Millään kanasainvälisillä sopimuksilla ei ole enää merkitystä ja rangaistuksen uhkaa.
Iskuvoimalla, liittolaisilla ja rahalla on.
Puolustuksen lisäksi jopa suurempi merkitys on mahdolllisen hyökkäyksen suorittaminen.
Venäjä valtaa oman maansa kannalta strategisia maa-alueita ja niihin liittyviä merialueita.
Saman tekee Usa.
Mitkään puheet ja valheet eivät peitä todellisia tarkoitusperiä.
Valta-asema maapallolla, avaruuden hallinta, uusiutumattomat mineraalit ja toisten maiden riistämisellä kaikin tavoin haetaan omaa hyötyä.
Öljyn merkitystä unohtamattakaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.