"Suomalaisesta eduskuntavasemmistosta ei löydy Nicolas Maduron diktatuurin tukijoita, mutta se ei haittaa: Venezuelasta tuli populisteille kätevä väline kotimaiseenkin kulttuurisotimiseen.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kommentoi Yhdysvaltain Venezuelassa tekemän sotilasoperaation herättämiä reaktioita seuraavasti X-päivityksessään:
“Nyt mahtaa olla vasemmistolaisilla ja vasemmistomedialla iso maansuru, kun Venezuelassa vaihtuu komento. Seuraavaksi ohjelmassa saattaa olla Iran. Jokohan on varattu punaviiniä, soijaa ja kriisiapua?”
Mäkelä kommentoi siis kansainvälisiä poliittisia tapahtumia ideologisten vastakkainasettelujen kautta. Ulkopoliittinen tapahtuma kehystetään sisäpoliittisen keskustelun osaksi, vaikkei se siihen liittyisikään.
“Vasemmistolaiset” ja “vasemmistomedian” Mäkelä esittää yhtenäisiksi ryhmiksi, joille hän vielä olettaa yhteisen tunne- ja reaktioprofiilin.
- -- --
Trumpin ajama uusi maailmanjärjestys vastaa hyvin pitkälti maahanmuuttovastaisten radikaalipopulistien, myös monen perussuomalaisen näkemyksiä.
Trumpin vaatimus EU:n heikentämiseksi tai jopa hajottamiseksi ja maahanmuuton lopettamiseksi saa selvästi vastakaikua eurooppalaiselta laita- ja äärioikeistolta.
Samalla tukea tulee tässä nähdyn mukaisesti rujolle voimapolitiikalle.
Jani Mäkelä ei suinkaan ole ainoa tämän uuden ajan airut, joka toitottaa trumpilaista viestiä eurooppalaisessa, liberaalissa demokratiassa."
https://demokraatti.fi/janne-riihelainen-venezuelasta-tuli-leimakirves-vasemmiston-matkimiseen-ajan-hengessa

Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuota samaa paskaahan tämänkin palstan vakivammaset toistavat tunnista ja päivästä toiseen.
Älä nyt. Juuri yksi niistä pääsi valittamasta, että hänen vasemmistoa haukkuvat avauksensa kuulema poistetaan ja se on merkki siitä, että ylläpito on täynnä kommunisteja.
On nykyaikaista ja edistyksellistä haukkua vasemmistoa. Tuntee itsensä nuoreksi ja freesiksi.
Näytä minulle vihervasemmistolainen joka ei tuo Venezuelan kommarihallintoa.
Se, että tuomitsee Trumpin kv-lain vastaisen iskun, ei tarkoita, että tukisi Maduron sortohallintoa.
Pitää valita vapauden ja kommunismin välillä. Jos et tue Trumpia tuet kommunismia.
Et varmasti voi oikeasti olla tosissasi, vai voitko?
Niin niin, se on osattava aina valita oikein Hitlerin ja Stalinin välillä.
Suomi24:ssä ei tiedä, jotkut voivat ihan oikeasti olla juuri niin tyhmiä kuin esittävät olevansa.
Ne, jotka valitsivat Hitlerin, aiheuttivat sen, että Stalin eteni Keski-Eurooppaan saakka.
Ilman sitä, että Hitler tuhosi demokraattiset valtiot, erityisesti voimakkaan Puolan, Keski-Euroopan ja Neuvostoliiton välistä, ja sen jälkeen meni häviämään sotansa neuvostoaroilla, mahdollisti Stalinin päästä niin kauas länteen kuin hän pääsi. 1920 se ei onnistunut, kun Puola Ranskan avulla pysäytti.
On todella. On todella kauheaa että vallan kaapannut hirmuhallitsija kaapataan ja laietataan leivättömän pöydän ääreen.
Meteli ei kuitenkaan ole edes sadatta osaa siitä mitä silmäkuva nosti. Mutta sehän ei ollut persuja vastaan suunnattu leimakirves, eihän.
Mikä leimakirves? Itsehän persut niitä kuvia itsestään ottivat. Oliko sekin jo muiden vika?
“Vasemmistolaiset” ja “vasemmistomedian” Mäkelä esittää yhtenäisiksi ryhmiksi, joille hän vielä olettaa yhteisen tunne- ja reaktioprofiilin."
No minkälaisena ryhmänä vassut esittivät persut silmäkuvien perusteella.
Suorastaan kuvottaa vasemmiston kaksoisstandardi-farisealaisuus.
Persut esitetään rasisteina, koska he ovat rasisteja. Ilman rasismia ei olisi koko persupuoluetta.
Juurikin niin, tuohan on tyypillistä vassuitkua, mutta kun sanoo vassuista jotain mikä on totta niin voih byyäääääääh nyyh nyyh.....
Emme ole rasisteja. Ite olet.
Suomi ei voi maailmaa pelastaa. Huolehtisi omista ongelmistaan ensin.
Mutta kun yhteyttä ei voi sivuuttaakaan.