2054

Uudenvuoden sisältö tulee olemaan ei niin totutun oloinen.

Ensinnäkin yritän tänään olla sammumatta hankeen. Toinen repertuaariini tähti on olla räjäyttämättä itseäni palasiksi.

Kolmas on pirun vaikea lupaus, sillä se ylittää jopa normi-ihmisen kyvyn ymmärtää.

Mutta en osaa esitelmöidä siitä.

(hihitystä)
11230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toissauutenavuonna raketti räjähti paikalleen. Se ei siis singahtanut tikun päästä taivaisiin vaan räjähti siihen paikkaan. Onneksi vahingoilta vältyttiin. Pakkanen lisännee riskejä malfunktioiden esiintyvyydelle. Raketilla Kuuhun? Aina sitä voi testata.

Äänestä

Tila

Palstatilan ehdoton ykkönen on laittanut vaihdetta silmään.

Kun Funeau saa inspiraation, niin olevaisuus ympärillä on nolla.

Fun matkustaa valonnopeudella, ja kaikki (kaikkeus) on nolla.

Hyvää tulevaa vuotta itse kullekin.

(hirn)

1Äänestä
  • Mjoo

    Koska tämä ihmisten kidutamisen hetki on jo eilistä, niin perusjampat tappelevat oman uuninsa kanssa.

    Katsokaas kun rapatessa roiskuu.

    ((naurua)

    Äänestä

Yhden reppanan aikoinaan pelastin hangesta -25 pakkasesta rautatieaseman kyljestä. Poju väsähti ja löi lepäämään hankeen, onneksi satuin huomaamaan. Siinäpä sitten heitti laatat kaaressa sisätiloihin ja just silloin paikalle osuneet poliisisedät korjasivat pojun pahnoille. Eli tarinalla onnellinen loppu vaikka vähäsen vikasoinnahtikin.
Parempi levätä kiven päällä kuin kiven alla :)

1Äänestä
  • Mjaa-a

    Aleksis Kiven?

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mjaa-a

    Aleksis Kiven?

    (hirn)

    Ihan makunsa mukaan, tein juuri muuten uudenvuoden päätöksen jonka teossa annettu kommentti edesauttoi sopivasti :), en kuitenkaan kerro sitä.
    Hyvää uutta vuotta 2026 2027 jne

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ihan makunsa mukaan, tein juuri muuten uudenvuoden päätöksen jonka teossa annettu kommentti edesauttoi sopivasti :), en kuitenkaan kerro sitä.
    Hyvää uutta vuotta 2026 2027 jne

    Mjoo

    Katsos kun tämä ei ollut vitsi, vaan fakta.

    Asun Aleksis Kiven kadulla.

    Mutta toisin kuin Tuusulassa, näen tästä merelle.

    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mjoo

    Katsos kun tämä ei ollut vitsi, vaan fakta.

    Asun Aleksis Kiven kadulla.

    Mutta toisin kuin Tuusulassa, näen tästä merelle.

    (reps)

    Kivi

    Kun (apropoo) huorat kuihtivat kadultamme jäljettömiin, niin olevaisuus otti vallan.

    Mikä olevaisuus on?

    Olemassaolomme muoto muuttuu ajan kanssa; kun kuvittelemme eilisen tähän päivään, niin se ei siihen sovi: kongit täynnä kongolaisia ja yhteinen kiva hyvää ja tuottoisaa.

    Sosiaalinen tilaisuus päteä.

    Mutta me arkkienkelit emme lähde tuollaiseen tuohuun mukaan, koska meillä on missio.

    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Funeau - missiomies

    Kun F avaa suunsa, niin sinne ei tule mitään. F puhuu.

    F sylkee.

    En pidä teistä. Puhun itselleni, koska olen sosiaalinen luonne.

    Ja sen piirteet.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Funeau - missiomies

    Kun F avaa suunsa, niin sinne ei tule mitään. F puhuu.

    F sylkee.

    En pidä teistä. Puhun itselleni, koska olen sosiaalinen luonne.

    Ja sen piirteet.

    (hihitystä)

    Kuvitellaan

    Kuvittelu on itselleni se mieluisin seikka, koska seikkaperäisyys aloituksissamme on niin tylsä.

    Jos artikulaatio on tasoa tätä, niin unohdan sivun elämästäni.

    Oh

    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mjoo

    Katsos kun tämä ei ollut vitsi, vaan fakta.

    Asun Aleksis Kiven kadulla.

    Mutta toisin kuin Tuusulassa, näen tästä merelle.

    (reps)

    hyvää uutta vuotta 2026

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Uudenvuoden sisältö tulee olemaan ei niin totutun oloinen.

Ensinnäkin yritän tänään olla sammumatta hankeen. Toinen repertuaariini tähti on olla räjäyttämättä itseäni palasiksi.

Kolmas on pirun vaikea lupaus, sillä se ylittää jopa normi-ihmisen kyvyn ymmärtää.

Mutta en osaa esitelmöidä siitä.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu