lapset?

Hei. Mitä lapset miehelle merkitsevät? Tätä olen tässä nyt miettinyt, sillä tuntemistani miehistä ei juuri kukaan tunnu olevan mitenkään innoissaan lapsistaan, muutama on jopa sitä mieltä, että ei niitä olisi halunnut, mutta että olivat vaimon projekti ja miehellä ei oikein ollut syytä kieltäytyäkään. Ja monet tuntemani naiset elävät ollakseen äitejä, miestä katsotaan ensisijaisesti sillä silmällä minkälainen isä siitä sukeutuu.

Minä olen päättänyt olla hankkimatta lapsia. Toistaiseksi ainakin. Minusta tulisi hyvä isä, mutta niin kauan kuin äitiys on sitä, mitä näen, en sitä halua. Kuitenkin kun olen taas vaihteeksi vapailla markkinoilla, on vaikea löytää miestä, jolla EI olisi kiire saada jälkikasvua ja vielä omia biologisia lapsia. Olen siis pian kolmekymmentä ja ymmärrän, että tässä iässä miehillä on kiire, mutta ihmettelen tätä ristiriitaa.

Minä pidän siis lapsista ja tulen todella hyvin toimeen niin pienten kuin murrosikäistenkin kanssa. En ole uraohjus, mutta en halua äidiksikään sillä tavalla kuin ympärilläni näen tehtävän.

Mies, avaudu tästä aiheesta ja kerro mielipiteesi!
5581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei!
Olen muuten pohtinut paljon samoja asioita kuin sinäkin.
Osa on varmasti oikeasti lapsirakkaita ihmisiä, osa hankkii lapsia ympäristöpaineista kun isovanhemmat ja kaikki kyselee, osa yrittää sitoa vastentahtoisen kumppanin lapsen avulla ikuisesti itseensä, osalle lapset tarjoavat helpon tekosyyn sille että :kyllä muuten, mutta LASTEN takia.

Tuo hämmensi kun kirjoitit että: "Minusta tulisi hyvä isä" Käsitin että olet naishenkilö?

Äänestä
  • ...ja sitten on näitä surullisia tapauksia että lapsi on täysin suunnittelematon riesa joka ei hirveesti jaksa kiinnostaa. Vastuun lapsesta sitten ottaa se kuka ottaa.

    Äänestä

  • Olen siis nainen! Ja se isä -juttu, sen kirjoitin siksi, että vaikka kuinka muka-tasa-arvoisessa maassa ja maailmassa eletäänkin, ovat isän ja äidin roolit hyvin erilaiset. On paljon helpompaa olla hyvä isä kuin hyvä äiti, tai siltä tuntuu.

    En sano, että lasten hankkiminen olisi mitenkään väärin, mutta on surullista, että se on hyvin usein naisen projekti ja lapsesta tulee perheen pää. Eikä siinäkään pahaa ole, mutta turhan usein näkee, että parisuhde jää toissijaiseksi asiaksi lapsen ilmestyessä kuvioon, monet miehet on valjastettu vain siemennyskokoneiksi tyydyttämään naisen tarpeet. Ja tästä seuraa katkeroituneita miehiä, pettämistä, katkeroituneita vaimoja, riitoja ja lopulta hallaa lapselle, josta kaikki alkoi.

    Ja siis siltikin miehillä tuntuu olevan kova hinku isiksi ja perhettä perustamaan... Tässä on ristiriita ja siksi asiaa ihmettelin. Toivoisin tajuavani asiaa paremmin, itselleni oma valintani on tottakai luonnollisin ja selkein ja silti sitä pitää selitellä ja puolustella, puhumattakaan siitä, että se tuntuu laskevan markkina-arvoani huomattavasti.

    Äänestä

Oletko siis nainen vai mies?

"Minusta tulisi hyvä isä, mutta niin kauan kuin äitiys on sitä, mitä näen, en sitä halua. Kuitenkin kun olen taas vaihteeksi vapailla markkinoilla, on vaikea löytää miestä, jolla EI olisi kiire saada jälkikasvua ja vielä omia biologisia lapsia. "

Äänestä

Lapsista on vaikeaa keksiä mitään positiivista. Kielteisiä asioita tulee mieleen sen sijaan tuhottomasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ton kirjoitti:

Hei. Mitä lapset miehelle merkitsevät? Tätä olen tässä nyt miettinyt, sillä tuntemistani miehistä ei juuri kukaan tunnu olevan mitenkään innoissaan lapsistaan, muutama on jopa sitä mieltä, että ei niitä olisi halunnut, mutta että olivat vaimon projekti ja miehellä ei oikein ollut syytä kieltäytyäkään. Ja monet tuntemani naiset elävät ollakseen äitejä, miestä katsotaan ensisijaisesti sillä silmällä minkälainen isä siitä sukeutuu.

Minä olen päättänyt olla hankkimatta lapsia. Toistaiseksi ainakin. Minusta tulisi hyvä isä, mutta niin kauan kuin äitiys on sitä, mitä näen, en sitä halua. Kuitenkin kun olen taas vaihteeksi vapailla markkinoilla, on vaikea löytää miestä, jolla EI olisi kiire saada jälkikasvua ja vielä omia biologisia lapsia. Olen siis pian kolmekymmentä ja ymmärrän, että tässä iässä miehillä on kiire, mutta ihmettelen tätä ristiriitaa.

Minä pidän siis lapsista ja tulen todella hyvin toimeen niin pienten kuin murrosikäistenkin kanssa. En ole uraohjus, mutta en halua äidiksikään sillä tavalla kuin ympärilläni näen tehtävän.

Mies, avaudu tästä aiheesta ja kerro mielipiteesi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu