Palsta-ateismista ja sen luonteesta vuonna 2026

Hei vaan kaikki. Nyt on vuosi erään 2026 teistisen ajanlaskun mukaan. On toki muitakin teistisiä ja ateistisia ajanlaskuja, mutta tällä kertaa emme puutu niihin.

Sen sijaan tämän kertainen aiheemme on palsta-ateistiset kertomukset. On nimittäin niin, että viimevuosien aikana olemme saaneet lukea pienen ateistisen fragmentin, jota kutsutaan palsta-ateismiksi, tarinoita siitä, kuinka palsta olisi salaliiton vallassa. Ja ikään kuin vain henkilökohtaisen ateismin oma syvä sisäinen tuntemus tekisi keskustelijat "päteviksi" osallistumaan. Näinhän asianlaita ei tietenkään ole. Lisäksi kaikki se mitä ateismista on yleisesti tiedettävissä kiistetään ja siitä keskusteleminen nähdään mahdottomaksi.

Tämän vuoden teemaan liittyen voi olla hyvä, että ihmiset laittaisivat lähdeaineistoa ateismista esille, jotta palsta-ateistien ryhmä voisi vihdoin esittää ne argumentit, jotka heidän käsityksensä mukaan ovat väärin lähdeaineistoissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Atheism
https://www.britannica.com/topic/atheism

Eli kysymys kuuluu, mikä palsta-ateistien mielestä ym. viitteissä olevissa teksteistä esim. ateismin historiasta tai ateismin harjoittamisesta erilaissa yhteiskunnissa on väärin?
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei sitä jaksanut lukea mutta alku oli ihan ok
totuus on se että uskonnot ovat jotain sellaista, että lapsi vaihe jatkuu hautaan asti , eli tarvitaan kaitsija vanhempi 🤔jeesuksella ei ollut isää huolehtimassa ja keksi taivaaan isän 🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei vaan kaikki. Nyt on vuosi erään 2026 teistisen ajanlaskun mukaan. On toki muitakin teistisiä ja ateistisia ajanlaskuja, mutta tällä kertaa emme puutu niihin.

Sen sijaan tämän kertainen aiheemme on palsta-ateistiset kertomukset. On nimittäin niin, että viimevuosien aikana olemme saaneet lukea pienen ateistisen fragmentin, jota kutsutaan palsta-ateismiksi, tarinoita siitä, kuinka palsta olisi salaliiton vallassa. Ja ikään kuin vain henkilökohtaisen ateismin oma syvä sisäinen tuntemus tekisi keskustelijat "päteviksi" osallistumaan. Näinhän asianlaita ei tietenkään ole. Lisäksi kaikki se mitä ateismista on yleisesti tiedettävissä kiistetään ja siitä keskusteleminen nähdään mahdottomaksi.

Tämän vuoden teemaan liittyen voi olla hyvä, että ihmiset laittaisivat lähdeaineistoa ateismista esille, jotta palsta-ateistien ryhmä voisi vihdoin esittää ne argumentit, jotka heidän käsityksensä mukaan ovat väärin lähdeaineistoissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Atheism
https://www.britannica.com/topic/atheism

Eli kysymys kuuluu, mikä palsta-ateistien mielestä ym. viitteissä olevissa teksteistä esim. ateismin historiasta tai ateismin harjoittamisesta erilaissa yhteiskunnissa on väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu