Huoh... En tiedä, mahdanko olla liian pikkusieluinen ja vaativa, mutta surullinen olen ja se ei ole kivaa... Tilitän tänne, jos vaikka vähän helpottaisi...
Tapasin ihanan miehen nelisen kuukautta sitten. Asumme eri paikkakunnilla, ja tapaamme usein viikonloppuisin ja lomilla. Tykkään tilanteesta, sillä haaveilin omasta vapaudesta pitkään edellisessä suhteessa, ja on tuntunut hyvältä kun on oma elämä ja tavallaan kuuluu toisenkin elämään.
Välillä pelottaa. Epäilen toisen kiinnostusta lähes jatkuvasti, enkä ole epävarma persoona, eik minulla ole huono itsetunto. On ihana kuulla kun tapaamme, että ihanaa kun tulit taas tänne, tai että olipa mukavaa taas käydä sun luona. Haluaisin kuitenkin enemmän. Haluan huomiota, suukkoja ja halauksia ja kaikkea mikä leimataan teinihömpäksi, mutta välilä tuntuu että jos ruinaan tällaista, ajan toisen pois, kun ei omasta tahdostaan MINUN MIELESTÄNI tarpeeksi tee.
keskiviikon ja torstain vietin hänen luonaan festaritunnemissa, mutta en viihtynyt työtä päivää jätkäporukassa (siis ei yhtään hetkeä kaksin), joten lähdin kotiin, olo tosi lyötynä. Neuvoina saan yleensä että jätä se sika, mutta en haluaisi luovuttaa heti alussa, kun hän on minulle kuitenkin jo aika tärkeä... Surullista tässä on, että tunnen itse olevani pelkkää ilmaa. Miksi en edes joskus voi tuntea itseäni tärkeäksi? Vaadinko liikaa ja oletanko, että elämän tarvitsisi mennä tietyn kaavan kautta? Onko kukaan ollut samassa tilanteessa?
Elle
Tapasin ihanan miehen nelisen kuukautta sitten. Asumme eri paikkakunnilla, ja tapaamme usein viikonloppuisin ja lomilla. Tykkään tilanteesta, sillä haaveilin omasta vapaudesta pitkään edellisessä suhteessa, ja on tuntunut hyvältä kun on oma elämä ja tavallaan kuuluu toisenkin elämään.
Välillä pelottaa. Epäilen toisen kiinnostusta lähes jatkuvasti, enkä ole epävarma persoona, eik minulla ole huono itsetunto. On ihana kuulla kun tapaamme, että ihanaa kun tulit taas tänne, tai että olipa mukavaa taas käydä sun luona. Haluaisin kuitenkin enemmän. Haluan huomiota, suukkoja ja halauksia ja kaikkea mikä leimataan teinihömpäksi, mutta välilä tuntuu että jos ruinaan tällaista, ajan toisen pois, kun ei omasta tahdostaan MINUN MIELESTÄNI tarpeeksi tee.
keskiviikon ja torstain vietin hänen luonaan festaritunnemissa, mutta en viihtynyt työtä päivää jätkäporukassa (siis ei yhtään hetkeä kaksin), joten lähdin kotiin, olo tosi lyötynä. Neuvoina saan yleensä että jätä se sika, mutta en haluaisi luovuttaa heti alussa, kun hän on minulle kuitenkin jo aika tärkeä... Surullista tässä on, että tunnen itse olevani pelkkää ilmaa. Miksi en edes joskus voi tuntea itseäni tärkeäksi? Vaadinko liikaa ja oletanko, että elämän tarvitsisi mennä tietyn kaavan kautta? Onko kukaan ollut samassa tilanteessa?
Elle
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et sinä vissiin oikeastaan ole liian vaativa, mutta tavallaan olet. Ilmeisesti haluat elää kovin tiivistetyssä parisuhteessa ja se ei ole realistista. Että parissa päivässä olisi saatava kaikki se mitä ei viikon aikana välimatkan vuoksi ole saanut, se ei ole realistista. Pitää elää päivä kerrallaa, sellaisena kuin se luonnollisesti on. Ei univelkaakaan voi maksaa nukkumalla muutamana päivänä normaalia enemmän.
Välillä ne pari yhteistä päivää menevät väkisinkin "hukkaan", mm kun vietetään aikaa kavereiden kanssa. Sekin on vain hyväksyttävä. Kohtuus kaikessa tietenkin.
Mutta tärkeintä olisi keskustella enemmän, kertoa mitä toivoo ja kuunnella mitä toinen toivoo.
Ja ei nyt ainakaan lukemani perusteella ole syytä sitä "sikaa" jättää. Onko suhteessa muustakin pula kuin hellyydestä ja huomioimisesta, tai muuta vialla? Ei se tee sikaa että ei kykene antamaan viikon annosta yhteiselämää kahdessa päivässä. Eikä kyllä sekään tee sikaa että sellaista toivoo. Aika normaaliltahan tuo kuulostaa. Ja kyllä sitä suhdetta keskustelemalla vielä varmaankin vähän voi tiivistää, mutta kannattaa olla siitäkin onnellinen mitä nyt on.
Kiitos kannustuksesta.
Sitä itsekkin pelkään, että olen liian vaativa, nyt tosin petyin siihen että minut pyydettiin paikalle, joten OLETIN että reissu olisi erilainen... Yritän aina ottaa rauhallisesti, ja todellakn, olen kyllä onnellinen ja tyytyväinen jo tähänkin mitä minulla on, vaikkei ehkä siltä vaikuta...
No, toivotaan että tämäkin sotku tästä selviää, kauheeta tällainen epätietoisuudessa olo...
Mielestäni kaksin olo on ns. laatuaikaa suhteessa ja sitä ei korvaa mikään seikka...tietty joskus pitää päästä 'poikien' tai 'likkojen' kanssa baanalle, festarit yleensä on sellainen kokoontumispaikka, missä tapaillaan kavereita ja ihmisiä.
Uskomatonta, ihan kuin itseni suusta joskus kaksi vuotta sitten. Silloin elin "kaukosuhteessa" ja pyörittelin noita samoja asioita. En ollut mustasukkainen, en ollut epävarma tai -huonolla itsetunnolla varustettu ihminen.
Sitä vaan kaipaa toista. Vaikka oma rauha on myös hyväksi. Ehkä me naiset ajatellaan eritavalla. Käyttäydytään eritavalla. Usko vain, tulee hetkiä, jolloin saat nauttia jutuista, jotka ovat vaan teidän. Älä ruinaa, näytä vain teoillasi, että välität.
Onko hänellä vähän kokemusta seurusteluista, sekin saattaa vaikuttaa. Ei oikein osaa olla """oikein"""...nää jutut oppii kun yhdessä reenaa :)
Etkä siis ole ainoa tuossa tilanteessa ollut. Meillä kävi hyvin,nyt asutaan yhdessä ja sormus sormessa. - Hänen aloitteestaan ;)
Lohduttavaa kuulla, etten ole yksin. olen taas vähän paremmalla mielellä kun ollaan oltu yhteydessä. Ehkä tämä taas tästä, aurinko tuppaa kuitenkin väkisinkin nousemaan :)
No niin... otin tässä sitten härkää sarvista ja vaadin saada tietää mikä mättää... kundi haluaa pitää tauon, kun ei tiedä mitä haluaa...
Nyyhky, on niin kurjaa kun selvää lienee, että se mitä hän sitten haluaakaan, se en ainakaan ole miä... itku ja ikävä, kun hänestä tykkään paljon...:'(