Jos vassulaisuus tuntuu persumielessä salaisesti hyvältä vaihtoehdolta nykyiselle tavan kansaa kyykyttävälle oikeistopolitiikalle, niin ei tarvi mennä politiikassa vasemmistolaitaan.
Äänestämällä demareita, kannatat tolkullista sosiaalista markkinataloutta, sellaista saksalaistyylistä. Siinä markkinavoimat ja pääoma ovat oleellisessa roolissa, mutta sopivassa kontrollissa.
Heikompiosaissta (eli myös duunaripersuista) ja duunari porukasta pidetään siinä kuitenkin hyvä huoli.
Äänestämällä demareita, kannatat tolkullista sosiaalista markkinataloutta, sellaista saksalaistyylistä. Siinä markkinavoimat ja pääoma ovat oleellisessa roolissa, mutta sopivassa kontrollissa.
Heikompiosaissta (eli myös duunaripersuista) ja duunari porukasta pidetään siinä kuitenkin hyvä huoli.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Joko ne somppu yhdistykset on kaivettu esiin .
Juuri näin! Ja keskusta on mitä luontevin hallituskumppani tätä politiikkaa toteuttamaan.
Ei tuolta kahden puolueen pohjalta vielä mitään hallitusta rakenneta. Vihreitä ja vasemmistoliittoa kepu kun ei aio lupauksiensa mukaan ottaa mukaan samaan hallitukseen, vai pettääkö kepu taas?
Jos jos tuota pettämissanaa halutaan käyttää, niin nykyisessä tilanteessa se esiintyy ihan muualla.
Joo, joitain muita puolueita tarvitaan toki myös. Paras olisi ehkä kolmen perinteisen suuren puolueen yhteishallitus, jos he onnistuisivat löytämään kultaisen keskitien siihen, miten menoja onnistutaan karsimaan sillä tavalla, että kaikkien hyvinvointi kuitenkin turvataan.
Kepun kohdalla sitä on jouduttu käyttämään yli 100 vuotta.
Kepua punikimpaa saa hakemalla hakea,
Etenkin sote reformin jatkoa kaipaa tolkun tekijöitä laittamaan homman oikeille raiteille.
Nyt nämä kokonaisuutta ymmärtämättömät saksijat ja yksityissektorilla rahaa hölväävät puolueet tärvää homman pahasti.
Siis ei natsikäsi Lknstman onnistuisi demarien eli Marinin tekemiä velkoja poistamaan, tarkoitin yll
Axis- saksit eli natsit
Tolkun, eikö mitään demarit kuvassa kanssa mulkun
Häpeä Lindtman
Tuo oli ilmeisesti parasta mitä sinulla oli annettavana politiikkakeskusteluun.
Kun teet äänestyspäätöstä, koeta ajatella ja pohtia ihan itse, siihen on vielä hyvin aikaa.
Demarit on tarkoitettu verovaroin elätetyille.
Älkää nyt Persut älämölöttäkö, tässähän kritisoidaan vassuja vähän niinkuin persutkin tekee. Tosin rakentavalla tavalla - ei rikkomalla..
Demareita äänestää verovaroin palkatut virkamiehet ja työntekijät.
Joka äänestyksessä ovat äänestäneet kuten vihreät ja vasemmistoliitto, jos kyseeessä on ollut talouteen liittyvä äänestys. Eikä niitä eroavaisuuksia ole muussakaan näkynyt.
Ihan samaa "muut ensin" -politiikkaa harrastavat kuin muukin mädättäjälauma.
Ja hallitukseen päästessään vihreät saavat vapaat kädet toteuttaa idealismiaan, joka täydentää tuhot niillä alueilla jotka demareilta jää huomaamatta.
Milteipä tekisi mieli äänestää demareita ihan Suomen tuhoamisen takia, saisipa sitten roskasakki sitä mitä sosialisteja äänestäessään tilaavat. Se roskasakki hukkuu ensimmäisenä Suomi-laivan upotessa ja varmaa on, että demarit sen upottavat, jos valtaan pääsevät.
"Juuri näin! Ja keskusta on mitä luontevin hallituskumppani tätä politiikkaa toteuttamaan."
Tässä Kepun aikaansaannoksia.
https://www.aljazeera.com/news/2015/9/5/finnish-pm-offers-his-home-to-asylum-seekers
"Sipilä keräsi paskalain turvin kymmeniä miljoonia – Oinonen: ”Korvaa aiheuttamasi vahingot”
"Juha Sipilä saa kyytiä: ”Taksilaki on uusi paskalaki”
Vaikea on laittaa huonommaksi kuin nykyhallitus. Talous on painettu nollakasvuun vuosikausiksi, velka kasvaa ja sote on ryssitty henkitoreisiin.
Orpo hoitaa asiaa parhaillaan.
Talous ja työttömyys lähti laskuun vuonna -22 ja velkaongelma kasvoi samaan aikaan 40%.
Ja pysyviä kuluja tuli lisää 25%.
Että kun niiltä pohjilta lähtee niin on erinomainen tulos ettei ihan kokonaan olla suohon upottu.
Avaapa nyt silmäsi tosiasioille, jota voi kaikki löytää googlettamalla melko helposti.
Totuus on, että Suomi on velkaantunut saman Trendin mukaan niin kauan kuin meillä on ollut pääasiassa oikeistohallituksia vetovastuussa. Marinin hallitus sai sen kasvun pysymään Sipilän hallituksen pysäyttämänä, mutta sitten iski korona ja Venäjä aloitti hyökkäys sodan.
Tämä käyrä löytyy netistä kun haet.
Porvarihallitukset Suomen talouden on ryssineet. Ei innovaatioita eikä investointeja, yritysten tulokset osinkoina omistajien tileille.
Näin kuvasi Katainen kun Suomen taloustilannetta.
Löydän sellaista historiatietoa että velkaa oli Suomen n. satavuotisen historian aikana kertynyt sata miljoonaa ja sitten kunnes sitten Marin 3,5 vuoden aikana lähes puolitoistakertaisti sen. Ja lisäsi pysyviä kuluja 25%.
Sipilä otti velkaa 6 miljardia. N. 6 miljardia, Marin yli 40 miljardia. Koron maksoi viisi miljardia THL:n mukaan.
Tällä vuosisadalla demarit ovat olleet jokaisessa hallituksessa Sipilän hallitusta lukuunottamatta. Ja se on hallitus joka on tällä vuosisadalla ottanut vähiten velkaa.
Nämä löytyvät netistä kunhan haet ja on ne täälläkin olleet esillä.
Omaa oksaasi sahaat valheillasi joita näemmä vielä uskot. Etkä viitsi tarkastaa sitä mitä kerron vaan edelleen vaan tulet toistelemaan omaa palturiasi.
Miltä nyt tuntuu työtön persuäänestäjä? Onko sellainen porvarimainen olo?
En tiedä mutta työssäkäyvä vassari on satuolento.
Niin kun vassari tienaa muutoinkin tarpeeksi osakesijoituksillaan ja pääomatuloillaan. Yksi hyvä vassukommunisti on Björn Wahlroos. Nuoruudessaan hyvinkin kiihkeä vassari.
Suomesta ei tehdä mitään "muumilaaksoa, eikä Mokkadisua.
Kuvailemasa demaripuolue on tanskassa, heitä olisi ilo äänestää. Suomen demareissa on liikaa luonnevikaisia Kiuruja, talousimbesillejä pervo Mäkysiä ja ryssänmielisiä Lippos Kiljusia. Kauhukabinetti koko puolue, valtaan päästyään puuhastelisivat miniatyylisen transvähemmistön asioita seuraavat vuodet. Samaan aikaan kun talous sakkaisi lopullisesti, islamistit raiskaisivat ja ryöstäisivät kantaväestöä sekä Venäjä kävisi hybridisotaansa agressiivisemmin. Demareitten aika ei ole nyt. Tämä ei tarkoita etteivätkö he voisi vaaleja voittaa, demarien äänestäjille ei taloudella tai itsenäisyydellä ole mitään väliä. Riittää kun lapsi saa vaihdettua sukupuolensa viidettä kertaa, naapurilla menee huonommin kuin itsellä ja mielen saa sekaisin jollain päihteellä.
Olet vähän asenteellinen kuvaelmastasi päätellen, vahvistusharha on tehnyt sinulle tepposet.
Samaa mieltä, mutta luulen että oli siinä oli kumminkin hyvä tarkoitus esittää asia todellisuutta lempeämmin. Ei koskaan tiedä mitkä woke-voimat nousevat vastaan jos kertoo totuuden sellaisena kuin se on.