Riikka, Petteri ja oikeistovallan paluu

"Kritiikki pohjautuu ikäviin faktoihin.

Orpon hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevassa luvussa julistetuista kolmesta tavoitteesta mikään ei ole toistaiseksi toteutunut: Suomalaisten elintaso ei ole parantunut, Suomen talous ei ole kääntynyt kestävään kasvuun eikä hyvinvointia uhkaavaa velkaantumiskehitystä ole pystytty aidosti kääntämään."

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/b628c740-26f5-4098-a4ca-baed9e89f98a

Onneksi Purra ei leikkaa köyhiltä ja on muutenkin niin empaattinen kuin vain persu voi olla. Mukavia letkatuksiakin tulee tuon tuosta, se piristänee kansalaisten mielialoja.

✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Haaveet kaatuu ja kauas pilvet karkaavat..

Suomessa on koko Euroopan unionin korkein työttömyysaste. Viime viikolla Eurostat julkaisi tiedot työttömyystilanteesta EU-maissa marraskuussa 2025.

https://yle.fi/a/74-20204114

Suuret puheet, joille ei muuta katetta ole löytynyt kuin edellisen hallituksen syyttely.

Äänestä

Petteri on voimaton kun EK-mafia on kirjoittanut hallitusohjelman ja Petterin on noudatettava sitä piirulleen ja siksi maamme on syvässä lamassa josta nousua ei ole näkyvissä.

Äänestä
  • Hyvä kuitenkin, että persujen tuki on vahva.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kritiikki pohjautuu ikäviin faktoihin.

Orpon hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevassa luvussa julistetuista kolmesta tavoitteesta mikään ei ole toistaiseksi toteutunut: Suomalaisten elintaso ei ole parantunut, Suomen talous ei ole kääntynyt kestävään kasvuun eikä hyvinvointia uhkaavaa velkaantumiskehitystä ole pystytty aidosti kääntämään."

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/b628c740-26f5-4098-a4ca-baed9e89f98a

Onneksi Purra ei leikkaa köyhiltä ja on muutenkin niin empaattinen kuin vain persu voi olla. Mukavia letkatuksiakin tulee tuon tuosta, se piristänee kansalaisten mielialoja.

✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu