Tuppurainen selvittää taas häirintäselvityksestä

Tuppuraisen mukaan selvitykselle etsitään vielä tekijää, kovin tuntuu vaikealta demarien hommat.

Tytti Tuppurainen on vastannut Iltalehdessä työoikeuden professorille Seppo Koskiselle. Koskinen arvosteli aiemmin SDP:n toimintatapaa ja vastuunjakoa häirintäkohussa, sillä SDP on kertonut käsitelleensä kansanedustajiin ja työntekijöihin liittyneitä tapauksia eduskuntaryhmän pääsihteerin johdolla.

– Pääsihteerin olisi pitänyt viedä asia eteenpäin lähimmälle valvovalle taholle, eli siis eduskuntaryhmän puheenjohtajalle. Tämän asia olisi ollut ratkaista, otetaanko puolueen puheenjohtajakin mukaan, Koskinen sanoi.

Lindtman pysyy hiljaa.
10356
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pompottelu,piilottelua ja vastuunpakoilua .Kaiken olisi voinut tehdä reilumminkin demarit.

Äänestä
  • Johto pesi kätensä.

    Äänestä

  • Demarit ovat sekopäisiä jokainen. Suomen heikoin aines kerätty samaan paskiaisten kerhoon.

    Äänestä

Tuppuska yrittää piilotella kiimapuolueen ahdistelukulttuuria. Sdp on roskajoukko.

Äänestä

Kouluissa on aina ollut kiusaamista ja ahdistelua, mikä on koulujen rehtorien mukaan normaalia oppilaiden välistä nujakointia. Kiusattua syytetään herkkänahkaisuudesta jos valittaa ja aletaan etsiä kiusatusta syytä. Mikä tekee eduskunnan väen eri kerroksen väeksi, ettei kiusaaminen ja ahdistelu siellä käy kun kouluissa samaa pidetään enemmänkin normaalina. Eduskunnassa ei liene vedetä turpiin sentään ketään, mitä kiusatut oppilaat joutuu kouluissa sietämään. Kiusaajat palkitaan vielä aterialla, kiusaaja pääsee opettajan kanssa ravintolaan syömään kun pystyy olemaan muutaman päivän poissa kiusatun kimpussa. Tämä on koulujen käytännettä, sanokoon opetustoimi mitä hyvänsä muuta. Opettajat oikein peesaa kiusaajaa kun vanhemmat on piireistä.
Sössöttävät kuraattorit tulisi siirtää pois kouluista eduskuntaan auttamaan häirintäkohussa ja kouluihin järki-ihmisiä tilalle.

Äänestä

Poliitikoiden pääasiallinen toimi. Selvitellä omia ja muiden poliitikoiden sekoiluja. Muuta eivät enää teekkään.

Äänestä

Kauhea kohu ja lopulta demarit julistavat persut syyllisiksi.

Äänestä
Anonyymi00010

Äänestä
Anonyymi00011

Äänestä

Eikö ole löytynyt?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuppuraisen mukaan selvitykselle etsitään vielä tekijää, kovin tuntuu vaikealta demarien hommat.

Tytti Tuppurainen on vastannut Iltalehdessä työoikeuden professorille Seppo Koskiselle. Koskinen arvosteli aiemmin SDP:n toimintatapaa ja vastuunjakoa häirintäkohussa, sillä SDP on kertonut käsitelleensä kansanedustajiin ja työntekijöihin liittyneitä tapauksia eduskuntaryhmän pääsihteerin johdolla.

– Pääsihteerin olisi pitänyt viedä asia eteenpäin lähimmälle valvovalle taholle, eli siis eduskuntaryhmän puheenjohtajalle. Tämän asia olisi ollut ratkaista, otetaanko puolueen puheenjohtajakin mukaan, Koskinen sanoi.

Lindtman pysyy hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu