Suomi on monessa mielessä pohjoismainen hyvinvointivaltio. Suomen isänmaalliset ja rehelliset kansalaiset ovat myös halukkaita tarvittaessa Suomea puolustamaan jotta se hyvinvointivaltiona pysyisikin.
Sitten kumminkin on tietysti olemassa niitäkin idealisteja ja kommareita, jotka pelkästään vain omaa itsekkyyttään tai laiskuuttaan eivät halua esim. lakisääteistä asevelvollisuuttaan lainkaan edes koskaan suorittaa mitenkään hyväksytysti.
Mitähän nuo sivarit sitten haluaisivat sitten tämän nykyisen Suomen tilalle, kun nykyinen Suomi ei heille lainkaan kelpaa niin paljon että olisivat valmiita edes puolustamaan sitä silloin kun isänmaa sitä tarvitsee?
Sitten kumminkin on tietysti olemassa niitäkin idealisteja ja kommareita, jotka pelkästään vain omaa itsekkyyttään tai laiskuuttaan eivät halua esim. lakisääteistä asevelvollisuuttaan lainkaan edes koskaan suorittaa mitenkään hyväksytysti.
Mitähän nuo sivarit sitten haluaisivat sitten tämän nykyisen Suomen tilalle, kun nykyinen Suomi ei heille lainkaan kelpaa niin paljon että olisivat valmiita edes puolustamaan sitä silloin kun isänmaa sitä tarvitsee?
Vastaukset 237
Vanhimmat
Todella suuret kiitokset niille kaikille jotka mahdollistivat itsenäisyytemme säilymisen, niin sankarivainajille, sotaveteraaneille, lotille kuin kotirintamalla töitä tehneillekin.
Sotakorvaukset on jo maksettu ja Suomi rakennettu maailman eturiviin kuuluviin maihin elämän kaikilla osa-alueilla. Jos noita saavutuksia ei joku halua ylläpitää ja tarvittaessa puolustaa, niin ei se sitten koskaan edes ansaitse Suomen kansalaisuutta.
KUNNIA SOTAVETERAANEILLE JA LOTILLE!!
Sen kunniaksi...
https://www.youtube.com/watch?v=9CJ6Uv1FY08&list=RD9CJ6Uv1FY08&start_radio=1
Onko aloittaja Jussi Hallaaho ?
Se oli kauan sitten ,ei enää ole kunniaa mistään😂
Kyllä on maailma mennyt todella ihmeelliseksi.
Suomen kansa vuonna 2026 on 80% rupusakkia.
Maanpuolustus tuommosia sivari lurittelijoita missään tarvikkaan, sillä siellä tarvitaan oikeita SOTILAITA, jotka ovat valmiita uhraamaan vaikka oman henkensä isänmaan puolesta!
Samaa mieltä.
Just niin. Turpa kiinni ja rintamalle purnaamaan kaikki Nato MIELISET!.
Tuota oppia, että mene taisteluun kaatumaan "lihamyllyyn", isänmaasi puolesta antamatta mitään koulutusta tai ohjeita, kuten venäläisille nuorille ei anneta, sovelletaan Venäjän armeijassa. Esim. kun USA toteutti Maduron kaappaamisen vaimoineen, noita harjoituksia harjoiteltiin kuukausia ja kun tuo kaappaaminen toteutettiin, USA ei menettänyt ainoatakaan sotilasta. Sodankäynnissä nykyään, joka ei monesti ole enää suoraa rintamataistelua, pyritään välttämään ihmishenkien menetystä lähinnä lännen stradegioissa.
Ha, haa tuo hengenuhraaminen on satu, ei nyky Suomen vuoksi kukaan täysjärkinen pane henkeöön altiiksi, sotilaan ammatin valinneet, heillä se on velvollisuus
Usassa on täysin ammattiarmeija, ei siellä mitään asevelvollisia koskaan sotimaan laiteta.
Pani ne Vietnamiin niitä pikakoulutettuja asevelvollisia arvalla otettuja sotimaan ja kuinkas niille kävikään?
Ei Suomen kansalaisuutta tarvi nykyään edes ansaita. Vasurithan jakaa sitä ihan kenelle vain kuin ilotyttö persettään, mutta ilmaiseksi.
Kyllä Suomen kansalaisuuden saamiseksi vaaditaan vielä riittävän hyvä Suomen kielen taito ja vähintäin kahdeksan vuoden luvallinen oleskelu Suomessa ennen kuin Suomen kansalaisuutta voi edes yrittää hakea.
Ai, eli pitää kertoo nyyhkytarina turvapaikasta ja kyetä nostaan 8 vuotta tukia ja ehkä pystyä sen jälkeen kielitaidollaan myymään suomalaisille kebabia?
Vaikka sitten noin jos ei mitään muuta keksi.
Ei kaikki jotka haluavat Suomen kansalaisuuden ole minkäänlaisia pakolaisia jotka haluavat turvapaikan täältä Suomesta.
Nimenomaan työn perässä on muuttanut paljon uutta työvoimaa ulkomailta tänne Suomeen.
Ja nuo ovat vieneet kaikki työpaikat Suomesta ja suomalaiset ihmiset ovat sitten työttöminä työttömyyskortistossa.
Tuskinpa vain.
Ei vaadita tarpeeksi hyvää kielitaitoa. Jotkut hörhöt ovat jopa sitä mieltä, että englanti pitäisi riittää. Järjenvastaista moinen.
Miksi ei niitä nuoria miehiä, jotka saavat kansalaisuuden patisteta armeijaan, onko nato tiltulla vastaus tähän,
Kiitos mestari 🙏
Sivarit ovat suomalaisen yhteiskunnan se kaikista pahin syöpäpesäke.
Tarkoitat ilmeisesti tätä tyyppiä: moloch_horridus, vaiko Jussi Halla-Ahoa kenties?
Molemmat mainitsemasi henkilöt ovat yhteiskuntamme alinta pohjasakkaa, eli sivareita.
Vara Presidentti Ruskean reiän Pekkakin on sivari mutta parempi Pressa se olisi ollut ei olisi noin sota hullu ollut kuitenkaan vaikka Vihreät on hulluimpia nyt...
Hyvinvointivaltio on enää historiaa.
Kokoomus piti siitä huolen.
Valumme Kreikan ja Espanjan tasolle...
Monasti olen tästä kirjoittanut Orpolle ja eduskunnalle, ne ydinohjukset pitää hankkia ja mitä nopeammin sen parempi. Loppuu tuo putinin lässytys.
Suurvallat ovat höpöttäneet vuosikausia ydinaserajoituksista vain pitääkseen valtaa toisiin pienempiin valtioihin. Ydinaseita omistavaan valtioon on käytännössä mahdoton hyökätä koska itseltä saattaa mennä suurkaupunki kansalaisineen ja uhoava presidentti siinä samalla.
Olisiko putin hyökännyt Ukrainaan mikäli Ukraina olisi pitänyt ydinaseet? No ei varmaan olisi.
Ei ole minkäänlaisia himoitsemiasi ydinohjuksia nyt missään julkisesti myynnissä.
Joten kovin vaikealta se nyt näyttää Suomelle ostaa ydinohjuksia itselleen.
Kunhan Stubbi nyt aukoo päätään aikansa niin eiköhän ala ydinohjuksia tulemaan Nato-suomeenkin.
Ei suomella ole muuta pelkoa kun jos ydinsota alkaa niin torjutut tippuuu tänne
Isompia ei venäjä voi naapurin ampua eikä ne pienillä ydinsotaa aloita
Maanpufuftuf intoisia kyllä piisaa. Ei sota yhtä tai pariasataatuhatta miestä kaipaa.
Viimeisimpien Nato Tiltujen puhelingalluppien mukaan maanpufuftuf intoisia on n. 80%. Se on noin 4,5 miljoonaa Nato-suomaalaista. Kyllä sillä pitää pärjätä.
Adios SUCKERS!
"Monasti olen tästä kirjoittanut Orpolle ja eduskunnalle, ne ydinohjukset pitää hankkia ja mitä nopeammin sen parempi. Loppuu tuo putinin lässytys."
No ydinohjuksien hankkimisesta mä Petterille männäkesänä Ruisrokisssa puhuin ja Petteri oli samaa mieltä, jotta hankkia selllaset pitää, muttei se taija muistaa niistä jutuista mitää? 🥴
Sivareille ei maanpuolustus asiat kuulu.
Sotikaa työ joita sojituttaa.
Vain siviiliasiat. Tajjuukkönää.
Isänmaan puolustuksen eteen voi tehdä muutakin, kuin aseellista puolustamista. Sellaiseen sivarit ovat sitoutuneet.
Suomi oli monessa mielessä pohjoismainen hyvinvointivaltio. Suomen "isämmaalliset" ovat hävittäneet hyvinvointivaltion pala palalta.
Nyt niiden olis hyvä olla myös halukkaita tarvittaessa Nato-suomeaan puolustamaan yhteisen asian nimissä, jotta se edes jonkunlaisena raatovaltiona pysyisikin.
Itse en siihen osallistu. Katotaan mitä jäljellle jää.
Hauskoja sotahetkiä kaikkille halukkaille.
Puolustuksen tarkoitus on se, ettei sota edes syty. Puolustuksen tulee olla niin vahva pelote, ettei naapuri edes halua yrittää väkisin kylään.
Mikä hyvinvointi valtio suomi muka on ? Jotkut elää kuplassa .
Suomi on entinen hyvinvointivaltio.
Veroja maksamalla osallistutaan yhteiskunnan kustannuksiin ja yhteisen hyvän pyörittämiseen. Suomi on edelleenkin pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Suomi on nykyään todella kaukana oikeasta hyvinvointivaltiosta.
Asia kannattaa muistaa eduskuntavaaleissa.
Totta kai muistetaan.
Miksi mennä armeijaan kun sen käyminen ei Suomessa ole pakollista eikä sitä koe itselleen tarpeelliseksi?
Miksi hukata aikaa nuoruudestaan armeijassa kun saman ajan voi käyttää itselleen hyödyllisestikin?
Miksi mennä toisten alistettavaksi ja aivopestäväksi oppimaan jotain omalle itselle ja ihmiskunnalle hyvin haitallista?
Sotiminen ja siihen varautuminen on Tellukselle ja enemmistölle ihmiskunnasta haitallista ja sen voidaan nähdä hyödyttävän ainoastaan sotateollisuuden osakkeenomistajia. Sodissa ovat lyhytnäköisesti katsoen voittajia ainoastaan aseteollisuuteen sijoittaneet ja joka tapauksessa lopulta ihmiskunta ja maapallomme ovat sodissa aina häviäjän osassa.
"Kaikilla mailla on armeija" on väite joka ei pidä paikkaansa.
Islannilla ei ole armeijaa eikä sen kansalaiset suorita varushenkilöpalvelusta, lisäksi maailmasta löytyy ainakin 16 valtiota joilla ei ole puolustusvoimia, niistä eurooppalaisia ovat Islannin lisäksi Andorra, Liechtenstein ja Vatikaani.
Lopuksi.
Kaikilla suomalaisilla on lainturvaama oikeus valita siviilipalvelus tai totaalikieltäytyä joita oikeuksia eivät militaristit voi edes sodassa lakeja rikkomatta suoraan ohittaa tai estää. Siviilipalvelus on osa Suomen perustuslain mukaista maanpuolustustyötä.
Tuo asenne on täysin väärä ja se johtaa Suomen tuhoon.
Perustuslain 127 § määrittää maanpuolustusvelvollisuuden aika selvästi.
"Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään."
Kenen Jumalan puolesta, Luterilaisten vai Helluntalaisten vai ordotoksien ym Jumalan? Viime sodista päättivät lähes kokonaan luterilaisten Jumala ja kun tutkii Raamattua niin sieltä tulee kyllä esiin se että Suuren Babylonin ja sen tyttärien, johon kaikki Jumalan vitsaukset kohdistuvat, yksi tyttäristä on luterilainen kirkko joka on eronnut Katolisesta kirkosta eli Suuresta Babylonista. Milloinkahan maamme päättäjiä ohjaa joku muu Jumala kuin luterilaisten Jumala? Ja eikös saatana sanonut Jeesukselle että hänelle on annettu kaikki maailman valtakunnat ja niiden loisto.
Se on aina paha asia, kun pää on niin täynnä uskontoa, ettei normi jälki enää juokse.
^ siis normi järki ei juokse.
Totta turiset.
Minä en kuulu kylläkään luterilaiseen kirkkoon enkä pyri ajamaan sen enkä myöskään Saatanan valtaa.
Juuri noin. Kannattaa huomioida juurikin tuo kohta "sen mukaan kuin laissa säädetään".
Siviilipalvelus ja totaalikieltäytyminen ovat laissa säädettyjä oikeuksia.
Asenne ja asenne, teille militaristeille ei ole oikeaa kuin yksi tapa ajatella ja olla.
Ne jotka haluaa puolustaa jotakin voivat mennä armeijaan mutta jos siitä ei vaadi palkkaa niin on tyhmä.
Naiset ei ole niin tyhmiä että menisivät armaijaan.
Ketjun aloittaja on kommunisti, muut haluavat yhteiskuntaa, jossa ihmiset ovat tasa-arvoisia, ketään ei tuomita palkattomaan pakkopalvelukseen sivariin, tai armeijaan sukupuolen perusteella.
Nykyinen sosialistinen ja feministinen woke valtio ottaa enemmän kuin antaa, sellaisen puolesta ei kannata uhrautua.
No kerrohan sinä itse nyt sitten, nyt ihan aluksi, että mitä oikeaa tuottavaa työtä sinä itse olet nyt tehnyt ja milloin, suomalaisen yhteiskunnan hyväksi?
Aloitetaan nyt sinusta, sinä tämän ketjun aloituksenkin olet väsännyt.
Miksi sinä ihailet kommunismia ja palkatonta pakkotyötä "yhteiskunnan" hyväksi, siksikö, että sinun kaltaiset punikit voisivat varastaa ahkerampien työn tulokset?
Onko sinulla kenties jotakin homoseksuaalisia alistusfantasioita, kun sinua niin valtavasti kiihottaa ajatus vain miespuolisille pakollisesta armeijasta?
Aloitetaan vaan.
Mutta kerrohan sinä nyt vain ensin, että mitä oikeaa tuottavaa työtä sinä itse olet nyt tehnyt ja milloin, suomalaisen yhteiskunnan hyväksi?
Vai oletko sinäkin nyt jokin säälittävä sivari?
Kun alkaa puhumaan ja kehumaan siitä, kuinka paljon itse on tehnyt tuottavaa työtä tai muuta vastaavaa, unohtaa lähes aina sen että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat tehneet enemmän ihmiskunnan puolesta, ja myös Jumalan kansan puolesta, kuin ihmiskunta tai uskovat koskaan pystyvät heille maksamaan. Kaikki rikkaudet ovat Jumalan annettavissa eikä Hän ole tarkoittanut niitä annettavaksi vain harvoille vaan Hän haluaa että ne jaetaan oikeuden mukaisesti, sillä Jumala on ne rikkaudet kaikki luonut. Sinä päivänä, kun ihmiset ahneuksissaan haalivat noita rikkauksia vain itselleen ja väheksyvät köyhiä ja osattomia, Hän (Jumala) kääntää noiden rikkauksien tavoittelijoiden teot heitä itseään vastaan.
Miksi sinä et nyt lainkaan halua kertoa sitä, että mitä oikeaa tuottavaa työtä sinä itse olet nyt tehnyt ja milloin, suomalaisen yhteiskunnan hyväksi?
Vai oletko sinäkin nyt jokin säälittävä ja onneton sivari?
Miksi olisin sivari, ne ovat lähes yhtä noloja, kuin varusmiehetkin, sukupuolen perusteella palkattomaan pakkopalvelukseen tuomittuja, häpeän ruumiillistumia. Varusmies tosin on vieläkin alempaa kastia, onhan siltä pää ajeltu ja nöyryyttäminen rankempaa.
Miehen pitää kyetä puolustamaan kunniaansa, eikä alistua.
Kerro nyt rehellisesti, montako kuukautta, vai peräti vuosia sinulla oli päällä armeijan homounivormu, et sinä mikään normaali hetero ainakaan ole?
No näkeehän sen jo sokeakin että säälittävä sivari sinä nyt vain olet.
Ei kukaan isänmaallinen rehellinen asevelvollinen kirjoittele tuollaisia juttuja kuin sinä sivari.
Älä aina yritä vaihtaa puheenaihetta ja kiertää kysymystä: kerro nyt ensimmäisenä montako kuukautta, vai peräti vuosia olet ollut puettuna armeijan homounivormuun!
On syytä epäillä, että kiinnostuksesi nuoriin poikiin on niin suurta, että hakeudut armeijaan siitä syystä. Se paikkahan on sinun kaltaiselle unelmien poikabordelli, aivan kuin vankila, täynnä nuorta lihaa.
Suomi on taloudellisesti köyhä ,velkainen euroopan suurin työttömyys ,elin kustanuksiltaan veron maksajille liian kallis maa asua ,siksi täällä on etittäin paljon itse murhia ,mielen terveys potilaita ,ja alkoholi /huume ongelmat lisääntyneet paljon.miksi tälläistä korruptinoitua yhteis kuntaa ja valtiota jota ei edes suomi enää omista sanelu ja ohjaus tulee usa/ta eurostoliitosta ,me olemme todellisuudessa ,/usa/eurostoliiton eturintama ,venäjää vastaan ,eikä siinä ole enää mitään tai minkäänlaista sanomista suomen politikoilla ,saatika veron maksajilla enää koskaan,miksi joku jäisi puolustamaan pingviini porsaiden korruptio rahohja joita se saa aseistamalla ,tappamalla ja sotaa lietsomalla🤫
Mamut armeijaan, niiden vapaamatkustus altistaa totaalikieltäytymiselle, reservustä eroamiselle, siviilipalvelukselle
"SIVARI !! Tallaista Suomeako et haluaisi puolustaa?"
Sivari, eli siviilipalvelusmies tekee siviili- aiheisia jutskia kotikulmilla JA ASEVELVOLLISET heiluu pyssyjen kaa rintamalla kuravellissä Nato-suomea polustamassa "yhteisellä" asialla.
Erikois Joukot tykkää kieriskellä kuravellissä?
Jos haluat osoittaa ettet tiedä ollenkaan mitä siviilipalvelus on, mutta silti haluat kertoa mielipiteesi siitä, niin tee sama kuin aloittaja.
Siviilipalvelus on täysin selkeää lakisääteisestä asepalveluksesta kieltäytymistä.
Noinhan se asia juuri on.
Niin siis lailista priorisointia. Jätetään sotiminen sotaa haluaville.
Kekitytään jokainen vain oman osaamisalueen tehtäviin.
Kohdallani se tarkoittaa ulkomailla toimimista, rauhan siviili tehtävissä.
Eri mieltä.
Kaikki sivarit ovat vain pelkkiä säälittäviä suuria pelkureita ja oman vastuunsa pakoilijoita jotka eivät edes halua koskaan osallistua oman isänmaansa puolustamiseen jos sitä isänmaata joskus kohtaa esimerkiksi jonkinlainen sotilaallinen kriisitilanne.
Miksi joku alkaa sivariksi ihan vapaaehtoisesti?
Näin siis harjoitamme tuikitarpeellista JA lailista priorisointia.
Jätetäänpä sotiminen kertakaikkiaan sotaa haluaville.
Jotkut tykkää sankarikuolemasta ja korkeasta invaliditeetista?
Kivempi sitä on seurata vaikka Thaimaasta, kun Nato Tiltu torjuu USA:n invaasiota Grönlantiin. Suurella syrämmellä. JAKSAA JAKSAA NATO TILTU. PAINA PAINA! 🤡
Kumpi sitten on voittaja - sivari vai sotahullu, sen näkee sitten vasta sodan jälkeen.
Sotaan lähdettäessä asia on yhteinen. Hävityn sodan jälkeen se ei enää sitä ole. Jokainen nuolkoot omat haavansa ja maksakoot sotakorvaukset yhteisvastuullisesti, kommunisteja kun olette.
Yhteisomistus olisi sitä paitsi KOMMUNISMIA, siksi omaisuus on vain niiden, jotka sen päälle ymmärtävät. 😈
😂😂😂
Harva tunnustaa että sota on hävitty. Tuskin sitä ymmärtää edes ne jotka rakentaa uutta tuhotun tilalle ja maksaa sota- tai natokorvauksia.
Kova työ niilläkin jotka alkaa maksamaan valtion velalla rahoitettuja sotia.
Totta turiset.
Venäjää ristiin rastiin rekan ratissa kiertäneenä voin vakuuttaa että Suomi voitti talvi ja siitä seuranneen jatkosodan ihan siitä syystä että voitimme itsenäisyyden .
Jos Suomi olisi hävinnyt sotansa ja NL olisi valloittanut maamme suunnitelmansa mukaan olisi elämämme venäläisessä maailmassa ollut yhtä helvettiä verrattuna nkyiseen skandinaaviseen hyvinvointiin .
Kyllä voitimme sodan ja itsenäisyytemme meistä ei tullut lampaita ja arvottomia rys...siä
Jos Jeesus olisi naulattu ristille ja hävinnyt sotansa ja juutalaiset olisivat voittaneet, suunnitelmansa mukaan, olisi elämämme jude maailmassa ollut yhtä helvettiä verrattuna nkyiseen skandinaaviseen vääräuskoisuuteen ja viccalaisuuteen.
Mutta eihän sitä naulattu ristille. Se o vaan juutalaisten propagandaa.
Tämä tarinankertoja on samaa valetta jauhanut jo pitkään, mielikuvitus retkakuski
Suomi on kehitysmaalaistuva. Väestö vaihtuu.
Puolustamisen arvoinen varmaankin niille, joita kehitysmaalaisuus kiehtoo.
Mikä rys...sää jurppii kun noin Suomi viha tekstiä pukkaa 😁
Kierreltyäni turakkien kehitysmaata ymmärrän turakkien katkeruuden ja vihan skandinaavisia hyvinvointivaltioita kohtaan onhan se itäraja todellinen vastakohtien raja jossa maailma muuttuu mustan harmaaksi kaikessa siirryttyä pohjoiskorea /venäjän ilmapiiriin ...suorastaan vittumainen olo tulee välittömästi rajan ylitettyä ....
Rekallako tunkeuduit vihaamaasi maahan?
älä lyö lyötyä...
Kannattaako nato tiltu sitä, että Suomen kansalaisuuden saamisen ehtona on mamuille armeijan käynti Suomessa, kaikki 18-40- vuotiaat miehet armeijaan
Nato tiltu =venäläinen helvetin huono propaganda sotilas joka asuu loisena Naton liittoumaan kuuluvassa maassa ?
Osuinko oikeaan
Nato tiltuista kirjoittava on varmasti tuollainen.
No kyllä. Jo suojelun piiriin ottaminen luo velvollisuuden osallistua maan puolustamiseen. Jos velvollisuus ei maistu, niin sitten on paree etsiä sellainen maa jossa ei ole velvollisuuksia lainkaan.
Palautuslennolle on velvollisuus osallistua jos ei itse osaa maasta lähteä.
On se koomista että oikea tiltu tiedostaa "tiltu" nimen tarkoittavan keskivertoa tyhmempää venäläistä ihmistä eikä siksi käytä pelkkää "tiltu" nimitystä propagandassaan vaan joutuu lisäilemään siihen kaikenlaisia lisä sanoja .
Miksi ei pelkkä tiltu riitä tiltulle 😂
Et kyllä nyt sinä itsekään vaikuta olevan ihan se rukousnauhasi kirkkain helmi.
Miksi olet noin tuohduksissa Nato Tiltu? Et vaikuta huvittuneeelta?
Kerrohan mitä nato tiltu tarkoittaa kun se on jäänyt täysin pimeäksi .
"Tiltun" kaikki tietää ja tuntee vähä-älyiseksi venäjän propaganistiksi mutta tosiaan mitä tarkoittaa nato tiltu ? loogisesti se siis voisi tarkoittaa jotakin Natoon liittyvää venäläistä vähä-älyistä naivisti valehtelevaa ihmistä .?
Eipä vastausta tullut vaikka kysyjö on ihan supisuomalainen, et siis vaadi mamuilta samaa kuin suomalaisilta, taidat olla joku syrjäytynyt teini
"SIVARI !! Tallaista Suomeako et haluaisi puolustaa?"
Sivarit keskittyvät siviilipuolen asioihin. Itse keskityn niihin Thaimaassa sodan syttyessä.
Ne Nato Tiltut sotii joita sodituttaa. Veikkaan että niitäkin on aika vähän lopuksi.
"Vähän oli ehjiä tallella
Kun ukot yli Vuoksen ui
Ja kohtapa loppui jo sotakin
He saapuivat oottaen jotakin
Kotiasemalla ensiksi kiitettiin
Sitten kortistoon liitettiin"
Omaa rahapussiani puolustan. Se saa riittää.
Joo enköhän laita jokaisen kylmäksi joka uhkaa rahapussiani ja muuta omaisuuttani mökki asunto jne...kyllä saa venäläispohjoiskorean reppanat mennä jostakin muualta pöllimään paskahuussin pönttöjä ...meillä päin niille tulee hätänen lähtö tästä maailmasta .
Toki ymmärrän näitä luusereita joilla ei ole mitään omaisuutta ja elävät täällä muiden elättäminä loisina ettei ole motivaatiota puolustaa mitään jos ei kerran ole saanut elämässään mitään aikaiseksi ...ehkä korkeintaan käyttäisivät sotatilannetta hyväksi yrittäen ryöstellä kunnon suomalaisten sotilaiden omaisuutta kun nämä ovat laittamassa maahantunkeutujia kylmäksi rajalla
Jos pelkäät jotta paskapönttös anastetaan, niin ei kannata edes hankkia. Käy vaan kyykkypaskalla niinku ennekin tai sonni housuus. 😂
Jokos teille venäläisille on opetettu miten paskapönttöä käytetään
https://yle.fi/a/3-6474110
Vit...tu mitä umpitolloja kehitysmaan asukkeja 😁
Vähempikin into kyllä hyvin riittää, vaikka sotahullu sivari sinä näytät nyt vain olevan.
Sivarit pääsevät tekemään yleishyödyllisiä asioita ja ovat tärkeä osa kotirintamaa.
Koko kansa tulee taistelemaan tavalla tai toisella. Jos tiltuista tuntuu siltä että vetävät vain lonkkaa ja saavat kelasta rahaa sota-aikana niin tehkää ajoissa Anot ja poistukaa maasta.
Muuten voi iskeä todellisuus hampaat suusta eikä auta itku ja potkuraivarit....
Sivarit pääsevät tekemään yleishyödyllisiä asioita ja ovat tärkeä osa kotirintamaa.
Niin o. ne jotka tuntee sellasia velvollisuudekseen tehdä. Ne on helppo laistaakin ja niin teen itse kun sota alkaa.
Hello Thailand here we come!
Onkohan tämän kirjoittaja tosissaan, jos on mene MTT: n
Niinpä. aatteleppa että siviilejä on joku 6 000 000 jos 500 000 miestä olis jollain lailla aseellisessa palveluksessa.
Äl menet toivoos. Kyll siviilei piissa. 🤡
Näimpä. ja jos se koko teoreettinen miljoonapäinen reservi olis aseissa joka sorkka, mikä olis erittäin epätodennäköistä, niin siltikin siviileit olis 5,5 miljoonaa! HUH HUH!
Keksi ny niille sitte jotain järkevvää tekemistä?
Nin joo sotimaan siviilejä ei voi pakottaa. Vittumainen dilemma Nato Tiltulle.
Miinoja polkemaan kaikki sivarit vain joutuvat, sehän juuri on täysin yleishyödyllistä hommaa Suomelle.
Tälläsen Nato-suomen puolustaminen ei ole prioriteeteissa lähelläkään TOP-10. 😂
tiltulle lyö lujaa kasvoille ja sieluun kun hän huomaa mitä sota-ajan poikkeuslait tarkoittaa hänen kohdallaan ....pettymys voi olla rankka kokemus ... 😉
Luulenpa että tavallisella rivisoltulla on asiat paljon paremmassa jamassa siinä kohtaa kuin tiltulla
No nämä meidän elättämät loiset joilla ei ole oikeasti mitään omaisuutta tai muuta puolustettavaa ovat epäonnistuneet elämässään eikä tervettä motivaatiota ole perhe omaisuus tai onnellinen tyytyväinen elämä on puuttunut eikä pärjää työssä vaan tyytyy kelan elätiksi .
tuskin näistä sotahommissa olisi mihinkään kun eivät pärjää edes siviilissä
"tiltulle lyö lujaa kasvoille ja sieluun kun hän huomaa mitä sota-ajan poikkeuslait tarkoittaa hänen kohdallaan ....pettymys voi olla rankka kokemus ... 😉"
Nato Tiltulle se tulee olemaan todellakin pettymysten tsunami. Seutrataan sitä sitten Thaimaasta.
Miksi sinä toivot sotaa tänne Suomeen?
Nato tiltua ahdistaa aina vaan enemmän ja enemmän..., sen se pelossa eläminen teettää...
Elät menneisyydessä. Suomi oli kyllä ihan oikeastikin hyvinvoiva sivistysvaltio, mutta se oli vuosikymmeniä sitten. Aikana jolloin maa oli itsenäinen ja sai päättää omista asioistaan.
"Elät menneisyydessä. Suomi oli kyllä ihan oikeastikin hyvinvoiva sivistysvaltio, mutta se oli vuosikymmeniä sitten. Aikana jolloin maa oli itsenäinen ja sai päättää omista asioistaan."
Miksi tiltuilla on aina asiat huonosti ja he eivät menesty elämässä minun silmin Suomi on loistava paikka asua ja elää menestys on itsestä täysin kiinni itse ainakin tunnen suurta tyytyväisyyttä elämääni varallisuuteeni sekä Suomen yhteiskuntaan olen tavallinen duunari palkalla pärjää loistavasti .
Voisiko tuo sinun katkeruutesi johtua siitä että et vain pärjää elämässä yhtä hyvin kuin sinua fiksummat suomalaiset ja siksi mollaat yhteiskuntaamme joka sattuneesta syystä on ulkomaisten toimesta valittu vuosi toisensa jälkeen maailman onnellisimmaksi paikaksi elää ja asua
Menehän höpöttelemään nyt noita ihmellisiä juttujasi vaikkapa noihin todella pitkiin leipäjonoihin, mutta varaudu siihen, että sinun voi käydä siellä köpelösti.
"Menehän höpöttelemään nyt noita ihmellisiä juttujasi vaikkapa noihin todella pitkiin leipäjonoihin, mutta varaudu siihen, että sinun voi käydä siellä köpelösti."
Menehän sinä vaikka kiertelemään venäjän maata missä ei köyhille ole tarjolla minkäänlaisia leipäjonoja ei makseta kelan tukia ja köyhyysraja on jotakin 200 euroa niin saat asioita vähän oikeisiin mittasuhteisiin .
Suomessa valtio pitää "köyhistä" niin hyvän huolen että niillä tuilla suomalainen köyhä olisi venäjällä hyvätuloinen .
Mutta kun mikään ei riitä katkeralle tiltulle elämässä pärjäämättömyyskin on yhteiskunnan vika mutta kummasti sitä vain toiset pärjää ja toiset ei vaikka samanlaisia duunareita oltaisiin .
En minä väitä että olisin aina pärjännyt mutta jos en ol,e niin kyllä peiliin on katsottu ja vika ongelmiin etsitty peilistä niin se ihminen kehittyy
Arvasin kyllä täysin etukäteen sen, että minkälainen säälittävä pelkuri sinä nyt vain oletkaan.
Ei sinusta kyllä ole koskaan minkäänlaiseksi oikeaksi vastuunkantajaksi silloin, jos Suomea kohtaa joskus esimerkiksi jonkinlainen sotilaallinen kriisitilanne.
"Arvasin kyllä täysin etukäteen sen, että minkälainen säälittävä pelkuri sinä nyt vain oletkaan.
Ei sinusta kyllä ole koskaan minkäänlaiseksi oikeaksi vastuunkantajaksi silloin, jos Suomea kohtaa joskus esimerkiksi jonkinlainen sotilaallinen kriisitilanne."
Sanoo itkuiita joka vääntää porua joka asiasta ja syyttää yhteiskuntaa saamattomuudestaan 😁👌
Ano sentään tajusi poistua hienosta maastamme jätettyään velkansa maksamatta etkö sinä voisi tehdä samoin ja poistua hienosta maastamme johonkin sellaiseen paikkaan mihin olisit tyytyväinen ...itse en olisi päivääkään Suomessa jos en olisi tyytyväinen maahamme ja elämääni Suomessa
Suomi on siis teille ulkomaalaisille maailman paras paikka asua? Onnea siitä.
Mitä sekoilet?
Minähän elätän nyt sinut, niin sinä sitten voit esimerkiksi käyttäytyä täysin ala-arvoisesti vaikkap juuri täällä internetin yleisillä keskustelupalstoilla.
Juu. Tuon täytyy olla juuri se syy miksi varakkaimmat ja korkeimmin koulutetut muuttaa maasta pois.
SIVAREILLA ei ole puolustusvelvoitetta.
Aseettoman tai asepalveluksen suorittaneilla ja reservissä roikkuvilla se on. 😁
"SIVAREILLA ei ole puolustusvelvoitetta."
No ei ole sivari ei kykene puolustamaan itseään sille käy kuin Butsassa olleille armeijaikäisille miehille heitä löydettiin kellareista ja joukkohaudoista kädet selän taakse sidottuina reikä takaraivossa .
kyllä sodan aikana olen mieluummin armeijassa kuin puolustuskyvytön armeija ikäinen sivari joka ensinnäkin on todella huonossa asemassa sota ja poikkeuslakien vuoksi saati ettei ole mahdollisuutta puolustaa edes itseään jos vihollinen syystä tai toisesta ilmaantuu paikalle ....vai luuleeko puolustuskyvytön sivari että hän sanoo viholliselle olevansa sivari eikä tämä sitten tapa sivaria ...voin taata että ei onnistu vaikka nuolisit rysäpöksyn ruskean pers
Samaa mieltä.
Nato tiltuahan alkaa pelottaan ihan tosissaan...
Siltä se nyt kyllä todellakin näyttää.
Ne on kato valintoja. Yritä nyt vaan hahmottaa. Sinulla puolustusvelvollisuus asein, sivareilla siviili jutut.
No jos koku Nato Tiltu sekoaa ja rupee uhoon, niin, jos kukaan ei näe, niin kyllä mä siltä vedän niskat nurin. Vähintäin nenä niskaan.
Jokso sää, pikkane VELLIPERSII oot ehtiny kerätä sitä TOHTIIMISTA?.
... Jokos ... po.
Suomi on lakannut olemasta 1995 jälkeen. Ehkä Ano pelastaa meidät.
Mikä aiheuttaa tiltujen negatiivisuuden ja joukkomasennuksen palstalla tuntuu että kaikki tiltut kärsivät mielenterveysongelmista ja erityisesti masennuksesta .
Tavallisen suomalaisen terveen ihmisen teksti erottuu helposti valoisana asiana tiltujen masentuneista negatiivisista porun pärähdyksistä
Nato Tiltu luulee että SIVARI on aseelliseen palveluun käytettävissä. Ei se opi.
Mikset kirjoita ihan tiltu vaan ...vai harmittaako sinua että tiltu tarkoittaa vähä-älyistä naivia ja yksinkertaista venäläistä helvetin huonoa informaatiosotilasta eli sinua 😁🤣
Valaisen vähän mitä Nato tiltu tarkoittaa
nato =puolustusliitto tiltu =venäläinen vähä-älyinen
ei tuosta oikein loogisesti saa mitään aikaan
Et kyllä nyt sinä itsekään näytä olevan koskaan ihan se rukousnauhasi kirkkain helmi.:-))
Eipä tässä oligarkiassa ole mitään puolustamisen arvoista jäljellä. Kyllä te pienet sotapetteritkin sen sitten isona tajuatte.
älä lyö lyötyjä...
"Eipä tässä oligarkiassa ole mitään puolustamisen arvoista jäljellä. Kyllä te pienet sotapetteritkin sen sitten isona tajuatte."
Eikö tiltu pärjää ja menesty elämässä ? siitäkö tuo katkeruus ja Suomi viha on syntynyt .
Virossa on raja auki, ihannemaahas ... davai, DAVAI ... BISTRA !!!!!!!!!!
No painuhan sinä sitten sinne kiireesti.
Sivarit itse eivät edes tiedä, mitä heille tapahtuu sodassa.
Sillä siviilipalveluksen suorittaneilla henkilöillä ei ole merkitty mihinkään minkäänlaista kriisiajan tehtävää. Asian muuttaminen vaatisi muutoksen koko suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään.
Totta!
Kun poikkeus ja sotalait astuvat voimaan sivareille valkenee totuus sota-ajan toimista itse siinä kohtaa olen todellakin mieluummin tavallinen solttu kuin sivari ....
Onkohan sivari pessyt koskaan ennen ruumiita tai aseetomana etulinjassa kaivanut taisteluhautoja jne.... kenellehän ne paskahommat yleensä menee kun tilanne tulee eteen ....
Mitenkähän joukot jakaantuvat iän mukaan .
Nuorempi väki toimii sotatoimialueilla vähän vanhemmat ovat reservissä ja 50-65 vuotiaat hoitavat kaupunkien puolustukseen liittyviä tehtäviä aina ilmapuolustuksesta lähtien .
Lottia kun ei enään ole sivarit ja muut joutomiehet hoitaa sitten kaikki paskahommat eli ruumiiden pesut ja lähetykset kotimultiin sekä myös etulinjan aseetonta palvelua eli puolustuslinjojen rakentelua korjailua paskapoteroiden tyhjennyksiä sekä kaluston ja tarvikkeiden kantamista siirtymissä sekä muuta sotilaiden palvelua kahvinkeitosta pyykinpesuun
HeHe mitä sinäkin hullun papereilla oleva nillität?
Et sinä ole ollut armeijassa 😜
Jos olisit ollut, niin tietäisit ettei niitä paskapoteroita tyhjennetä😂
Sinut ainakin pistetään takaisin suljetulle 😜
Thaimaalaiset hoitaa itse ruumiinsa. Sivarit vahtivat vain kaljatuopiaan Britti homoilta.
Tiltu tulee yllättymään kuinka kenttäpullon vesi virkistää kun helteessä pesee ruumiita 😁
Kela ei kustanna perseaukista tiltua thaikkuihin eikä tiltu edes pääsisi maasta pois ...tiltun kannattaa rukoilla ettei sotaa tulisi sillä sivarin osa on silloin kaikista vittumaisin.
Minä olen sinulle suuri sotaherra ja pistän sinut tiltuseni mitä veemäisimpiin hommiin jos sota tulee 🤣
Sinulle kyllä kyyti järjestetään.... takaisin suljetulle 😂
Tiltun pelastaa veemäisiltä sotahommilta vain suljettu osasto muuten tulee kyllä noutaja 😁
Mikä on sinun oma potilasarvosi siellä nykyisessä asuinpaikassasi Kuopion Niuvaniemessä?
älä lyö lyötyä...
ÄLÄ TEE SITÄ SIKSI, ETTÄ ET PUOLUSTA SUOMESSA NATOA VAAN KOTIMAATASI!
ELLET SITÄ ITSE TEE NIIN EI SILLOIN AUTA MUUTKAAN JA VOIT APEANA SEURATA, kuinka maahan tunkeutuva NAZI-ARMEIJAA TAPPAA, VARASTAA, RYÖSTÄÄ JA RAISKAA UKRAINAN BUTSAN TAPAAN”
Suomessa puolustetaan OMAA MAATA hyökkäävää Nazi-vihollista vastaan eikä suinkaan jotain Natoa!
Jos ei OMAA maataan puolusta niin silloin kai hyväksyy sen, mitä siitä seuraa?
Kun Suomeen hyökännyt Venäjän sotajoukon kärki saavuttaa talosi, ryöstää sen wc-istuimia myöten ja pitkä jono nauttii vaimosi avuista sinun seuratessa apeana ja avuttomana vierestä! ”Ei toki ole pakko sotia”, mutta tämä siitä on seuraus Venäjän naapurina!
Ehkä silloin voi käydä mielessä, että olisiko OMAA maata sittenkin kannattanut puolustaa myös itse?
Mikä kuule Nato Tiltu on sinun oma potilasarvontuntosi siellä nykyisessä TURVApaikassasi Kuopion Niuvaniemessä?
Tuntuuko turvattomalta?
Nato tiltu vihaa sivareita, koska ei kykene puolustamaan itseään ja wc pyttyään.
Nato Tiltun kauhu skenaariot perustuvat WC-pöntön ympärille, heti puolustus linjojensa ulkopuolelle.
Jokainen WC- pönttö on puolustamisen arvoinen, niin lattiaan valettu kuin kiilapulteilla lattiaan asennettukin? Vauhtiraidoitettuna tai pakkomielteisesti pilalle harjattunakin.
Hyvinvointivaltio kun kansa näkee nälkää ja ovat leipäjonoissa
Onneksi kaljajonoissa ei ole puute ja kurjuus päässyt vielä yllättämään ja sätkätupakkia piisaa. Den glider in!
Leipjonoissa kyllä on jo todella kurjaa kun ne ovat jo niin julmetun pitkiäkin.
Oled onnellinen että hyvinvointivaltiossamme järjestetään myös ruuan jakoa saavat sitten ruokaa nekin joilla on mennyt kelan rahat tupakkaan tai johonkin muuhun turhaan venäjällä esimerkiksi ei ei ole esnsinnäkään kelan rahoja eikä varmasti lahjoiteta ruokaa joten olet hyväosainen Suomessa vaikka et sitä ymmärräkkään.
Naapurin juoppo sanoi että hän olisi aikaa sitten kuollut nälkään ilman ruokakassien jakopaikkoja koska korvaukset menee kaikki viinaan ja tupakkaan .
Tuttu eläkeläispariskunta viettää talvet etelässä ja kehuu säästävänsä siihen valtavasti rahaa hakiessaan ruokansa ruokien jakopaikoilta .
Itäisessä suomessa venäläiset turistit ajelivat rajalta aikoinaan ruuanjakopaikoille mutta sille tuli stoppi kun raja suljettiin
Suomi oli monessa mielessä pohjoismainen hyvinvointivaltio. Suomen uus-isänmaalliset ja "rehelliset" sio-kansalaiset ovat siten myös halukkaita tarvittaessa Suomea puolustamaan jotta se sionistsena "hyvinvointivaltiona" pysyisikin.
Mutta mitä tarkoittaa "TARVITTAESSA"?
Itse ymmärrän sen niin, että koska hyvinvointivaltio on myyty, niin en näe TARVETTA sellaista enää puolustaakaan.
Rajavartijamme ja armeijamme toimivat demokraattisen yhteiskuntamme asettamien lakien mukaan. No, onhan noita rikollisia laidasta laitaan, on sivareita, murhaajia, veronkiertäjiä, totaaleja, lapsenraiskaajia jne. Suomen lakeja rikkomassa.
Ovatko sivaritkin rikollisia?
Nato-suomi ei halua puolustaa aseellisesti Tanskaa ja Grönlantia.
Suomalainen ei halua puolustaa Nato-suomea mitenkään.
Näin.
Aika outoa, sanoisin.
ÄLÄ TEE SITÄ SIKSI, ETTÄ ET PUOLUSTA SUOMESSA NATOA VAAN KOTIMAATASI!
ELLET SITÄ ITSE TEE NIIN EI SILLOIN AUTA MUUTKAAN JA VOIT APEANA SEURATA, kuinka maahan tunkeutuva NAZI-ARMEIJAA TAPPAA, VARASTAA, RYÖSTÄÄ JA RAISKAA UKRAINAN BUTSAN TAPAAN”
Suomessa puolustetaan OMAA MAATA hyökkäävää Nazi-vihollista vastaan eikä suinkaan jotain Natoa!
Jos ei OMAA maataan puolusta niin silloin kai hyväksyy sen, mitä siitä seuraa?
Kun Suomeen hyökännyt Venäjän sotajoukon kärki saavuttaa talosi, ryöstää sen wc-istuimia myöten ja pitkä jono nauttii vaimosi avuista sinun seuratessa apeana ja avuttomana vierestä! ”Ei toki ole pakko sotia”, mutta tämä siitä on seuraus Venäjän naapurina!
Ehkä silloin voi käydä mielessä, että olisiko OMAA maata sittenkin kannattanut puolustaa myös itse?
En ala toisen omaa puolustamaan. Puolustakoot ite!
Mie lähen Thaimaahan siks aikaa.
NATO EI ASETTA KÄYTÄ MUUTEN KUIN PUOLLUSTUKSESSA SELLASTA HYÖKKÄÄJÄ MAATA VASTEN JA TARVITTAESSA TUHOAA SEN YHTEIS VOIMIN
Russan TILTUILLA ON TYYLI PITÄÄ YLLÄ NUKKETEATTEREITA JA NÄYTELMIÄ RUSSAN VOIMASTA
JOTTA EI RUSSA KOSKAAN ELÄ SITÄ AIKAA MITÄ KUULUISI
Sinähän se näköjään vapiset jo silkasta pelosta.
NATO TILTUILLA ON TÄRKEÄ ROOLI KOHTA ALKAVASSA NUKE- TEATTERISSA
SEN ROOLIHAHMO EI ELÄ KAUAN, ENNEKUIN SE KOKO KASA SUBLIMOITUU PASKANHAJUISEKSI HÖYRYKSI.
PASKAKSI SINÄ SYNNYIT, PIERUNA TULEE SINUN KORKEUKSIIN KOHOTA.
Nato Tiltu leijuu?
(Sublimoituminen (lat. sub 'alla' + limen 'kynnys' > sublimis 'leijaileva') on YDIN-fysiikassa olomuodonmuutos suoraan kiinteästä ---> kaasuksi ilman nestemäistä välitilaa)
Kaikki nato tiltut ne vapisevat jo todella kovasti pelkästään silkasta pelosta.
Puolueetonta Suomea olisin puolustanut, en liittokuntaa joka hyökkäilee jäsenmaihinsa.
Näin on. Sielä joutuis sitäpaitsi sotimaan Euroopan paskahousu natoloistenkin puolesta.
Minä itsekin olen aikoinani Suomen puolustusvoimien sotilasvalassani vannonut pelkästään puolustavani isänmaatani Suomea, en todellakaan koskaan mitään muuta.
Ja siiten sinä kapteeni kerroit myös, ettet koskaan mitenkään lainkaan puolustaisi Suomea, jos Venäjä tänne hyökkäisi.
Sinullahan molo ehtana sivarina ei nyt koskaan ole tarpeeksi paljon sitä kompotenssia ja uskottavuutta keskustella esimerkiksi isänmaamme Suomen puolustamisesta asein.
Aika surkea ja valitettava tilanne tämä muuten nyt sinun kannaltasi, kun sinä olet menettänyt täällä sen oman uskottavuutesi ihan vallan kokonaan jo kauan aikaa sitten..
LOL.
Itkettääkö???:-))
LOL.
Itke sivari itke!!:-))
LOL. "Kapteeni".
Miksi sinä nyt taas kerran noin kovasti hermostuit?
Ick Delulu
LOL.
Olet molo ilmeisesti nyt syönyt ihan liikaa taas niitä myrkkysieniä siellä käpykaartissasi, ja nuppisi on sitten vain taas kerran räjähtänyt ihan vallan kokonaan.:-))
Sillä sen verran sekavia täysin valheellisia jorinoitasi taas kerran kumminkin suollat palstalle.:-))
Mutta älä molo vaan koskaan häivy tältä palstalta, sillä kenelle me kaikki muut sitten enää täällä naurettaisiin?:-))
LOL.
älä itke iines!:- hehehehehhehehehehehee
LOL.
Miksi ihmeessä molo sinä haluat nolata täällä itsesi ihan jatkuvasti?
LOL.
Jumittaako?:-))
LOL.
Leikkasko yläpääsi kiinni?:- hehehehehehhehehehee
LOL.
LOL.
Sinä molo se oot ainoa huvittava valheoksentelija täällä.:-))
Miksi vastasit itsellesi?
LOL.
LOL.
Mikai vastasit taas itsellesi?
LOL.
Miksi vastasit itsellesi?
LOL. "Kapteeni".
Suomi irti Natosta!
https://akl-web.fi/fi/posts/ei-etupiireille-suomi-irti-natosta
Tietääkö joku miksi palstalla on totaalikieltäytyjä, joka tekee eniten aloituksia ja kirjoittaa vastauksia?
Kyseessä on vain mieleltään pahasti sairastunut avohoitopotilas.
Joten toivokaamme hänelle parasta lopullista ratkaisua.
Moni varmasti ajattelee, ansaitseeko nykyinen suomi, suurtyöttömyyden ja koko Suomen ja eritoten itä-Suomen taloudellisen romahduttamisen myötä, mitään isänmaallisuutta, kun sen asiat ovat hoidettu näin huonosti. Puolustakoon Suomea ne kymmenet tuhannet maahanmuuttajat, jos katsovat tarpeelliseksi.
Vain eliitin mielestä Suomi on hyvinvointivaltio ja sitä se onkin HEILLE!
Eliittin siis kuuluu valtaosa suomalaisista.
Muttet koskaan sinä.
LOL.
Miksi vastailet itsellesi?
Ick Delulu
LOL.
Ick Delulu
Ick Delulu
Siviilipalveluksessa ei kaikilla ole kyse siitä haluavatko Suomea puollustaa vaiko eivät eivät vain halua tehdä sitä aseellisesti
Miten käytännössä esimerkiksi Suomen itsenäisyyttä voi puolustaa muuten kuin asein jos joku on hyökkäämässä väkivaltaisesti asein tänne Suomeen?
Ei yhtään mitenkään.
Sivari ei myöskään aseettomasti.
No ei sulla Nato Tiltu siihen liikaa aikaa ole, enkä usko että kapiaisetkaan sun antaa kauan empiä.
Mitäs jäit reserviin roikkumaan.
Areena on teidän ...
Kuka nyt tälläistä maata enää puollustaisi . Erosin reservistä , kun suomi natoon vietiin .
Näin kävi ja thaimaa on ykkös kohde. Voi se olla joku muukin kiva sodan ulkopuolella oleva, sivistynyt (sivari) rantapaikka.
Nämä pornon kyllästämät pornorunkkarit haluisi tietty pillua🙄🤷♀️
No mutta minkäs teet. Reserviläisen VELVOLLISUUS on runkata ja sotia kulloinkin soveltuvassa kombinaatiossa.
Siinä missä suomipoika ennen rasdasi piippua rassaisi nyt jotai ihan muuta. Noista runkkareista ei olisi mihinkään. Siksi suomen naiset tulee olemaan maan elliittijoukloa.🤷♀️
Hävetkää ns mukamas miehet. Ei teistä ole yhtään mihinkään.👎🤷♀️
Ps ja pllua ei tuollaisille hiirulaisille tipu yhyy.🤷♀️
Tsori muttei tällästä.
SIVARISUTKIT ja PUNAPAPERI JULKKISMULKKIKSET 1st
nimet sattumanvaraisessa järjestyksessä, syntymä- ja/tai kuolinaika, luonnehdinta sekä mahdollinen anekdootti kyseisestä henkilöstä
JÖRN DONNER... 1933–2020... Siviilipalvelukseen pääsy 50 -luvulla on temppu, joka onnistuu vain paremmilta ihmisiltä ja sitä hän olikin syntyessään Svenska talande bättre folkkiin. Jörkka vietti sivari aikansa terveenä sairaalassa, Björneborgissa, joidenkin lähteiden mukaan Porissa. Hän piti tuolloin päiväkirjaa, josta myöhemmin tuli "På ett sjukhus"-mestariteos — ettei se Jörkan aika siellä jossakin aivan itsensä kyhnyttelyksi ja rapsutteluksi mennyt, jos sitä nyt kukaan epäilikään.
MARKO AHTISAARI... 1969... Presidentti Sahtivaarin poika. Marketta suoritti siviilipalveluksensa ansiokkaasti ollen erään leipurikoulun harjoitustaikina, ainoaksi negatiiviseksi seikaksi hän mainitsee rusinapulla päivän:
— Rusinoiden kaivelu iltaisin oli sangen aikaavievää ja pitkästyttävää puuhaa, erityisesti kun kuuluu syvänapaisten heimoon.
MIKKO "PELTSI" PELTOLA... 1974... Vapautettu palveluksesta fyysisten syiden vuoksi — tämä on hieman outoa, sillä Peltsihän vie TV:ssä katsojansa masokistisiin seikkailuihinsa ja bonuksena katsojaparkaa karaistaan lähikuvilla sankarin limaisista kasvoista. "Fyysisten syiden vuoksi..." Ja nyt juippi painaa ympäri kalottia kuin miehet.
Seuraavassa Peltsi keskustelee kuvaajansa kanssa:
— Kuule Juha, päästiinkö me sinne vuoren huipulle?
— No eihän me sinne päästy.
— Satutko Juha muistamaan, miksi emme päässeet huipulle?
— Sinuahan alkoi taas kakattaa ja kun et ole käynyt inttiä, niin et osaa tehdä maastossa kyykkypaskaa, vaan rykäiset savet mielummin housuun, kun se lämmittää aluksi niin kivasti, niinpä oli palattava kiiruusti hotelliin Sarvis -ahkiolla sen pihaan laskien.
— Ai juu, niinhän siinä kävi! Mulla oli kuule Juha hyvät syyt vapautukselle; liipasinsormessa oli syylä ja hengästyin juostessa, jopa nähdessäni polkupyörän.
Laulu- ja soitinyhtye NELJÄ RUUSUA... ikähaetar noen 1966 - 69 syntynnä... Iivana Alankomaa, Ihang Simona, Ontrei Lipitsä ja Külli Ümlautti, nämä runonlaulannan perinnettä jatkavat, Joensuusta lähtöisin olevat musikat saivat vapautuksen palveluksesta psyykkisten syiden vuoksi, eli hommasivat punaiset paperit mm. väittäen vihaavansa juukalaisia, koska he tappoivat Jeesuksen. Toisena keinonaan he kaikki kertoivat samaa vitsiä kerta toisensa jälkeen lautakunnan edessä, kysyen ja vastaten itse, päästellen väliin äänekkäitä "selkäkeikkanauruja," kuten eturivin itsensäkehuja Kalle Päälaho olisi kirjoittanut... Se meni näin: "Miksi Jari Sillanpää tuli Joensuuhun?" Ja vastaus: "Se on Jarin ja Joen kahdenkeskinen asia ja erityisesti Joen makuasia, kunhan Joe ei ole alaikäinen."
SIVARISUTKIT ja PUNAPAPERI JULKKISMULKKIKSET 2nd
TARJA HALONEN... 1943... Niin, tätä ette varmaankaan osanneet odottaa mutta tämä on taevahan tosi. Tarja meni suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan puolustusvoimiin, mutta sossujen telaketjusiiven agression omaavana hänelle tuli skismaa esimiestensä kanssa. Hänellä oli suorastaan maaninen vimma ja viha jalkaväkimiinoja kohtaan ja pyrki kaikin keinoin niitä tuhoamaan, kysyttäessä syytä moiseen hän vastasi:
— Pevkele, se on paha höökiä jos takajalka rlaahautuu perlässä nahkasäikeiden varlassa!
— Mutta miinoistahan laaditaan miinakartat varoituskyltteineen.
— Tieto niistä ei kiirli kaikille toverleleille, eivätkä he aina osaa suomeakaan.
Näin sai alkunsa legenda jalkaväkimiinoja purkavasta muumimammasta.
Pikkuhiljaa esimiehet alkoivat epäillä Haloskan olevan suuren ja mahtavan lähettämä desantti, toki arvelivat tämän kykyjen riittävän vain hyödylliseksi idiootiksi, siirsivät hänet kuitenkin muihin tehtäviin.
— Pannaan se koiranohjaajaksi, niin musti voi nuuskia sen touhuja ja pitää sitä vähän silmällä.
Ei menny niinku Strömsössä, meni kuin sakemannilla Stalingradissa — kiistaa tuli koirasta. Ainoa koirarotu jonka telaketju -Tarza kelpuutti oli saksan demokraattinen paimenkoira (SDP), eikä sellaista turvallisuusriskiä voitu ottaa. Tällaisessa pattitilanteessa hänet vapautettiin palveluksesta ja hän alkoi hautoa kostoa militäärille ja koko Suomelle, jota sittemmin pääsi toteuttamaankin niiden femakkojen myötävaikutuksella, joiden ainoaksi äänestyskriteeriksi riitti, että ehdokkaalla on vertikaali hymy, eikä varsip*llu.
TOMI PUTAANSUU, a.k.a Mr. Lordi... 1974... Tomi Petteri Putaansuuta kiusattiin koulussa kutsumalla häntä homo-Petteriksi, mutta se loppui, kun pikku Petteri kertoi siitä äidilleen, joka hakkasi kiusaajien vanhemmista paskat ulos ja he kakaroistaan. Tomi kävi kutsunnoissa, mutta siellä sanottiin seuraavaa:
— Arvostamme pyrkimystänne päästä palvelemaan puolustusvoimiin, mutta valitettavasti fyysinen olemuksenne rajoittaa vahvasti pyrkimystänne, vaikka olettekin runsaan kahden metrin mittainen siviilikengät jaloissanne ja sulka päässänne. Valitettavasti SA:n intenduuriosastolta ei löydy kenkiä, joissa olisi 30 cm paksut pohjat, eikä sulan käyttö päähineenä tule kysymykseen. Lisäksi nykyaikainen sodankäynti vaatii nopeaa liikkuvuutta, joten aivan oman terveytenne ja hyvinvointinne tähden emme voi teitä hyväksyä.
— Mie en tajjuu, mite miun pittuus liittyy terveyteen ja hyvinvointhiin sotavoimissa?
— Kerron esimerkin, sanoi herra sotaherra ja jatkoi — Meillä palveli aikaisemmin eräs pers'jalkainen mies, nyt en suinkaan vihjaile mitään, mutta eräällä nopealla siirtymämarssilla hän oli luonnollisesti joukon hännillä ja yrittäessään pitää askelpituutensa ja frekvenssin samana kuin marssivalla osastolla, hänen perseensä repesi! Sen seurauksena valtio joutui maksamaan hänelle korvauksia yks-kyt-monta rahaa ja sellainen on määrärahoistamme pois.
HEIKKI "HECTOR" HARMA... 1947... Pasifistina hellämieliselle Heikille oli mahdoton ajatus asepalveluksesta, joten sivariin! Kukaan ei tiedä missä hän lusmuili tuon ajan, eikä se ketään edes kiinnosta. 70 -luvusta tiedetään, että hän harppoi Yleisradion käytävillä maihari yllään ja höpötti:
— Vietnamissa on sota, jenkit pois Ameriikasta!!
Toinen mantra kuului:
— Ameriikalla on sota-aseita, Neuvostoliitolla rauhan aseita.
Hector tunnetaan biiseistään, yksi tunnetuinpia on kokoelma LP jonka nimi ja nimibiisi on "Lapsuuden Loppu," sen sanoituksessa mainitaan VR:n logistiikan kauhuskenaario; "junat vaihtoi asemalla salaa raiteitaan."
David Bowie -fanina hän coveroi myös hänen hiustyylejään, ei kuitenkaan maksasyöpää.