Ilmajoen umpisurkea talous saadaan keskustan ja sosialistien voimin kuntoon kun aletaan laskuttamaan veden siirtomaksua.
Kepu haluaa myös sadevedet maksulliseksi.
Kepu haluaa myös sadevedet maksulliseksi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ilmajoki astuu uuteen aikaan, jossa jopa taivaalta tuleva vesi nähdään talouden pelastajana. Kun arjen virrat valjastetaan yhteiseksi hyväksi, voi sanoa, että kunnassa sataa nyt ainakin toivoa , ellei muuta.
Veden siirtomaksu on kuin sähkön siirto – ensin rakennetaan putket yhteisillä rahoilla ja sitten maksetaan erikseen siitä, että niitä käytetään. Kapitalismin kauneinta runoutta.
Ennen vesi tuli kaivosta ämpärillä, nyt se tulee putkesta laskulla.
Kauniisti sanottuna kunta ei uppoa, koska se oppii laskuttamaan jokaisesta pisarasta ennen kuin se ehtii viemäriin.
Vettä tarvitaan aina, toisin kuin uimahallia tai kulttuuripalveluja.
Maksu nimetään siirroksi, ei veroksi. Kuulostaa melkein välttämättömältä. Kukapa nyt putkia vastaan olisi.
Paljoko kunnan viroissa on porukkaa jolle meidän muitten maksamilla veroilla palkka ja muut edut maksetaan?
Mitä ne muut edut on 🤔
En tiedä. En todellakaan tiedä.
Liikaa. Noin 600 palkannauttijaa
Sulla on elämä kyllä tosi vaikeaa.
Päivästä toiseen.
Kyllä vessa-asiat olis täkeää saada hallintaan ja joku romukirppari kunnan pyörittämänä.
Ihan oikein laittaa käyttäjät maksamaan. Sitä se isossa pitäjässä asuminen teettää. Ei ole ilmaista
Keskustasosialismi on innovatiivinen kun uusia veroja keksitään.
Julkiselle sektorille täytyy saada varoja jotta kelvottomille sukulaisille saadaan suojatyöpaikkoja kuntiin ja valtiolle.
Pienipalkkainen kunnan työ on jokaisen unelma.