Hah hah. Koko globaali persuyhteisö tärisee pelosta, kun somaiit yksi kerrallaan valloittavat heiltä asuinalueita, vievät naiset ja työpaikat – elämänilon.
Persun kohtalo on kova. Se on laiskan ja saamattoman tyhjänpuhujan kohtalo. Sellaiset eivät maailmassa pärjää enää nykyaikana.
Persun kohtalo on kova. Se on laiskan ja saamattoman tyhjänpuhujan kohtalo. Sellaiset eivät maailmassa pärjää enää nykyaikana.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Heittävät sinutkin sitten katolta, bye bye
Hyvä aloitus.
nussimis edut ainakin kunnossa ja muut elättää
Vihervassarit kun tykkää niin näistä yhteiskunnan varoilla elävistä kehitysmaalaisista. Samaistuspintaa toki heiltä löytyy, joten ihan järkeen käypää.
Maalaat heistä negatiivisen ja valheellisen kuvan. Somalimiehet ovat reippaita ja eteenpäin pyrkiviä ja ihanan sympaattisia.
AP pääsee musuille orjaksi.
Äläs ny moni persuhan ottaa oppia sompuista lopettaa työnteon ja siirtyy muiden elätettäväksi. Kyllä somput häiritsee muiden puolueiden edustajia. Jos persu käyttäytyy kuin tyypillinen somali eli raiskaa jonkun pikkutytön niin heti ollaan arvostelemassa. Ei käytöstä sinäänsä mutta kun tekijä persu niin koitetaan repiä isot otsikot.
Kuinka moni persu tai joku kantasuomalainen on ottanut sompuista ja lähtenyt hakemaan turvapaikkaa maasta jossa islam on valtauskonto, varsinkaan Somaliasta.
Tuskimpa somput ovat joutuneet lähtemään pakoon suomalaisia rasisteja tai sotaa mitä Somaliassa ei ole.
Kun tosipaikka tulee niin ei ne puoluetta kysele,, voit joutua samaan liemeen persujen kanssa hölmö.
Niin se on, muutama miljoona somalia on ihan joka paikassa ja hallitsevat koko läntistä maailmaa. Persut ovat kaikkialla hävinneet taistelun!
Somalit - persut 100 - 0
HYVÄ SOMALIT!
odotan sisälli sotaa jossa niiden häätäminen Suomesta tulee olemaan kansan huvia kun ne heitetään hevon helvettiin Suomesta waxxaamaan sinne omaan kotimaahansa kun eivät Suomeen kuulu eikä niiden koti ole täällä.
kölö kölö kilkkoon papin muori penkkiin huuraparta huiskutukka afrokampaus pälvikalju
Iltis kirjoittaa, että Minnesotassa tutkitaan.useita Somalien jättimäisiä miljoonien dollarien avustus huijauksia.
Js iltis kertoo niin vssurikin myöntää
Vasurit heränneet todellisuuteen? Ullatus.
Minnesota hoitoon siitä.
Vielä ei tiedetä miten käy. Evoluutio on lahjomaton.
ISLAM valloittaa maailman.
kiinalaiset lyttää persut, kun menivät niille silmiään venyttelemään.
Islaminuskoisia on maailmassa tällä hetkellä 25 %. Se on samaa luokkaa kuin demarien kannatus täällä meillä.
Demarit eivät kuitenkaan tee tolleen
https://www.youtube.com/watch?v=cn0rFO2x828
Somaleissa on Suomenkin tulevaisuus, kun lisääntymiskyvytön saamelaisilta maat ryövännyt väestö kuihtuu pois.
SOMALIT, TULKAA AUTTAMAAN MEITÄ PÄÄSEMÄÄN EROON PERSUISTA!
tulkaa ryöstämään suomen valtio, tulkaa!!!
Aloittajalla on kummalliset fantasiat...
Älä sinä rssä siinä selitä!