Sellainen valtiojohto kuin kansa

Kansalaiset äänestävät ja joutuvat kärsimään omasta tyhmyydestään.

Turha tyhmien on siksi muita asiasta syytellä.

Tyhmä kansa ansaitdee tyhmät päättäjät. Silloin päätökset ovat linjassa kansan älykkyyden suhteen.
8111
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pisa-tulosten heikkeneminen näkyy hyvin, kun älyllisesti taantuneer sukupolvet ovat tulleet äänestysikään.

1Äänestä
  • USA ja Venäjä hyviä esimerkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    USA ja Venäjä hyviä esimerkkejä.

    Nuo ovat sikäli erilaisia esimerkkejä, että USA:ssa fiksut ovat pakkautuneet lähinnä Kalifornian, kun taas Venäjältä ovat muuttaneet muuten vaan pois.

    Äänestä

Ja poliittinen muisti on kananlentoa lyhempi. Aina vaan äänestetään vihervassut tilalle joille ei aatteenkaan mukaan oma kansa merkitse mitään

Äänestä
  • Eikö Sipilän pershallituksesta mamutuksineen, sukupuolineutraaleine liikennemerkkeineen, hiilivoimakieltoineen, taksilakeineen, vakuutuskuorineen ym. opittu, ettei persuja pidä koskaan äänestää?

    Riitti 4 vuotta hyvinvointia kansalle vuosina 2019–2023, ja äänestettiin taas porukkaaa, jonka tavoitteena maksetaan vaikka velkarahalla 100 euroa ylimmälle tulodesiilille sukanvarteen, jottei alin tulodesiili saa 10 euroa, joka palautuisi heti talouden kiertoon.

    Tuntuu tuolla politiikan oikealla laidalla jylläävän kateus meloisen voimakkaasti. Valtiontalous mielummin tuhotaan, kunhan saadan kansan pahoinvointi lisääntymään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eikö Sipilän pershallituksesta mamutuksineen, sukupuolineutraaleine liikennemerkkeineen, hiilivoimakieltoineen, taksilakeineen, vakuutuskuorineen ym. opittu, ettei persuja pidä koskaan äänestää?

    Riitti 4 vuotta hyvinvointia kansalle vuosina 2019–2023, ja äänestettiin taas porukkaaa, jonka tavoitteena maksetaan vaikka velkarahalla 100 euroa ylimmälle tulodesiilille sukanvarteen, jottei alin tulodesiili saa 10 euroa, joka palautuisi heti talouden kiertoon.

    Tuntuu tuolla politiikan oikealla laidalla jylläävän kateus meloisen voimakkaasti. Valtiontalous mielummin tuhotaan, kunhan saadan kansan pahoinvointi lisääntymään.

    En muista koko Sipilää enää. Onneksi.

    Äänestä

12/10 Milloinka koko demarien kotisivut poistetaan?
http://www.teampaha.com/kuvagalleria/index.html
MEAL kuvaukset "Sannan baarin edusta" (24)

1


Tyhmä kansa ansaitdee tyhmät päättäjät. Silloin päätökset ovat linjassa kansan älykkyyden suhteen.

Äänestä

Tuo on totta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansalaiset äänestävät ja joutuvat kärsimään omasta tyhmyydestään.

Turha tyhmien on siksi muita asiasta syytellä.

Tyhmä kansa ansaitdee tyhmät päättäjät. Silloin päätökset ovat linjassa kansan älykkyyden suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu