Jokainen Suomessa toimiva vanhustenhoivayksikkö on erilainen. Siellä on erilaisia vanhuksia, jotka tarvitsevat aivan eri määrän hoitoa vuorokaudessa,
Joten joku hoitajien lukumäärä/ vanhus on aivan metsään mennyttä tavoiteasettelua!
Tässä perustelut:
Kun kerran jokainen vanhus tarvitsee eri määrän hoitotunteja vuorokaudessa, niin ainoa oikea tavoitteen asetanta hoitajien määrään on se, että ensin määritellään koko hoivayksikön vanhusten hoivan tarve vuorokaudessa tunneittain.
Sen jälkeen katsotaan paljonko hoivaa tarvitaan tunneittain kaikkiaan, jotta vanhusten hyvä hoito on mahdollista.
Nyt me pystymme laskemaan hoitajien tarpeen tunneittain vuorokaudessa ja tässä on se todellinen hoitajien tarve, joka ptiäisi lakiin kirjata.
Laissa pitäisi siis vaatia, että jokaisella hoivakodin asukkaalla on määritelty hoivan tarve tunneittain ja tarkastajat käyvät kontrolloimassa, että tämä on tehty joka ikisessä hoivakodissa.
Laki määrittelee sitten, että hoitajia pitää olla se määrä, että hoivan kokonaistarve pystytään täyttämään. Pitää huomioida siinä laskelmassa myös hoitajien ruokatauot ja lomat tietysti. Niin sanottu kolmivuorotyön työaikajärjestelykin on silloin täysin ajastaan jäljessä. Työvuorot pitää olla hoitotarpeen mukaisia: Aamuisin tarvitaan paljon hoitavia käsiä, lounaan aikaan jälleen taas, sitten päivällisen aikaan ja sitten taas nukkumaan menon aikaan. Siksi tarpeen määrittely pitää olla tunneittainen. Työvuorojärjestelyt pitää siis uusia myös kokonaan.
Vain tällä tavalla voidaan taata hoivakotien taso kyllin hyväksi.
Lukumääräinen hoitajamitoitus on aivan väärä tapa yrittää parantaa asioita!
Joihinkin hoivakoteihin otetaan vain hyväkuntoisia vanhuksia ja silloin hoivan tarve on aivan erilainen, kuin sellaisessa hoivakodissa, jossa on vuoteeseen hoidettavia vanhuksia, jotka eivät itse pysty auttamatta liikkumaan lainkaan.
Joten joku hoitajien lukumäärä/ vanhus on aivan metsään mennyttä tavoiteasettelua!
Tässä perustelut:
Kun kerran jokainen vanhus tarvitsee eri määrän hoitotunteja vuorokaudessa, niin ainoa oikea tavoitteen asetanta hoitajien määrään on se, että ensin määritellään koko hoivayksikön vanhusten hoivan tarve vuorokaudessa tunneittain.
Sen jälkeen katsotaan paljonko hoivaa tarvitaan tunneittain kaikkiaan, jotta vanhusten hyvä hoito on mahdollista.
Nyt me pystymme laskemaan hoitajien tarpeen tunneittain vuorokaudessa ja tässä on se todellinen hoitajien tarve, joka ptiäisi lakiin kirjata.
Laissa pitäisi siis vaatia, että jokaisella hoivakodin asukkaalla on määritelty hoivan tarve tunneittain ja tarkastajat käyvät kontrolloimassa, että tämä on tehty joka ikisessä hoivakodissa.
Laki määrittelee sitten, että hoitajia pitää olla se määrä, että hoivan kokonaistarve pystytään täyttämään. Pitää huomioida siinä laskelmassa myös hoitajien ruokatauot ja lomat tietysti. Niin sanottu kolmivuorotyön työaikajärjestelykin on silloin täysin ajastaan jäljessä. Työvuorot pitää olla hoitotarpeen mukaisia: Aamuisin tarvitaan paljon hoitavia käsiä, lounaan aikaan jälleen taas, sitten päivällisen aikaan ja sitten taas nukkumaan menon aikaan. Siksi tarpeen määrittely pitää olla tunneittainen. Työvuorojärjestelyt pitää siis uusia myös kokonaan.
Vain tällä tavalla voidaan taata hoivakotien taso kyllin hyväksi.
Lukumääräinen hoitajamitoitus on aivan väärä tapa yrittää parantaa asioita!
Joihinkin hoivakoteihin otetaan vain hyväkuntoisia vanhuksia ja silloin hoivan tarve on aivan erilainen, kuin sellaisessa hoivakodissa, jossa on vuoteeseen hoidettavia vanhuksia, jotka eivät itse pysty auttamatta liikkumaan lainkaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hoidon tarpeen arvioinnista tulisi aina lähteä katsomaan paljonko hoitajia tarvitaan.
Jokainen hoitoyksikkö on erilainen.
Aloittajan kirjoitus on hyvä, juuri noin pitää hoitajien tarve määritellä.
Joku vanhus tarvitsee vuorokaudessa 8 tuntia hoitajaa ja joku toinen, joka itse käy pesulla ja ruokailemassa tarvitsee vain pari tuntia.
Joku vanhus voi tarvita 12 tuntia hoitoa vuorokaudessa.