Miksi suomalainen 1920-1990 aikana sävelletty tonaalista, laajennettua tonaalisuutta, mutta myös dodekafoniaa edustava säveltaide on niin aliarvostettua, vaikka Saikkola, Sonninen, Tuukkanen, Fordell, Aaltonen, ja monet monet muut, ja ensin mainittu uudelleen ohjelmistooni ottamanani varsinkin ja mm. myöhäistuotantoon kuuluvilla sinfonietoillaan lyö laudalta niin barokkia ja varhaisklassismia plagioivan ja rekonstruoivan mekaanista posetiivia muistuttavan Stravinskyn, anakronistista minimalismia edustavan Janacekin, Sibban, Honeggerin, Milhaudin, Poulecin ja monet muut, joille ei ollut suotu viljellä musiikissaan syviä tunteita, eikä mekaanisessa konstruktiivisuudessaan tuottaa lumontunnetta aikaansaavia affekteja, mutta abstraktia taidetta luoneen Picassonkinkin nimi myy, kun se näkyy taulussa niiden laadusta viis?
Miksi suomalaista musiikkia ei arvosteta?
Anonyymi-ap
0130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.