Paavo Väyrynen ja omenan syöminen

'Itse asiassa kuultuna' -TV- haastattelussa Paavo Väyrynen kertoo että hänen syömästään omenasta vain omenan kanta jää syömättä, sen sijaan hän syö myös karan.
Minulle jäi epäselväksi että syökö hän myös siemenet. Aiemmin minultakin jäi vain kanta syömättä, mutta jossain vaiheessa minulle selvisi että omenan siemenissä on suurissa määrin "nautittuna" hyvin vaarallista myrkkyä, joten tuon jälkeen olen pyrkinyt jättämään siemenet syömättä.
Jos nielaisee siemenet kokonaisina niin ne taitavat mennä läpi sellaisinaan mutta jo pureskelussa kyllä paljastuu niiden paha maku minkä pitäisi toimia hälytyksenä.
On esitetty että pienin määrä syanidia mikä voi johtaa kuolemaan olisi 50 milligrammaa mitä varten pitäisi syödä miitä siemeniä 80 - 300 grammaa. Itse en aikanaan ole kokenut saaneeni mitään oireita vaikka tapanani aiemmin olikin syödä omenat siemenineen ja ihan pureskeltuina siellä seassa.
Taannoin koulun terveysopin kirjasta paljastui että omenan siemenkodan kuoressa on jodia mikä innoitti minua syömään sisustankin, siis sen karan ja myös siemenineen.
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Esko Aho samassa ohjelmassa paljasti että oli 2 viikkoa reissussa japanissa värysen kanssa mutta ei selvinnyt oliko vaimot mukana? menikö se 🕷️vai 👌🏼🤙🏼hommina? sitten ei kysynyt hiihtoliiton ajalta ikäviä kysymyksiä "epo" aholta.
toki väyryseltä ei jalasmökistä kysytty myös miksi valehteli ja huijasi suomen rahaa.

kyllä siinä 2 kovin turhan erikoista ketkua ja aho venäjä yhteyksineen..

väyrysnen on myrkyttyneeltä näyttänyt kyllä aina, mutta eläähän tuo..

Äänestä
  • Joo ei ole oikein revolverihaastattelutyyliä noissa "kuultuna"-ohjelmissa, ehkä niissä annetaan eräänlainen pehmeä lasku haastatelville vanhoille parroille lopulliseen unohdukseen.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

'Itse asiassa kuultuna' -TV- haastattelussa Paavo Väyrynen kertoo että hänen syömästään omenasta vain omenan kanta jää syömättä, sen sijaan hän syö myös karan.
Minulle jäi epäselväksi että syökö hän myös siemenet. Aiemmin minultakin jäi vain kanta syömättä, mutta jossain vaiheessa minulle selvisi että omenan siemenissä on suurissa määrin "nautittuna" hyvin vaarallista myrkkyä, joten tuon jälkeen olen pyrkinyt jättämään siemenet syömättä.
Jos nielaisee siemenet kokonaisina niin ne taitavat mennä läpi sellaisinaan mutta jo pureskelussa kyllä paljastuu niiden paha maku minkä pitäisi toimia hälytyksenä.
On esitetty että pienin määrä syanidia mikä voi johtaa kuolemaan olisi 50 milligrammaa mitä varten pitäisi syödä miitä siemeniä 80 - 300 grammaa. Itse en aikanaan ole kokenut saaneeni mitään oireita vaikka tapanani aiemmin olikin syödä omenat siemenineen ja ihan pureskeltuina siellä seassa.
Taannoin koulun terveysopin kirjasta paljastui että omenan siemenkodan kuoressa on jodia mikä innoitti minua syömään sisustankin, siis sen karan ja myös siemenineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu