Tilanne. Oltu yhdessä 4 vuotta ja asuttu yhdessä 2,5 vuotta(kihloissa) sekä meillä on 2,5vuotias poika. Avovaimo ilmoitti, että haluaa eron tai ainakin hengähdystauon jonka pituutta ei osaa määrittää, ehkä lopullinen. Haluaa kuulemma selvitellä päätään. Ei ole vielä muuttanut meidän kodista pois vaan asuu sen aikaa kunnes löytää asunnon. Ongelmana on se, että avovaimoltani ovat tunteet hävinneet minua kohtaan. Hän kyllä välittää minusta, paljonkin, ja pitää minua todella hyvänä isänä ym. mutta hän ei vaan rakasta sillä tavalla kun avopuolisoa pitäisi rakastaa vaan pitää minua lähinnä hyvänä kämppiksenä. Hän on itse sanonut, että kuulun Suomalaisten miesten valioluokkaan siinä mielessä, että teen kotitöitä, vietän paljon aikaa lapseni kanssa, leikin ym, huomion avovaimoani usein ja muutenkin olen kuulemma todella hyvä mies. Viimeisen vuoden(pääsin juuri vuoden kestäneestä varusmiespalveluksesta) aikana häneltä on vain tunteet hävinneet. Hän tuntee ahdistuneisuutta päivittäin hellyyden osoituksistani sekä pelkästään siitä, että olen olemassa. Häntä ahdistaa siis se, että ei pysty tarjoamaan minulle ansaitsemaani hellyyttä ym ja tuntee, että pettää minua kokoajan kun elää tässä suhteessa. Hän on elänyt lapsen kanssa tämän 2,5vuotta kotona sekä ennen raskauttakin oli kotona n.vuoden tekemättä mitään(ei päässys kouluihin). Sitten päästään kysymykseeni. Mistä apua tilanteeseen? Parisuhdeneuvontaa, perheneuvontaa vai avovaimolleni itselleen jotain psykiatrin tai vastaavan tapaamista? Perheessämme siis on vialla ainoastaan avovaimoni tunteet, ei siis alkoholiongelmaa ym. Neuvokaa mitä mieltä olette ja ennenkaikkea jos jollain on ollut samanlainen tilanne niin mitä itse teitte.
Mistä apua?
jokuvaan
51053
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä paremmin osaa sanoa. Parisuhteeseen kuuluu kasvu ja toveruus. Ei se ole ikuisesti lääpänlää-kauniitjarohkeat-meininkiä. Näitä läheisyys-jaksoja tulee ja menee. Yhdessä sen eteen on myös työtä tehtävä. Vaimollesi olisi aika pistää mietintämyssy päähän ja miettiä tätä elämää oikeasti. Parisuhdeterapiat ym. ovat ihan ok.
On jaksoja jolloin ei seksi huvita, on jaksoja, jolloin toisen kanssa ollaan kuin paita ja perse. On kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä ja jos ei tuon kummempaa ongelmaa ole niin kehottaisin vakavasti miettimään ulkopuolista keskusteluapua. Toivottavasti saatte asianne kuntoon.
On hyvä, että pystyt purkamaan sisintäsi;useilla paikkakunnilla on esim.kirkon piirissä perheneuvontaa.Suosittelen hakeutumaan ulkopuolisen avun pariin.
Monet psykiatrit ovat myös saaneet perheterapeutin koulutuksen ja voivat ulkopuolesena nähdä tilanteenne aivan uudella tavalla ja löytää uusia näkökulmia miettiä asioita.Voimia ja keskinäistä ymmärrystä arkeenne!
tunteet tosiaankin aina välillä viilenee parisuhteessa ja välillä ahdistaa pahastikin..olisiko mahdollista että avovaimosi on ihastunut johonkin toiseen? en tarkoita että olisi pettänyt tms. mutta pelkkä ihastus toiseen voi aiheutta tuollaisia tunteita ( tarkoitan että minulle on niin käynyt). parisuhdeneuvonnasta on useimmille pareille apua ja suhteesta löytyy jälleen ne kipinät ja rakkaus yms.hyvät asiat ja vaikka pari päättyisi eroonkin niin "terapiassa" selviää monet asiat ja tunteet jotka helpottavat eroa ja siitä toipumista.
vaimollas olla toinen:)
Jos et enää kelpaakkaan:)
Siinä menee koko perhe mullin mallin jos ei osaa enää valita joko tunteet tai perhe.
Yritä ymmärtää, kyllä se ihastus voi olla väliaikaista, ennen kuin maankamaralle tipahtaa. Parasta olisi ettet ahdista nurkkaan, voitte selvitäkkin perheenä, se riippuu sinun ratkaisuistasi:(
Kuuntelin vuosia sitten radiosta jutustelua, jossa käsiteltiin jonkun tekemään väitöstä, että naisten ikiaikaisiin geeneihin kuuluu tuo uuden partnerin etsintä kun pienokainen on vieroitettu ja "lauman muuta jäsenet voivat osallistua hoitoon." Tämä on, kuulemma, jotain todella, toooodella vanhaa perua ja esiintyy jillakin naisilla vahvemmin kuin muilla.
Itselle kolahti! Olin tuolloin 3 lapsen äidiksi ehtinyt ja tajusin salamana että juuri noinhan minäkin olin tehnyt - muuttunut kunnon riivinraudaksi ja yrittänyt karkottaa miestäni ja alkanut katsella ympärilleni. Onneksi onnistumatta!
Tuli 4. lapsi - ja taas sama juttu. Mutta nyt olinkin jo tietoinen tuosta taipumuksestani ja huvittuneena pistin merkille, että kaikki oireet löytyi minusta. Luoja, että oma äijä oli tylsä! En rakastanut (oikeasti=himoinnut) häntä yhtään, ihan kuin veli olisi ollut.
Radiokeskustelijat totesivat vain, että mikäli perhe PÄÄTTÄÄ kestää tuon vaiheen yli ja odottaa eropäätöksen kanssa siihen asti kunnes lapsi on 6-7 vuotias, voi tilanne olla totaalisen toinen.
Niin oli meilläkin.
Tohditko siirtää tämän wordille ja printata vaimolles luettavaksi? Sano, että pyydät häntä ainoastaan analysoimaan omia tuntemuksiaan.