🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣SELITYKSIÄ KEHIIN !!!🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Melkein kaikki tonnin lintalla nilkuttavat kehuvat kuinka halpaa sellaisella ajaminen on ja paljonko he sillä romulla ajamalla säästävät.
No sitten kun puhe tulee tuliterän auton ostamisesta, ollaan heti sanomassa ettei ole sellaisia rahoja.
Tässä on selvä ristiriita: Jos kerta oletta säästäneet ajamalla tonnin lintalla, niin missähän ne säästyneet rahat sitten ovat???
Tuli mieleen, kun ostin alkukuusta 56 k€ maksavan isomman sähkärin ja sain vanhasta sähkärista vaihdossa 44 k€. Jäi siis 12 k€ itselle maksettavaa mikä minulle jää säästöön neljässä kuukaudessa.
Te jotka kehutte säästävänne ajamalla tonnin lintalla, miksi teillä ei sitten olekaan rahaa?
99
625
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tunnen kaksi noin 60v ihmistä joille pankkitilin numeroiden katseleminen on sitä parasta elämää. Näitä siis täytyy olla paljon.
Ovat eläneet säästeliäästi, huonekalut ovat 70 luvulta ja auto halvin mahdollinen yli 20 vuotias, tilillä puoli miljoonaa. Ja on kauhun paikka jos säästötililtä joutuu nostamaan rahaa, silloin on epäonnistunut elämässään.- Anonyymi00002
Ei ole mitään tyhmempää paikkaa säilyttää puolta miljoonaa kuin pankkitili.
- Anonyymi00003
On aivan mahtavaa säästää joka osa-alueessa elämässään ja muistella kuolinvuoteellaan kun on velaton omistusasunto, 500 000e arvoinen osakesalkku, uudehko auto pihalla mitä ei ole itse voinut ajaa vuosiin vanhuuden takia... ah mikä autuus. Ja ennenkaikkea muistella sitä mistä kaikista elämyksistä on luopunut vuosikymmenien aikana esim. talveksi matkustaa lämpimään maahan, niin kyllä on mahtavaa muistella kuolinvuoteella mennyttä elämäänsä kun on elänyt melko mautonta ja seesteisen tylsää elämää kun on aina vain tyytynyt valinnoissaan vain (alle) kohtuulliseen nöyrään tasoon... ja kuinka nyt se vaivalla ylitöiden kera kasattu omaisuus lämmittää mieltä... kun sen voi testamentissa antaa lahjaksi sukulaisilleen tai valtiolle. :D
- Anonyymi00007
Mullakin rahaa tilillä vaikka 4 autoon mutta kun ajan vaan niin vähän viikossa bensaa menee tankillinen kuussa ei kannata vaihtaa johonkin pieneen nimiseen patterilaatikkoom jokaisen kaveri osti
- Anonyymi00008
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ei ole mitään tyhmempää paikkaa säilyttää puolta miljoonaa kuin pankkitili.
Pankissa saa korkoa , korolle ja korko,siin 2,5 pros nyt
Kun ostaa auton menettää heti 1o ke - Anonyymi00017
Anonyymi00008 kirjoitti:
Pankissa saa korkoa , korolle ja korko,siin 2,5 pros nyt
Kun ostaa auton menettää heti 1o keTuosta verot ja inflaation vaikutus pois niin ei se pankkitilillä olevan rahan reaaliarvo ainakaan lisäänny.
- Anonyymi00023
Anonyymi00008 kirjoitti:
Pankissa saa korkoa , korolle ja korko,siin 2,5 pros nyt
Kun ostaa auton menettää heti 1o keNoilla pankin koroilla ei pysy edes inflaation tahdissa. Jos ostaa vaiķka hyvien suomalaisten osingonmaksajien osakkeita noilla rahoilla, nousee sijoituksen arvo 10 vuodessa tuplaksi, ja joka vuosi rapsahtaa 5-10% osingot tilille.
Pankkien sijoitusneuvojat ja suositellut osaketilit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Ne vievät tuotot ja neuvovat pankin intressien mukaan. Nordnetin kuluton osaketili on paras osakesäästämiseen. - Anonyymi00024
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mullakin rahaa tilillä vaikka 4 autoon mutta kun ajan vaan niin vähän viikossa bensaa menee tankillinen kuussa ei kannata vaihtaa johonkin pieneen nimiseen patterilaatikkoom jokaisen kaveri osti
Eli kyhjötät neljän seinän sisällä ilman mitään virikkeitä ja odotat kuolemaa? Sillä hyvällä autolla pääsisit mukavasti katsomaan muitakin paikkakuntia eikä tarvitse pelätä tonninpommin hajoamista taipaleelle.
Kääriliinoissa ei ole taskuja. - Anonyymi00030
Anonyymi00024 kirjoitti:
Eli kyhjötät neljän seinän sisällä ilman mitään virikkeitä ja odotat kuolemaa? Sillä hyvällä autolla pääsisit mukavasti katsomaan muitakin paikkakuntia eikä tarvitse pelätä tonninpommin hajoamista taipaleelle.
Kääriliinoissa ei ole taskuja.Ei auto ole mikään virike vaan pelkkä tavara kuten on kattilakin. Muille paikkakunnille pääsee halvalla autolla ja jopa ilman autoa. Monet kulkevat pitkin Suomea vaikka ei edes omista autoa.
- Anonyymi00047
MIten se haittaa avaajaa että ajan tonnin lintalla?
Oli minulla rahaa tai ei ei ole mitään syytä ostaa uutta autoa.
Miksi pilkkaat minua siitä että että ajan halvalla autolla.
Avaaja on juuri sellainen jonka omanarvon tunto kasvaa sittä että hän voi osoittaa muut ali-ihmisiksi. - Anonyymi00065
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ei ole mitään tyhmempää paikkaa säilyttää puolta miljoonaa kuin pankkitili.
Mutta siellä se raha pysyy turvassa ei sähköauton omistuksessa.
- Anonyymi00071
Anonyymi00065 kirjoitti:
Mutta siellä se raha pysyy turvassa ei sähköauton omistuksessa.
Ei se siellä missään turvassa ole.
Talletussuoja on lakisääteinen järjestelmä, joka turvaa asiakkaiden talletukset suomalaisissa pankeissa 100 000 euroon saakka per tallettaja/pankki. - Anonyymi00078
Anonyymi00071 kirjoitti:
Ei se siellä missään turvassa ole.
Talletussuoja on lakisääteinen järjestelmä, joka turvaa asiakkaiden talletukset suomalaisissa pankeissa 100 000 euroon saakka per tallettaja/pankki.Pienempi riski se on menettää , kuin sähköauton arvo.
- Anonyymi00004
Aloittaja on oikeassa. On liian tuskallista verrata itse syötetyillä luvuilla vertailuun arvot ja todeta tulos: Paljon ajavalle täyssähköauto kannattaa kun vertaa rehellisesti saman arvoisiin autoihin esim. Hyundai Kona bensa vs Hyundai Kona täyssähkö samoilla vuosimalleilla ja kilometreillä (uusi/käytetty).
https://autokalkulaattori.fi/- Anonyymi00005
Todella moni vääristää tulosta vertaamalla 100 000e Teslaa johonkin tonninpommiin. Ja vaikka kuulostaisikin jokin tapaus että polttomoottoriautolla ajaminen kannattaa vaikkapa 15 vuoden aikavälillä, niin sitä laskelmaa tarkoilla arvoilla ei suostuta antamaan pyynnöistä huolimatta.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Todella moni vääristää tulosta vertaamalla 100 000e Teslaa johonkin tonninpommiin. Ja vaikka kuulostaisikin jokin tapaus että polttomoottoriautolla ajaminen kannattaa vaikkapa 15 vuoden aikavälillä, niin sitä laskelmaa tarkoilla arvoilla ei suostuta antamaan pyynnöistä huolimatta.
Jotta sähköauton hankkiminen kannattaisi niin tuon säästön pitäisi tapahtua noin 5 vuodessa. Muutoin kannattaa mieluummin laittaa rahat vaikka sijoituksiin.
Ja jokainen laskee kustannukset oman käyttöbudjetin mukaan. Ja voin sanoa, että useimmille vanhalla polttomoottoriautolla ajamisen jatkaminen tulee edelleen halvemmaksi kuin käyttökelpoisen sähköauton käyttäminen.
Nimittäin kaikki alle 20 k€ sähköautot ovat käyttökelvottomia, kun useimpien suomalaisten autobuydjetti on alle 10 k€. Itse ainakin odottaisin rauhassa 5-10 vuotta, että käyttökelpoisia sähköautoja saa alle 10 k€ hinnalla. Ja käyttökelpoisuus tarkoittaa tuolla 10 k€ hinnallakin 500 km toimintamatkaa keskellä talvea, alle 10 minuutin latausaikaa ja SOH pitää olla reilusti yli 90%, mieluiten 95%. Ja tietenkin latauspaikka kotiin sisältyy hintaan. - Anonyymi00011
Kumpikin niin pieniä ahtaita
Mahtuuko Mia sisään
Miska takseissa on ikkunat huurussa A ja aina talvella kylmö - Anonyymi00012
Anonyymi00006 kirjoitti:
Jotta sähköauton hankkiminen kannattaisi niin tuon säästön pitäisi tapahtua noin 5 vuodessa. Muutoin kannattaa mieluummin laittaa rahat vaikka sijoituksiin.
Ja jokainen laskee kustannukset oman käyttöbudjetin mukaan. Ja voin sanoa, että useimmille vanhalla polttomoottoriautolla ajamisen jatkaminen tulee edelleen halvemmaksi kuin käyttökelpoisen sähköauton käyttäminen.
Nimittäin kaikki alle 20 k€ sähköautot ovat käyttökelvottomia, kun useimpien suomalaisten autobuydjetti on alle 10 k€. Itse ainakin odottaisin rauhassa 5-10 vuotta, että käyttökelpoisia sähköautoja saa alle 10 k€ hinnalla. Ja käyttökelpoisuus tarkoittaa tuolla 10 k€ hinnallakin 500 km toimintamatkaa keskellä talvea, alle 10 minuutin latausaikaa ja SOH pitää olla reilusti yli 90%, mieluiten 95%. Ja tietenkin latauspaikka kotiin sisältyy hintaan.Ihanaa elää ja olla vaan iltana kun tilillä on rahaa
Eikö tuurosvotkaan kun auton jo,4v - Anonyymi00091
Minä vertailin joitain vuosia sitten Peugeot 2008 sähkö / diisel . Sähkö oli n.8000 € kalliimpi ostohinnaltaan . Sähkön / diiselin pottoainekulujen erolla tuon 8000 € eron säästämiseen tarvitsee ajaa n.150 tkm . Minun 25 tkm / vuosi siis 6 vuotta . Paljon ajavalle varmaan halvempi , jos ei kallita korjauksia tule maksettavaksi . Arvonlasku voi olla aika reipas sähköautolla 6 vuodessa . Diiselin arvonlaskun suuruuden tiedän .
- Anonyymi00093
Anonyymi00006 kirjoitti:
Jotta sähköauton hankkiminen kannattaisi niin tuon säästön pitäisi tapahtua noin 5 vuodessa. Muutoin kannattaa mieluummin laittaa rahat vaikka sijoituksiin.
Ja jokainen laskee kustannukset oman käyttöbudjetin mukaan. Ja voin sanoa, että useimmille vanhalla polttomoottoriautolla ajamisen jatkaminen tulee edelleen halvemmaksi kuin käyttökelpoisen sähköauton käyttäminen.
Nimittäin kaikki alle 20 k€ sähköautot ovat käyttökelvottomia, kun useimpien suomalaisten autobuydjetti on alle 10 k€. Itse ainakin odottaisin rauhassa 5-10 vuotta, että käyttökelpoisia sähköautoja saa alle 10 k€ hinnalla. Ja käyttökelpoisuus tarkoittaa tuolla 10 k€ hinnallakin 500 km toimintamatkaa keskellä talvea, alle 10 minuutin latausaikaa ja SOH pitää olla reilusti yli 90%, mieluiten 95%. Ja tietenkin latauspaikka kotiin sisältyy hintaan.Ja silti et uskalla mitään LASKELMAA meille laittaa että halvalla polttomoottoriautolla kannattaa edelleen ajaa. Ja muistathan laskelmissasi ottaa huomioon ettei VANHAA polttomoottoriautoa korjata mitenkään isommin koskaan, koska se on ikiliikkuja. :D
- Anonyymi00009
Itse ajan noin 15 vuotta vanhalla autolla. Voisin toki ostaa vaikka muutaman auton käteisellä, mutta mielestäni autoon rahojen laittaminen on typeryyden huippu.
Elämässä on tuhansia tärkeämpiä kohteita rahalle kuin ylihintainen peltilelu pihalla. Auto ei tuota onnea, itse asiassa paistinpannukin tuottaa enemmän onnea kuin auto.
Ja itsellä on rahaa sijoituksissa noin paljon, koska suunnitelmani on mennä eläkkeelle muutaman vuoden etuajassa ja voin säästöjen turvin ottaa myös pitkin vuotta palkattomia vapaita. Vapaa-aika on tärkeämpi asia kuin mikään tavara, auto mukaan lukien.- Anonyymi00018
Nämä on täysin arvostuskysymyksiä, itse koen saavani uudesta/uudehkosta autosta iloa tai hyötyä, eikä siihen käytetty raha ole ollut pois mistään muusta tekemisestä tai tulevaisuuden tavoitteista. Ymmärrän sen että jollekin muulle auto on vain välttämätön kulu jotta pääsee liikkumaan paikasta A paikkaan B.
- Anonyymi00021
Elämä on valintoja ja kuitenkin aika lyhyt aika jossa voi siitä oikeasti nauttia ja toisille uusi auto on ilon aihe ja toisille rahan kerääminen seisomaan tileille tai sijoituksiin ja se numeroiden tutkiminen on se hienoin nautinto.
Ei varmasti ole yhtä oikeaa tapaa elää, joten naurettavaa puolustella omaa kantaansa sitkeästi. - Anonyymi00029
Anonyymi00021 kirjoitti:
Elämä on valintoja ja kuitenkin aika lyhyt aika jossa voi siitä oikeasti nauttia ja toisille uusi auto on ilon aihe ja toisille rahan kerääminen seisomaan tileille tai sijoituksiin ja se numeroiden tutkiminen on se hienoin nautinto.
Ei varmasti ole yhtä oikeaa tapaa elää, joten naurettavaa puolustella omaa kantaansa sitkeästi.Uusi auto on ilon aihe noin tunnin ajan ja sitten ilo katoaa. Sen jälkeen auto on pelkkä kulkuväline eikä mitään muuta.
- Anonyymi00060
Minullakin oli suunnitelma mennä eläkkeelle etuajassa.
Muutin sen kuitenkin suunnitelmaksi mennä eläkkeelle 64- vuotiaana.
Nyt olen jo 70- vuotias.
Mutta olen edelleen töissä!
Miksikö?
Sopiva työnteko antaa elämän ryhtiä ja piristää. Mitäpä siellä kotona tekee yksin, kun nuorempi vaimo on töissä ja lapset maailmalla.
Mutta autoistahan tässä oli puhe.
Uusi auto pihassa tuntuisi uudelta ja mielenkiintoiselta ehkä viikon. Sitten se olisi nähty eikä enää kiinnostaisi. Rahat menisivät Kankkulan kaivoon.
Oikeasti elämykset ja muistot ovat jotain, jota kannattaa haalia.
Lähde vaikka Lapin vaellukselle.
Aivan sama menetkö sinne vanhalla Avensiksella vai uudella Teslalla. Se ei ole elämyksen kannalta ratkaisevaa, vaan jokin muu. - Anonyymi00061
Minullakin oli suunnitelma mennä eläkkeelle etuajassa.
Muutin sen kuitenkin suunnitelmaksi mennä eläkkeelle 64- vuotiaana.
Nyt olen jo 70- vuotias.
Mutta olen edelleen töissä!
Miksikö?
Sopiva työnteko antaa elämän ryhtiä ja piristää. Mitäpä siellä kotona tekee yksin, kun nuorempi vaimo on töissä ja lapset maailmalla.
Mutta autoistahan tässä oli puhe.
Uusi auto pihassa tuntuisi uudelta ja mielenkiintoiselta ehkä viikon. Sitten se olisi nähty eikä enää kiinnostaisi. Rahat menisivät Kankkulan kaivoon.
Oikeasti elämykset ja muistot ovat jotain, jota kannattaa haalia.
Lähde vaikka Lapin vaellukselle.
Aivan sama menetkö sinne vanhalla Avensiksella vai uudella Teslalla. Se ei ole elämyksen kannalta ratkaisevaa, vaan jokin muu. - Anonyymi00066
Anonyymi00060 kirjoitti:
Minullakin oli suunnitelma mennä eläkkeelle etuajassa.
Muutin sen kuitenkin suunnitelmaksi mennä eläkkeelle 64- vuotiaana.
Nyt olen jo 70- vuotias.
Mutta olen edelleen töissä!
Miksikö?
Sopiva työnteko antaa elämän ryhtiä ja piristää. Mitäpä siellä kotona tekee yksin, kun nuorempi vaimo on töissä ja lapset maailmalla.
Mutta autoistahan tässä oli puhe.
Uusi auto pihassa tuntuisi uudelta ja mielenkiintoiselta ehkä viikon. Sitten se olisi nähty eikä enää kiinnostaisi. Rahat menisivät Kankkulan kaivoon.
Oikeasti elämykset ja muistot ovat jotain, jota kannattaa haalia.
Lähde vaikka Lapin vaellukselle.
Aivan sama menetkö sinne vanhalla Avensiksella vai uudella Teslalla. Se ei ole elämyksen kannalta ratkaisevaa, vaan jokin muu.Olet typerä ja kuolet ilman vapautta. Minä jäin heti , kun oli mahdollista. Otan rauhallisesti nautin asioista joita en ehtinyt tehdä työelämän aikana.
- Anonyymi00010
Jos ostit patterilaatikon min minkä ostit kun niin kehut mikä on range
Kestääkö akku kiihdytteluä pitkään kun kuulemma se rikki akun
Tesla asiantuntijat - Anonyymi00013
Kyllä ne ritsoilla ajavat ovat 99%:sti persaukisia koko elämänsä. Sitten kertovat kuinka hienosti ovat rahojaan hallinnoineen kun eivät ole tuhlanneet uusiin autoihin jne., no kun ei ole ollut edes mahdollisuutta siihen.
Olkaa vaan hiljaa ja ajelkaa millä haluatte, mutta meillä joilla on uusin rahaa, niin ne eivät ole yleensä ainoita rahoja, paitsi jollain murto-osalla hölmöjä nuoria. - Anonyymi00014
Tuota minäkin ihmettelen. Koko elämänsä muutaman tonnin romuilla rämistelleillä ei tunnu olevan rahaa, mutta sitten nämä jotka ajavat nykyaikaisilla autoilla (täyssähköautoilla) ovat selvästi vauraampia.
Onko se vain niin, että polttoaineet ja varaosat ja korjaukset ja diesel-vero vievät rahat?- Anonyymi00016
Et taida ymmärtää paskaakaan miten syy-seuraus-suhteet toimivat. Onhan kartanossa asuvatkin keskimäärin varakkaampia kuin yksiössä asuvat, mutta ei tuon kartanon hankkiminen ole tehnyt ketään varakkaaksi. Samoin kalliin sähköauton ei tee ketään varakkaaksi. Eli järjestys menee niin että ensin kerrytetään varallisuus, jolloin ajetaan halvoilla autoilla ja muutenkin kulutetaan vähän ja kun on varallisuutta niin sitten voi ostaa jotain kallista jos haluaa.
Lisäksi et sinä tiedä yhtään miten paljon muilla on rahaa. Ei kukaan oikeasti sinulle kerro todellista taloustilannettaan eikä varakkuutta näe ulkopuolelta. Jopa miljonäärit käyvät kaupassa Lidlissä ja ostavat myös punalappuisia tuotteita.
"Onko se vain niin, että polttoaineet ja varaosat ja korjaukset ja diesel-vero vievät rahat?"
Kaikkein tehokkain keino tuhota varat on ostaa uusi auto ja nuo polttoaineet, varaosat jne ovat pikkurahoja verrattuna uuden auton arvonalenemaan. Kenenkään keskituloisten tai pienituloisen ei kannata hankkia uutta autoa.
Oikeastaan tekstisi osoittaa miten harhaisia idiootteja sähköautofanaatikot ovat. - Anonyymi00019
Anonyymi00016 kirjoitti:
Et taida ymmärtää paskaakaan miten syy-seuraus-suhteet toimivat. Onhan kartanossa asuvatkin keskimäärin varakkaampia kuin yksiössä asuvat, mutta ei tuon kartanon hankkiminen ole tehnyt ketään varakkaaksi. Samoin kalliin sähköauton ei tee ketään varakkaaksi. Eli järjestys menee niin että ensin kerrytetään varallisuus, jolloin ajetaan halvoilla autoilla ja muutenkin kulutetaan vähän ja kun on varallisuutta niin sitten voi ostaa jotain kallista jos haluaa.
Lisäksi et sinä tiedä yhtään miten paljon muilla on rahaa. Ei kukaan oikeasti sinulle kerro todellista taloustilannettaan eikä varakkuutta näe ulkopuolelta. Jopa miljonäärit käyvät kaupassa Lidlissä ja ostavat myös punalappuisia tuotteita.
"Onko se vain niin, että polttoaineet ja varaosat ja korjaukset ja diesel-vero vievät rahat?"
Kaikkein tehokkain keino tuhota varat on ostaa uusi auto ja nuo polttoaineet, varaosat jne ovat pikkurahoja verrattuna uuden auton arvonalenemaan. Kenenkään keskituloisten tai pienituloisen ei kannata hankkia uutta autoa.
Oikeastaan tekstisi osoittaa miten harhaisia idiootteja sähköautofanaatikot ovat.Taitaa oikeasti kuitenkin olla niin päin, että ne fanaattiset ovat sähköauton vastustajia ja se on siksi hauska asia kun he eivät ole yleensä edes ajanut koskaan sähköautoa saati omistanut sellaista.
PS. en omista, enkä aja sähköautolla, vaan bensaturbolla. - Anonyymi00028
Anonyymi00019 kirjoitti:
Taitaa oikeasti kuitenkin olla niin päin, että ne fanaattiset ovat sähköauton vastustajia ja se on siksi hauska asia kun he eivät ole yleensä edes ajanut koskaan sähköautoa saati omistanut sellaista.
PS. en omista, enkä aja sähköautolla, vaan bensaturbolla.Ei, noita paskoja ylihintaisia sähköautoja ylistävät ovat fanaattisia idiootteja.
- Anonyymi00015
Kaikki mene Vatkaimwn huoltoon korjauksiin ja akun lataamiseen
- Anonyymi00020
Älä ole nolo.
- Anonyymi00022
Köyhät ne autoilla koittaa koreilla , lähinnä säälittää jos pitää sähkärillä ajella , rahamies ajaa kunnon v-8 koneisella .
- Anonyymi00026
Minulla on molemmat, V8 koneinen Corvette ja sähköautona Tesla.
Mutta Corvette on käytännössä seissyt tallissa siitä saakka kun Teslan ostin. - Anonyymi00059
Anonyymi00026 kirjoitti:
Minulla on molemmat, V8 koneinen Corvette ja sähköautona Tesla.
Mutta Corvette on käytännössä seissyt tallissa siitä saakka kun Teslan ostin.Minullakin on momemmat. Tesla on seisonut tallissa siitä lähtien.
- Anonyymi00067
Anonyymi00026 kirjoitti:
Minulla on molemmat, V8 koneinen Corvette ja sähköautona Tesla.
Mutta Corvette on käytännössä seissyt tallissa siitä saakka kun Teslan ostin.Amerikan autoja, anna mun nauraa . Olleet romuja aina .
- Anonyymi00085
Anonyymi00067 kirjoitti:
Amerikan autoja, anna mun nauraa . Olleet romuja aina .
Saat nauraa ihan vapaasti, kokemustahan sinulla ei niistä ole.
Edellinen autoni ennen Teslaa, oli 2017 E-mersu, sitä ennen A6 Audi, joten kokemusta on niistäkin. - Anonyymi00092
Anonyymi00026 kirjoitti:
Minulla on molemmat, V8 koneinen Corvette ja sähköautona Tesla.
Mutta Corvette on käytännössä seissyt tallissa siitä saakka kun Teslan ostin.Eikö ole enään varaa bensaan ? Harmillinen juttu sinulle .
- Anonyymi00025
"Kaikkein tehokkain keino tuhota varat on ostaa uusi auto ja nuo polttoaineet, varaosat jne ovat pikkurahoja verrattuna uuden auton arvonalenemaan. Kenenkään keskituloisten tai pienituloisen ei kannata hankkia uutta autoa.
Oikeastaan tekstisi osoittaa miten harhaisia idiootteja sähköautofanaatikot ovat."
Miksi sähköauton ostaminen muka tarkoittaisi uuden auton ostamista? Idiootti kuvittelee ettei sähköautoja voisi ostaa käytettynä. Kun ostaa valtavan arvonalenemisen kohdanneen sähköauton halvalla käytettynä ja ajaa sillä alle kahdella eurolla per sata kilsaa niin siinä on voittajan fiilis.- Anonyymi00027
Halpoja käyttökelpoisia sähköautoja ei ole olemassakaan, koska kaikki alle 20 k€ sähköautot ovat käyttökelvottomia romuja.
Lisäksi turha toistaa itkien tuota idioottimaista valetta kahden euron kustannuksista per sata kilsaa. Toki kaltaisesi patologinen valehtelija ja huijari ei vain tämän valheen toistamista osaa lopettaa. - Anonyymi00031
Anonyymi00027 kirjoitti:
Halpoja käyttökelpoisia sähköautoja ei ole olemassakaan, koska kaikki alle 20 k€ sähköautot ovat käyttökelvottomia romuja.
Lisäksi turha toistaa itkien tuota idioottimaista valetta kahden euron kustannuksista per sata kilsaa. Toki kaltaisesi patologinen valehtelija ja huijari ei vain tämän valheen toistamista osaa lopettaa.Oletan että tuolla "käyttökelvottomalla romulla" viittaat sinun fiksaatioosi siitä että autolla pitää pystyä talvikelissä ajamaan lataamatta 500km?
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Oletan että tuolla "käyttökelvottomalla romulla" viittaat sinun fiksaatioosi siitä että autolla pitää pystyä talvikelissä ajamaan lataamatta 500km?
Tuo ja monet muut seikat. Ja kyllä jopa pienen auton pitää pystyä kulkemaan lataamatta 500 km talvella. Ei sitä halua joka helvetin taukopaikalla haaskata aikaansa auton lataamiseen. En halua etsiä latureita, enkä yleensä edes käytä auton navigaattoria. Jos tiedän reitin suunnilleen niin en käytä navigaattoria ollenkaan enkä laita siihen reittiä enkä pysähtymisiä. En ikinä päätä etukäteen pysähtymispaikkoja, itse asiassa voin päättää sen minuutti ennen pysähtymistä.
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:

Minäminäminä-mies taas vauhdissa. Narsisti puhtaimmillaan.
Moni ihminen on päätynyt sähköautoon kun pitää 500km vaatimusta täysin ripulipaskan arvoisena ja arvostavat sitä että autolla ajaminen maksaa alle kaksi euroa per sata kilsaa. - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Minäminäminä-mies taas vauhdissa. Narsisti puhtaimmillaan.
Moni ihminen on päätynyt sähköautoon kun pitää 500km vaatimusta täysin ripulipaskan arvoisena ja arvostavat sitä että autolla ajaminen maksaa alle kaksi euroa per sata kilsaa.Ja edelleenkin väite tuosta kahdesta eurosta per sata kilsaa on naurettavan typerä ja vain aivokuollut idiootti uskoo tuohon.
Ja näin useimmat ihmiset haluavat elää. He menevät autoonsa ja lähtevät heti liikkeelle eikä navigaattoria käytetä edes 1000 km matkalla. Ei auton tarvitse tietää koska pysähdytään ja koska ladataan. Ja pysähdytään kun siltä tuntuu eikä suunnitelman mukaan.
"Moni ihminen on päätynyt sähköautoon kun pitää 500km vaatimusta täysin ripulipaskan arvoisena"
Ja silti kaikki pieniakkuiset sähköautomallit ovat epäonnistuneet myynneissä. Siis joka ainoa niistä. Pieniakkuiset sähköautomallit hiljalleen häivytetään pois mallistosta, koska kukaan ei niitä kelpuuta eli ne ovat arvottomia. - Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Ja edelleenkin väite tuosta kahdesta eurosta per sata kilsaa on naurettavan typerä ja vain aivokuollut idiootti uskoo tuohon.
Ja näin useimmat ihmiset haluavat elää. He menevät autoonsa ja lähtevät heti liikkeelle eikä navigaattoria käytetä edes 1000 km matkalla. Ei auton tarvitse tietää koska pysähdytään ja koska ladataan. Ja pysähdytään kun siltä tuntuu eikä suunnitelman mukaan.
"Moni ihminen on päätynyt sähköautoon kun pitää 500km vaatimusta täysin ripulipaskan arvoisena"
Ja silti kaikki pieniakkuiset sähköautomallit ovat epäonnistuneet myynneissä. Siis joka ainoa niistä. Pieniakkuiset sähköautomallit hiljalleen häivytetään pois mallistosta, koska kukaan ei niitä kelpuuta eli ne ovat arvottomia.Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen.
Taviksen ei tarvitse ladata arkiajoissaan edes pikkuakkuista sähköautoa matkan aikana. Siksi tuo 500km vaatimus on ripulipaskan arvoinen tavikselle. - Anonyymi00036
Anonyymi00034 kirjoitti:
Ja edelleenkin väite tuosta kahdesta eurosta per sata kilsaa on naurettavan typerä ja vain aivokuollut idiootti uskoo tuohon.
Ja näin useimmat ihmiset haluavat elää. He menevät autoonsa ja lähtevät heti liikkeelle eikä navigaattoria käytetä edes 1000 km matkalla. Ei auton tarvitse tietää koska pysähdytään ja koska ladataan. Ja pysähdytään kun siltä tuntuu eikä suunnitelman mukaan.
"Moni ihminen on päätynyt sähköautoon kun pitää 500km vaatimusta täysin ripulipaskan arvoisena"
Ja silti kaikki pieniakkuiset sähköautomallit ovat epäonnistuneet myynneissä. Siis joka ainoa niistä. Pieniakkuiset sähköautomallit hiljalleen häivytetään pois mallistosta, koska kukaan ei niitä kelpuuta eli ne ovat arvottomia.Edelleen ihmiset haluavat autolla kulkiessaan joustoa ja valita paikkansa mielensä mukaan eikä joidenkin vidun pikalatureiden mukaan. Jos jokin paikka kiinnostaa niin sinne pysähdytään vaikka paikassa ei olisi latureita, ei edes hitaita latureita.
- Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen.
Taviksen ei tarvitse ladata arkiajoissaan edes pikkuakkuista sähköautoa matkan aikana. Siksi tuo 500km vaatimus on ripulipaskan arvoinen tavikselle."Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen.
Taviksen ei tarvitse ladata arkiajoissaan edes pikkuakkuista sähköautoa matkan aikana. Siksi tuo 500km vaatimus on ripulipaskan arvoinen tavikselle."
Taviksilla on kotitaloudessaan vain yksi auto, jolla kuljetaan kaikki matkat. Pitkät matkat kuljetaan samalla autolla kuin arkiajot. Pikkuautossakin pitäisi siksi olla tuo 500 km toimintamatka talvellla. Jos ei ole niin tuo auto on arvotonta romurautaa.
On muutenkin aivotonta typeryyttä kotitaloudelle ostaa monta autoa eri käyttötarkoituksiin. - Anonyymi00039
Anonyymi00035 kirjoitti:
Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen.
Taviksen ei tarvitse ladata arkiajoissaan edes pikkuakkuista sähköautoa matkan aikana. Siksi tuo 500km vaatimus on ripulipaskan arvoinen tavikselle."Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen."
Hyvä, mistä saadaan isoakkuinen sähköauto 5 tonnilla, jossa pikalatausaika on alle 5 minuuttia ja tuo 500 km toimintamatka? Tuo 5 tonnia on ihan normaali budjetti autolle. - Anonyymi00040
Anonyymi00038 kirjoitti:
"Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen.
Taviksen ei tarvitse ladata arkiajoissaan edes pikkuakkuista sähköautoa matkan aikana. Siksi tuo 500km vaatimus on ripulipaskan arvoinen tavikselle."
Taviksilla on kotitaloudessaan vain yksi auto, jolla kuljetaan kaikki matkat. Pitkät matkat kuljetaan samalla autolla kuin arkiajot. Pikkuautossakin pitäisi siksi olla tuo 500 km toimintamatka talvellla. Jos ei ole niin tuo auto on arvotonta romurautaa.
On muutenkin aivotonta typeryyttä kotitaloudelle ostaa monta autoa eri käyttötarkoituksiin.Kaikilla sähköautoilla on 500km toimintamatka talvella. Joitakin tarvii vain ladata 500km matkalla.
Vaatimus siitä että tuo 500km pitäisi pästä ilman latauksia on tavikselle ripulipaskam arvoinen ja eliitin hienostelua.
Noita matkoja tulee niin harvoin että lataustauolla ei ole paskankaan merkitystä elämään. - Anonyymi00041
Anonyymi00038 kirjoitti:
"Kun ostaa käytettynä niin ei tarvitse tyytyä pieniakkuiseen.
Taviksen ei tarvitse ladata arkiajoissaan edes pikkuakkuista sähköautoa matkan aikana. Siksi tuo 500km vaatimus on ripulipaskan arvoinen tavikselle."
Taviksilla on kotitaloudessaan vain yksi auto, jolla kuljetaan kaikki matkat. Pitkät matkat kuljetaan samalla autolla kuin arkiajot. Pikkuautossakin pitäisi siksi olla tuo 500 km toimintamatka talvellla. Jos ei ole niin tuo auto on arvotonta romurautaa.
On muutenkin aivotonta typeryyttä kotitaloudelle ostaa monta autoa eri käyttötarkoituksiin.Tavikset käyttävät autoa normaaliin jokapäiväiseen liikennöintiin, töihin, kauppaan jne. kulkemiseen. Taviksilla ei ole mitään tarvetta päästä säännöllisesti sahaamaan autolla 500 km matkoja. Ei kukaan osta pakettiautoakaan siksi että muuttaa kerran kymmenessä vuodessa.
Ja jos tuollainen pidempi matka joskus tulee eteen, sen pystyy kyllä tarvittaessa suorittamaan pieniakkuisellakin sähköautolla. - Anonyymi00044
Anonyymi00040 kirjoitti:
Kaikilla sähköautoilla on 500km toimintamatka talvella. Joitakin tarvii vain ladata 500km matkalla.
Vaatimus siitä että tuo 500km pitäisi pästä ilman latauksia on tavikselle ripulipaskam arvoinen ja eliitin hienostelua.
Noita matkoja tulee niin harvoin että lataustauolla ei ole paskankaan merkitystä elämään.Riittää, että noita matkoja on pari kertaa vuodessa ja silloin jo pitää tuollainen toimintamatka olla autossa.
Ja jos autossa on pieni toimintamatka niin hinnankin pitää olla pieni. Jos autossa on toimintamatka talvella alle 300 km niin siitä ei edes uutena kannata maksaa yli kymppitonnia ja käytettynä korkeintaan muutama tonni. Turha tuollaisesta mopoautosta on maksaa täyttä hintaa.
Ja tämän takia kaikki sähköautofanaatikot jotka väittävät noita uusia 30 k€ miniakkuisia sähköautoja edullisiksi ovat aivottomia idiootteja. Niiden hinnasta pitäisi leikata yli 60% ennen kuin niitä kannattaa edes harkita. - Anonyymi00045
Anonyymi00041 kirjoitti:
Tavikset käyttävät autoa normaaliin jokapäiväiseen liikennöintiin, töihin, kauppaan jne. kulkemiseen. Taviksilla ei ole mitään tarvetta päästä säännöllisesti sahaamaan autolla 500 km matkoja. Ei kukaan osta pakettiautoakaan siksi että muuttaa kerran kymmenessä vuodessa.
Ja jos tuollainen pidempi matka joskus tulee eteen, sen pystyy kyllä tarvittaessa suorittamaan pieniakkuisellakin sähköautolla.Jos ei kerran tarvita pitkää toimintamatkaa niin silloin hinnankin pitää olla pieni. Mopoautosta ei kannata täyttä hintaa maksaa. Eli leikatkaa noiden autojen hinnasta yli 60% ja sitten harkitaan asiaa.
- Anonyymi00048
Anonyymi00044 kirjoitti:
Riittää, että noita matkoja on pari kertaa vuodessa ja silloin jo pitää tuollainen toimintamatka olla autossa.
Ja jos autossa on pieni toimintamatka niin hinnankin pitää olla pieni. Jos autossa on toimintamatka talvella alle 300 km niin siitä ei edes uutena kannata maksaa yli kymppitonnia ja käytettynä korkeintaan muutama tonni. Turha tuollaisesta mopoautosta on maksaa täyttä hintaa.
Ja tämän takia kaikki sähköautofanaatikot jotka väittävät noita uusia 30 k€ miniakkuisia sähköautoja edullisiksi ovat aivottomia idiootteja. Niiden hinnasta pitäisi leikata yli 60% ennen kuin niitä kannattaa edes harkita."Riittää, että noita matkoja on pari kertaa vuodessa ja silloin jo pitää tuollainen toimintamatka olla autossa."
Käypä kysymässä torilla sadalta ihmiseltä että kun vaihtoehtona on seuraavat:
A) Maksat jokaisesta ajamastasi sadasta kilsasta reilut 10 euroa eikä sinun tarvitse koskaan pysähtyä matkalla
B) Maksat jokaisesta ajamastasi sadasta kilsasta noin kaksi euroa ja sinun täytyy pitää kaksi 30 minuutin lataustaukoa vuodessa.
Mitä luulette, miten vastausprosentit jakautuvat A:n ja B:n välillä? - Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
"Riittää, että noita matkoja on pari kertaa vuodessa ja silloin jo pitää tuollainen toimintamatka olla autossa."
Käypä kysymässä torilla sadalta ihmiseltä että kun vaihtoehtona on seuraavat:
A) Maksat jokaisesta ajamastasi sadasta kilsasta reilut 10 euroa eikä sinun tarvitse koskaan pysähtyä matkalla
B) Maksat jokaisesta ajamastasi sadasta kilsasta noin kaksi euroa ja sinun täytyy pitää kaksi 30 minuutin lataustaukoa vuodessa.
Mitä luulette, miten vastausprosentit jakautuvat A:n ja B:n välillä?Turha tuollaisiin paskakyselyihin on vastata kun sinun väitteesi on pelkkää valehtelua. Sähköautolla ei ajeta kahdella eurolla sataa kilsaa vaan usein tuo on 60 euroa per sata kilsaa.
Tuossa et huomioi mitään muita kuluja joten vertailu on aivottoman typerä. Ja edelleenkin jos autossa on pieni akku niin hinnan pitää olla pieni. Eli tuollaisesta pieniakkuisesta sähköautosta ei yli kymppitonnia kannata maksaa edes uutena. Leikatkaa uusien ja käytettyjen sähköautojen hinnasta yli 60% ja sitten harkitaan asiaa. - Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Turha tuollaisiin paskakyselyihin on vastata kun sinun väitteesi on pelkkää valehtelua. Sähköautolla ei ajeta kahdella eurolla sataa kilsaa vaan usein tuo on 60 euroa per sata kilsaa.
Tuossa et huomioi mitään muita kuluja joten vertailu on aivottoman typerä. Ja edelleenkin jos autossa on pieni akku niin hinnan pitää olla pieni. Eli tuollaisesta pieniakkuisesta sähköautosta ei yli kymppitonnia kannata maksaa edes uutena. Leikatkaa uusien ja käytettyjen sähköautojen hinnasta yli 60% ja sitten harkitaan asiaa.Meinaatko että kotisähkö maksaa 2.4e/kWh?
Tuossahan juuri B vaihtoehdossa sanottiin että pikalataan muutaman kerran vuodessa.
K ja ABC latureilla sähkön on noin 40c/kWH eli sähköcittarilla 8e/kWH keskimärin (mukaan lukien talvi).
Kerroppa mistä saat sen 60e hinnaksi? - Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Meinaatko että kotisähkö maksaa 2.4e/kWh?
Tuossahan juuri B vaihtoehdossa sanottiin että pikalataan muutaman kerran vuodessa.
K ja ABC latureilla sähkön on noin 40c/kWH eli sähköcittarilla 8e/kWH keskimärin (mukaan lukien talvi).
Kerroppa mistä saat sen 60e hinnaksi?Ajamisen kustannukset sisältää kaikki kustannukset, ei vain sähköä ja bensaa. Pelkän sähkön tai bensan laskeminen autoilun kuluiksi on naurettavan typerää. Jopa siinä tapauksessa että muut kulut ovat samat molemmissa niin ne pitää olla mukana kaikissa kohdissa. Auton arvonalenemakin on ajamisen kustannuksia.
Edelleenkin, sähköautolla ei kahdella eurolla sataa kilometriä vaan tuo on vale. - Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Ajamisen kustannukset sisältää kaikki kustannukset, ei vain sähköä ja bensaa. Pelkän sähkön tai bensan laskeminen autoilun kuluiksi on naurettavan typerää. Jopa siinä tapauksessa että muut kulut ovat samat molemmissa niin ne pitää olla mukana kaikissa kohdissa. Auton arvonalenemakin on ajamisen kustannuksia.
Edelleenkin, sähköautolla ei kahdella eurolla sataa kilometriä vaan tuo on vale.Aivan samalla sen vastaavan polttomoottoriautonkin kokonaiskustannukset ovat jotain 50-60 eur/100km tms.
Ainut olennainen ero kustannuksissa on se polttoaine, ja siksi on turhaa takertua siihen mitä ne autoilun kokonaiskustannukset. Lopputulos ei muutu yhtään muuksi, laski kulut sitten vain polttoaineen osalta vai kaikki kulut huomioiden. - Anonyymi00072
Anonyymi00052 kirjoitti:
Aivan samalla sen vastaavan polttomoottoriautonkin kokonaiskustannukset ovat jotain 50-60 eur/100km tms.
Ainut olennainen ero kustannuksissa on se polttoaine, ja siksi on turhaa takertua siihen mitä ne autoilun kokonaiskustannukset. Lopputulos ei muutu yhtään muuksi, laski kulut sitten vain polttoaineen osalta vai kaikki kulut huomioiden."Ainut olennainen ero kustannuksissa on se polttoaine, ja siksi on turhaa takertua siihen mitä ne autoilun kokonaiskustannukset. Lopputulos ei muutu yhtään muuksi, laski kulut sitten vain polttoaineen osalta vai kaikki kulut huomioiden."
Tuo onkin kauppiaiden eli patologisten valehtelijoiden ja huijareiden tapa laskea kustannukset. Vaikka kaikki kustannukset olisivat samat niin ne pitäisi silti laskea mukaan, muuten kyse on valehtelusta ja huijaamisesta. Vai lasketko asumisen kustannuksiksi pelkän vesilaskun?
Jokainen joka esittää pelkän sähkön tai bensan ajamisen kuluiksi on aivoton idiootti ja hänen tekstinsä on siksi pelkkää arvotonta paskaa. - Anonyymi00081
Anonyymi00072 kirjoitti:
"Ainut olennainen ero kustannuksissa on se polttoaine, ja siksi on turhaa takertua siihen mitä ne autoilun kokonaiskustannukset. Lopputulos ei muutu yhtään muuksi, laski kulut sitten vain polttoaineen osalta vai kaikki kulut huomioiden."
Tuo onkin kauppiaiden eli patologisten valehtelijoiden ja huijareiden tapa laskea kustannukset. Vaikka kaikki kustannukset olisivat samat niin ne pitäisi silti laskea mukaan, muuten kyse on valehtelusta ja huijaamisesta. Vai lasketko asumisen kustannuksiksi pelkän vesilaskun?
Jokainen joka esittää pelkän sähkön tai bensan ajamisen kuluiksi on aivoton idiootti ja hänen tekstinsä on siksi pelkkää arvotonta paskaa.Onpas sulla paha olla, mikä mättää?
- Anonyymi00084
Anonyymi00081 kirjoitti:
Onpas sulla paha olla, mikä mättää?
Se on tämä narsisti, joka viikosta toiseen inttää täällä omia näkemyksiään tuomatta kuitenkaan mitään faktoja pöytään. Hänen suuntaan on faktoja esitetty useastikin, mutta sattuneesta syytä ne eivät koskaan kelpaa vaan ne on "väärin laskettu".
- Anonyymi00094
Anonyymi00084 kirjoitti:
Se on tämä narsisti, joka viikosta toiseen inttää täällä omia näkemyksiään tuomatta kuitenkaan mitään faktoja pöytään. Hänen suuntaan on faktoja esitetty useastikin, mutta sattuneesta syytä ne eivät koskaan kelpaa vaan ne on "väärin laskettu".
Jos esittää aina vain pikkuisen osan kustannuksista ajamisen kustannuksina niin tuollainen henkilö on aina aivoton idiootti., Tämä on vain fakta. Joko esittää kaikki kustannukset aina tai pitää turpansa tukossa.
- Anonyymi00037
Ymmärrän että aloitus on heikkolaatuinen provo mutta ilmeisesti sen verran provosoiduin että tähän on pakko kommentoida:
"Tässä on selvä ristiriita: Jos kerta oletta säästäneet ajamalla tonnin lintalla, niin missähän ne säästyneet rahat sitten ovat???"
Jos elämiseen käytettävissä oleva rahamäärä on pieni, niin se, mitä yhdestä elämän osa-alueesta (autoilu) pystyy säästämään, valuu muihin kulutuseriin, kuten syöminen ja asuminen.
Mutta kyllähän aloittaja tuon tiesi. - Anonyymi00043
Halvinta on kokonaisuutena ajaa vanhalla lintalla jos se vaan toimii, eikä vaadi korjauksia ja osia. Mutta onko se ihmiselon kannalta tärkeää ja olennaista mitkä kelläkin on autoilun kulut. Minulle on ainakin ihan sama maksaako bensa 1,5 vai 2 euroa, mutta haisevalla ja surkealla ritsalla en suostu ajamaan kuin korkeintaan ihan viimeisen pakon edessä.
- Anonyymi00046
170 tuhannen porchesta sait 40 donaa ja teit tilin.
- Anonyymi00053
"Turha tuollaisiin paskakyselyihin on vastata kun sinun väitteesi on pelkkää valehtelua. "
Tähän kyselyyn osallistuminen ei ole vapaaehtoista kun ostaa auton. Siinä kohtaa pitää valita mihin omat kovalla työllä ansaitut rahansa laittaa.
Tavis pitää mielellään kaksi kertaa vuodessa 30 min tauon kun sillä välttää massiviset polttoaineverot.- Anonyymi00076
Ja monelle tulee polttis silti halvemmaksi kuin sähköauto.
- Anonyymi00054
Juuri olen säästänyt 40 000 euroa kun en ostanutkaan uutta autoa vaan ajan tämän 1000 ritsan loppuun ja samalla lopetan autoilun kokonaan. Valtavat säästöt tulee
- Anonyymi00055
Kysymyshän kuului että missä rahat?
Tai mihin meinaat ne käyttää.
- Anonyymi00056
Sinä ja sinun ristiriitasi.
- Anonyymi00057
"Juuri olen säästänyt 40 000 euroa kun en ostanutkaan uutta autoa vaan ajan tämän 1000 ritsan loppuun ja samalla lopetan autoilun kokonaan. Valtavat säästöt tulee"
Samalla tavalla Laihialainen isä nuhteli poikaansa joka säästi 5 markkaa juoksemalla bussin perässä Seinäjoelta kotiin. Olisi juossut taksin perässä niin olisi säästänyt satasen. - Anonyymi00063
Opiskelijana ja työttömänä ajelin 300€ autoilla. Ostin auton jossa oli leimaa 6kk plus ja ajelin sen 6kk, leimalle jos läpi niin jatkoin vuoden jos ei mennyt niin myin romu-ukolle 150€. 150€/kk olisi aika halpa leasing hinta autosta, mutta useimmilla nuista ruoskista pääsi pari vuotta polttimoiden vaihdolla. Tuo toki toimi käytännössä sen takia kun ajoin vain >5000km vuodessa. Kun siirryin työelämään hommasin välittömästi hybridin, koska laskin että säästän jo pelkästään polttoaineessa lainanlyhennyksen verran kuussa ja saan samalla maksettua oman auton.
Toki nuita autoja piti haukkana kytätä nettiautossa/torissa/huuto.netissä. Erittäin kysyttyä kamaa alle 500€ autot.- Anonyymi00064
150€/6kk, jäi siis numero puuttumaan tuosta.
- Anonyymi00069
" laskin että säästän jo pelkästään polttoaineessa lainanlyhennyksen verran kuussa"
En pysty näkemään kuin kaksi mahdollisuutta:
-olet aiemmin ajanut amerikkalaisella autolla jossa on yli 7 litrainen moottori
-tai olet laskenut jotenkin väärin
- Anonyymi00068
Minä .ostin 10 sitten 400€ auton ja se pelaa edelleen. Korjaukset huollot maksaneet sinä aikana noin 1500€ eli halpaa on. Auto on pieni nelikko parhaasta päästä. Ei hinta ja ikä aina ratkaise auto vm.1991. Ajettu noin 8000km/ vuosi. On minulla uusikin auto .
- Anonyymi00070
Tonnin lintta eli tonnin lintta. Ei se muuksi muutu. Paitsi paalaamalla.
- Anonyymi00073
Autosta tonnin linttana höpöttävä on typerä juntti ja idiootti jonka mielipiteet ovat arvotonta sontaa.
- Anonyymi00083
Anonyymi00073 kirjoitti:
Autosta tonnin linttana höpöttävä on typerä juntti ja idiootti jonka mielipiteet ovat arvotonta sontaa.
Aika turhaa tarttua nyt siihen miksi sitä tonnin autoa nimitetään. Jokainen varmasti ymmärtää että tuon hintaluokan auto on iäkäs ja paljon käytetty, ja se on elinikänsä ehtoopuolella . Tuollaiseen ei kovin isoa vikaa tarvitse tulla kun ainakaan taloudellisessa mielessä auton korjaaminen ei ole enää järkevää.
- Anonyymi00074
Jos on varaa vain tonnin linttaan niin miksi sitä perustella että tulee halvemmaksi eikä kenenkään kannattaisi ostaa uutta?
Ei se vaadi mitään perusteluja jos ei ole varaa ja pitää kuitenkin autolla pakosti liikkua.
Enempikin he joilla on varaa uuteen tai uudehkoon ja silti ajavat tonnin lintalla voivat paremminkin perustella miksi näin. Heille se on aidosti valinta minkä ovat tehneet. Se ei ole valinta jos ei ole muuta vaihtoehtoa.
Jollekin taas uusi/uudehko on ainoa vaihtoehto käytännön syistä.
Kommentoikaapa te joilla on valinnan mahdollisuus ja silti valitsette tonnin lintan.- Anonyymi00077
"Kommentoikaapa te joilla on valinnan mahdollisuus ja silti valitsette tonnin lintan."
Ei kenenkään tarvitse valintaansa perustella ikinä. Ja auto on auto eikä mikään lintta. Auton sanominen lintaksi on idioottimaista.
- Anonyymi00075
Jaa no entiiä, minä paan aina kaikki rahat autoon.
- Anonyymi00079
Omalla os-tilillä on 85000, eläkerahastoissa 65000 ja vaimollakin os-tilillä 45000 ja taitaa olla 25000 eläkerahastoissa
Yhteiset kk tulot n 3000 ja okt sekä mökki, rahaa jää n 1000€ kk tilille. Lapsille on maksettu opintorahaa/ koulutusta yli 100 000.
Eläkesäästöjä en voi nostaa kerralla, mutta os-tilit voi ja eiköhän 130k pariin Teslaan riittäisi. Mutta kun ajelemme yhteisesti lähinnä mökille ja isommat kauppareissut. Niin v 2005 Avensis on ihan riittävä kulkupeli.
Kaikki ostetaan mitä tarvitaan, juuri tilasin Strikemaster 6 `` 24v jääkairan , kun akkuporakone kävi keposaksi pilkillä, pilkillä käyn kuntoilun mrkeissä ja joskus kuhankin saan - Anonyymi00080
Tonnin lintalla tietenkin voi hoitaa välttämättömät siirtymistarpeet useana päivävä viikossa. Silloin kun se tonnin lintta ei päätä sanoa sopimustaan irti ja hyytyä pientareelle.
Monet ajavat näillä tonnin lintoilla täysin tyytyväisinä ja he eivät todellakan lue mitään netin autopalstoja. Heidän elämänsä on täysin muualla kuin auto-asioiden miettimisessä.
Kertokaapa mikä logiikka on siinä että ajaa jollain tonnin lintalla vaikka olisi rahaa parempaan ja käyttää aikaansa autopalstan lukemiseen ja kommentoimiseen siellä.- Anonyymi00082
"tonnin lintalla" jos nyt tuota termiä käytetään, on hyviäkin puolia:
-ei tarvitse jännittää jos joku tekee naarmun kylkeen
-ei tarvitse vaivata päätään yhtämittaisella puunaamisella
-ei tarvitse huolestua että onko kaikki leimat huoltokirjassa
-ei tarvitse miettiä arvonalenemaa
elämä on paljon huolettomampaa halpiksella ajaessa - Anonyymi00086
Anonyymi00082 kirjoitti:
"tonnin lintalla" jos nyt tuota termiä käytetään, on hyviäkin puolia:
-ei tarvitse jännittää jos joku tekee naarmun kylkeen
-ei tarvitse vaivata päätään yhtämittaisella puunaamisella
-ei tarvitse huolestua että onko kaikki leimat huoltokirjassa
-ei tarvitse miettiä arvonalenemaa
elämä on paljon huolettomampaa halpiksella ajaessaKuvittelet tuossa virheellisesti asioita toisten ihmisten elämästä.
Oletko koskaan ajatellut sitä että vanhojen harrasteautojen omistajat ovat kaikkein ahkerampia puunaajia? Tarve auton puunaamiseen ei ole mitenkään riippuvainen auton iästä.
Samoin autoja ei huolleta sen takia että siitä saisi leiman jonnekin vaan siksi että auto tarvitsee huoltoa pysyäkseen kunnossa. Ei mitään tekemistä tälläkään auton iän tai hinnan kanssa.
Ymmärrätkö sinä yhtään mitään autoista tai sellaisen omistamisesta? - Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
Kuvittelet tuossa virheellisesti asioita toisten ihmisten elämästä.
Oletko koskaan ajatellut sitä että vanhojen harrasteautojen omistajat ovat kaikkein ahkerampia puunaajia? Tarve auton puunaamiseen ei ole mitenkään riippuvainen auton iästä.
Samoin autoja ei huolleta sen takia että siitä saisi leiman jonnekin vaan siksi että auto tarvitsee huoltoa pysyäkseen kunnossa. Ei mitään tekemistä tälläkään auton iän tai hinnan kanssa.
Ymmärrätkö sinä yhtään mitään autoista tai sellaisen omistamisesta?No kyllä tuo edellä oleva kirjoitus pitää ihan paikkaansa, jos mennään tuonne kadulle ja katsotaan millainen se keskimääräinen tuhannen euron auto on.
Vanhaa hyvinpidettyä ja hyväkuntoista harrasteautoa ei tänä päivänä saa tonnilla. - Anonyymi00089
Anonyymi00087 kirjoitti:
No kyllä tuo edellä oleva kirjoitus pitää ihan paikkaansa, jos mennään tuonne kadulle ja katsotaan millainen se keskimääräinen tuhannen euron auto on.
Vanhaa hyvinpidettyä ja hyväkuntoista harrasteautoa ei tänä päivänä saa tonnilla." jos mennään tuonne kadulle ja katsotaan millainen se keskimääräinen tuhannen euron auto on."
Aivan samalla tavalla sitä tonnin linttaa pitää huoltaa kuin kalliimpaakin. Ja samalla tavalla sitä tonnin linttaa puunaavat ne jotka haluavat autoaan puunata. Tai ovat puunaamatta.
Kalliissa autossa on yleensä kasko joka korvaa jos joku kolhii sitä joten sekään ei oikeastaan ole etu halvassa lintassa.
Kun on omistanut noita vanjoja linttoja niin tietää että kaikki niiden edut on väkisin keksittyjä. En todellakaan kaipaa sellaisella ajamista. - Anonyymi00095
Eri ihmisillä on eri prioriteetit ja toisille auto ei ole tärkeä asia. On jopa miljonäärejä joilla ei edes ole autoa.
- Anonyymi00096
Anonyymi00095 kirjoitti:
Eri ihmisillä on eri prioriteetit ja toisille auto ei ole tärkeä asia. On jopa miljonäärejä joilla ei edes ole autoa.
Ne joille auto ei ole tärkeä asia eivät lue eivätkä kirjoita netin autopalstalle.
- Anonyymi00088
Sama AP 10 min aiemmin:
"Ja sitä paitsi: ainakin edellisestä sähkäristä saatiin vaihdossa uudempaan sähkäriin todella hyvin. Välirahaksi jäi vain 13 000 € eli alle kahden kuukauden säästöt." - Anonyymi00090
Yksi köyhä esittää taas rikasta. Teitähän riittää etenkin Suomi24:ssä.
- Anonyymi00097
Ei kaikilla se auto kiinnosta..kaveri tienaa yli 200k vuodessa ja ajaa vanhalla land cruiserilla..mutta sitte onkin uudet kelkat,moottoripyörät,veneet yms härpäkkeet..reissaa monta kertaa vuodessa..
- Anonyymi00100
Moottoripyörä hyvä👍
- Anonyymi00098
Onlyfansiin..tissit kiinostaa
- Anonyymi00099
Moni nykymies ei olet tottunut käsittelemään rahaa.
- Anonyymi00103UUSI
Salainen deitti tänä yönä? 🍓 Klikkaa tästä https://Beth.loveme.lat/Beth#/?/?/90tgbncfq
- Anonyymi00104UUSI
Haluutko nähdä kuumia profiileja? Täällä ne on ❤️ https://Rhonda.loveme.lat/Rhonda#/?/?/jodnfu108
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905130- 191860
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631646Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111561Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271537Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531220Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249310995- 196955
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7880