Anoppi sitten osti yö paidan lahjaksi, silkkiä ja aamutakin, silkkiä. laittoi sen postilaatikkoon ohiajaessaan. en kutsunnut syntymäpäiville kun en aikonut pitää juhlia.
En soittanut kiittääkseni, ja väärää kokoahan ne olivat, tiedä mitä tekisin.
Miksei anopit voisi kerralla uskoa mitä sanotaan eikä tehdä vain oman päänsä mukaan.
En soittanut kiittääkseni, ja väärää kokoahan ne olivat, tiedä mitä tekisin.
Miksei anopit voisi kerralla uskoa mitä sanotaan eikä tehdä vain oman päänsä mukaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
halusi vain ja ainoastaan muistaa sinua jotenkin. Ja nyt sinä sitten menit loukkaamaan häntä palauttamalla lahjan.
En tiedä millaiset välit sinulla on anoppiisi, mutta tarttis olla noin tiukkapipoinen. Ehkä sen sijaan, että ruikuttaisit täällä, AVAISIT keskusteluyhteyden anoppiisi.
Munkin ex-anoppi osti minulle joululahjaksi silkkiset alushousut.(kahdet vielä).
Muuten kivat mut kun mulla oli koko 36 ja "pöksyt" oli kokoa 44. (taisi olla ostanut ne alunperin ittelleen)
Sinulla on fiksu anoppi, halusi muistaa eikä ängennyt kahveelle.
Mekin pakenimme syntymäpäivääni matkoille ja anopilla oli kukkien kasteluhuki. Oli kiva tulla kotiin, kun kukkia oli pöydällä ja ikkunat pesty, en nyt todella vetänyt herneitä nenään ja jäänyt ihmettelemään kummallista anoppia. Eikö sinun oma äitisi/isäsi saa edes tekstarilla onnitella, kun olet kerran ilmoittanut, että et vietä.
Miten sinut on kasvatettu, jos et mahdu edes kiittämään?
Kiitos kaunis on paikallaan. Teet sen joko puhelimitse tai kirjeitse.
Mikali et halua itse pitaa hanen lahettamiaan vaateita, anna ne hyvntekevaisyyteen (pelastusarmeijaan tai jms.)
Vaikka et rakastaisikaan anoppiasi ylettomasti, se ei tarkoita etta sinun taytyy muuttua taysin tolloksi. Kohtelias kaytostapa vaatii vain kohteliaan kiitoksen.Eika se maksa mitaan.
Mutta jos annan pienenkin aiheen anopille tulla tai soittaa en pääse siitä ikinä eroon.
Olisit onnellinen etta sinulla on perheessa ihminen joka haluaa viettaa aikaa kanssasi!
Sovi ihmeessa tapaamiset hanen kanssaan kahvilassa, kirjastossa, ostoskeskuksessa, mustikka metsassa tai missa tahaansa kotisi ulkopuolella,(tai vaikkapa ajelette jollekin kivalle paikalle ja tyjennatte termospullollisen kahvia tarinoidessa, sitten kumpikin kotiinsa)jossa voitte oman aikataulusi mukaan vaihtaa kuulumisisasi.
Kuulumiset vaihdettuanne ja kahvikupin tyhjennettya vain aivan reippaasti kerrot miten mukava oli turista ja etta tehdaan tama uudestaan. ja menet menojasi. Sitten viikon, parin, kolmen paasta voitte sopia uuden tapaamisen kun taas tyoltasi ehdit.
Kukaan ei kavele ylitsesi ellet itse anna heidan sita tehda. Ja rajat sinun taytyy ystavallisesti ja kohteliaan reippaasti itse asettaa.
Rajojen asettelu kahvikupposten ääressä estää toista osapuolta vetämästä herneet nenäänsä? Aina ei kohteliaastikaan esitetty toive aiheuta kuin suuremman sopan, koska meillä ihmisillä (anopeillakin) on taipumusta ottaa asiat juuri niin kuin haluamme ne kuulla.
Rajat ovat helpot vetaa toisten ylitsekavelyn esteeksi.
Esim. kukaan ei tule kotiisi ellet avaa heille oveasi. Jos heilla on kotisi avain, vaihda lukot.
Tapaamiset jarjestat puhelimitse. Paikasta ja ajasta sovitte yksimielisesti. Han ehdotta talla kerralla kauppatoria,sina suostut siihen . Sina ehdotat vuorostasi kahvilaa seuraavalla kerralla. Tai jos hanelle sopii vain kauppatori puolentunnin tarinointiin (aika joka sinulta liikenee) tapaatte kauppatorilla.
Niin yksinkeratista se on.
Kerran pari kuukaudessa, tunti, pari kerrallaan (aika joka sinulta liikenee, koska sen olet saanut hanelle jarjestettya) roikkuu vaikka koyden jatkona perhesovun yllapitamiseksi.
Napakoita viestejä, mutta ikävä lukea ilman ä-kirjainten pisteitä. Eikö koneestasi löydy?
Koneeni kieltaytyy hyvaksymasta yrityksiani muodostaa suomalaisia aakkosia, joten lukijoiden taytynee kayttaa mielikuvistusta muokatessaan kirjoittamiani sanoja.
Se ei nayta tosin olevan kovin vaikeaa :).
...tuollainen tilanne olisi ihanne. Mutta henkilökohtaisesti (itselläni kun ei lämpimät välit anoppiini ole) minulla ei olisi sydäntä olla avaamatta sitä ovea, saatika vaihtaa lukkoja, koska kuitenkin toivon aina että tämä olisi se kerta kun pystyisimme normaalisti keskustelemaan ja vielä lähtiessäkin jäisi hyville mielin kumpainenkin. Kyse ei ole siitä etten pystyisi sanomaan asioista mutta koska kokemuksesta tiedän että anopin muisti on kuin kananlento, kaikki palaa vähitellen ennalleen. Ja se seikka että tiedän miksi hän on niin elämässään katkeroitunut saa minut välillä säälimään häntä. Toisaalta taas huomaan itse kyräileväni mieli mustana ja se saa ahdistumaan entisestään. Minä kun luonteeltani olen äkkipikainen ja kärkäs sanomaan, mutta pitkävihaisuus tuntuu turhalta energian haaskaukselta, sen taas anoppi osaa ja se ettei hän osaa edes anteeksi pyydellä (pitäisi oppia jo lapsena sekin taito) vaan heittäytyy marttyyriksi jos huomaa joutuvansa alakynteen keskustelussa. Siksi kai olemmekin tässä päättymättömässä kierteessä. Toivon parasta ja pelkään pahinta. Eikä kyse ole pelkästään minusta kyllä omat lapsetkin saavat osansa hänen pahasta olostaan.
Vieraan tullessa kutsomattomasti luoksesi voit aivan hyvin ja rehellisella mielella napata kassin kateesi ja kertoa etta olit juuri lahdossa ulos, sattuipas mukavasti, kavellaan yhdessa osa matkaa. Sitten kierrat korttelin hanen kanssaan ja sovit etta seuraavan kerran vahan enemman aikaa, soitellaan vaikka ennen hanen tuloaan.
Ja hanen soittaessaan sovitte tapaamisesta kodin ulkopuolella jolloin kumpikin voi uutiset vaihdettuaan lahtea jatkamaan asioitaan.
Hanen marttyyripeliaan sinun ei tarvitse edes ottaa vakavasti. Tuo on niin monen kayttama manipulointi tekniikka (itse opin sen huomaamaan vasta vuosien jalkeen). Viittaa sille vain kintaalla ja myontele etta ompa tosi ikavaa. (Ikavaltahan se hanesta ehka tuntuu.)
Aikansa yrittaessaan manipulointia siina oikein enaa onnistumatta han muutta tekniikkaansa ja alkaa kodella muita ihmisia heille kuuluvalla kunnioittavalla tavalla.
Talloin han itse selviytyy voittajana koska muut haluavat vihdoin olla hanen kanssaan.
Siitä kun seuraa meidän tapauksessa hetkellinen mielistelyn puuska. Olen hetkellisesti miehelleni maailman paras puoliso, lapsilleni esimerkillinen äiti. "Väliaikaista kaikki on vaan". Kaikkeen tottuu....
Omaan miniään verrattuna se ettet viitsinyt edes kiittää on aika hyvä, sillä omani huutaa täyttä kurkkua ja haukkuu roinaksi kaikki antamani lahjat ja tuliaiset. Nyt olen sitten paksuun kallooni saanut ymmärryksen, ettei pidä antaa hänelle mitään. Monta vuotta ja kyyneltä kului hukkaan, kun olen luonteeltani antelias. Ennen sanottiin, ettei lahjahevosen suuhun ole katsomista, ja hyviin tapoihin kuuluu kiittää, mutta lahjakin voidaan ilmeisesti käsittää loukkaukseksi ja pahaksi teoksi. Tiedät kyllä, mitä tekisit. Soitat ja kiität mutta kerrot olevan väärää kokoa, että löytyisikö kuittia, jotta voisit käydä vaihtamassa. En usko että hän oli kutsuille hinkumassa. jotkut vain todella iloitsevat antamisesta. Kummallista.
Minäpä sain flanellisen mummuyömekon joululahjaksi, miljuuna numeroa liian isonkin vielä. Kutoi syntymäpäivälahjaksikin sellaisen neuleen että hihat parikytä cm yli sormenpäiden, ympärysmitta kaivonrenkaalta otettu ja v-kaula-aukko napaan asti. Kyselee vielä että mistä löydän vaatteita itselleni kun olen niin lihava hänen silmissään (Paljon pidempi kuin hän). Normaalisti kaupasta ostan vaatteeni ja kokojakin löytyy (44), toista se on anopilla kun peppu alkaa niskasta ja jalat lyhyet ja tanakat. Haluaa vain vinoilla ja yrittää pahoittaa mieltäni. Riisukoon se rintsikoitaan jotka puristaa kun osti B80 koon vaikka oikea olisi D100 (vähintään). Fysiikanlakien vastisesti sai tungettua ne vielä päälleen.
ihmiset voivat olla näin hölmöjä, kuin sinä?! Ei siinä mitään, että ajattelet näin, mutta että tulet vielä tänne foorumille ilkkumaan! Vetää vertoja Olivian tupareille.
Pikku pakinani sai siis sinut ajattelemaan kuinka kiittämätön olen. Se on sinun oikeutesi vetää omat johtopäätöksesi lyhyestä ja kärjistetystä valitusvirrestäni. Olivian toiminta ei olisi tullut mieleenikään jos omat appivanhempani olisivat yhtä auttavaisia noinkin rankan projektin tiimoilta. Minulla on ollut tapana pitää sellaisia juhlia joihin myös appivanhempani ovat olleet tervetulleita. Erittäin mielellään ovat tulleet kertomaan kuinka täynnä ovat, ettei heille ainakaan tarvitse mitään laittaa ja kuinka ei sinunkaan tarvitsisi mitään kahvipöydästä ottaa kun olet jo niin hyvin syöneen näköinen ja blaa, blaa, blaa. Vuosia sama kaava vain toistunut. Toiset katsovat aamulla millainen ilma ulkona on ja eräät että paljonkos kukin tänään on lihonut tai onko peräti joku saanut anorexian. Julkinen möläyttely kun tehdään juhlahumussakin sallituksi sillä ettei kukaan omista lapsista halua puuttua asoihin. Miniäthän ovat vain niitä äitien(anoppien) kilpailijoita. Ja ne omat lapsirassukat ovat oppineet sulkemaan korvansa ja silmänsä lapsesta asti. Toista se on kun tulee perheeseen ulkopuolinen jonka moraalikäsitys soveliaasta huomauttelusta onkin ihan toista kuin näillä suvun patriarkoilla jotka vaan sitä ainaista hyvää tarkoittavat. Kyllästymiseen asti ainoa selitys...Zzzz*...jolla kaikki voidaan kuitata.
Tämä on taas samaa lajia kuin Olivia nikillä kirjoittaja. Täyttä provoa molemmat aloitukset ja toiset ottaa vielä tosissaan.
Mikä koko, mikä väri - voisit lähettää minulle :)