Rutten mukaan Trump ansaitsee tunnustusta muun muassa siitä, että hän nosti esiin arktisen turvallisuuden.
– Trump tekee paljon hyviä juttuja, pääsihteeri totesi.
Euroopan parlamentille puhuessaan Rutte korosti myös, että Trumpin ansiosta Nato-jäsenmaat käyttävät nyt enemmän rahaa puolustukseensa.
Rutte muistutti europarlamentaarikkoja myös Yhdysvaltain tarpeellisuudesta:
– Se, joka ajattelee, että Eurooppa voi puolustaa itseään ilman Yhdysvaltoja voi ”jatkaa uneksimista”.
– Trump tekee paljon hyviä juttuja, pääsihteeri totesi.
Euroopan parlamentille puhuessaan Rutte korosti myös, että Trumpin ansiosta Nato-jäsenmaat käyttävät nyt enemmän rahaa puolustukseensa.
Rutte muistutti europarlamentaarikkoja myös Yhdysvaltain tarpeellisuudesta:
– Se, joka ajattelee, että Eurooppa voi puolustaa itseään ilman Yhdysvaltoja voi ”jatkaa uneksimista”.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Rutte on oikeassa, ilman Yhdysvaltoja Naton yli kävellään mennen tullen.
Koska jenkkeihin on voinut luottaa? Ihmetyttää, että jotkut halusivat sellaiseen Natoon, jossa epäluotettava Usa on. Esim. Viroa jenkit eivät olisi tulleet auttamaan. (Bidenin kauden puheita.)
!!!!!!!!!!
tarkastetaan tilanne ja siirrytään toiseen
https://www.youtube.com/shorts/CSLzQw8C6mY
Näinnnnn siitä päästään
Sanoiko RUTTE Trumppia DADDYKSI?
Juu. Donald on kuulemma ISUKKI🥰🥰🥰🤣
Rutten puheet osoittavat miten Nato on täydellisen riippuvainen Yhdysvalloista.
ostetaan entistä enemmän jenkeiltä kyllä heidän sota talous hymyilee ja euroopan typeryyksiä vedetään kuin pierua narusta. Rutte pitäisi olla euroopan isoin sisäinen uhka jonka voisi poistaa. Miettikää meillä on eurooppalainen joka ajaa jenkkien asiaa. Aika paljon muitakin jenkki kätyreitä löytyy euroopan parlamentista mutta rutte pahin
Trumpetti laitoi euroopan rakentamaan oman puollustuksensa kuntoon venäjän tuhoisuuta vasten
TÄMÄ ON SE TINKSU MIKÄ ON HYVÄ MEITIN MUISTAA
Rutte ei avaa Alankomaiden omaa panosta maansa puolustusvalmiuteen. Alankomaiden koko puolustusstetrgia lepää maan asevoimissa joka on ammattiarmeja ja osaa toimia vain osana suurempaa liittoumaa.
Eli Rutten kotimaalle Yhdysvaltoje antama turva on elämän ja kuoleman kysymys sodan syttyessä.
Vaikuttaa vahvasti siltä että Alankomailla on jotain hampaankolossa Tanskan varalta.
Pääsihteeri on toivottavasti saanut Tanskalta mandaatin taipua Naton puolesta Yhdysvaltojen vasalliksi.
Naton tärkeimpiin ehtoihin kuuluu että jokainen maa vastaa omasta alueellisesta puolustuksesta, mielestäni liittouman tehtävä ei ole tehdä vaihtokauppa tässä kysymyksessä Tanskan ja Grönlannin selkien takana.