...näpit eroon Grönlannista. Näin sanoo eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsen Anne Kalmari Keskustasta.
https://yle.fi/a/74-20202981
"Kalmari toteaa, että Eurooppa – ja Suomi eturintamassa – joutuvat sietämään Ukrainan tilanteen takia paljon sellaista, mitä muutoin ei siedettäisi. Hän viittaa ennen kaikkea Yhdysvaltain hallinnon toimintaan ja puheisiin Venezuelassa ja Grönlannissa.
Kalmari haluaa, että ulkoasiainvaliokunta tukee Tanskan ulkopoliittista johtoa ja ottaa tiukan kannan Grönlannin tilanteeseen.
– Ehdoton edellytys on, että ulkoasiainvaliokunta vaatii yhtenäisesti, että presidentti Donald Trump pitää näppinsä erossa Grönlannista."
"Kalmari ymmärtää kuitenkin Suomen ulkopoliittisen johdon varovaisuuden suhteessa Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa tilanne on verrattavissa presidentti Urho Kekkosen taiteiluun Neuvostoliiton rajanaapurina, jota on myöhemmin sanottu suomettumiseksi.
Suomettuminen on tarkoittanut rähmällään oloa ison naapurin edessä. Suometummeko nyt siis länteen?
– Kyllä, minusta tilanne on aivan sama, Kalmari sanoo."
Mitä mieltä ovat tätä palstaa lukevat ja tätä seuraavat?
Voidaanko olettaa, että Stubb nyt ja Kekkonen silloin ovat molemmat sairastuneet finlandisierungiin?
Suomen Keskusta sanoo, että...
19
242
Vastaukset
- Anonyymi00001
Itse lisäisin Orpon Stubbin ja Kekkosen seuraan. Rähmällään kaikki.
Rähmällään ollaan ja se on yksi esimerkki siitä, mikä on epäonnistunut EU:ssa. Yhdysvaltojen ja Venäjän liittovaltioissa on yksi ääni, joka meuhaa ulospäin. EUssa on noin 30, jotka voivat kaiken lisäksi puhua toisiaan vastaan.
Suomi pääsi vielä jossain määrin kertomaan Venäjän hyökkäyssodan jälkeen, että noudatamme EUn pakotepolitiikkaa. USA ja Venäjä pyrkivät tietoisesti heikentämään Eurooppaa, jotta sillä ei koskaan olisikaan sitä yhtä puhujaa ulkosuhteissa. Kaja Kallas on muodollisesti siinä yhden puhujan asemassa, mutta hyvin muodollisesti. putler tietää, kuka Kallas on, Trump on tuskin kuullutkaan hänestä.
EU näyttää olevan yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki eli Unkari. Päämäärättömyys ja hämillään olo näkyvät kauas avaruuteen saakka. Kansallisvaltiot eivät hahmota omaa etuaan. Haluamme olla pieni Suomi, jotaa suurvallat heittelevät mielensä mukaan. Kaiken lisäksi suuri osa meistä jopa naivisti uskoo, että pienenä pysyminen on Suomen etu. Ikään kuin olisimme näkymättömissä pahalta maailmalta.
Suomen äänellä on merkitystä vain, jos se on satojen miljoonien asukkaiden EUn ääni. Suurvallat kuuntelevat vain toisten suurvaltojen ääntä. Siksi EUn pitäisi pyrkiä tähän keskustelupöytään tasavertaisena osallistujana. Nyt äänemme kantaa kuin huuto autiomaassa.- Anonyymi00003
Niinistö oli harvinaisen oikeassa jo 2010, kun esitti EU omaa armeijaa Naton rinnalle. Samoin liitovaltio olisi pitänyt tehdä aikoja sitten, samoin enemmistöpäätökset ratkaisuksi äänestyksiin. EU pitäisi jo rakentaa vauhdilla omaa ydinasetta venäjän pitämiseksi karsinassaan ja EUn riippumattomuudeksi USA ydinasesateenvarjosta. Ikävä kyllä meillä on näitä väyrysiä, unkarin kaksilla rattailla ajelevia, jotka eivät ymmärrä Eurooppaan kohdistuvaa uhkaa kahdelta suunnalta, venäjältä ja USAsta. Meidän sinisilmäisyys uhkaa käydä kalliiksi ja kaiken syynä on impivaaralainen typeryys ja kyky nähdä asiaa maailman politiikan tasolla.
- Anonyymi00006
Anonyymi00003 kirjoitti:
Niinistö oli harvinaisen oikeassa jo 2010, kun esitti EU omaa armeijaa Naton rinnalle. Samoin liitovaltio olisi pitänyt tehdä aikoja sitten, samoin enemmistöpäätökset ratkaisuksi äänestyksiin. EU pitäisi jo rakentaa vauhdilla omaa ydinasetta venäjän pitämiseksi karsinassaan ja EUn riippumattomuudeksi USA ydinasesateenvarjosta. Ikävä kyllä meillä on näitä väyrysiä, unkarin kaksilla rattailla ajelevia, jotka eivät ymmärrä Eurooppaan kohdistuvaa uhkaa kahdelta suunnalta, venäjältä ja USAsta. Meidän sinisilmäisyys uhkaa käydä kalliiksi ja kaiken syynä on impivaaralainen typeryys ja kyky nähdä asiaa maailman politiikan tasolla.
Olisi pitänyt mutta kun ei ole tehty eikä tulla tekemään.
Eurooppa on maanosa jolla on takanaan loistava menneisyys.
- Anonyymi00002
Hyvin eri asia, venäläisten tarkoitus oli Suomen ottaminen täydelliseen hallintaan, mutta yrittivät saada meidät ilman sotilaallista operaatiota valtaansa. Yksikään venäjän valtaan jäänyt maa ei säästynyt älymystön tuhoamiselta, eikä pakko venäläistämiseltä. USA poisti Venexuelasta putlerin jatkeen, eli hirmuhallitsijan ja kansaansa murhaavan diktaattorin. USAn alaisuudessa Grönlannilla on mahdollisuus säilyttää kulttuurinsa ja elintapansa, ja jos vaihtoehto on venäjä tai kiina, niin USA on paras vaihtoehto. Natosta ja Usan kanssa tehdyistä sopimuksista voi irtaantua, venäläisten kanssa tehdyistä ei voi. Kepu yrittää puolustaa rähmällään oloa Kekkosen aikana USAta syyttelemällä. Vanha maalaisliittolaisuus heijastuu Kalmarin puheissa. Harvinaisen yksinkertainen kepu.
- Anonyymi00004
Tietääkseni Kalmari tuomitsee myös Putinin.
- Anonyymi00007
Hyvä kommentti.
Paituli.
Ei Trumpista pitää tarvi mutta sitä ei pidä sekoittaa reaalipolitiikkaan.
- Anonyymi00005
Nämä oppositiopoliitikkojen höläytykset tulisi laittaa ennakkosensuuriin.
Parempi kai se on että Grönlanti on aYhdysvaltain kuin Venäjän hallussa.
Tanskalla ei ole ryssää naapurina. Meillä on. - Anonyymi00008
Avaaja on mitä ilmeisimmin Pietarin trolli jota jotkut hölmöt komppaavat.
- Anonyymi00009
Tosiasiassa Tanska on ollut tyypillinen julma siirtomaaisäntä. Esimerkkeinä inuiittien pakkosiirrot ja tyttöjen pakkoehkäisy.
- Anonyymi00010
Edellinen kommentti olkoon osoituksena siitä että kuinka tekopyhää joidenkin kommentointi asiasta on.
Paituli. - Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:
Edellinen kommentti olkoon osoituksena siitä että kuinka tekopyhää joidenkin kommentointi asiasta on.
Paituli.Paitulihan ei ole tekopyhä. Trumpin väkivaltakoneisto näytti, mistä kana pissii murhatessaan syyttömän yksinhuoltajaäidin keskllä kirkasta päivää. Nythän kaikki aikaisemmat väkivaltafantasian täyteiset kirjoituksesi kantoivat hedelmää, "oikeistososdem"?
"Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
-Jussi Halla-aho- - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Paitulihan ei ole tekopyhä. Trumpin väkivaltakoneisto näytti, mistä kana pissii murhatessaan syyttömän yksinhuoltajaäidin keskllä kirkasta päivää. Nythän kaikki aikaisemmat väkivaltafantasian täyteiset kirjoituksesi kantoivat hedelmää, "oikeistososdem"?
"Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
-Jussi Halla-aho-Miten liittyy ketjun aiheeseen?
- Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Paitulihan ei ole tekopyhä. Trumpin väkivaltakoneisto näytti, mistä kana pissii murhatessaan syyttömän yksinhuoltajaäidin keskllä kirkasta päivää. Nythän kaikki aikaisemmat väkivaltafantasian täyteiset kirjoituksesi kantoivat hedelmää, "oikeistososdem"?
"Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
-Jussi Halla-aho-Autorisoitu väkivalta oli oikein hyvä ongelmanratkaisukeino Kemissä 1949.
- Anonyymi00011
Poistakaa aloitus koska se ei sisällä lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa vaan on silkkaa persutrollin höpötystä
- Anonyymi00012
Nyt on Igor erehtynyt.
- Anonyymi00016
Tämä on juuri näin
- Anonyymi00017
Näpit irti Euroopasta ?
https://tinyurl.com/handewegeuropa - Anonyymi00020
Keskustalaisuus on viisautta
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454