Gaza:an saapuu jo ennestäänkin surkeasti liian vähän apua, ja nyt tuon maan roistohallitus estää monien avustusjärjestöjen toiminnan. Kyseessä ei ole mikään muu kuin etninen puhdistus, ja Suomen pitäisi katkaista kaikki diplomaatti- ja taloussuhteet Israeliin kunnes sen korruptoitunut roistohallitus on pois vallasta ja mielellään vankilassa Haagissa.
Israel toimii kuin SS Totenkopf
Anonyymi-ap
39257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Hohhoijaa...Käytäpä nyt minuutti googlaamiseen ja tutki mikä oli Totenkpf.
Se oli divisioona jolla ei ollut mitään tekemistä minkään avustustoiminnan tai sen estämisen kanssa. Siinä oli keskitysleirivartijoita. Gazassa ei ole ainuttakaan keskitysleiriä.
Taidat olla aika tyhmä.
Gaza on yksi suuri keskitysleiri.
Ei ole. Edes mädättäjä-YK ei ole sanonut että olisi eikä ole kukaan muukaan. Pelkästään sinä selitellessäsi typeryyttäsi.
Höpöhöpö.
Kyllä minä tiedän mikä SS Totenkopf oli, kirjoitetaan noin eikä "Totenkpf", pölvästi. Ja missasit pointin täysin.
Et tiennyt. Et olisi liittänyt sitä millään tavalla Gazaan kun keskitysleiri-divisioonalla ei ole mitään yhtymäkohtaa Gazan tilanteeseen.
Verfügungs- tai polizei-divisiooniin vertaus olisi ollut osuvampaa, mutta halusit vaan herkutella gazalaisten hädällä ja siksi valitsit Totenkopfin, koska se kuulosti riittävän julmalta.
Saitko orgasmin llytäessäsi kirotus virhheen? Nyt saaat niitä lissää.
Hamasin ylläpitämä.
Hamas kiellettävä. Poistuu ongelmat.
Niin juuri. Islam on ongelma, ei muut.
Islam on se ongelma. Iso. Gaza Hamasineen on sen ääri-ilmiö. Tasaseksi vaan kuten muuallakin terroristien hallitsemissa maisemissa.
Ainoa rikollinen alueella on.........
Hamas
Hamas
Hamas
Hamas
Hamas
Hamas
Menikö perille ?? Siis Hamas !
Gazan kaistalle toimitetaan enemmän kuin tarpeeksi ruoka-apua. Tästä ei ole mitään epäselvyyttä.
Israel estää 1.3.2026 alkaen sellaisten järjestöjen toiminnan, jotka eivät suostu kertomaan gazalaisten työntekijöidensä henkilöllisyyttä. Tämä johtuu mm. siitä, että Lääkärit ilman rajoja on suojannut Hamasin ja Islaimilaisen jihadin terroristeja antamalla heidän tehdä terroritekoja Lääkärit ilman rajoja "avustustyöntekijöinä".
Syynä toimelle on myös se, että Israel pyrkii varmistamaan, että avustukset menevät perille avustuksia tarvitseville sen sijaan, että avustuksia myydään kiskurihintaan Hamasin mustassa pörssissä.
Monelle järjestölle Israel- ja juutalaisvastaisen terrorismin tukeminen on tärkeämpää kuin tavallisten gazalaisten avustaminen.
Kaikki informaatio, mitä Suomessa julkaistaan, on peräisin Hamasin toimijoilta. Länsimaisille toimittajille sekä kerrotaan, että näytetään vain sitä, mitä propagandaministeriö haluaa. Äärimmäisen kaksinaamaista tai ùbernaiivia.
Suomeen tulevaa postausta ei tarvi Hamasin edes sensuroida, se tehdään paljon tehokkaammin suomalaisen median omissa konttoreissa.
Ruokaa toimitetaan noin neljäsosa tarvittavasta määrästä.
Ruokaa toimitetaan yli tarpeen. Mistä keksit tuon neljäsosan? Mikään taho ei tällä hetkellä väitä, että ruokaa toimitettaisiin liian vähän Gazan kaistalle.
Onhan siellä väki lisääntynyt hurjaa tahtia. Ei ole luotettavaa väestön laskentaa. jonka perusteella voisi laskea tarvittavan avustuksen. Ja osahan kenties suurikin menee Hamasille myytäväksi hyvään hintaan, ja muuhun epämääräiseen bisnekseen. Kun siellä päässä toimijana on vain terroristijärjestö voi arvata ettei kaikki mene ihan oikein. Jotain näön vuoksi.
Israel on ottanut oppia 30-luvun tuloksellisista kristalliöistä. Monistanut sen vain kristallikuukausiksi.
Ei ole.
Onko tavoitteesi tällä jatkuvalla valehtelulla lietsoa suomalaiset suorittamaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa?
Lietsot antisemitismiä kuten vasuritkin. Oletko kenties sellainen?
IDF on järjestäytyneen demokraattisesti hallitun yhteiskunnan kontrolloima toimija. Hamas on terrorijärjestö, jota eivät sido mitkään muut, kuin omat päähänpistot, ja diktatuurin käskyt.
Sehän on uslamistien ja maailman vasemmiston tarkoitus. Lue HAMASin peruskirja.
Teot ja kirjoitukset puhuvat puolestaan.
Hamas on suorittanut kristallivuosia. Vuosikymmeniä juutalaisten vainoa. Umpihullua touhua.
Läh-idän ainoa terroristi on israel, oikein terroristivaltio, kaikkien terroristien äiti.
Tälle sivustolle yksi kommentoija on jo yli 20 vuoden ajan kirjoitellut "israelista" nimenomaan pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna ja hän on yli 1000 kertaa kertonut, ettei tarkoita sillä Israelia, joka on valtio Lähi-idässä. Hän kertoo itse olevansa tuon "israelin" pääministeri Rotanhaju. Hän vaikuttaa muutenkin aika yksinkertaiselta. Oletko sinä sukua hänelle?
Israel on Lähi-Idän ainoa demokratia. Se on kylmä fakta.
Kesti aivan liian kauan, että Israel alkoi puolustautua terrorismia vastaan. Ne tuhannet murhatut israelilaiset uhrit olivat Sharonin aiheuttamia. Gazasta ei olisi pitänyt vetäytyä 2005.
Israel on ollut liian maltillinen ja lempeä. Miksi? Moni muu maa olisi vastannut ilmisodalla ja murskannut mokoman terroristipesän.
Koko Gazan konflikti on pelkkää Hamasin propagandaa.
Ei jumalan kansa alistu moiseen tappamiseen mitä Hamas väittää sen tehneen.
Kaikki kuvat ja videotkin on vaan tekoälyllä tehtyjä niinkuin kaikki kuussa käymiset ja koronarokotukset ja rakkaan planeettamme pyöreys.
Odottakaa vaan kunhan Israeliin syntyy se punainen hieho. Sitten Jeesus tulee, oletteko valmiita
Olet tyypillinen vasemmistolainen valehtelija. Valehtelullasi yrität rakentaa olkiukkoa, jota voisit sitten hakata, kun sinulla ei ole todellisia argumentteja valheittesi tueksi.
Israel on SS Totenkopf.
Ei ole, mutta sinulla on edelleen tavoitteena juutalaisiin kohdistuvan kansanmurhan uusiminen.
Eläköön Boycott, Divestment, Sanctions.(BDS).
Tuo vahingoittaa kaikkein pahiten ns. palestiinalaisia.
Videolla palestiinalainen asiantuntija kertoo aiheesta:
https://youtu.be/5-Aul3CW6gY?si=m_joykVZyFJDLDFF
Bibi pitäs pistää telttaan vesisateessa.
Israelin on syytä, että italialaisten antama apu gazalaisille lapsille meni gazalaisen Hamas-hallinnon aseiden ostoon.
Israelin johto on asetettava Haagiin tuomiolle, koska juutalaiset pakottavat Gazan Hamas-hallinnon sijoittamaan käyttöönsä ottamat Italian antamat avustusrahat lääkkeiden ja ruuan sijasta ammuksiin ja ohjuksiin.
Vain juutalaisen rodun ulostaminen Paletiinasta ja muualtakin tuo vapauden ja työrauhan Gazaa johtavalle hamashallinnolle.
"Virralta joelle juutalaisista vapaa itsenäinen Palestiina", sitä vaatii Suomen edistyksellisten opiskelijoiden ja työväenluokan jäsenten rauhantahtoinen yhtynyt joukko nyrkkirautojen, kettinkien ja puntareiden kera.
Taas uusi linkki natsien ja sionistien välillä?
"Erikoinen yksityiskohta Fitburg-aluksessa – viittaus natsi-Saksaan"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011724560.html
Kyseessä siis alus, jonka merivartiostomme pysäytti epäiltynä kaapelien katkomisesta, oli matkalla Israeliin (ei toki israelilaisessa omistuksessa, ainakaan suoraan)
Toisen maailmansodan edellähän sionistit ja natsit neuvottelivat keskenään, minkä mm Adolf Eichman todisti oikeudenkäynnissä Isrealissa jäätyään kiinni Etelä-Amerikassa.
Mahdollisesti. Oma juutalaisten valtio oli jo ajatuksena syntynyt ennen ww2 sta. Muslimit halusi estää sen yllyttämällä natseja tappamaan juutalaiset. Siksi myöhemmin Palestiinaan perustettiin tuo terroristinen maa häiriköimään Israelia. Palestiinahan on itsessään juutalaisuskoisten alkuperämaata, joskin nykyään Israelissa on peräisin eri kansallisuuksia.