Koira on hyvä esimerkki siitä kuinka opettaa.
Itselläni on varsin koiramainen työ. Työn hyviä puolia ei ole. Työni on kärsiä toisten puolesta.
Maailma on pieni paikka, joka on täytetty kusipäillä.
Minun työni on hyvin yksinkertainen.
(hihitystä)
Itselläni on varsin koiramainen työ. Työn hyviä puolia ei ole. Työni on kärsiä toisten puolesta.
Maailma on pieni paikka, joka on täytetty kusipäillä.
Minun työni on hyvin yksinkertainen.
(hihitystä)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sain mieleeni kuvan, jossa nostat jalkaa ja pissaat pylvään juurelle, ja saat siitä rahaa. 🤔
🦄
Fuffe: Kommenttini ei ollut tarkoitettu ilkeäksi.
Olen viime aikoina palstalla törmännyt niin systemaattiseen ilkeyteen sekä itseäni että miestäni kohtaan, että se on terävöittänyt minua: kenenkään ei KOSKAAN tarvitse ajatella, että minulla olisi ilkeitä motiiveja tänne kirjoittaessani. Siitä huolimatta, että minulla on sarvet.
En edelleenkään pidä muutaman nimimerkin tavasta vähätellä minua, mutta en koskaan alennu heidän tasolleen.
Yllä oleva kommenttini oli humoristinen, mutta mielikuvan olisi myös voinut kehystää hieman ystävällisemmin.
🦄
Maailman voi nähdä monin tavoin.. Valintasi on melko raskas.
Ihmiset ovat myös säälittäviä, eksyviä, hauskoja, ajattelemattomia ja vain ihmisiä. Hyviä ja pahoja.
Mä olen lapsuudesta asti pelännyt varsinkin isoja koiria, mutta kun kaverin venäläinen äiti kasvatti aikoinaan terrierin pentuja, joista sai yli tonnin kipale kun myi niitä eteenpäin. Siinä kun 14 pientä räksyttäjää tuli nuuskimaan ja kiipeilemään jalkoihin, niin olen osittain päässyt yli tästä fobiasta.
Seinänaapurina asuu itse herra hallituksen puheenjohtaja, ja on varmaan huomannut että naapurin miehen kanssa ollaan tupakoitu parvekkeella tai sisällä. Sen pieni koira haukkuu koko ajan, eli periaatteessa hänellä ei ole mitään kiristysruuvia mua kohtaan, mutta naapurin mies kuulemma kysyi kerran hississä että "onko sun koiran nimi Anssi?" (Nimi muutettu.) 😂
Jos mulla on vaikkapa paistinpannussa ruokaa ja liikun toisinaan 3. ja 6. kerroksen välillä, niin olen rappukäytävässä kysynyt silleen keskitasoisella äänensävyllä että "mitäs koiruli, mitä Anssi Miikkala, onko niin huonoa nakkipataa että jopa naapurin koirakin haukkuu" 😅
"Maailma on pieni paikka, joka on täytetty kusipäillä.
Minun työni on hyvin yksinkertainen."
Ookkei.. Minulla juuri päinvastoin (luonnollisesti, kuinkas muuten).
- Sheena
Hyvin oivallettu! 👍
Minäkin allekirjoitan väitteesi.
🦄
Mjoo
Kun ajatellaan jotain mittaa, määrää tai ulottuvuutta, niin ilmaisun kieli vaihtuu matematiikaksi.
Se missä virtaamme ei ole järin ymmärrettävissä muulla tavoin.
Jos sittenkään.
Ihminen lajina tuntuu luottavan vain omiin silmiinsä.
(hihitystä)
Eli
Eli jos naapurisi soittaa ovikelloa kolmelta yöllä, niin ovi tulee avata.
Mutta jos naapurisi nukkuu, niin ovikellossa on jokin vika.
Mikään maailmankaikkeudessa ei soi yksinään.
(hirn)
Matematiikka lienee vain yksi keino kuvata fyysistä todellisuutta (fysiikkaa).
Tiedämme, että silmät valehtelevat. Jostain syystä ihmisellä on kuitenkin kyky tulkita juuri tietyn aallonpituuden mittaista valoa silmillään. En keksi siihen muita kuin evoluutiosta johtuvia syitä.
Kaksoisrakokokeet, lomittumiset ja muut kertovat sitten niistä todellisuuden piirteistä, joita silmämme eivät havaitse. Kauan eläköön matematiikka. 🙏
🦄
Johtopäätös
Kummallinen tapani käsittää kaikki yhtenä vie usein allekirjoittaneen harhaan.
Mutta se ei ole kenellekään uutinen.
(hirn)