
LUTERILAINEN KASTE EI OLE HENKILÖKOHTAINEN KÄÄNTYMINEN JUMALAN PUOLEEN. LUTERILAISESSA KASTEESSA KASTETAAN SAATANAN NIMEEN, EI HERRAN JEESUKSEN NIMEEN.
Oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Luterilainen, olet täynnä valhetta!!!! - Anonyymi00104
Anonyymi00098 kirjoitti:
Ei ole erikseen vesi- ja henkikastetta
Yksi kaste on uudessa liitossa. Kaste on tärkeä kuten Ap teoissa nähdäänJo sana 'kastekaava' paljastaa luterilainen vauvakasteen olevan loitsujen lukemista ja loitsuamista. Wikipedia: Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi.
Kastekaavan päämäärä on uudesti synnyttää vauva ja siirtää kastettava Jumalan valtakuntaa ja vapauttaa perisynnistä.
Kastekaavan kautta yritetään saada yliluonnollista aikaan.
Jumalan Sana kieltää noituuden ja taikuuden ja taikurin merkit, jotka sisältyvät luterilaiseen kastekaavaan. - Anonyymi00117
Anonyymi00098 kirjoitti:
Ei ole erikseen vesi- ja henkikastetta
Yksi kaste on uudessa liitossa. Kaste on tärkeä kuten Ap teoissa nähdäänMikset lue raamatusta mitä se sanoo aiheesta ?
Eikö sinulla ole Kirjaa ? - Anonyymi00122
Anonyymi00102 kirjoitti:
LUTERILAINEN KASTE EI OLE HENKILÖKOHTAINEN KÄÄNTYMINEN JUMALAN PUOLEEN. LUTERILAISESSA KASTEESSA KASTETAAN SAATANAN NIMEEN, EI HERRAN JEESUKSEN NIMEEN.
Oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Luterilainen, olet täynnä valhetta!!!!Kaste on Jumlalan teko meille
Kristityt kastavat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Sinä uudestikastajapedo olet täynnä valhetta!!!!! - Anonyymi00123
Anonyymi00104 kirjoitti:
Jo sana 'kastekaava' paljastaa luterilainen vauvakasteen olevan loitsujen lukemista ja loitsuamista. Wikipedia: Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi.
Kastekaavan päämäärä on uudesti synnyttää vauva ja siirtää kastettava Jumalan valtakuntaa ja vapauttaa perisynnistä.
Kastekaavan kautta yritetään saada yliluonnollista aikaan.
Jumalan Sana kieltää noituuden ja taikuuden ja taikurin merkit, jotka sisältyvät luterilaiseen kastekaavaan.Uudestikastajalässyttäjä haluaa loitsia
Jeesus käski kastamaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen - Anonyymi00124
Anonyymi00117 kirjoitti:
Mikset lue raamatusta mitä se sanoo aiheesta ?
Eikö sinulla ole Kirjaa ?Luen: "yksi kaste"
Ei epäselvää - Anonyymi00139
Anonyymi00123 kirjoitti:
Uudestikastajalässyttäjä haluaa loitsia
Jeesus käski kastamaan kolmiyhteisen Jumalan nimeenLuther oli jumalaton ihminen ja kansanmurhaaja: Lutherin tässä yhteydessä esittämänsä ei kovin kristilliseltä kuulosta: ”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi. ”
Ja niin ruhtinaat tekivät. 100 000 ihmistä menetti henkensä.
Yhdessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää, ei Lutherissakaan, vaikka kuin murhamiestä puolustaisi uskonpuhdistajaksi. Luther oli katolisen kirkon munkki, joka levitti katolilaisuuden harhaopit koko kristilliseen opetukseen. Jopa ns. vapaat suunnat ovat saastuneet katolilaisuuden hapatuksesta. - Anonyymi00140
Anonyymi00123 kirjoitti:
Uudestikastajalässyttäjä haluaa loitsia
Jeesus käski kastamaan kolmiyhteisen Jumalan nimeenPietari ei ollut koskaan kuullut ns. lähetyskäskyä, sillä Sana todistaa: hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
- Anonyymi00141
Anonyymi00140 kirjoitti:
Pietari ei ollut koskaan kuullut ns. lähetyskäskyä, sillä Sana todistaa: hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Pietari ja Paavali eikä kukaan apostoli tuntenut luterilaisten jeesuksen lähetyskäskyä, vaan Pietari kastoi Herran Jeesuksen nimeen jo uskoon tulleet, eikä Pietarin mainita valuttaneet vettä pikkulasten päihin hokien: "Kastan sinut isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen". Päinvastoin Paavali kehotti: kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
Luterilaisten jeesus on toinen jeesus, josta Paavali varoitti: vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. - Anonyymi00142
Anonyymi00117 kirjoitti:
Mikset lue raamatusta mitä se sanoo aiheesta ?
Eikö sinulla ole Kirjaa ?Pietari tunsi Jeesuksen opetukset. Mutta Pietari ei koskaan käyttänyt hokemaa: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Eli Jeesuksen opetukseen ei kuulunut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,vaan kyseessä on laitoskirkkojen hokema eli loitsu, jonka avulla papit yrittävät saada aikaan yiluonnollista: vedevaluttetun kautta vauvan syntymään uudestaan Jumalan lapseksi ja heidän iki oman harhansa eli perisynnin väistymään.
Jumala lupasi Korneliukselle:hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
Jumala ei sanonut Pietarin lausuvan Korneliuksen ylitse Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja Pietarin valuttavan vettä päähän, jotta Kornelius pelastuisi.
LUTERILAISET ON KAUKANA JUMALAN ILMOITUKSESTA, TÄYDESSÄ PIMEYDESSÄ!!!!
Pietari todisti:
te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. - Anonyymi00185
Anonyymi00122 kirjoitti:
Kaste on Jumlalan teko meille
Kristityt kastavat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Sinä uudestikastajapedo olet täynnä valhetta!!!!!Sanan mukaan jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. Yhden todistajan todistus ei ole pätevä. Matteus 28:19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". löytyy Raamatusta vain yhden ainoan kerran. Näin ollen Sanan pohjalta Matteus 28:19 ei ole pätevä, vaan arvoton, jota ei pidä huomioida ja jonka varaan ei pidä kirkkoaan perustaa. "Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava". Ilmaisuun "Jokainen sana" sisältyy myös Raamatun ilmoitus.
Hebrealaiskirje todistaa: jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille,
Jokainen apostoli ja Herran opetuslapsi käytti vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeä. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeä ei yksikään apostoli vahvistanut eikä käyttänyt.
- Anonyymi00095
Ilman uskoa ei mikään kaste riitä. Emme näe kenenkään sydämeen, kuka uskoo ja kuka ei. Selvästä synnistä tulee nuhdella. Siis, joka on kastettu, mutta kieltää Herransa loppujen lopuksi ei pelastu.
Joka uskoo, mutta ei halua kastetta, on harhassa. Jos ei voi kastetta saada olosuhteitten takia, usko ratkaisee, mutta kasteessa Jumala antaa Pyhän Henkensä, joka voi jättää kastetun, jos tämä ei usko tai itsepintaisesti haluaa elää synnissä katumattomana suruttomana.- Anonyymi00100
Noin juuri!
- Anonyymi00101
Taas ilmiselvää valhetta, Sana ei ilmoita kasteessa saatavaa Pyhää Henkeä. Pyhä Henki annetaan niiile, jotka sitä anovat.
Kirkon omistama ja kirkon viranhaltijan jakama pyhä henki on petos!
JUMALA ANTAA HENKENSÄ NIILLE, JOTKA SITÄ HÄNELTÄ ANOVAT! - Anonyymi00115
Höpöä taas!
Pyhä Henki uudestisynnyttää Herran nimeä avuksi huutavan ziinä vaiheessa ei mitään vesiä tarvita, eikä mikään kaste synnytä mitään sillä on muut tarkoitukset.
Luterilaiset uudestisyntymättömät selittää mitä sekaa sattuu milloinkin eivätkä koskasn pääse selville vesille koska rakastavat katolisia sekopääoppeja enemmän kuin apostolien kirkasta opetusta ja esimerkkejä. - Anonyymi00125
Anonyymi00101 kirjoitti:
Taas ilmiselvää valhetta, Sana ei ilmoita kasteessa saatavaa Pyhää Henkeä. Pyhä Henki annetaan niiile, jotka sitä anovat.
Kirkon omistama ja kirkon viranhaltijan jakama pyhä henki on petos!
JUMALA ANTAA HENKENSÄ NIILLE, JOTKA SITÄ HÄNELTÄ ANOVAT!Kyllä, ja kasteessa se on luvattu kuten Ramaattu sanoo
- Anonyymi00126
Anonyymi00115 kirjoitti:
Höpöä taas!
Pyhä Henki uudestisynnyttää Herran nimeä avuksi huutavan ziinä vaiheessa ei mitään vesiä tarvita, eikä mikään kaste synnytä mitään sillä on muut tarkoitukset.
Luterilaiset uudestisyntymättömät selittää mitä sekaa sattuu milloinkin eivätkä koskasn pääse selville vesille koska rakastavat katolisia sekopääoppeja enemmän kuin apostolien kirkasta opetusta ja esimerkkejä.Vedestä ja Hengestä sanoi Jeesus
Pedokääkän mukaan vesiä ei tarvita, Se luulee tietävänsä paremmin kuin Jeesus
Uudestisyntymätön pedokääkä yrittää selittää Raamattua josta ei mitään tajua
- Anonyymi00099
Aito uskova julistaa ristiinnaulittua Jeesusta ja syntien anteeksiannissa ja sitä mitä Jumala ajattelee
ja haluaa elää Jumalan tahdon todeksi
ja kun uskoo se muuttaa sydämen tilan toiseksi taivaalliseen arvomaailmaan
pois tästä pahasta maailmasta Pyhän maailmaan Jeesus tielle. - Anonyymi00103
Luterilaisuus ei ole kristuksen oppia eikä luterilaisuus perustu Raamattuun, vaan luterilaisuus on Raamatun kertomuksia ja pakanuutta.
Luterilaisen opin mukaan luonnollinen vesi luo ikuisen elämän. Pelastuakseen luterilaisuudessa kristityksi kastettavan ei tarvitse uskoa.
Pelastukseen riittää kummien ja vanhempien usko ja teot. Pelastus ja uudesti syntyminen tapahtuu aina kastekaavan noudattaen ja kastekaavan ulkopuolella ei ole pelastusta.
Mutta mitä sanoo Jumalan ilmoitus? Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.
Toisin sanoen Sana osoittaa luterilaisuuden eksytykseksi. Luterilaisuudessa jokainen tietää, miten ja koska ihminen pelastuu. Luterilaisen sakramentin eli vedenvalelun kautta kukaan ei synny uudesti. - Anonyymi00105
Pyhä Henki antaa uskon, ei ihminen sitä anomalla vaikuta. Mikään teko ei auta. Pyhä Henki vaikuttaa myös anomisen, oikean jne. Kaikille anoville siis annetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa oikean uskon. Kaste on myös anomista. PKTNH
- Anonyymi00114
Höpöä suurin osa tarinastasi.
Luther vastusti Perkelettä olutta juomalla. 🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🔥👹🔥 Oli se Äijä.⛪️😇👍
- Anonyymi00113
Suomen luterilaiset seuraa hyvin ja tarkasti ezimerkkiä.
- Anonyymi00121
Anonyymi00113 kirjoitti:
Suomen luterilaiset seuraa hyvin ja tarkasti ezimerkkiä.
ezimerkkiä kirjoittaa pedokääkkä
- Anonyymi00145
Anonyymi00113 kirjoitti:
Suomen luterilaiset seuraa hyvin ja tarkasti ezimerkkiä.
Vain porttokirkon raamatussa on kaste isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen! Isä ja poika ja pyhä henki-nimi on luterilaisten käyttämä nimi saatanasta ja murhaajasta. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen on murhattu ja kidutettu miljoonia.
Carl Grimberg: Kansojen Historiasta löytyy kuvateksti: Kujanjuoksu: Jost Ammanin puupiirros1500-luvun puolivälistä. Kun pyöveli oli ensin iskenyt kuolemaantuomittua kolmesti, isän, pojan ja pyhän hengen nimeen, oli hänen kuljettava 100-300 keihäsmiehen muodostaman kujan läpi ja sotilaat pistelivät hänet hengiltä - Anonyymi00167
Anonyymi00145 kirjoitti:
Vain porttokirkon raamatussa on kaste isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen! Isä ja poika ja pyhä henki-nimi on luterilaisten käyttämä nimi saatanasta ja murhaajasta. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen on murhattu ja kidutettu miljoonia.
Carl Grimberg: Kansojen Historiasta löytyy kuvateksti: Kujanjuoksu: Jost Ammanin puupiirros1500-luvun puolivälistä. Kun pyöveli oli ensin iskenyt kuolemaantuomittua kolmesti, isän, pojan ja pyhän hengen nimeen, oli hänen kuljettava 100-300 keihäsmiehen muodostaman kujan läpi ja sotilaat pistelivät hänet hengiltäSe on KAIKKIEN Raamatussa
- Anonyymi00110
Kalaruoissa ei ole vikaa sinänsä. Uskommehan ekonomistien palaavan ihmisten ilmoille varmasti joskus. Aikaa on hieman.
- Anonyymi00116
Lutteri oli paavin munkki loppuun asti ! Hän oli opin kiivailija ja soti katolisuuden hulluimpia hullutuksia vastaan, kuten anekaupat ja kiirastulet, ikuiset neitsyydet jne...!
Ei hän mikään Jumalan Hengestä syntynyt ollut, ei kukaan Hengen synnyttämä tuota ympärilleen sellaista mentaalia mitä hän jätti historiaan.
Mutta se ei luterilaisia kiinnosta, he sulkevat silmänsä ja korvansa kaikilta faktoilta.- Anonyymi00120
Pedokääkkä vinkuu kuten aina. Se ei ole hengestä syntynyt
Parhami oli amerikkalainen lapsityöntekijä loppuun asti HELL hihhulitkin ovat murhanneet & tehneet väkivaltaa. ☠️Mikä "henki"? 🔥👹🔥
HELL hihhulihörhö ei ole yhtään Lutheria parempi.⛪️
- Anonyymi00118
Viattomista lapsista.
Lainaus Wikipediasta.
"Viattomien lasten päivä on kristinuskossa juhlapäivä, jota vietetään niiden betlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes Matteuksen evankeliumin 2. luvun mukaan surmautti.[1]
Päivää vietetään useimmissa kristillisissä maissa 28. joulukuuta. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viattomien_lasten_päivä
Nämä lapsethan olivat alle kaksi vuotiaita poikalapsia, viattomia siis. - Anonyymi00119
Luther oppi on yhtä kuin Jeesus ja Paavali ja opetuslapset.
Jeesus toi opin taivaasta se ei ole ihmisestä vaan Jumalasta.- Anonyymi00127
Näinpä ja uudestisyntymättömän uskovia vihaava helluntaivaarin soperrus ei asioita muuksi muuta.
- Anonyymi00136
Oletko täysin varma, että Luther opetti samoin kuin Jeesus?
Näinkö Jeesus opetti:
Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.
Lutherilla oli suunnilleen yhtä mutkaton ja pragmaattinen suhtautuminen väkivaltaan kuin katolisella kirkolla, jota vastaan itse kapinoi. Väkivalta itsessään ei kuulunut reformaation olennaisiin kiistakysymyksiin. Luther ei juuri problematisoinut väkivaltaa, kunhan sille löytyi myös esivallan kannalta järkevät syyt. Jumala oli monestakin syystä hirvittävän vihainen ja maalliset ruhtinaat olivat Korkeimman vihan palvelijoita, ”Jumalan hirttomiehiä”. Heidän pyhä velvollisuutensa oli käyttää miekkaa Jumalan puolesta. Siksi aseiden siunaaminen on luterilaisessa perinteessä yleensä ollut niin itsestään selvä ja eettisesti ongelmaton asia.
Maailmallisen miekan ja esivallan tulee tappaa avioliiton rikkoja. Sillä, joka rikkoo avioliittonsa, hän on jo itse erottanut itsensä ja on pidettävä kuolleena miehenä.[ - Anonyymi00137
Anonyymi00127 kirjoitti:
Näinpä ja uudestisyntymättömän uskovia vihaava helluntaivaarin soperrus ei asioita muuksi muuta.
Näinkö Jeesus opetti?
Lutherin kammottava kirja ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” ilmestyi Kustannus Oy Vasaran julkaisemana suomeksi vuonna 1939. Luther kirjoitti sen 1500 luvulla. Ja 1900 luvulla Hitler otti siitä lisäpainoksia, ennen kristalliyön tapahtumia. Kirjan sanoma vaikutti Saksan kansassa suurta ja julmaa vihaa juutalaisia vastaan. Näin vainojen ja holokaustin kauhut tulivat mahdollisiksi.
Lainauksia Lutherin kammottavasta kirjasta:
”Miten meidän kristittyjen on nyt tämän turmeltuneen, kirotun juutalaiskansan kanssa meneteltävä?
Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa…
Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikki revittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat.
Kolmanneksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan.
Neljänneksi, että heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vastedes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet…
Viidenneksi, että juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä, koska he eivät ole herroja, ei virkamiehiä eivätkä kauppiaita tai sen tapaisia. Heidän on pysyttävä kotonaan. …
Kuudenneksi, että heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi. Ja syy on tämä: kaiken, mitä heillä on (kuten edellä on sanottu), he ovat meiltä varastaneet ja ryöstäneet koronkiskomisellaan, koska heillä muuten ei ole mitään muuta elinkeinoa…
Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä kuten Adamin lasten osaksi on määrätty (1 Moos. 3:19)…
… Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!
… heidän kanssaan meneteltäköön kaikella armottomuudella, kuten Mooses teki erämaassa ja löi kuoliaaksi kolmetuhatta miestä, ettei koko joukko olisi joutunut perikatoon … Jollei tämä tahdo auttaa, niin meidän täytyy karkottaa heidät pois niin kuin hullut koirat… ”
Martti Luther - Anonyymi00153
Anonyymi00136 kirjoitti:
Oletko täysin varma, että Luther opetti samoin kuin Jeesus?
Näinkö Jeesus opetti:
Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.
Lutherilla oli suunnilleen yhtä mutkaton ja pragmaattinen suhtautuminen väkivaltaan kuin katolisella kirkolla, jota vastaan itse kapinoi. Väkivalta itsessään ei kuulunut reformaation olennaisiin kiistakysymyksiin. Luther ei juuri problematisoinut väkivaltaa, kunhan sille löytyi myös esivallan kannalta järkevät syyt. Jumala oli monestakin syystä hirvittävän vihainen ja maalliset ruhtinaat olivat Korkeimman vihan palvelijoita, ”Jumalan hirttomiehiä”. Heidän pyhä velvollisuutensa oli käyttää miekkaa Jumalan puolesta. Siksi aseiden siunaaminen on luterilaisessa perinteessä yleensä ollut niin itsestään selvä ja eettisesti ongelmaton asia.
Maailmallisen miekan ja esivallan tulee tappaa avioliiton rikkoja. Sillä, joka rikkoo avioliittonsa, hän on jo itse erottanut itsensä ja on pidettävä kuolleena miehenä.[Kyllä opetti. Parhami taas opetti toisin
- Anonyymi00128
Miksi uudestisyntymätön hellarivaari tulee pilaamaan kaikki kesustelut?
- Anonyymi00129
Siksi kai että se vihaa Jeesukseen uskovia
- Anonyymi00138
Missä näet hellarivaarin? oletko sieniä nauttinut vai peukkua?
- Anonyymi00151
Anonyymi00138 kirjoitti:
Missä näet hellarivaarin? oletko sieniä nauttinut vai peukkua?
Täällä on kirjoitellut koko päivän
- Anonyymi00130
Tämä ketju on rasistinen hyökkäys kristinuskoa ja sen yhtä kirkkokuntaa vastaan, eikä edes otsikoltaan liity helluntailaisuuteen vaan kristityn, luterilaisen kansanryhmän vastainen helluntairasismi alkaa jo siitä.
Ketju on vaadittu poistettavaksi, samoin jokainen muukin helluntailaisen rasismirikoksen, hyökkäyksen kristinuskoista kansanryhmää vastaan täyttävät viestit ja ketjut.- Anonyymi00131
Totta turiset
- Anonyymi00133
Anonyymi00131 kirjoitti:
Totta turiset
Foorumi on täynnä nimenomaan ei-helluntai-uususkontoa käsitteleviä ketjuja: Israelia, Ukrainaa, Venäjää, juutalaisia, Zelenskyiä, Trumpia, Putinia ja etenkin luterilaista uskoa mollaavia viestejä ja ketjuja, joita yp ei ole lähtenyt poistamaan.
Mutta yhden ystävällisen keskusteluketjun he näiden vaatimuksesta poistivat, syy: koska siinä ei ollut päässyt vaikuttamaan tämä "uudenhelluntain" oma uusvihanhenki. "Ei kuulunut täle foorumille". - Anonyymi00134
Anonyymi00133 kirjoitti:
Foorumi on täynnä nimenomaan ei-helluntai-uususkontoa käsitteleviä ketjuja: Israelia, Ukrainaa, Venäjää, juutalaisia, Zelenskyiä, Trumpia, Putinia ja etenkin luterilaista uskoa mollaavia viestejä ja ketjuja, joita yp ei ole lähtenyt poistamaan.
Mutta yhden ystävällisen keskusteluketjun he näiden vaatimuksesta poistivat, syy: koska siinä ei ollut päässyt vaikuttamaan tämä "uudenhelluntain" oma uusvihanhenki. "Ei kuulunut täle foorumille".Luterilaisuus ei kuulu helluntailaisuutta käsittelvälle palstalle! Aloitus käsittelee luterilaisuutta!
- Anonyymi00135
Luterilaisuus on samaa kuin syntynsä alussa, Jeesuksen omia vihaavat pakanuuutta!
- Anonyymi00150
Anonyymi00135 kirjoitti:
Luterilaisuus on samaa kuin syntynsä alussa, Jeesuksen omia vihaavat pakanuuutta!
Kyllä, uudestikastajat vihaavat luterilaisia ja muitakin Jeesuksen omia
- Anonyymi00160
Anonyymi00150 kirjoitti:
Kyllä, uudestikastajat vihaavat luterilaisia ja muitakin Jeesuksen omia
Ja tämän antikristilisen vihan selvästi tunnustaa osaksi helluntailaisuutta myös yp joka siksi ei ole nähnyt syytä poistaa tätä ketjua.
- Anonyymi00132
Asiasta kannattaa kysyä niiltä luterilaisilta papeilta, jotka ovat käyneet Israelin Jerusalemissa lehtimajanjuhlilla ja osallistuneet siellä uskovien upotuskasteelle.
Sellaista tapahtui ennen Israelin aloittamaa sotaa, koska oli rauhanaika ja monet juhlat pystyi järjestämään Israelissa.- Anonyymi00154
Nimeä joku suomalainen luterilaiseen kirkkoon kuuluva pastori, kuka on näin tehnyt lehtimajajuhlilla Israelissa niin lähetetään postia ja kysytään.
- Anonyymi00155
Eihän Israel ole mitään aloittanut eikä kukaan edes ole kuollut eikä nähnyt nälkää, joten kyllä juhlia voi edelleen järjestää. Rajat vain pitää olla silloin kiinni ettei terroristit hypi sieltä valtoimenaan.
Joskin juutalaisten kaste on vähän kyseenalainen vaikka miten luterilainen sen ottaisi että kenen nimeen siinä oikein kastetaan ja mihin uskoon yleensä. - Anonyymi00158
Anonyymi00154 kirjoitti:
Nimeä joku suomalainen luterilaiseen kirkkoon kuuluva pastori, kuka on näin tehnyt lehtimajajuhlilla Israelissa niin lähetetään postia ja kysytään.
Helsingin tuomiokapitulilla on nimet ylhäällä. Tiedustele sieltä.
- Anonyymi00159
Anonyymi00155 kirjoitti:
Eihän Israel ole mitään aloittanut eikä kukaan edes ole kuollut eikä nähnyt nälkää, joten kyllä juhlia voi edelleen järjestää. Rajat vain pitää olla silloin kiinni ettei terroristit hypi sieltä valtoimenaan.
Joskin juutalaisten kaste on vähän kyseenalainen vaikka miten luterilainen sen ottaisi että kenen nimeen siinä oikein kastetaan ja mihin uskoon yleensä.Pösilöksikö tahallaan heittäydyt. Uutisissa kerrotaan jatkuvasti Israelin tekemistä pommituksista Gasan kaistalla.
- Anonyymi00161
Anonyymi00154 kirjoitti:
Nimeä joku suomalainen luterilaiseen kirkkoon kuuluva pastori, kuka on näin tehnyt lehtimajajuhlilla Israelissa niin lähetetään postia ja kysytään.
Pappi, joka on uusinut kasteensa, ei tunnusta luterilaisen kirkon oppia vaan on kieltänyt sen, eikä saisi enää toimia kirkon pappina.
- Anonyymi00156
Jumalan tahto on että sana eletään todeksi elämässä sen takia Jeesus tuli maailmaan ihmiseksi ja sovitti synnit Golgatan ristillä
ja mikä on hyvää sitä Ajatelkaa sitä Tehkää sitten toimikaa ja auttakaa niitä jotka ovat väärässä ja oikaiskaa lempeästi
kiitollisuus on Jumalan lapsen ominaisuus Opetusta ei ole lapsellle annettu, ei ole päässyt uskosta osalliseksi, näkyy elämässä on jäänyt seurakunnan ulkopuolelle.
Aikoinaa olen saanut lapikasteen, on opetettu pyhä koulussa kuka jeesus oikeasti on vaikka oli vieraan tuntuinen nimi, selvi pyhä koulussa sunutaisin, selailin lansten kuva raamattua oli kymmenen kijran sarja aikoinaan, uteliaissu pisti lukemaan selvisi kuka jeesus todealla on , miten ihana para tiisissa olla seurassa joka todeaa pitää ihmisestä.
Usko seurasi vasta vuosien päästä .- Anonyymi00162
Lapsena otettu kaste ei tuo pelastusta kenellekkään. Sitäpaitsi lapsikasteesta ei edes Raamatussa puhuta tai mainita missään yhteydessä. Voiko joku osoittaa tämän Raamatun kohdalla, jossa vauvaikäisiä kastettaisiin? Eipä taida löytyä.
Se on puhtaasti kirkon ikivanha perinne joltakin menneeltä vuosisadalta kuten veden pirskottaminen vauvan päänpäällä. Muuta yhteistä pohjaa en löydä.
Kaikki kasteeseen liittyvät tilanteet Raamatussa tapahtuivat eri ikäisille ihmisille, ei yhdellekään vauvalle.
Jeesus oli lähes 30 vuotias saadessaan kasteen. Etiopialainen eunukki oli aikuinen ymmärrettyään Jeesuksen merkityksen lukiessaan vaunuissa Jesajan kirjaa. Hän halusi ottaa kasteen sitoutuakseen seuraamaan Jeesusta.
Kasteelle aikovan ihmisen täytyy ensiksi ymmärtää kasteensa tuleva vakava merkitys. Lisäksi täytyy tietää jotakin Jeesuksesta ja Jumalasta. Tässä tiedolla on tärkeä merkitys. On elettävä tulevan kastelupauksen tuoman vastuuaseman mukaisesti. Siinähän ihminen lupautuu omistaa koko elämänsä- ei enää itselle- vaan Jumalan tahtoa varten. Miten kukaan voi ottaa elämänsä tärkeimmän askeleen, vihkiytyä ja ottamalla vesikasteen, jos hän ei tiedä, mikä Jumalan tahto on, jonka hän lupautuu kasteessa tekemään koko elämänsä ajan?
Kaste on Jumalan tahdon hyväksyminen ja lupaus tehdä myös se. Kaste on vakava askel ihmiselle. On laskettava kustannukset haluaako sitoutua vai ei. Sitoutuvuus on pysyvä ja lopullinen.
Valitettavasti suuri osa nykypäivän uskovista on tuottanut Jumalalle pettymyksen vaikka he ovat vihkineet elämänsä rukouksessa ja vertauskuvanneet sen vesikasteella Jumalalle tehdäkseen hänen tahtonsa. He eivät juurikaan lue Raamattua, eivät käy hengellisissä tilaisuuksissa, eivät julista elämää pelastavaa evankeliumin sanomaa lähimmäisilleen kuten Jeesus henkilökohtaisesti pyytää heitä tekemään. Itseasiassa hän käskee jokaista seuraajaansa julistaa ja evankelioida hengellistä sanomaa lähimmäisilleen.
Pelkkä tarra auton ikkunassa " Jeesus pelastaa" ei riitä. - Anonyymi00163
Pelastaako luterilaisen
kaste vai Jeesus Kristus uskon kautta Häneen?
Kirje roomalaisille 8
Hengen luoma uusi elämä
[1] Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. [2] Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Copyright Kirkon keskusrahasto (Ev. Lutheran Church of Finland), 1992, 2007
https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/ROM.8.1-ROM.8.2
Tuossa on se asia joka ketjun aloittajan pitäisi ymmärtää eikä takertua kasteen ajankohtaan, itse kaste ei pelasta ketään vaan se luo korkeintaan yhteyden Pyhän Hengen kautta Poikaan ja Isään, Isän luokse pääsee vain Pojan kautta. Jumalan armo on se mikä pelastaa ei jonkun lahkolaisen tai luterilaisen pastorin suorittama kaste.- Anonyymi00164
Usko JA kaste pelastaa
- Anonyymi00170
Anonyymi00164 kirjoitti:
Usko JA kaste pelastaa
Kaste pelastaa luterilaisuudelta!
- Anonyymi00175
Anonyymi00170 kirjoitti:
Kaste pelastaa luterilaisuudelta!
Ei vaan kadotukselta
- Anonyymi00165
täällä jo rukoillaan kastetta uskotaan rituaaleihin ei Jeesukseen ainoa joka pelastaa.
vesi päähän lirahtaa - siinä koko juttu!- Anonyymi00166
Uskotaan siihen mitä Raamattu kasteesta opettaa.
- Anonyymi00171
Anonyymi00166 kirjoitti:
Uskotaan siihen mitä Raamattu kasteesta opettaa.
Raamatussa EI OLE mitään tämänkaltaista kastetta, ei ole vaikka koko elämäsi ja täältä ikuiseen ja takaisin väittelit: Ennen kastetta pappi kysyy vanhemmilta, haluavatko he, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon. Pappi voi myös sopia vanhempien kanssa, että kysymyksen sijaan pappi toteaa asian. Vanhemmilta ja kummeilta kysytään myös, haluavatko he huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin lapsen otsaan ja kaikki läsnä olevat rukoilevat yhdessä lapsen puolesta.
Rukouksen jälkeen seuraa raamatunlukua ja papin puhe. Puheessa voivat olla mukana ne asiat, joista vanhemmat ja pappi ovat ennen ristiäisiä keskustelleet.
Varsinainen kastetoimitus tapahtuu kastemaljan äärellä. Vesi kaadetaan kastemaljaan ennen toimituksen alkua tai juuri ennen kastamista. Kastaminen alkaa Raamatun lukemisella ja uskontunnustuksella.
Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä, sanoo lapsen nimen sekä sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tämän jälkeen lapsi siunataan niin, että pappi sekä vanhemmat ja kummit asettavat kätensä lapsen pään päälle.
Kasteen jälkeen voidaan sytyttää kastekynttilä. Lopuksi rukoillaan vielä yhdessä ja lauletaan yleensä virsi.
Et löydä Jumalan ilmoituksesta luterilaisen kirkon kastekaavaa, etkä kastemaljaa, et kolme kertaa pään valelua, et kummeja, et vanhempien suostumusta kasteeseen.
ET KOSKAAN PYSTY TODISTAMAAN LUTERILAISEN KIRKKOSI HARHAA KASTEESTA SANAN MUKAISEKSI, ET IKINÄ! - Anonyymi00176
Anonyymi00171 kirjoitti:

ET KOSKAAN PYSTY TODISTAMAAN LUTERILAISEN KIRKKOSI HARHAA KASTEESTA SANAN MUKAISEKSI, ET IKINÄ!Juuri tuo kaste Raamatussa on
- Anonyymi00199
Anonyymi00166 kirjoitti:
Uskotaan siihen mitä Raamattu kasteesta opettaa.
Jos vesikastetta tarkoitetaan, niin hei, minä en usko, enkä ainoastaan ole uskomatta, vaan pidän vesiselvänä, että ketään ei tarvitse kastaa vedellä.
Kun puolestaan sen uskon, mitä Raamattu kasteesta, kasteen sisällöstä kertoo, se on totta udestisyntyneen, uskon tiellä vaeltavan ja Herraan turvaavan elämässä.
- Anonyymi00168
Luterilaisillehan tämä kysymys esitettiin, tulikin taas luterilaisten haukkumisketju, jälleen kerran.
- Anonyymi00174
Raamattu kirjoittaa: joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, ei pelastu. Palstalla kommentoidaan ,ettei lapsi voi uskoa, kun ei ole opetettu. Olisi hyvä perehtyä Raamattuun etsivällä mielellä, niin sieltä löytyy Jeesuksen sana lapsen uskosta.
Matt.18:
1 Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" [18:1-5: Mark. 9:33-37; Luuk. 9:46-48 : Luuk. 22:24]
2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
3 ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. [Matt. 19:14]
4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. [Matt. 23:11,12]
5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. [Matt. 10:40+]
6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [18:6-9: Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]
Valehteliko Jeesus helluntailaisten mielestä? Mikä estää kastamasta lapsia? - Anonyymi00182
Luterilaiset, menkää omalle palstalle itkemään. Raamatussa ei ole annettu Jeesuksen todistajille velvollisuutta kumartaa jumalattomia, joita luterilaisetkin ovat.
Kuin sekoitettu lähde ja turmeltu kaivo on vanhurskas, joka horjuu jumalattoman edessä. - Anonyymi00183
Anonyymi00174 kirjoitti:
Raamattu kirjoittaa: joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, ei pelastu. Palstalla kommentoidaan ,ettei lapsi voi uskoa, kun ei ole opetettu. Olisi hyvä perehtyä Raamattuun etsivällä mielellä, niin sieltä löytyy Jeesuksen sana lapsen uskosta.
Matt.18:
1 Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" [18:1-5: Mark. 9:33-37; Luuk. 9:46-48 : Luuk. 22:24]
2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
3 ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. [Matt. 19:14]
4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. [Matt. 23:11,12]
5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. [Matt. 10:40 ]
6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [18:6-9: Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]
Valehteliko Jeesus helluntailaisten mielestä? Mikä estää kastamasta lapsia?Jeesus puhui aikuisista miehistä, opetuslapsistaan, sanoessaan: Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Kopioimassa Raamatun kohdasssa vastaus kysymykseesi. Miksi et lukenut kopioimaasi Raamatun jaetta!
- Anonyymi00172
Kirje roomalaisille 9
[15] Hän sanoo Moosekselle: »Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.» [16] Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. - Anonyymi00173
Ap:lla on paha virhe aloituksessaan:
" Onko luterilaisen mielestä kasteessa saatava kasteen
armo ja Pyhä Henki todella tae pelastuksesta vaikka
henkilö ei ole uskossa aikuisena? "
Vesikasteessa ei saada Pyhää Henkeä !
Pyhä Henki saadaan uudestisyntymisessä, eli Hengestä syntymisessä.
Ja silloin vasta Jumala synnyttää ihmisen sydämeen sen todellisen Uskon ja silloin siis saadaan vasta se Pyhä Henki, eli ihmisestä tulee Hengen kautta Jumalan asumus.
1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Ef. 4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi.- Anonyymi00177
Vesi ja Henki uudestisynnyttävät
- Anonyymi00179
Pyhä Henki saadaan uudestisyntymisessä, eli Hengestä syntymisessä.
tulee myös synnintunto ja armontarve.
mutta ilo ja kiitollisuus ja kunnia Jeesukselle. - Anonyymi00181
Luterilaisen kirkon kasteen armo on kirkon omille jäsenilleen sakramentin avulla tuottamaa maksullista armoa. Sen sijaan Jumalan armo on ilmestynyt kaikille ihmisille pelastukseksi. Jumalan armo on lahja, jonka saa uskon kautta. Jumalan armon hinta on jo maksettu Jumalan Pojan verellä.
- Anonyymi00187
Anonyymi00181 kirjoitti:
Luterilaisen kirkon kasteen armo on kirkon omille jäsenilleen sakramentin avulla tuottamaa maksullista armoa. Sen sijaan Jumalan armo on ilmestynyt kaikille ihmisille pelastukseksi. Jumalan armo on lahja, jonka saa uskon kautta. Jumalan armon hinta on jo maksettu Jumalan Pojan verellä.
Ei vaan se on jokaiselle kastetulle annettu osallisuus Kristuksen työstä
- Anonyymi00196
Anonyymi00187 kirjoitti:
Ei vaan se on jokaiselle kastetulle annettu osallisuus Kristuksen työstä
Myösit olevaanniin kuin aiemmin kirjoitin: Luterilaisen kirkon kasteen armo on kirkon omille jäsenilleen sakramentin avulla tuottamaa maksullista armoa. Sen sijaan Jumalan armo on ilmestynyt kaikille ihmisille pelastukseksi. Jumalan armo on lahja, jonka saa uskon kautta. Jumalan armon hinta on jo maksettu Jumalan Pojan verellä.
- Anonyymi00178
kaste ja muut sakramentit ne lujittaa uskoa
mutta pelastus tulee yksin Jeesukselta
Kuka sitten Voi pelastua?
ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.
Joh: 3:16- Anonyymi00180
Sakramenttien toimittamiset on annettu merkiksi porton tunnistamiseen: Sakramentti: nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Siis katolilais-luterilaisen murhakirkon otsaan on kirjoitettuna: sakramentti = armoa välittävä salaisuus. Toisin sanoen katolilais-luterilainen, Jeesuksen todistajien verestä juopunut porttokirkko jakaa armoa eli kirkko on korottanut itsensä Jumalaksi.
Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. - Anonyymi00188
Anonyymi00180 kirjoitti:
Sakramenttien toimittamiset on annettu merkiksi porton tunnistamiseen: Sakramentti: nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Siis katolilais-luterilaisen murhakirkon otsaan on kirjoitettuna: sakramentti = armoa välittävä salaisuus. Toisin sanoen katolilais-luterilainen, Jeesuksen todistajien verestä juopunut porttokirkko jakaa armoa eli kirkko on korottanut itsensä Jumalaksi.
Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.Uudestikastajalässyttäjä kitisee taas tuskaansa
Alkuseurakunnan tapa oli jakaa sakramentteja
- Anonyymi00186
Yksin Jumalan armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden, uskon kautta häneen, Jeesukseen Kristukseen, on ihmisen pelastuminen iankaikkiselta kadotustuomiolta.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta.
Ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
( Ef. 2:8-9 )
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3 )
s-seutulainen- Anonyymi00190
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3 )
Näin se mutta kuka elää sanan todeksi? kukaan ihminen ei pysty siihen. Vain yksin Jeesus Hän on meidän lahja vanhurskaus.
Siksi tarvitsemme armoa, ja ettei se jää turhaksi. - Anonyymi00192
s-seutulainen, Jumala ei ole asettunut sinua jumalaton ja väärä Sanan opettaksi!
- Anonyymi00194
Jumala ei ole asettanut yhtä ainoaa luterilaista Sanan opettajaksi. Jeesuksen todistuksen mukaan luterilaiset ovat raatelevia susia, varkaita ja rosvoja.
Luterilaisen opin ja luterilaisen kirkkolaitoksen perusta on ns. kasteen kautta astuminen taivasten valtakuntaan. Mutta mitä Sana sanookin: Minä olen (Jeesus) ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Jumala tykö on vain yksi ja ainoa ovi, Jeesus. Näin ollen minkään moinen vesikaste ei ole ovi, vaan päinvastoin Jeesus varoittaa:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
Katemaljojen ääreltä Jumalan valtakuntaan nousseet ovat varkaita ja ryöväreitä. - Anonyymi00198
Anonyymi00194 kirjoitti:
Jumala ei ole asettanut yhtä ainoaa luterilaista Sanan opettajaksi. Jeesuksen todistuksen mukaan luterilaiset ovat raatelevia susia, varkaita ja rosvoja.
Luterilaisen opin ja luterilaisen kirkkolaitoksen perusta on ns. kasteen kautta astuminen taivasten valtakuntaan. Mutta mitä Sana sanookin: Minä olen (Jeesus) ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Jumala tykö on vain yksi ja ainoa ovi, Jeesus. Näin ollen minkään moinen vesikaste ei ole ovi, vaan päinvastoin Jeesus varoittaa:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
Katemaljojen ääreltä Jumalan valtakuntaan nousseet ovat varkaita ja ryöväreitä.On asettanut ja uudestikastajalässyttäjä kitisee tuskaansa
- Anonyymi00193
Luterilainen kirkko on korottanut itsensä Jumalaksi! Luterilainen valehtelee ja pilkkaa Jumalaa sanoessaan: "Lapsena tai aikuisena mutta Kristukseen ja hänen kuolemaansa meidät kastetaan".
Ketään ei voi kastaa Kristukseen, ei minkään kaltaisella kasteella tai sakramentilla. Kaste Kristukseen on kaste Hänen kuolemaansa, kuten Paavali kirjoitti.
Jeesus kuoli pari tuhatta vuotta taaksepäin, niin myös jokaisen vanha ihminen ristiinnaulittiin pari tuhatta vuotta sitten: tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
Siis Jeesusta ei hukutettu pariin litraan vettä, eikä Jeesus kuole joka ikinen kerta kun pappi valuttaa vettä pikkulapsen päähän!- Anonyymi00200
Uudestikastajalässyttäjää ei kukaan usko
Kristukseen kastetaan
- Anonyymi00195
Taas tätä "sanan kiistojen kipeyttä", sitä kun tutkii Raamattua niin kyllä sieltä vastaukset saa. On kastettu lapsena, sen tekivät vanhempani siinä uskossa mikä heillä oli. Myöhemmin kun itse otin kasteen perustui Raamatun Sanaan.
On vapaasti näin," heidät oli kastettu, he ottivat kasteen" se sanan paikka oli tehdä päätös aikuiskasteesta. Tehkööt jokainen vapaasti sen mukaan kun heillä uskoa on, se kun on tehtävä sen uskon määrän mukaan joka sillä hetkellä itsellään on.
Uskon kappaleistahan saa kiistellä ja nahista maailman tappiin,eikä loppua siitä tässä ajassa tule.
Lisäksi kun ajatuksella tutkii Isä meidän rukousta on siinä jo ihan tarpeeliset ohjeet omaan elämäänsä. - Anonyymi00197
Ihmisen omavanhurskaus on kuin likainen, saastainen vaate Jumalan edessä.
-
"Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoontulemisensa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, ( Fil. 3:7-8) , jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi.
Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, (Joh.4:10 ja Joh.3:16.) Usko on Jumalan lahja, ( Ef. 2:8.) Anteeksiantamus on armolahja, ( Room. 5:16.) Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa."
(Thomas Wilcox/Kallis hunajan pisara)
s-seutulainen- Anonyymi00201
Kysyn vaan onko edellinen henki lempeyttä siis ojentava rauhaisasti ja se henki joka Jeesuksella on?
Jaakob: 3:17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
3:18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. - Anonyymi00202
s-seutulainen, et ole vieläkään tehnyt parannusta, vaan pahuus ja vääryys tulvii sinusta!
- Anonyymi00203
Jeesus opetti oikeaa perustusta: Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
Oikea perustus muodostuu evankeliumin kuulemista ja Sanan mukaan toimimisesta.
Kolmen vesitilkan avulla uskoon tulo ei ole oikea perusta, vaan maan pinnalle rakentamista, eli tähän maailmaan turvautumista.
Jokaisen, joka uskoo ja luottaa kirkon toimittamiin sakramentteihin käy lopulta näin: Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri." - Anonyymi00204
Kyllpäs tuo kirjoitus on jo nöyryyden huipentuma!
Tuollaista nöyryyttä harvoin löytää mistään.
Paitsi silloin kun ihminen poljetaan suohon.
Sen jälkeen suohon poljettu uskova on nöyrä,
jos jää eloon? Tällaiseen uskovan "nöyryyteen"
tähtää joku muu, mutta ei Pyhä Henki eikä
Jumalan Sana.
Uskova on tuossa tekstissä mitätöity täysin mitättömäksi,
hävitetty olemattomiin. Hän ei saa olla olemassa.
Muuten hän on jotakin. Kun siis ihminen lakkaa olemasta
yhtään mitään, silloin hän on nöyrä Jumalan edessä, siis se
ihmisestä, jos jotakin hänestä on vielä jäljellä. Ja joku
ajattelee tämän "nöyryyden" olevan Jumalasta???
Oikea nöyryys ei ole itsensä ja toisen mitätöimistä.
Oikea nöyryys on olla Jumalan kanssa samaa mieltä
ja totella Jumalaa.
Raamattu sanoo, että uskova on Jumalan lapsi.
Jeesus on verellään ostanut uskovan itselleen omaisuudeksi.
Onko Hän ostanut "ei mitään" ja maksanut siitä kalliin hinnan?
Jumalan lapsi ei ole "ei mitään". Hän on Jumalalle
arvokas ja rakas. Jopa niin läheinen ja rakas. että Hän on
luonamme ja on meissä maailmanajan loppuun asti ja sen
jälkeen ikuisesti. Onko Hän ei minkään kanssa?
Erehtyikö Jumala ostamaan "ei mitään"? Vai ostiko Hän
meidät itselleen omaisuudekseen, jotka olemme jotakin,
tehdäkseen meistä mitättömiä?
Raamattu sanoo, että uskova on Jumalan palvelija.
Onko Jumalalla palvelija, joka ei ole mitään?
Raamattu sanoo, että uskova on vanhurskas ja pyhä.
Raamattu sanoo, että uskovat tulevat hallitsemaan
tuhatvuotisessa valtakunnassa ja tuomitsemaan
jopa enkeleitä.
Raamattu sanoo uskovaa Kristuksen morsiameksi.
Onko Kristuksen morsian "ei mitään"?
Polkeeko Jumala ihmisen suohon olemattomaksi
olemaan "ei mitään"? Nostaako Hän "ei mitään"autuuden
kalliolle ja huolenpitonsa kohteeksi? Tarkkaavatko Jumalan
silmät olemattomaksi tehtyjä olentoja vain Jumalan vanhurskaita
ja pyhiä lapsia ja heidän rukouksiaan?
Minun Jumalani ei mitätöi ihmistä olemattomaksi.
Minun Jumalani asettaa ja korottaa ihmisen taivaallisiin
istumaan hallitsijoiden rinnalle. Hän NOSTAA, kantaa ja
pelastaa. Niin Hän on ennenkin tehnyt ja tekee edelleen.
Hän NOSTAA, kantaa ja pelastaa.
Tekeekö Hän tämän ihmiselle tehdäkseen sitten hänestä
olemattoman?
1.Samuelin kirja: 2:8 "Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta
korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja
antaaksensa heidän periä kunniasijat."
Ps. 113:7-8 "Hän, joka tomusta nostaa alhaisen, korottaa loasta
köyhän asettaaksensa hänet ruhtinasten rinnalle, hänen kansansa
ruhtinasten rinnalle,"
Mvh J - K - Anonyymi00209
Anonyymi00204 kirjoitti:

Mvh J - KRaamattu sanoo uskovaa Kristuksen morsiameksi.
Onko Kristuksen morsian "ei mitään"?
Tarkoittaako tämä nyt sitä tulevaa karitsan häät tapahtumaa mistä noissa lahkoissa hoilataan ja mitä odotellaan?
- Anonyymi00207
Oikea henkiosaa soveltaa Jumalan sanaa kuin matematiikkaa ja luonnonlakeja Jumalan tahdon mukaisesti, elämään, lempeästi viisaasti ja toisten hyväksi Jumalan kunniaksi
Jos nämä ei tapahdu ei ymmärrä evankeliumista mitään
Jeesus on turhaan kuollut.
Ellet sinä ole sisäistänyt sitä.
kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi
sisäistäkää Mitä se tarkoittaa ja toimikaa sen mukaan ajatuksissa sanoissa töissä
mutta muistakaa anteeksianto on kaikista tärkein s
e muuttaa ihmisen sisäisesti ja sitä on opeteltava alusta loppuun saakka.- Anonyymi00208
Tieto on turhaan Ellei se ole käytössä ja toimi oikein
ja sitä Tietoa tulee tavattomasti lisää
ja se tukahduttaa elämän
Olkaa tietoinen tästä
- Anonyymi00210
Jeesus ei miettisi noin maallisia kommervenkkejä. Jeesus ainoastaan rakastaisi. Kysy,mitä sanoisi rakkaus?🤷♀️
- Anonyymi00211
On vain yksi oikeaoppinen kaste ja sitten on paljon paljon kastetta vääristävää puhetta. Ihmiset, jotka eivät ole uskossa, tekevät kasteesta itselleen pelastavan rituaalin. He eivät halua ajatella, että he olisivat pelastuksen ulkopuolella.
- Anonyymi00212
Varsinkin papit, jotka eivät ole uskossa, väittävät kasteen pelastaneen heidät sillä noloa olisi papin myöntää, että hän ei ole pelastettujen joukossa.
- Anonyymi00213
Sitähän kaste Raamatussa on
- Anonyymi00214
Anonyymi00212 kirjoitti:
Varsinkin papit, jotka eivät ole uskossa, väittävät kasteen pelastaneen heidät sillä noloa olisi papin myöntää, että hän ei ole pelastettujen joukossa.
Sitten Pietarikaan ei ollut uskossa
- Anonyymi00217
Ei pelkkä kaste pelasta vaan usko+kaste. Kaste on luterilaisilla liiton merkki, ei mikään kuuliaisuus teko kuten hellareilla. Eli perehdy siihen mitä luterilaiset kasteesta opettavat, jos siitä haluat tietää lisää.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien992256- 2181911
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761742Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011316- 381200
- 1221098
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27681390kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180681Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47635Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo50623