Davos

Kun kaikilta kiireiltämme yritämme ehtiä mukaan tähän junaan, niin ei siinä oikein ehdi enää edes lukea mitään.

Bad business


(hihitystä)
27274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Keskiviikko

Itseäni ei kiinnosta sanan keskiviikko alkuperä.

Kello ei ole kuin laite.

Mutta kun ihmiset kokoontuvat yhteen ja keskustelevat, niin sellaisessa tilanteessa käsikirjoitus on jo kirjoitettu.

Ihana näytelmä


(reps)

Äänestä

"Tri Tel". -väärä numero

Äänestä

äkkiä hyppää Espanjan luotijunaan jossa kiskot väärillä paikoillaan ja ampaisee vauhdillaan avaruuteen tuhoten satoja ihmisiä, vauhti päätä voi huimata kuin luotijuna hyppää kiskoiltaan ja törmää..

Kuin avaruusalus.. SpaceX-avaruusraketti.

Äänestä
  • Tai ku naapurin Esa luotiensa kanssa.

    Äänestä

  • Valitettavaa

    Kun trafiikki on kahdensuuntaista, niin oletusarvo on se että kaikki pysyisivät kaistoillaan.

    Muuten kolahtaa.

    Otan osaa.

    Äänestä

Minkävärisiä sieniä pitää syödä, että pääsee sille aaltopituudelle, että ymmärtää tätä ketjua?

Äänestä

Median suurkuluttaja

Mitä en koskaan tee, on juuri se teko, jonka haluaisin tehdä.

Minulla on jokin määrittelemätön ongelma.

Kuinka on mahdollista, että ihminen kieltää itseltään itselleen ilmiselvän hyödyn?

Ei mene tajuun.


(reps)

Äänestä
  • Sun ongelma on liian halvat patterit.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sun ongelma on liian halvat patterit.

    Patteriteollisuus

    Pattereista ei voi puhua ääneen. Kaikki ovat patterein äärellä yön pimeimpinä hetkinä, kun kylmä kipuaa pitkin raajoja aina päähän asti. Ja se vähäinenkin virta näistä katoaa, joka vielä äsken linjoilla vapisi.


    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Patteriteollisuus

    Pattereista ei voi puhua ääneen. Kaikki ovat patterein äärellä yön pimeimpinä hetkinä, kun kylmä kipuaa pitkin raajoja aina päähän asti. Ja se vähäinenkin virta näistä katoaa, joka vielä äsken linjoilla vapisi.


    (hihitystä)

    Saadaan PalJON spriitä Virosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Saadaan PalJON spriitä Virosta.

    Kannattaa merkkaa petrokemiat sijoituksiin....

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kannattaa merkkaa petrokemiat sijoituksiin....

    Tsekeistä hävii metamfetamiinit, ne tulee tänne nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Saadaan PalJON spriitä Virosta.

    Patteriteollisuus vol 2

    Kun ihminen keksi pakata energiaa pieneen tilaan, niin se jos mikä on käymässä meille kalliiksi.


    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Patteriteollisuus vol 2

    Kun ihminen keksi pakata energiaa pieneen tilaan, niin se jos mikä on käymässä meille kalliiksi.


    (naurua)

    Seuraa hallitsematon palo, sellaista mitä ei hallitse, sitä ei toinna pakata?

    AV

    Äänestä

  • VR:llä irtisanottiin ruokatauot just sitä pitkin rupee kulkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    VR:llä irtisanottiin ruokatauot just sitä pitkin rupee kulkee.

    Noi ottaa koko itä-euroopan junaliikenteen haltuun, just saatu valmiiksi. Sijoitukset nolla, kate 10x.

    Äänestä


  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Seuraa hallitsematon palo, sellaista mitä ei hallitse, sitä ei toinna pakata?

    AV

    Niin

    Katsos kun kosmetiikkayhtiö ja patteriteollisuus yhdessä ”kirkkaan vision” kanssa kaivelevat maan ruhoa auki hamassa tulevaisuudessa, niin me seuraamme tapahtumia hiljaa sivusta, sillä meneillään olevan on toimenpiteenä eräänlainen obduktio, eli pelinavaus pois häkämyrkytyksen tieltä.


    (reps)

    Äänestä

Davosin "kilpailuun" ei osallistu ennakolta se suosikki paljon puhuttu ja mainostettu hevonen.
Kerroin liian pieni, osallistujat veikanneet ilmeisesti ennakkoon yllättäjää.
Tieto huonosta päivän kunnosta päässyt filttereiden läpi?

Kisa kärsii, ja sen uskottavuus.

AV

Äänestä

Onko tämä se joku paikka missä aina hiihdetään?

-keinovaginamies-

Äänestä
  • Joo

    Hiihtäminen on hieman kuin palstakirjoittelu, mutta rytmisempää.


    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Joo

    Hiihtäminen on hieman kuin palstakirjoittelu, mutta rytmisempää.


    (reps)

    Minä vedän aina pelkkää umpihakea.

    -keinovaginamies-

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Minä vedän aina pelkkää umpihakea.

    -keinovaginamies-

    Mjoo

    Tuo on ihan hyvä tyyli. Katsos kun maailmanpolitiikka on saavuttanut sellaisen rajapyykin, että seuraavaksi astuu esiin kaaos, niin on hyvä opetella omat ladut ulkoa.


    (hihitystä)

    Äänestä

Ullanlinna0

Äänestä

Joku kysyi sienistä. Ei, ei o0000909000900900000990090å0⁹99å99l sieniä päästäkseen samalle aaltopituudelle.

Oikeistosikojen lapset ylimielisinä kiusaavat heikompiosaisia koulussa ja he kehittävät selviytymiskeinoja.

Niistä oikeistopaskojen kiusaamisen tuloksena syntyy hyvin luovia ihmisiä, joista hyvin monet saavuttavat suuren suosion.

Oikeistolaiset kiusaajapaskat sen sijaan eivät koskaan saavuta mitään. Korkeintaan hetkellisesti, mutta historian kirjoissa ovat pelkkiä paskiaisia ikuisesti.

Persut ja Kokoomus vihaavat myös taidetta ja kulttuuria, eli kansamme identiteettiä. Mitäs luulette tulevaisuuden historiankirjoissa lukevan?

Orpopurran hallitus on kaikkien aikojen rimanalitus ja epäonnistunein hallitus. Luulisi jo äänestäjienkin tajuavan, että oikeisto tajuaa valtiontaloudesta yhtä paljon, kuin sika astrofysiikasta.

Äänestä

Oottekste sitä idioottikerhoa kun vetää ranteesta ristiin pöllyt kesken työmatkan julkisissa?

Äänestä

Laitan just teille neulat perään olkaa hyvä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun kaikilta kiireiltämme yritämme ehtiä mukaan tähän junaan, niin ei siinä oikein ehdi enää edes lukea mitään.

Bad business


(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu