Mainoksissa väitetään, että liittoon liittyminen kannattaa. Sama palkka on liitossa tai ei ja joukkovoimalla ei ole saavutettu mitään vuosiin. Kannattaako? Lakko on henkistä väkivaltaa. Kun järki loppuu, niin otetaan väkivalta avuksi.
SAK:n sotkeutuminen poliittisiin lakkoihin oli vuosisadan moka. Haloo demarit, että ääniä kalasteltiin sulkemalla satamat kuukaudeksi. Yhtä hullua kuin Putinin sota. Hävetkää.
Poliittiset lakot olivat demareiden vuosisadan moka
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vahva ja tasapainoinen talous turvaa palvelut. Ei ammattiliitot, ei puolueet, vaan yhteisön vahva talous. Koskee valtiota, hyvinvointialueita, kuntia, yrityksiä, kotitalouksia ja yksilöitä. Englanniksi; no money, no honey. Vanhaksi suomeksi: suu säkkiä myöten.
Julkinen talous ei ole tasapainossa, se näkyy palvelujen tökkimisenä. Vain vahva talous antaa liikkumavaraa. Valtion lainojen korot ovat yli 3000 000 000 euroa vuodessa. Sillä saisi paljon aikaan. Menneet hallitukset ovat lihottaneet julkisen talouden lainalla, syöneet kuormasta. Nyt on Marinin ym. hallitusten lainojen maksun aika. Muuten kone leikkaa kiinni.
Opposition kuukauden satamalakko ym. poliittiset lakot olivat vastuuttomia tekoja, perseestä, joilla leikattiin kasvua ja lisättiin työttömyyttä. Eunukkien touhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242625Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään382282Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621288Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991211- 41976
- 42957
- 75842
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh71808Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175783Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup92751