TRUMPIN TOIMILLE ENÄÄ 35 PROSENTIN KANNATUS

MTV3:
Analyysi: Kuva Trumpista on murtumassa – se näkyy jo teoissakin
16.–20. tammikuuta toteutetussa kyselyssä istuva presidentti sai 35 prosentin hyväksynnän, kun taas 63 prosenttia vastaajista ei hyväksynyt hänen toimiaan. Vielä vuosi sitten ARG:n mittauksessa 43 prosenttia amerikkalaisista hyväksyi Trumpin toiminnan ja 51 prosenttia suhtautui siihen kielteisesti.
Kommentti:
Saattaa käydä niin, että mitä pidempään Trump on presidenttinä, sitä enemmän kannatuskäyrä laskee.
Käy niin kuin impotentin käyrälle: yks hallayö voi viljan kaataa...
386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Noin itsevaltainen, kaikista sopimuksista piittaamaton Trump saa nyt maistaa omaa lääkettään. A,merikkalaiset valitsivat narsistisen psykopaatin presidentiksi ja myöskin muutoksen asiaan on tultava Amerikan kansalta itseltään. Trump on epävakaa persoona. Hänen toimintansa on vahingollista koko maailmalle ja lakeijat mielistelevät hänelle. Vävypoika esitteli Davosissa Gazan rannikkoa jonkinlaiseksi lomaparatiisiksi. Niin tolkuttomia ovat Trumpin esitykset ja ajatukset asioista.

Äänestä
  • Yes, mutta joidenkin puheenvuorojen ja analyysien mukaan Trumpilla voisi olla halua myös kolmannelle kaudelle...
    Jos Trumpilla henki pihisee niin pitkään, Putin voisi neuvoa, miten se on mahdollista. Ainakin Venäjällä on.

    Äänestä

VALEMEDIAN UUTISIA!! TRUMPETIN TODELLINEN KANNATUS ON 97,5 %.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

MTV3:
Analyysi: Kuva Trumpista on murtumassa – se näkyy jo teoissakin
16.–20. tammikuuta toteutetussa kyselyssä istuva presidentti sai 35 prosentin hyväksynnän, kun taas 63 prosenttia vastaajista ei hyväksynyt hänen toimiaan. Vielä vuosi sitten ARG:n mittauksessa 43 prosenttia amerikkalaisista hyväksyi Trumpin toiminnan ja 51 prosenttia suhtautui siihen kielteisesti.
Kommentti:
Saattaa käydä niin, että mitä pidempään Trump on presidenttinä, sitä enemmän kannatuskäyrä laskee.
Käy niin kuin impotentin käyrälle: yks hallayö voi viljan kaataa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu