Rakkaus

Kun asetan pisteen tämän merkkijonon perään, on kulunut noin vartti siitä, kun rakkaus päättyi.

Heti rakkauden päätyttyä en oikein ensin tiennyt missä olin. Mikään ympärilläni ei vaikuttanut tutulta. Ulkoa kuului kolinaa ja liikenteen ääniä. Saattoi olla talvi ja kolinan aiheuttaja lumiaura.

Tästä hetkestä eteenpäin kaikki loksahtelisi paikoilleen arjen tavoin: etsisin ensin valoa pimeyteen, sitten vaatteeni. Pukisin päälleni ja ruokkisin minua tuijottavat silmät. Keittäisin kahvia ja katselisin keittiön ikkunasta kadulle. Muutama harva jo kulkisi jalkakäytävällä pidellen käsilaukkunsa hihnasta tiukasti kiinni hansikoidulla kädellä katse seuraavassa askeleessa mieli monta askelta edellä. Toiset saattaisivat odottaa valojen vaihtumista vihreäksi taputellen rattiin musiikin tahtiin.

Miljoonat yhä nukkuvat. On sunnuntai.

Otan kiinni varpaistani ja haukottelen. Unet kohmettavat jäsenet, mutta vapauttavat mielen.
Olen ollut pitkällä, kaukana ja lähempänä kuin osaan kuvitella. Olen kahminut hiekkaa rannoilta käsiini ja antanut sen valua sormien lomista pois.

Mitä kämmenille rantahiekan seasta jäi, niin se oli yllättävää. En olisi voinut sellaista keksiä valveilla. Ainoastaan unessa voi löytää hiekasta ennen niin punaisia, nyttemmin kuivia, ruusun terälehtiä.

Asetin pääni takaisin tyynylle. Silmät vierelläni vaikuttivat pettyneiltä.
Jokin ei nyt mene oikein, hän saattoi ajatella.


(hihitystä)