Milloin siitä sellainen on tullut ja kuka sen on päättänyt?
Stubb sanoi puheessan että liberalismi on Suomen tavoite
Anonyymi-ap
60313
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Stubbi puhuu liikaa omia luulojaan. Ei ole Suomen kanta.
Liberaali irstailu ei pitäisi olla mikään tavoite.
Valmis puhe. Kukavain lukutaitoinen osaisi saman lukea.
Stubb ei edes Suomen presidentti vaan globalistien presidentti Suomessa.
Uusliberalismi on kokoomuksen oppi.
stubb ei ole liberaali
Ei ole yllätys että täällä persut ulisevat fasismin puolesta.
Onneksi meillä on edes Perussuomalaiset ennen AfD:tä.
Totta, siinäpä harras uuden vuoden toive tälle vuodelle. AFD tulee.
Onko Afd tulossa?
Kiinnostaisi lukea puolueen tavoitteet.
Persut on Suomen afd.
Afd on venäjämielisten puolue jonka kokouksissa ovat liehuneet Venäjän liput. Kertoo kaiken siitä puolueesta. Putinin puolesta liputtavat aika monet persutkin, onhan Venäjän nykyinen arvomaailma aika identtinen persujen arvojen kanssa.
Oho. Toi sininen puhekupla.🗨😹👍
Puhe oli kuin setämäistä vakuuttelua, kuin olisi puhunut alakoululaisille.
Hyvä, että itsekin sen sitten ymmärsit. Vai ymmärsitkö? Epäilen. Punaisella jäsenkirjalla kun se on yhtä vaikeaa kuin kyselytunnilla.
Juu, ihme nuotti vielä, oisko sateenkaari säveltä ; ))
Ensi vuonna kuuntelen radiosta.
Pelle kuin Uuno Turhapuro Suomen pressana
En katsonut
Kaikki kehitys perustuu liberaaliin ajatteluun, ja myös Suomen kansa haluaa olla mukana kehityksessä.
Sen vastavoima on taantumuksellisuus, eli pyrittään palaamaan kivikaudelle ja huitomaan toisia kepillä. Tätä edustaa Suomessa mm. persut ja muut uskovaiset hihhulit, joille jo pelkkä pyöreä maapallo on kauhistuksen hirvitys.
Juuri tällaista idioottimaista vastakkainasettelua se edusti.
Että kaikki muu on paluuta kivikaudelle...
Yksi vajavainen puhuu ja tuossa toinen säestää.
Niinpä. Ei kyllä vähäänkään kiinnosta ylimielisen snobin stupidin mikään puhe ! Sitä arvorealismia.
Loeta jo juominen.
Kokoomus on itse vienyt Suomea kohti luokkayhteiskuntaa. 1800 lukuun on jo päästy. 1600 luku on kokoomuksen päätavoite
Mieluummin liberalismi demokratian mukana kuin mikään totalitarismin tai diktatuurin taantumuksellisessa.
Älä viitsi persuilla.
Tuo kertoo vajaaälyisyydestä. Etkö Oikeasti tuota muuta?
Miksi et, uppiniska, usko mitä sinulle sanotaan?
Jos et etene pahuutta kohti olet palaamassa kivikaudelle. Siinä pysyvä satanistien oppi.
No oikeasti he itse ohjaavat maailman maatalouskauteen kun ydinsodasta ei jää yhtään kaupunkia ehjäksi.
Niinpä, miten monta sataa kertaa äärivasemmistolainen on tuonkin tälle palstalle kirjoittanut ?
Stubbi se jaksaa jauhaa tästä arvoliberaalikokoomusvalehteluhömppä kliseistä
Toista oli Sauli Niinistö...
Saulin puheet oli ennalta nauhoitettuja kuten kaverinsa Vladimirin. Se kertoo kaiken olennaisen.
Yhdessä demokraattisesti päätettiin
Homostelulla ja alaikäisten sukupuolenvaihdoksilla Suomi nousuun.
Apua🙈
Lisääntyykö syntyvyys, epäilen?
Syntyvyydestä viis. Maahamuutto on rikkaus.
Mitäs täällä märisettä persut ja muut anolaiset, kun ihannevaltionne on tuossa heti itärajan takana? Sinne vaan Anon perässä! Siellä ei ole mitään homostelua eikä liberalismia, vaan kaikki on niin ihanaa.
Juu, ja tarvitaan kuulemma lisää maahanmuuttoa. Siis se 100 000 työtöntä maahanmuuttajaa+ ne jotka ei pärjää omillaan on Liian Vähän!
Kiitos stumb , tuota harva olisikaan hoksannut. Enempi on parempi, maksoi mitä maksoi.
Tarvittaskos myös tutkintaa mihin mamutukseen upotetut varat on menneet ja paljonko näillä matuilla on noita valtiolta "lypsäviä" järjestöjä?
Vrt. USA / Minnesota ja jopa 9 miljardin dollarin tukihuijaukset amerikansomalien toimesta joita jo tutkitaan.
Veikkaan, että "enempi kuin tarpeeksi" kun liberalismi ja vihervasemmistolaisuus ja muu Suomea rampauttava rehottaa?!
Vaikutti ettei hänellä ole tietoa rikostilastoista, jengeistä, tai kuluista ja uhista joita haittamaahanmuutto tuo. Eikä siksi osannut kertoa, että tarvitaan Vain työperäistä maahanmuuttoa.
Jengejä, rikoksia tehtailevia ja pelkkiä kuluja aiheuttavia on jo liikaa.
Ei Stubb ole kiinnostunut ulkomaalaisten muodostamista rikollisjengeistä Suomessa. Eikä tämä meidän ikioma "käenpoika" mätä Yle, sehän jätti taannoin kokonaan uutisoimatta suurehkon ,Uudenmaan poliisipiirien järjestämän tiedotustilaisuuden ryösteleviin ulkomaalais taustaisiin jengeihin liittyen.
Stubb on ehkä enempi niitä miehiä, joka katsoo paisuvan jengiväkivallan ja ryöstelyt ennemmin läpi sormien, mutta rasismi sanaa se kyllä käyttää varsin tiuhaan.
Miettiköön jokainen kumpi on vaarallisempaa yksilön kannalta, hengen ja terveyden päälle käyvät ryöstelyt, vai joku verbaalinen lohkaisu jostain??
Alex luovutti häpäisten kaiken https://www.tiktok.com/@iltalehti/video/7580811901597142294
Kivasti sivistys ja koulutus hyvin kehittynyttä, pisatulosten syöksyessä😅
Stubb sätkynukke
Surkein Uuden Vuoden puhe ever. Sanat Ukraina ja tuku mainittiin vain kerra !!! Vain kerran ?!?
Nyt tulee Stubbille tupenrapinat.
> Kaikki kehitys perustuu liberaaliin ajatteluun, ja myös Suomen
> kansa haluaa olla mukana kehityksessä.
Kiina ei ole tarvinnut penninkään edestä Stubbin liberaaliuitta eikä myöskään länsimaistyyppistä demokratiaa. SIlti se on maailman johtava suurvalta.
Intia on samankokoinen maa. Siellä mainostetaan olevan maailman suurin demokraattinen valtio. Silti Intia on hapera takapajula, Kiinaan verrattuna.
Stubbi mainitsi Venäjän 9 kertaa ja Ukrainan vain 7 kertaa.
Olisi saanut kääntää nuo lukemat toisin päin, ettei olisi vaikuttanut niin paljon Putinin hännystelyltä tuo puhe.
Eli transutus sen kun kiivastuu.
Kaikki perverssi on ihanteemme.
Stubb on väärässä jos SDP voittaa seuraavat vaalit. Silloin tavoitteena on sosialismi. Kun sosialismiin pääästään, SDP:n koneisto huolehtii, että vastavallankumoukselliset voimat eivät pysty toimimaan ja tuhoamaan sosialismin saavutuksia.
Mahdollisuuksia on monia.
Toveri Stalinin Neuvostovenäjällä oli maailman demokraattisin perustuslaki, mutta silti revisionistinen, vastavalllankumouksellinen taantumusvoima pystyttiin pitämään toveri Stalinin nuhteessa ja sosialismin vastaiset ainekset itse lähtivät vapaaehtoisesti rakentamaan sosialismia Siperiaan, myös SDP:n ex. puheenjohtaja O.W. Kuusisen vaimo Aino Kuusinen. Heille jopa suotiin armollisesti laajennettu oikeus työhön.
Suomessa ei ole muista sosialisteja kuin persut, kuten ollaan tälläkin vaalikaudella nähty. Kansalaiset ovat yhtä huonossa asemassa kuin venäläiset Neuvostoliitossa.
PS = PerkeIeen Sosialistit
Liberalismin alasajo Yhdysvalloissa ja Euroopassa on jo alkanut, meidän pitää olla mukana tässä. Konservatiivinen arvomaailma pitäisi olla Suomen tavoite.
Minä kyllä kannattaisin järkiperäistä ajattelua ja politiikkaa, joka perustuu faktoihin ja siihen ettei "mennä perse edellä puuhun" jokaikinen kerta!
Ei ole Suomessa ainoatakaan kokonaisvaltaisesti asioita tutkivaa puoluetta, mutta edes yksi jota hiukan pitkin hampain ja rajoitetuista syistä sietää ja äänestää ; )
Ollappa ns. Taika Jim ja kyky sormia napsauttamalla loihtia parempaa.
Liberalismi on nykyään idiotismia.
Naulan kantaan, liberalismi on yhtä hullu juttu kuin boheemi käytös, vähintäänkin täyttä vastuuttomuutta yhtään mistään.
Ehkä sitä voi jopa narsismiinkin verrata kun katsoo ja kuuntelee liberalistia?
Jo silloin kun Stubb kannatti kaksoiskansalaisuuden ylläpitoa vaikka terroristit raiskasi lapsia Suomessa , jo silloin näki että tyyppi on liberaali joka tykkää kaikesta pahuudesta.
Stubb on ollut mukana hallutuksessa joka loukkaa sananvapautta ja muita kansalaisoikeuksia
Liberalismin mukaan stubb tulee asettaa vastuuseen kansalaisoikeusloukkauksista ja ihmisoikeusrikoksista
Uskokaa jo persut, että Suomen kansa ei halua 1800-lukua takaisin.
Jos te haluatte elää kuten silloin, niin muuttakaa vaikka Venäjälle.
Täällä Suomessa tullaan kehittymään, tulee datakeskuksia, kvanttitietokoneita ja muutta uutta teknologiaa, joka tekee ihmisten elämästä mukavempaa ja vähentää työteon tarvetta. Ensin työviikko putoaa 4 päivään, siitä kolmeen jne.
Katsokaas eläminen on elämistä varten, ei hampaiden kiristämistä ja irvistelyä varten.
Jokaisen olisi hyvä oppia erottamaan aito liberalismi ja punavihreiden "liberalismi". Ne eroavat toisistaan kuin päivä ja yö.
Suomessa nyt saadaan nauttia tästä jälkimmäisestä " liberatismista", kuten esim. saksalaiset saivat nauttia "demokratiasta" Saksan Demokraattisessa Tasavallassa.
Suomessakin oli aikoinaan esim. SKDL eli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, jonka demokratiaanyt jatkaa Vasemmistoliitto ja tietysti SDP alkuperäisenä puolueena.