Orpo johti kansalaisensa Euroopan mestaruuteen, Suomi voitti Työttömyyden Euroopan Mestaruuden.
Tähän ei ny parane tyytyä, hyvässä kunnossa kohti maailmanmestaruutta.
Pientä hienosäätämistä ja voitto kotio.
AV
Tähän ei ny parane tyytyä, hyvässä kunnossa kohti maailmanmestaruutta.
Pientä hienosäätämistä ja voitto kotio.
AV
Vastaukset 13
Vanhimmat
100 000 uutta työllistä ei sitten ilmeisesti tullut, lipsahti miinusmerkki lupauksen eteen.
Joo kyllä kyllä oikeiston kannattajien ym mokellus menkää täihin täihunnn alkaa kuulostaa entistä ontommalta. TT
Mitä seuraavaksi? Hyökätään Venäjälle ja hävitään 😂? Puolustamisen arvoinen maa 🤭?
Suurin työttömyys, huonoin työttömyysturva.
Pelottava tilanne. Ei voi tietää, mitä kansan köyhyys tulee aiheuttamaan koko maallemme.
Petteri hallituksineen ei ymmärtänyt, et koko kansa johdettavana. EK:n ehdotukset vietiin läpi epäilemättä ja ymmärtämätt niiden toimivuutta valtion talouteen. Persut huijasivat äänestäjiä uskomaan katteettomiin lupauksiin.
Jälki on järkyttävää.
Jos jotain positiivista haetaan, niin tuli ainakin todistettua yksi kokoomuksenn teoria kasvusta ja siitä, milloin leikkauksia pitäisi tehdä.
Viimeisin kokoomuksen teoria on tuotannon vieminen ulkomaille, eikä suinkaan tuotteiden.
Eikö työhakemusten kirjoittamista ja lähettämistä katsota enää työksi?
Hulluna saa hakea, harvoin kukaan vastaa mitään.
Hakemuksien määrällä ei ilmeisesti työllisyys nouse, vaikka niin väitettiin.
Heikentämällä työttömyysturvaa, kulutus pieneni, tuli lisää työttömiä.
Onneksi uudelleen koulutuksista leikattiin, olisi tullut paljon opiskelijoita.
Eipä niin ja ennen joulua tuli MOTin dokumentti, jossa suuri osa paikoista on moneen kertaan ilmoitettuja henkilöstövuokraajien ilmoituksia. Työpaikkoja ei ole niin paljon, kuin virallisesti ilmoitetaan.
Eilen ilmoitettiin 800 työntekijän irtisanomisista, kohti maalmanmestaruutta vääjäämättä mennään.
Hyytävä ennuste koko Suomeen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011736714.html
Luulisi, että hävettäisi.
Miten kehtaa mennä joihinkin kansainvälisiin pääministerikokouksiin?
Vilma
Minä en ainakaan mene enää ikinä palkkatöihin. Toki voisin laittaa hakemuksia. Jos soittavat minulle, niin nauran räkäisesti, etten minä nyt ainakaan teille tule töihin.
Jospa sitten riistokapitalisti oikeistolaiset tukiyrittäjätkin vähän nöyrtyisi. Oikeisto tuhoaa aina talouden, työllisyyden ja ottaa hillittömästi velkaa ilman kriisejä.
Myös Sipilä aiheutti valtavat vahingot, vaikka toukohousu lahkoloiset yrittää muuta väittää. Toki kepu on pienempi paha, kuin todella osaamaton PS.
>simiti<
>simiti<