Tutkimuksia Halosesta

ament

Halonen hyvä vaihtoehto presidentiksi.
Olin itse vielä Halosen ensimmäisellä valintakerralla samaa mieltä, Halonen tarjosi hyvän vaihtoehdon. Naisten asemaa ja arvostusta korostava vaihtoehto oli mielestäni oikeutettu. En pitänyt edes niin pahana hänen homo ja lesbo taustaansa. Nyt olen kuitenkin huomannut, että hänen hyväksyntänsä ei koske ainoastaan kansamme sisäisiä poikkeavuuksia kuten homoja ja lesboja, hän myös yleisesti hyväksyy terroristi uskontojen pesiytymisen Suomeen, hallitsemattoman maahanmuuton ja kaiken näiden mukana kulkeutuvan lieveilmiöiden esiintymisen. En ole kertaakaan kuullut Tarjan puhuvan tuomitsevasti kyseisiä isänmaata uhkaavista vaaratekijöistä. Suvaitsevaisuus on hieno asia, mutta liiallinen kulttuurin köyhdyttäminen oma lukunsa. Viimeine pisara ovat nämä DDR yhteydet joita salaillaan urakalla. Ei menneisyyttään pääse pakoon rouva presidentti, se saa aina ihmisen kiinni lopulta. En missään nimessä anna sinulle enää ääntäni. Kyseiseten dokumenttien pitäisi olla julkisia, jos suomalainen politikko on omaa urakehitystään ollut epäisänmaallisesti pökittämässä, on uskonut tiettyjen arvojen voittavan, on hän silloin syyllistynyt vähintään huonoon arvostelukykyyn, ellei peräti maanpetturuuteen. Asiakirjat julkisiksi ja heti, on Suomen kansan edun mukaista saada ne näkyville julkisesti.

8

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gwb

      - Mitä laajemmalle kulttuuria levitetään, sitä ohuemmalti sitä on. Näin sanoi eräs viisas mies. Katsokaas monikultturismi tappaa aidon kulttuurin, kulttuurien yhdentyessä maailman monivivahteisuus katoaa. Suomenkin kulttuuri on viime vuosinä köyhtynyt, ei rikastunut. Koulujuhlat tiernapojista, suvivirrestä ja ruokakulttuurista alkaen ovat tapetilla.

      Kun kuulen sanan kulttuuri - päästän pistoolini varmistimesta, (saks) Wenn ich Kultur höre - ensitchere ich meinen Browning.
      Hans Johst (s.1890)

    • tsippadai

      Terroristiuskontojen?

    • aikaa

      Toivottavasti myös media herää huomaamaan ja kritisoimaan Halosen suomikuvaa ja menneisyyttä, (siinä sitä tosiaan onkin ihmettelemistä) jos ja kun näin tapahtuu, on Halosen kausi varmasti jäävä yhteen.

      • ,,,,

        Huomaamaan että suurinosa mediasta pelaa poliittista peliä Aatos Erkon johdolla Halosen pussiin. Erkko taas kaveraa tietyn kansan kanssa, joka pyrkii länsimaiden täyttämiseen pakolaisilla. Lue lisää www.kansallissosialismi.com


      • ,,,, kirjoitti:

        Huomaamaan että suurinosa mediasta pelaa poliittista peliä Aatos Erkon johdolla Halosen pussiin. Erkko taas kaveraa tietyn kansan kanssa, joka pyrkii länsimaiden täyttämiseen pakolaisilla. Lue lisää www.kansallissosialismi.com

        sinunkaan uskoa ihan kaikkea mitä netistä luet.


      • ,,,,
        karvapää kirjoitti:

        sinunkaan uskoa ihan kaikkea mitä netistä luet.

        taas hoet nuita fraasejasi, "elä usko niitä, ne on pahoja nazeja" ynnä muuta. Voisit joskus edes yrittää perustella järkevästi väitteesi.

        Yhtään kertaa en ole kuullut kenenkään kertovan järkevästi miksi monikulttuurisuus on meille parempi kuin omakulttuurisuus? Voisitko sinä sen kertoa kun tiesit vihjaista tuon sivuston tiedotkin virheellisiksi.


      • eivät lopu heti
        ,,,, kirjoitti:

        taas hoet nuita fraasejasi, "elä usko niitä, ne on pahoja nazeja" ynnä muuta. Voisit joskus edes yrittää perustella järkevästi väitteesi.

        Yhtään kertaa en ole kuullut kenenkään kertovan järkevästi miksi monikulttuurisuus on meille parempi kuin omakulttuurisuus? Voisitko sinä sen kertoa kun tiesit vihjaista tuon sivuston tiedotkin virheellisiksi.

        Monikulttuurisuus ei ole rikkaus.

        Kun Suomesta tulee monikulttuuri, niin maailmasta puuttuu silloin suomalainen kulttuuri. Se on yksi vähemmän. Ja kun on vähemmän, se ei ole rikkautta.

        Jos monikulturismi etenee meillä on lopulta vain monikulttuuri eli monokulttuuri. Se on jo suoranaista köyhyyttä.


      • moniosaajia
        eivät lopu heti kirjoitti:

        Monikulttuurisuus ei ole rikkaus.

        Kun Suomesta tulee monikulttuuri, niin maailmasta puuttuu silloin suomalainen kulttuuri. Se on yksi vähemmän. Ja kun on vähemmän, se ei ole rikkautta.

        Jos monikulturismi etenee meillä on lopulta vain monikulttuuri eli monokulttuuri. Se on jo suoranaista köyhyyttä.

        Suomi tavvitsee lisää:

        HOMOJA:
        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9801/980118/9801180183.html

        ROMANEJA:
        http://www.romanomissio.fi/tj_2_02.htm

        SOMALEJA:
        http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/22.elokuu/HALONEN.HTM


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      209
      7179
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4692
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4584
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3322
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1748
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1737
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1499
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1267
    Aihe