Kuten Marinin hallitus teki. Tarvitaan uudestaan oikeistohallitus , mielellään RKP korvattuna kepulla. Muuten sama hallituspohja on hyvä.
Ette oikeasti halua punavihreää hallitusta törsäämään
Anonyymi-ap
13151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei kepua. Ei vassareita enää.
Kepu tarvitaan enemmistö hallituksen muodostamiseen
Kepu pettää talossa ja puutarhassa.
Ikävää, että Marinin hallitus tuhlasi. Esim korona-aikana tuhlasi rahoja yritystukiin! Miksei oppositiossa istunut kokoomus lyönyt hanttiin?
Kokoomushan olisi halunnut enemmän yritystukia.
Löihän se. Vaati lisää "tuhlaamista" moniin asioihin.
Rkp tosiaan ulos,Kepukin olisi parempi kuin ne
Heko, heko. Ei ikinä näin surkeaa hallitusta!
Punamulta paras.
Voi h*lvetti teitä tolloja! Eikö työttömiä ole muka tarpeeksi?
Ei! Me kaikki suomalasiet haluamme edelleen perskokkareiden kurjuuden jatkuvan! Suomen kansa haluaa jatkossakin kokoomukselta ja sen apupuolue perussuomalaisilta rautasaappaasta päähän! Me haluamme ehdottomasti että varojen siirto köyhiltä rikkaille jatkuu. Haluamme kuulla lisää persujen valheita!
Oli siellä mikä tahansa puolue,mikään ei muutu paketin sisällössä,ulkomuoto on vain erilainen.Jokainen hallitus tekee omat virheensä ja jokaista hallitusta tulee oppositio haukkumaan,ja kansa myös.Paras on vain mennä virran mukana ja odottaa kevättä.
Mieluummin sellaista törsäystä, joka kasvattaa työllisyyttä eikä tapa kansaa nälkään ja sairauksiin kuin tätä nykyistä törsäystä, joka tuhlaa omat ja velkarahat ennätystahtia samalla, kun kansaa kurjistetaan kohtuutttomasti.
Marinin hallitus pisti rahaa haisemaan täysin turhanpäiväisiin kohteisiin
Miehitys joukot 3,5 Miljardia . Kööhiltä