Olen tällä kellonlyömällä ollut sinkkupalstan jäsen jo 20 vuotta (pieni lyöntivirhe), enkä ole tullut hullua hurskaammaksi.
Oman näkemykseni mukaan tämä setti ei toimi.
Mutta ilahduttavaa kaikessa tässä on juuri se että tämä ei toimi.
Paradoksaalista, eikö?
(hihitystä)
Oman näkemykseni mukaan tämä setti ei toimi.
Mutta ilahduttavaa kaikessa tässä on juuri se että tämä ei toimi.
Paradoksaalista, eikö?
(hihitystä)
Vastaukset 29
Vanhimmat
Onko täytekakku hankittu ja jotain suolaista se on juhlan paikka eli 20 vuotis bileet
Ja illalla viina ja seksi bileet
Juttelin yhden treffi naisen kanssa n 20v sitten kun oli hakattu teholle.
Omat vaatimukseni
Naisen tulisi olla kuin Ava Gardner Lauren Bacallin äänellä, liikkua yön puutarhoissa kuin tyhjä valkoinen kimono väistellen kirsikkapuiden varjoja.
Mieluummin tuplamaisteri kuin tripla.
(hirn)
Mjoo
Triplamaisterit alkavat olla jo niin nenäkästä sakkia, että tekisi mieli osoittaa ne kolahommiin.
Onneksemme emme elä kuin osittaisessa (vähittäisessä) mielivallassa.
Fyysinen työskentely sopii myös oppivelvoittuneille.
Kumma kyllä, minusta Ava Gardnerini tulisi olla mustavalkoinen. Väreissä on näet jokin kummallinen vika. Värit eivät sovi kaikille.
(hihitystä)
Ovatko vaatimukseni kohtuuttomia?
Eivät.
Minusta jokaisen ihmisen halut, toiveet ja unelmat ovat yhtä realistisia kuin itse todellisuus on realistinen. Piittaamatta näkökulmaeroista.
(naurua)
Huumoripuoli
Vaikka mustavalkoinen ja kaksiulotteinen fantasiani tihkuu eroottista energiaa kuin pesusieni, niin silti hänen kissamaisuutensa saattaisi kompastua toisinaan kynnykseen ja minä saisin sohvalla hyvät naurut.
Huumori pelastaa suhteen kuin suhteen.
(reps)
Huumorin ruusutarha
Ava Gardnerini asenne elämän koitoksiin olisi omintakeinen, Ja jos hänen divaania tihkuva kissamaisuutensa lojuisi rentona maailman myrskyissä, niin kuinka tällaista muulla tavoin kuvaisi kuin dialogilla.
Dialogi
- Huh.
- Mitä nyt?
- Jokin lämmin läikähti minussa.
- Kuuma aalto?
- Varmaan. Tältäkö se tuntuu?
- Naiseutesi on päättymässä. Leivotaanko kakku kynttilöillä?
- Hyvä idea. Tämä on juhlan paikka. Silti minä saa esiliinan ja sinä vatkaat munat.
(naurua)
Miehen puhetta
Toisinaan hätkähdän kuin unesta hereille, vaikka en nuku.
Minä havahdun hänen kauneuteensa kaiken kiireen ja hälinän keskellä, kun hänen kätensä ojentuu kohti ylintä tomaattia, tai kun hän lausuu pari sanaa kassalle. Hän osaa pysäyttää ajan ja näyttää tämän meille.
Hän on kuin aika itse, valtava vetovoima ja käsittämätön karisma.
Hän on kuin valo pimeydessä, jota kukaan ei voi olla näkemättä.
Pyyhin hileä otsalta. Aaltoilenkohan minäkin.
(hihitystä)
Kohtaus
Vihannesosastolla mies tuupertui kasaan kesken ostostensa. Alun hiljaisuuden jälkeen tilanne eskaloitui nopeasti, kuin sormia napsauttamalla, kaaokseksi.
Huudeltiin henkilökuntaa paikalle ja soiteltiin ambulansseille. Kyseltiin ensiapukoulutuksen perään ja paettiin paikalta.
Ava Gardner näki kaiken hössötyksen läpi. Hän yhdellä liikkeellä siirsi veren takaisin tajuttoman päähän ja herätti tämän kuolleista.
Ei vihannesosastolle kukaan voi kuolla. Ajatelkaa nyt itsekin vähän.
Kas, tässähän on jo valmis hintalappu päällä, Ava hämmästeli ja tunsi onnen potkaisevan häntä takalistoon.
(hihitystä)
Herätys
- Te taisitte pyörtyä.
- Mitä tapahtui? Missä minä olen?
- Te olette kaupassa ja teiltä meni jalat alta ja kaaduitte. Koskeeko mihinkään?
- Kaupassa?
- Ruokakaupassa. Ambulanssi on tulossa.
- Ava Gardner…
- Ai kuka? Onko hän teidän vaimonne? Onko hän täällä?
- Näin Ava Gardnerin. Hän oli tässä. Juuri tässä ennen pimeyttä.
- Teillä saattaa olla aivotärähdys. Ambulanssi on tulossa.
- Mutta hän oli tässä. Juuri tuossa.
- Juuri niin. Kaikki on ihan hyvin.
(hirn)
Matkalla Töölöön
Ambulanssissa matka taittui vauhdilla. Sekava potilas oli sidottu aloilleen oman turvallisuutensa vuoksi. Sinisiä valoja, vilkkuvia. Raitiovaunuja ei näkynyt ja kiskot imivät kohti ydintä.
Kaikessa tuntui olevan dramatiikkaa yli maljan reunojen.
- Tajunnan taso matala. Sekava. Ei ulkoisia traumoja. Ei verenvuotoa.
Ensiavun ovilla jo odotettiin täysissä varusteissa ja valmiudessa. Jo kaukaa kuultiin, missä ambulanssi meni.
Sitten se tuli.
Kun potilasta kiidätettiin saliin, niin tämä sai uuden kohtauksen. Hän heräsi kuin toiseen todellisuuteen ja osoitti paarien vierellä juoksevaan lääkäriin sormellaan.
- Ava Gardner…
Tilanne oli kummallinen. Ohitimme kahviautomaatin vauhdilla ja salin ovia jo pidettiin auki. Se nielaisi meidät.
(hihitystä)
Leikkaussali
Kaikki muut olivat jo ajat sitten kyllästyneet Beethovenin tuotantoon, mutta kirurgi ei.
Jos sekavaa miespotilasta vertasi hänen kanssaan operoivaan naiskirurgiin, niin eroa tuskin huomasi. Tajunnan tasoja on monenlaisia.
- Kutsuiko hän minua Ava Gardneriksi?
- Kyllä joo. On teissä jotain samaa.
- Kuka se on?
- Katso Googlesta. Joo kyllä sussa on samaa kuin Avassa. Kumma kun en ole tuota aiemmin älyllyt.
- Joo. Katsokaa. Ihan sama lärvi!
- Kuinka tuolla tollolla on puhelin täällä?
- Ihan yks yhteen. Molemmilla just tollaset viiltelijän silmät.
- No onpa kaunis. En minä tajunnutkaan miten kaunis sinä olet. Kauhea järkytys.
- Intuboidaanko?
- Ei. Kyllä tähän vielä älyä saadaan, kun vähän ruuvaillaan. Kohta taas heppu pelittää. Verenpaine?
(naurua)
Osasto
Pohdiskelin pitkään sitä missä ostokseni olivat. Kaikki muu oli tallella paitsi ne.
Kuuden tunnin päättelyn jälkeen tulin sellaiseen johtopäätökseen, että minulla ei ollut ostoksia. En näemmä tullut edes ehtineeksi sellaisia koriini kerätä, kun pimeyden ovi aukesi.
Huoneeni ovi aukesi ja sisään astui Ava Gardner. Hän oli naamioitunut lääkäriksi.
Pyörryin uudestaan.
(reps)
Huoneessa oli valkoisia hahmoja, mutten erottanut Ava Gardneria. Hän oli kadonnut. Olin aivan varma ennen tajunnan menetystä, että juuri Ava oli astunut huoneeseen sisään. Mutta häntä ei näkynyt.
Hahmot puhuivat minulle. En ymmärtänyt sanoja. Etsin vain Avan kasvoja.
Niitä ei ollut.
Kasvot olivat niin kauniit, että pyörryin uudestaan jo ajatellessani niitä.
- Hei!
- Ei tää oo todellista. Siis taas se tipahti.
- Siis mitä tää tällainen on? Ei mulla ole aikaa odotella jonkun tulemista tolkkuihinsa. Siis mulla on kiire.
- Mitä tapahtui?
- No kun sä olit käytävällä niin tämä pelle palasi tajuihinsa.
- Ja sitten se korisi jotain Ava Gardnerista ja tipahti taas taululta alas.
- No onhan tapaus. Ai hitto kun on kuuma kahvi. Onks tota laitetta jotenkin säädetty vai mitä?
- Mutta mitä tehdään tän kanssa?
- Soitetaan omaisille.
- Sosiaalihuoltoon ja kenneliin.
- Tehdään näin: Te voitte lähteä. Teillä on muutakin tekemistä. Minä jään tänne ja selvitän tämän asian vaikka mikä olisi ja mitä tulisi.
- Mut…
- Näin tehdään.
Ava Gardnerin oloinen naiskirurgi istahti kuolaisen potilaan tajuttomuuden vierellä olevalle tuolille ja hörppäsi kahvistaan.
Hiljaisuus valtasi tilaa.
(reps)
Leijuessani pimeydessä ja tiedottomuudessa, minun oli hyvä olla, sillä en ollut olemassa.
Tunne oli kuvaamattoman miellyttävä.
Minä olin yhtä kuin rauhallisuuden meri ympärilläni. Olin painoton, eleetön ja ajatukseton. Olin kuin kotona, syvällä pinnan päällä. Ei aaltoakaan, ei yksinäisyyttä tai paljoutta. Ei mitään.
Ainoa ongelma tässä rauhallisuudessa oli välke. Jossain välähteli sininen, kirkas valo. Se oli kuin pimeyden pulssi, joka osuessaan sokaisi.
Tiesin mikä se oli. Se oli Ava Gardner, joka istui vierelläni maistellen konekahviaan.
Kohta varmaan heräisin ja näkisin hänet.
(hirn)
Kehitin tajuttomuus-suunnitelman.
Ajatukseni lähtökohta oli potilasturvallisuuden parantaminen. Oli asiakkaan etu olla menettämättä tajuntaansa, joten naamioiduin. Potilas ei enää menettäisi tajuntaansa todellisuuden edessä, vaan hänet kuljetettaisiin fiktion piiriin.
Hänelle valehdeltaisiin hänen oman etunsa vuoksi.
Suunnitelmani oli nerokas. Odotin innolla heräämistä. Herääminen kun on aina raskasta, mutta nukahtaminen ei.
Aistin potilaan olemuksen sisäisen tilan. Hän oli vaiheessa seitsemän. Eli oli vielä hetki aikaa harjoitella.
Riisuin ammattini yltäni ja otin mukavamman asennon. Poikkitieteellisyys on piristävä lisä arjen ihmeissä.
(hihitystä)
Majesteetilliseen pimeyteeni oli ilmestynyt välähtelevän pulsarin lisäksi tuoksu, joka hiiviskeli tuntemattomasta kohteesta ympärilleni.
Se oli hyvin harvinainen tuoksu. Tunsin sen ohuet tasot, tuskin näkyvät, ja minä näin kuvia siitä. Eläviä sellaisia. Sen täytyi olla Ava Gardnerin ominaistuoksu, jota voisi kutsua parfyymiksi, jollemme leijuisi sairaalaolosuhteissa.
Tuoksu oli kuin juhlan jäänne. Se ei ollut huuhtoutunut pesussa pois, vaan yhä nousi kaulalta mieleen.
Olin menettää tajuntani, mutta sitten muistin että olin jo tajuton. Se oli suorastaan helpotus.
Oli nimittäin äärimmäisen vaarallista ajatella Ava suihkussa.
Se nyt vain on aivan mahdoton ajatus.
(naurua)
Kuolamies korahteli. Hänen silmäluomensa värisivät matkalla pintaan. Jäsenet nytkähtelivät. Lieviä kouristuksia. Kieli törrötti ulkona suusta ja lievä mumina oli sen verran puuromaista, että oli hyvin vaikea saada sanotusta selvää.
Mutta minä tiesin mitä sanaa hän hoki.
Kun tajunta palasi, niin oli kuin alasin olisi pudonnut lattialle. Liike loppui, silmät rävähtivät auki ja katse nauliintui kattoon.
Siirryin hieman sivummalle.
- Missä minä olen?
- Sairaalassa. Teillä on aivotärähdys.
- Miksi minun piti tulla sieltä pois?
- Anteeksi mistä?
- No sieltä missä hän oli… on.
- Niin siinä aina käy kun herää. Ette ole poikkeustapaus.
- Kuka te olette?
- Lääkärinne. Takki on tuossa, mutta vuoroni on päättynyt. Näytänkö id:n?
- Ei tarvitse. Lääkäreihin voi Suomessa luottaa.
- Kiitos.
- Te tuoksutte hyvälle.
- No kiitos siitäkin. Potilaastahan sukeutui ulos ihan herrasmies.
- Te tuoksutte jotenkin tutulle. Lisäksi silmänne kauniisti välähtelevät. Olemmeko joskus tavanneet?
(reps)
Ristikuulustelu
Potilasturvallisuuden parannusprojekti edellytti hieman kummallisia toimia.
Kuolamies näki jollain omituisella keinolla lävitseni ja selvästi aavisti jonkun olevan pielessä. Mutta hän ei hahmottanut mikä se oli.
Jouduin kävelemään, pyörimään paikoillani ja puhumaan eri kielillä ja murteilla helpottaakseni hänen hämmennystään ja selventääkseni hänen tilaansa.
Esittelin hänelle jopa alusvaatteeni ja annoin hänen tutkia kämmeneni linjat. Suurella mielenkiinnolla kuolamies vastausten ja kysymysten ympärillä pyöri. Hän rintojani mietteissään.
- Te vaikutatte jotenkin tutulta. Olenko minä kenties aviomiehenne?
Kuolamies katseli jonnekin tyhjyyteen. Hän katsoi lävitseni. Sanat olivat monotonisia ja ponnettomia. Mies istui kuin jäälautalla virrassa ja puhui itsekseen.
- Miltä teistä tuntuu? Voisinko minä olla vaimolle?
- Kamala kun ei muista mitään. Kuitenkin tunnen sinut… teidät paremmin kuin itseni. Itse olen itselleni outo.
- Aivotärähdys. Se menee ohi.
- Minusta tuntuu kummalliselta. Minä taidan rakastaa teitä.
- Pyyhitään vähän tuota suupieltä. Noin.
- Te olette ihana nainen. Olette varmaan varattu.
- Niin olen.
(naurua)
Kymmenen vuotta tulee on-off selailua täällä, tänävuonna.
Voisi käyttää vapaa ajan ehkä vähän paremmin.
Eihän täällä hurskastella.
Päästellään faktoja kuin peruja Saharassa.
Hulluuskaan ei tartu.
Vilma
Mjoo
Tässä on palstajampoille hyvä taktiikkakuvio strategiselle edistykselle.
Eli kannattaa pyörtyä kaupassa.
Ei muuta kuin shoppailemaan.
(hihitystä)
Esivalmistelut
Kun aamulla herää, niin verensokeri tulee olla nollassa. Ei energiaa.
Kannatta myös olla juomatta vettä. Esivalmistelujen esivalmisteluihin kuuluu myös pitkäaikainen jano.
Sitten kiiruhdetaan pakkasessa kymmenen kilometriä kauppaan ilman päällysvaatteita tai ”pipoa”.
Suolot: nolla.
Sitten kysytään henkilökunnalta missä parsat mahtavat sijaita ja taju menee ennen suolakurkkuja.
Helppo nakki.
(hihitystä)
Niin
Kuulostaa aiwan älyttömän yksinkertaiselta tieltä kauniin, oppineen ja hauskan naisen kanssa naimisiin.
Siis minäkin olisin keksinyt tämän.
(naurua)
Mut millaiset jalkineet?
Vilma
Ihan kohta lähdössä. On tosin jo ip.
Mjaa
Jotkut tonnin stiflat kuulostavat hyvältä valinnalta. Ja tietenki ei mitään kerrospukeutumisbs:ää, vaan ihan kalsareissa.
Ei muuta kuin jalkaa toisen eteen.
(Ehkä joku eilinen lehti kainaloon, jotta vaikuttaisi lukeneelta)
(naurua)
Niin viikunan lehtiä ei ole jaossa. Vihta pakkasesta kuin Hattulan kirkon maalauksessa.
Vilma
Ilman muuta 😂, unohdanpa ensi kerralla nastat käyttöön kengissä kun lähden liitelemään linoleumilla. Hupsista ja matkalle Rita Hayworthia tapaamaan