Viihdelinjat?

Haluaisin kuulla, jos jollakulla on kokemuksia ko. jobista?

Siis työntekijänä - en sinne soittelusta..

Tarvitsisin kipeästi lisätienistejä vakkarityöni lisäksi. Tosin kait vain tilapäisesti. Ja hyvän mielikuvituksen omaavana pystyisin kai millaisiin suorituksiin hyvänsä. :)

Täällä kyselenkin vain, että kuinka helposti moiset puhelut pystyy pistämään mielestään saman tien pois? Vai pystyykö?

Ja että miten homma on työnantajan kanssa toiminut - palkka tulee silloin kun pitää vai tuleeko?

Heh.Enpä olisi uskonut tällaisia koskaan kysyväni, mutta tuntuu, että siinä voisi olla pelkillä likaisten juttujen tyhjällä ja tarkoituksettomalla jauhamisella ihan hyvät tienestit. (Tosin miehiä ehkä kävisi lopulta sääliksi, joten en tiedä olisiko minusta siihen sittenkään.)
4785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..kolme kuukautta. Ensimmäinen kuukausi meni hyvin, rahaa tuli kun roskaa ja kivaa oli. Tonen kuukausi oli ihan ok ja kolmas ihan per***stä. en jaksanut niitä ukkoja enää ja uutuuden viehätys meni ihan täysin. sitä voi tehdä joko toimistossa tai sitten kotona. linjat voi siis kääntää kotiinkin.
oli siellä yksi vanhempi nainen joka oli tehnyt sitä jo todella vuosikausia ja tykkäsi hommasta, silä oli vakkarit jotak soitteli sille jutellakseen..
siitä vaan kokeilemaan jos siltä tuntuu.

Äänestä
  • ..sen verran, että kuinka paljon puheluista on pelkkää seksiä? Äkkiseltään uskoisi, ettei siellä muusta kyllä jutella. Mutta kun olen työntekijöitä etsiville soitellut, niin on annettu ymmärtää, että puheluista on paljonkin pelkkää juttelua niistä näistä eikä pelkkää r*nkkaamista.

    Mahtaa olla puutaheinää tuo väite...?

    Äänestä

  • Mitä kautta pääsit kyseiseen työhön? Mihin kannattaa siis työnhaun merkeissä ottaa yhteyttä?

    Äänestä

Kokemuksia?Palkka?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


manna kirjoitti:

Haluaisin kuulla, jos jollakulla on kokemuksia ko. jobista?

Siis työntekijänä - en sinne soittelusta..

Tarvitsisin kipeästi lisätienistejä vakkarityöni lisäksi. Tosin kait vain tilapäisesti. Ja hyvän mielikuvituksen omaavana pystyisin kai millaisiin suorituksiin hyvänsä. :)

Täällä kyselenkin vain, että kuinka helposti moiset puhelut pystyy pistämään mielestään saman tien pois? Vai pystyykö?

Ja että miten homma on työnantajan kanssa toiminut - palkka tulee silloin kun pitää vai tuleeko?

Heh.Enpä olisi uskonut tällaisia koskaan kysyväni, mutta tuntuu, että siinä voisi olla pelkillä likaisten juttujen tyhjällä ja tarkoituksettomalla jauhamisella ihan hyvät tienestit. (Tosin miehiä ehkä kävisi lopulta sääliksi, joten en tiedä olisiko minusta siihen sittenkään.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu