Uuden ajan noituudella saadaan aikaan kytkös lakihenkiseen tilaan suhteessa johonkin asiaan, ideologiaan tai tapahtumaan, johon sisältyy voimakas ja usein myös uskonnollinen, henkisesti manipuloimalla aikaan saatu side. Eri tavoilla, esim. kolehtisaarnalla suostutellen on murrettu ihmisen luontainen ja terve vastustuskyky ja näin saatu hänen tahtonsa otetuksi vallan alle. Näin hänet on saatu hallintaan, ja häneltä on helppo saada palveluksia kuin hypnotisoidulta ihmiseltä. Se tarkoittaa usein voimakasta uskonnollista hallintaa.
Ihminen sidotaan noituuden siteisiin usein asianomaisen sitä heti huomaamatta. Eivätkä noituuden keinoja käyttävät ihmiset, saarnaajat, aina itsekään tiedä harjoittavansa orjuuttavaa pimeyden uskontoa. He luulevat olevansa taitavia ihmisten käsittelijöitä saadessaan kuulijansa ajattelemaan hänen tahtomallaan tavalla. Mutta taustalla on pimeyden henkien persoonallinen voima.
Noiduttu ihminen on henkisesti sidottu sellaiseen pakkotilanteeseen, että hänen on esim. osallistuttava johonkin varojen keräykseen. Muuten ei saa rauhaa sielulleen. 1 Tim. 6:9-19. Sellaisen aiheuttaja on siis aivopesu, manipulointi, yms. joiden kautta on tapahtunut noituuden tilaan joutuminen.
Kaikenlaisesta pimeyden vaikutuksesta, mm. rahan ahneudesta, voi kuitenkin vapautua. ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Älkää antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” Gal. 5:1,2. Matt. 11:28-30.
Pyhän Hengen johdatuksessa raamatullisesti oleminen katkaisee kaikki siteet. Hän on Totuuden Henki. ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Joh. 8:31-36. Jokainen saa ottaa vastaan vapautuksen ristin veren kautta. Jeesus on edelleen sama HYVÄ VAPAHTAJA, vapauttaja.
Siunausta Jeesuksen sovintoveren armossa.
Noituus seurakunnassa
85
778
Vastaukset
- Anonyymi00001
Helluntailaisuuteen liittyy vallan käyttö.
Johtajien tahto = jäsenten tahto.
Johtajat aina tulosvastuullisina keräämässä rahaa viikosta toiseen- Anonyymi00009
Suomi24:n ylläpito on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
- Anonyymi00036
Mitä sinä toisten lahjoitusta vahtaat- kun itse et ota osaa mihinkään. Onko se sulta pois?*
Ennen- isät ryyppäsi ja rahat meni- talo meni- jne. perhekin meni.
Nyt huumeet vie sinun ja sukusi rahat.
Milläs vallalla pahkapää niitä valtoja hillitsee.... nyt olet vastuussa- tuloksestasi- mussutapa lääkkeesi, yheiskuntaan.
vai oletko peräkammarin poika isoäitisi kukkarolla, että mosse liikkuu, tahi lata-
ja pääset mäyräkoiraa ulkoiluttamaa, kaikkeahan tässä näkee... Oletko siinä joukossa suu korviamyöten auki tapasi mukaan...... itkettääkö aina Anonyymi00009 kirjoitti:
Suomi24:n ylläpito on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
Kyllä meidän noitasapatissa on suuri joukko helluntalaisia noitia mukana. Useimmat varsin maukasta lihaa.
- Anonyymi00063
Anonyymi00036 kirjoitti:
Mitä sinä toisten lahjoitusta vahtaat- kun itse et ota osaa mihinkään. Onko se sulta pois?*
Ennen- isät ryyppäsi ja rahat meni- talo meni- jne. perhekin meni.
Nyt huumeet vie sinun ja sukusi rahat.
Milläs vallalla pahkapää niitä valtoja hillitsee.... nyt olet vastuussa- tuloksestasi- mussutapa lääkkeesi, yheiskuntaan.
vai oletko peräkammarin poika isoäitisi kukkarolla, että mosse liikkuu, tahi lata-
ja pääset mäyräkoiraa ulkoiluttamaa, kaikkeahan tässä näkee... Oletko siinä joukossa suu korviamyöten auki tapasi mukaan...... itkettääkö ainaPieleen, niin pieleen menee arvailusi. Muistele sinä itkien edesmennyttä vaimoasi ja kunnioita hänen muistoaan. Unohda mielestäsi himosi uusi kohde.
- Anonyymi00094
Anonyymi00009 kirjoitti:
Suomi24:n ylläpito on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
Onko jumalanpilkka vieläkin rikos? Ei muistaakseni
- Anonyymi00002
Jeesus kun puhui hän ei kerännyt milloinkaan rahaa.
Samoin myös oikeana ja raamatullisena (ei azusalaisena) helluntaina ei järjestetty rahankeräystä.- Anonyymi00037
aivoton puhe. ainainen valittaja vinkuville-
Olko temppelin ulkopuolella kolehtiruukku- vai ei --Raamatussa. luetko yleensä?
et vaan mussutat mussuttamisesta päästyäsi,. Olet matala---otsainen
merkkinä otsassasi.
Oliko temppelissä paikka- mihin leskinainen pani elämisensä vai ei?
Osaatko sinä ollenkaan lukea ja ymmärtää lukemaasi? jahkaaja. aivoton kertaaja.
KUKA tarkkailee uhriarkulla... käsitätkö, bonaako aivosi.
"Lesken ropo" -kertomuksessa (Luuk. 21:1-4) köyhä leski pani uhriarkkuun kaksi ropoa, mikä oli koko hänen elämisensä/omaisuutensa
. Jeesus piti tätä suurempana lahjana kuin rikkaiden suuria summia, sillä leski antoi puutteestaan, ei liiastaan. Kertomus korostaa uhrautuvaisuutta ja luottamusta Jumalaan
Jeesus tarkkailee temppelissä ihmisten lahjoja uhriarkkuun.
Luukkaan evankeliumi 21:1-4 (myös Mark. 12:41-44).
Silloin hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut.
(Luk 21:3)
KUKA ON Uhriarkulla- KUKA_ MIETI JA vastaatko. jos kykenet ja kerro, mitä se sinun sisälläsi viestii? muutoin et saa synninpäästöä
Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä. Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
(Mar 12:41-44)
Jos ei kiinnosta Herran työ- niin pidä päpättimesi kiinni, pääset tuomiollasi helpommalla.
tyhmästä päästä- ruumis kärsii.
uskovaisuudessa kukin pitää hengelliestä kodistaan huolta. Luterilaiset omalla tavallaan ja vapaissa suunnissa omalla.
Mutta- koska sinua ei kiinnosta rakkaudenlahja- älä vingu, ja äläkä rakkaudetonta uhria anna sinäkään, koska vaikka antaisit ruumiisi "poltettavaksi" -ei se sinua mitenkään auta, se on tyhjäpään kohtalo- saa koko ruumiinsa poltettavaksi sitten helvetin tulessa tuhkaksi.
Sinne meni suunsoittajan elämä
- Anonyymi00003
Helluntailahkolaisuuteen kuuluu luterilaisten pienten lasten noituminen.
- Anonyymi00038
Ei kuulu vaan sinulla on väärä kuva- kokonaiskuvasta.
Ja itse olen kirkottomana kertonut suvustani totuutta. Eli älä sinäkään mussuta.
Kiroat isoäitini itkun ja siitä nousen tuomiolla sinut tuomitsemaan.
Jos Sodoma, esim. tuomittiin, niin saat sinäkin tuomion, sinulla on raamattu- mutta olet ikävä puheissasi. Todistan viimeisellä tuomiollasi, että olet senkaltainen tässä elämässä.
Perille ei pääse epäpyhää- siis missä seurassa seisot.
Eli tiedät tuomiossasi, että todistajat kertovat sinun tämänpuoleisuuden elämäntavasta.
- Anonyymi00004
Jeesus / Raha / Opetuslapset
Markus 6:8
Ja hän sääti heille, etteivät saaneet ottaa matkalle muuta kuin ainoastaan sauvan; ei leipää, ei laukkua, ei rahaa vyöhönsä.
Lahko kuolee pois jos sille ei anna rahaa.
Eipä helluntaipastoritkaan ilmaiseksi puhu.- Anonyymi00007
Suomi24:n ylläpito on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
- Anonyymi00039
Jeesus / Raha / Opetuslapset
Markus 6:8
Ja hän sääti heille, etteivät saaneet ottaa matkalle muuta kuin ainoastaan sauvan; ei leipää, ei laukkua, ei rahaa vyöhönsä.
Lahko kuolee pois jos sille ei anna rahaa.
Eipä helluntaipastoritkaan ilmaiseksi puhu.
No, eläpä esimerkkisi mukaan. Älä ota rahaa- ja mene kauppaan hakemaan leipää ja ruokaa.
Tule sitten takaisin ja kerro- mitä tapahtui . paukapää- aivoton Anonyymi00039 kirjoitti:
Jeesus / Raha / Opetuslapset
Markus 6:8
Ja hän sääti heille, etteivät saaneet ottaa matkalle muuta kuin ainoastaan sauvan; ei leipää, ei laukkua, ei rahaa vyöhönsä.
Lahko kuolee pois jos sille ei anna rahaa.
Eipä helluntaipastoritkaan ilmaiseksi puhu.
No, eläpä esimerkkisi mukaan. Älä ota rahaa- ja mene kauppaan hakemaan leipää ja ruokaa.
Tule sitten takaisin ja kerro- mitä tapahtui . paukapää- aivotonJeesus näytti heille demarin.🪙🌹
- Anonyymi00005
Suomi24:n ylläpito on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
- Anonyymi00008
Helluntailaiset ovat tuhonneet tervehenkisen kristinuskon.
- Anonyymi00010
Tässä tervehenkistä luterilaista kristinuskoa: Luther perusteli anabaptisteille määrättyä kuolemantuomiota hengelliseltä kannalta neljällä näkökohdalla: 1) Anabaptisteilla ei ole annettavaa Jumalan sanan saarnaviralle; 2) Anabaptisteilla ei ollut tarkasti määriteltyä oppia; 3) Anabaptistit tukahduttavat ”oikean opin” saarnaamisen; 4) Anabaptistit eivät pitäneet tärkeänä noudattaa maallisen hallinnon määräyksiä kieltäytyessään sotapalveluksesta.
Keisarikunnan valtiopäivät vahvistivat vainoamisen ja kuolemantuomiot mahdollistaneet lait Speyerin valtiopäivillä 1529. Samoilla valtiopäivillä uskonpuhdistusliikkeen puolelle asettuneet ruhtinaskunnat tekivät protestin, jossa ne kieltäytyivät noudattamasta uskonasioissa enää katolisen enemmistän opetusta. (Tästä protestista juontuu nimitys protestantit.) Tuloksena oli päätös, jossa protestanteille annettiin ensimmäistä kertaa virallisesti laillinen oikeus toteuttaa uskonpuhdistusta, eli ”luterilaisuudesta tehtiin sallittu uskonto” katolilaisessa Roomalais-Saksalaisessa Keisarikunnassa. Päätettiin, että kunkin ruhtinaskunnan uskonto määräytyy ko. hallitsijan uskonnon mukaan.
Mutta on paradoksaalista, että samalla anabaptistien toiminta kiellettiin kuolemantuomion uhalla. Koska kuolemantuomio koski kaikkia baptisteja, tapahtumaa on pidetty lain varjolla toteutettuna kansanmurhana. Keisari Kaarle V:n allekirjoittamassa laissa käskettiin kaikkia keisarikunnan hallitsijoita ja upseereita ”…että jokainen uudelleen kastettu tai joka kastaa uudelleen,olkoon mies tai nainen, ja ymmärtäväisessä iässä, tuomitaan ja saatetaan luonnollisesta elämästä kuolemaan tulella ja miekalla tai vastaavalla kunkin tapauksen mukaisesti, ilman sitä edeltävää hengellisen tuomarin inkvisitioita”.
Lisäksi säädettiin, että mikäli joku ei tuo lapsiaan kastettaviksi, hän joutuu tuomituksi saman lain nojalla, ja myös ettei kukaan saa olla ilmiantamatta ketään, joka saattaa yrittää paeta näitä määräyksiä.
Lutherin hyväksyntä tällemenettelylle ilmenee hänen lausunnoistaan. Hän kirjoitti vuonna 1536:
”Se että kapinamielisistä opin uskonkappaleista tulee rangaista miekalla, ei tarvitse lisätodisteita. Loppujen lopuksi, anabaptistit pitävät kiinni opinkappaleista, jotka käsittelevät vauvojen kastamista, perisyntiä, ja inspiraatiota, joilla ei mitään yhteyttä Jumalan Sanaan, ja vastustavat sitä toden teolla. — Maalliset viranomaiset ovat velvoitetut estämään ja peittelemättä rankaisemaan vääristä opeista. — Sillä ajatelkaapa vain, mikä katastrofi seuraisi sitä, että lapsia ei kastettaisi? — Tämän lisäksi anabaptistit eroavat kirkoista — ja he muodostavat omia papinvirkoja ja seurakuntia, mikä on myös vastoin Jumalan käskyä. Tästä kaikesta käy ilmi selvästi, että maallisten viranomaisten pitää määrätä ruumiillinen rangaistus rikkojille –. Myös silloin, kun on kyse pelkästään hengellisestä opinkappaleesta kiinnipitämisestä, kuten vauvojen kastaminen, perisynti, ja tarpeeton erottautuminen, — me päätämme, että itsepäiset lahkolaiset täytyy näissäkin tapauksissa tappaa.” (Armstrong; Luther: Pamphlet 1536; suomennos.)
Jälkiä uskonpuhdistajien tuomitsevista lausumista on edelleen luettavissa luterilaisen kristinopin perusteksteistä, Tunnustuskirjoista. Esimerkiksi Augsburgin tunnustuksessa esiintyy useita anabaptistit ankarasti tuomitsevia lausuntoja.
Samllaa "tervehenkinsä kristinopilla" ovat luterilaset täyttäneet palstan. - Anonyymi00012

Samllaa "tervehenkinsä kristinopilla" ovat luterilaset täyttäneet palstan. - Anonyymi00016
Pakkovauvakastettujen kirkossa vain 2% on uskovaisia.
He ovat tuhonneet valtiokirkkonsa! - Anonyymi00017
Pakkovauvakastettujen kirkossa vain 2% on uskovaisia.
He ovat tuhonneet valtiokirkkonsa! - Anonyymi00020
Anonyymi00017 kirjoitti:
Pakkovauvakastettujen kirkossa vain 2% on uskovaisia.
He ovat tuhonneet valtiokirkkonsa!Jokainen evankelis-luterilaiseen kuuluva on kristitty. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
- Anonyymi00023
Anonyymi00016 kirjoitti:
Pakkovauvakastettujen kirkossa vain 2% on uskovaisia.
He ovat tuhonneet valtiokirkkonsa!Useamman kerran kylvetty pedo haluaa vauvoja. Hän vihaa uskovia
- Anonyymi00040
minkä kristinuskon. Senkö - mikä sauhuaa palstallla ominpäin?
Kastso peiliisi ja mieti asiaa- näin sivullisen palstaa seuranneena. - Anonyymi00041
Anonyymi00020 kirjoitti:
Jokainen evankelis-luterilaiseen kuuluva on kristitty. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Jokainen evankelis-luterilaiseen kuuluva on kristitty. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Ihanko totta. eli väität, että Taivaassa on vain luterilainen Elämänkirja. Saanen nauraa jutuillsei. Uskotko edes itse puheitasi.
Valheen puhujat ----eivät ---peri--- Jumalan valtakuntaa- Pelottaako mennä valhehenkenä Valkean Valtistuimen eteen. Todistuksen majaan.
Siellä on katsos arkku ja ne taulut- jotka todistavat sinua vastaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19260723/onko-taivaassa-jasenrekisteri-sama--elamankirjassa--
- Anonyymi00013
Apostoli Olsen oli anaalibaptisti.
Perusti kymmeniä helluntailahkoseurakuntia. - Anonyymi00014
>>>Pyhän Hengen johdatuksessa raamatullisesti oleminen katkaisee kaikki sitee<<<<
Jumalan Henki johdattaa Sanan raiteilla. Pelkkä "hengen " johto ilman Sanaa on epätervettä uskonnollisuutta, ja vie harhaan.
Kyllä Jeesus Kristus vapauttaa kun pysyy Jumalan Sanan ilmoituksessa.
”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?" Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.”
Johannes 8:31-36 FB38
--------
”Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "
Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”
Johannes 14:22-24 FB38
-----
”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.”
Psalmit 119:105 FB38
-----
Lihassa ilmestynyt Jumalan Sana Jeesus Kristus.
”Niin Jeesus taas puhui heille( kirjanoppineille ja fariseuksille) sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".”
Johannes 8:12 FB38
---- - Anonyymi00015
Järkyttävää.
Mutta en usko noituuden voimien toimivan helluntailaisuuden raitishenkisessä toiminnassa.- Anonyymi00021
Oletko huomannut että helluntailaiset noituvat luterilaisia !?
- Anonyymi00019
Alottajan täytyy nyt köydä tipauttamassa euro puuäijään, kun kolme miljoonaa puuttuu lutterin kassasta maksajaa kohden, muuten on liuta palkkapapoeja puolukassa syksyllä !
- Anonyymi00022
Pedokääkkää vikisee taas rahasta
Parhamin kassa on tyhjä, tilat vuokralla, hehe - Anonyymi00025
Anonyymi00022 kirjoitti:
Pedokääkkää vikisee taas rahasta
Parhamin kassa on tyhjä, tilat vuokralla, heheJos pakkokirkollisvero poistettaisiin, niin ei jäisi yhtään kirkkoa pystyyn!
- Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Jos pakkokirkollisvero poistettaisiin, niin ei jäisi yhtään kirkkoa pystyyn!
Eikö edes helluntaikirkko?
Anonyymi00022 kirjoitti:
Pedokääkkää vikisee taas rahasta
Parhamin kassa on tyhjä, tilat vuokralla, hehePikkanen kassa.💰💵💸
- Anonyymi00024
En ole nähnyt noituutta seurakunnissa, missä minä olen ollut.
- Anonyymi00028
Minä taas olen ja myös luterilaisessa pienpiirissä törkeästi. Kukaan ei osaa kantaa siitä vastuuta.
- Anonyymi00029
Naispiispa järjesti jooga-tilaisuuksia.
- Anonyymi00095
Jooga on saatanasta
- Anonyymi00030
Puhumattakaan mitä miespapit ovat aikojen saatossa tehneet ja tekevät yhä.
- Anonyymi00031
Nyt ymmärrän, tarkoitat Putinia, joka noitui Trumpin. Sopii hyvin ja on totta.
- Anonyymi00032
Tuo tosiaan sopii noituusasiaan.
Putin piti Trumpille tapaamisessaan noin kahden tunnin puheen. Sen jälkeen Trump on ollut Putinille myönteinen, ja nyt jo toimii Venäjän puolestapuhujana.. Hän määrää Ukrainaa luovuttamaan alueet Venäjälle, joita Putin on yrittänyt saada sotimalla haltuunsa. - Anonyymi00033
Noituminen on raamatullinen sanamuoto. Apt. 8.
- Anonyymi00034
Ikävää että tämä on totta. Noituuden valta on otettu käyttöön
- Anonyymi00035
Eikös eri yhteisöt suorita varainkeruuta. Aloittaen vaikka Punainen Risti?
Noituuttako- ?? Entä eläinten puolesta keräys. Eli yhteiskunnassa on keräystä sinne ja tänne- koska elämä maksaa, eikä kodittomat kissatkaan elä- pyhällä hengellä.
Hieman rotia kirjoituksiin - Anonyymi00042
En ole nähnyt noituutta Helluntaiseurakunnissa. Jos olisi ollut, heidät olisi erotettu, jos eivät tekisi parannusta.
- Anonyymi00043
Helluntaiseurakunnissa aika vähän esiintyy noituutta. Mutta muissa sen suuntaisissa rahapuljuissa sitä kyllä on, Menestysteologit keräävät rahaa hyvinkin kyseenalaisin keinoin.: Anna satanen, niin Jumalan antaa sen kymmenkertaisesti takaisin. Tähän vetoomukseen sisältyy noituutta.
- Anonyymi00044
Saadaan? Pahvi hei herää, demokratioissa saadaan. Kasvoitko tyhmäksi oikeasti?
- Anonyymi00046
Sillä tavalla:)
Nyt höpelöt on kunnon vauhdissa.
Kannattaa jenkki lahko ja tyhmät puhujat jota kuunnella. Samaa roskaa monella pienlahkolla. Ihmiset tulee mielenvikaisiksi kuten tässä. - Anonyymi00048
Ihmiset ovat noin yleisesti katsoen mieleltään vikaisia , "pimentyuneinä ymmärrykseltään". Efesol. 4:18. "nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden."
- Anonyymi00049
Luterilaisuuden lapsikaste-noituus on voimakasta pimeyden toimintaa.
- Anonyymi00050
naureettavan "hätäkasteen" kanssa.
- Anonyymi00051
Noin kirjoittaa harhaoppinen uudestikastaja
- Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Noin kirjoittaa harhaoppinen uudestikastaja
Joo ne on noitia
- Anonyymi00053
Anonyymi00050 kirjoitti:
naureettavan "hätäkasteen" kanssa.
Luterilaisuudessa toistetaan kaavoja. Esimerkiksi kastekaavan käyttäen ihminen uudesti syntyy ja pelastuu. Se sijaa Raamattu sanoo:
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Jokainen luterilainen on siirtynyt taivasten valtakuntaan täysin samalla: vettä valellaan päähän mantrojen ja loitsujen ja taikurien merkkien kera.
Jeesuksen puhuu tärkeimmissä opetuksiin: etsimisestä ja kolkuttamista ja anomisesta ja löytämisestä. Luterilaisen kirkon käytännöistä Jeesuksen tärkeimmät opetukset ovat tyystin poissa. - Anonyymi00057
Anonyymi00053 kirjoitti:
Luterilaisuudessa toistetaan kaavoja. Esimerkiksi kastekaavan käyttäen ihminen uudesti syntyy ja pelastuu. Se sijaa Raamattu sanoo:
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Jokainen luterilainen on siirtynyt taivasten valtakuntaan täysin samalla: vettä valellaan päähän mantrojen ja loitsujen ja taikurien merkkien kera.
Jeesuksen puhuu tärkeimmissä opetuksiin: etsimisestä ja kolkuttamista ja anomisesta ja löytämisestä. Luterilaisen kirkon käytännöistä Jeesuksen tärkeimmät opetukset ovat tyystin poissa.Raamatussa ja kristinuskossa toistetaan kaavoja mutta mitään noituutta ei ole muuta kuin noituvien uudestikastajien pään sisällä
- Anonyymi00060
Anonyymi00057 kirjoitti:
Raamatussa ja kristinuskossa toistetaan kaavoja mutta mitään noituutta ei ole muuta kuin noituvien uudestikastajien pään sisällä
Kristinuskonnosta toistetaan kaavoja ja kaavan kautta saadaan aikaaan yliluonnollinen tapahtuma, esimerkiksi kastekaava. Luterilaisuus kuuluu kristillisiin uskontoihin.
- Anonyymi00054
Noituuden taikatemput ovat todellisuutta luterilaisuudessa.
- Anonyymi00055
Noituutta. https://keskustelu.suomi24.fi/t/13705794/sanan-ja-saarnamiehen-suhde
- Anonyymi00059
Kirkkonoituus on totta.
- Anonyymi00061
Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi.
- Anonyymi00096
Haukuin yhden henkilön ja toivoin hänelle litaniassa kaikki mahdolliset epäonnet.Tuli viesti sukulaiselta.En tiedä lihin liittyy, mutta uskon sen liittyvän kuolemaan.Noituus toimii kun siihen uskoo.Siksi se kielletään Raamatussa.Jostain syystä kaikki vihamiehet ympärilläni tuntuu kuolevan tai jotakin pahaa tapahtuu heille.En edes noidu, vihaan vain. Ajatukset käy toteen?
- Anonyymi00062
Raamatussa ei ole kastekaavaan, kaavaa, jonta noudattamalla ihminen tulee uskoon ja saa Pyhän Hengen.
- Anonyymi00064
Ei mutta siellä on kastekaava
- Anonyymi00065
– ”Kaikki, mitä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen Nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa.” Kol.3:17. Voisiko sen tulkita toisin? 2 Kor. 1:13.
Raamatussa ei ole esimerkkitapausta, että joku olisi kastettu jotakin muuta nimeä käyttäen, esim. että jonkun kasteessa olisi lausuttu sanat isänpojanjapyhänhengenimeen. – Raamattu ei opeta käyttämään sellaista dogmia myöskään rukoiltaessa. – Ei siis niin, vaan kasteessa kuuluu lausua sanat:
”..Jeesuksen Kristuksen Nimeen.” Apt.2:38.
”..Herran Jeesuksen Nimeen.” Apt.8:16.
”..Jeesuksen Kristuksen Nimeen .” Apt.10:48.
”..Herran Jeesuksen Nimeen.” Apt. 19:5.
En usko, että kukaan terveesti ajatteleva ihminen voisi sanoa, että kaste Jeesuksen nimeen voisi olla jotenkin virheellinen.- Anonyymi00075
Isän ja pojan ja pyhän hengen-nimeen EI OLE NIMI, vaan kolme arvonimeä, titteliä. Jeesus ei opettanut eikä kehottanut käyttämään arvonimien rimpsua, vaan nimeä: mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
Jeesuksen nimi on Jeesus: Mitä hyvänsä te anotte minun (Jeesus) nimessäni, sen minä teen.
Paavali kirjoitti: kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
Pietari, joka oli kuullut mitä Jeesus oli opettanut ja joka Jeesuksen sanoen mukaan tiesi, mitä Jeesus oli opettanut, sanoi: "Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän (Jeesus). Mitään muuta nimeä (Jeesus), joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla." (Mistähän kääntäjät ovat repäisseet kannen?)
Monet muutkin kuin vain apostolit, olivat kuulleet Jeesuksen nimestä, jopa loitsijat: muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
Jeesus sanoi Pergamon seurakunnalle: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni (Jeesus) kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä,
- Anonyymi00066
Ei-helluntailainen kommentti:
Noituutta tai suggestiota, loitsua voi olla esim. sellainen, että byrokraatti/lääkäri puhuu kansalaiselle tyylillä, että tämä sopimus tehdään näin, tai että me teemme sinulle tällaisen pienen operaation, toimenpiteen. Eli että kuulijaa yritetään puheillaan taluttaa kuin koiraa hihnalla.
Profetoinnin lahjan väärinkäyttöä mahdollisesti. - Anonyymi00067
Putin on noituutta harrastava ortodoksi-okkultisti.
- Anonyymi00068
Kyllä. On. Vaikeaa. Keskustella. Täällä. Kun. On. Vain. Vähän. Asiallista.
Huh.- Anonyymi00069
No sinulla sitä oli asiallista ajatusta.
- Anonyymi00074
Hyviä totuuksia olette laukoneet. Näitäkin kadotettu ihmiskunta tarvitsee.
- Anonyymi00076
Noituuden aika on taas tulossa, pääsiäisnoitineen.
Miksi luudalla ratsastavat noidat ovat pääsiäisen symboli? - Anonyymi00077
Jokseenkin vieras ajatus että ihmisten manipuloiminen ja tavuttaminen johonkin suuntaan olisi noituutta. Mutta tarkemmin ajateltuna se on todellakin juuri sitä.
Kadotukseen johtavia syntejä ovat mm. "epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot." Gal. 5:20.
"Vanha testamentti kieltää noituuden ankarasti, ja se rinnastetaan "lihan tekoihin" tai epäjumalanpalvelukseen, joka erottaa ihmisen Jumalasta. " Google.
Noituus saastuttaa ihmisen sisimmän olemuksen ja murtaa oman terveen ajattelun ja tahdon.
Noiduttuja ihmisiä on paljon varsinkin uskovien keskuudessa. - Anonyymi00079
Tämä oli minullekin jokseenkin uusi ajatusmalli kristillisestä noituudesta.
Uskonnollisuudesta. - Anonyymi00080
Vapaaehtoiset, siis VAPAAEHTOISET, lahjotukset seurakunnan valvottuun työhön ovat Jumalan tahdon mukaisia. Painostukset eli niin sanotut ihmiseen vetoavat kolehtisaarnat ovat noituutta. Menestysteologien yhteyksissä noidutut ihmiset ovat joskus jääneet tilaansa loppuelämäkseen ellei Jumala armossaan auta heitä katkaisemaan siteitä sinne.
- Anonyymi00083
Ahaa, eli kun 50000 lutterin pakkomaksajaa on päässyt irti reservaatistaan, se Jumalan teko !
Onko hyvä - Anonyymi00085
Anonyymi00083 kirjoitti:
Ahaa, eli kun 50000 lutterin pakkomaksajaa on päässyt irti reservaatistaan, se Jumalan teko !
Onko hyväMiten tuo vanhus jaksaa inistä
- Anonyymi00081
Kuutten Mörken.
naispappi:
" Kysymys naispappeudesta Raamatussa on teologisesti kiistanalainen, ja siihen liittyy erilaisia tulkintoja. Raamatussa on jakeita, jotka perinteisesti tulkitaan naisten opetus- ja johtotehtävien rajoittamisena seurakunnassa, mutta toisaalta tekstejä tulkitaan myös historiallisessa kontekstissa. "
AI
tulkinta on yksi tapa valehtella.Tulkinta on ollut enimmäkseen valhe sillä piilotellaan sitä että tässä nyt harjoitamme järjenpäätelmää, tämä on myös ns. aijolta vaikuttavankin pohtijankin konpastuksena ollut suulaassa suussa.
kysyin joskus AI:lta miksi tulkintaa käytetään perustelemaan totuutta vaikka tulkitsemisella ei voija selvittäää aukottomasti totuutta ja siitä vastauksesta kävikin ilmi että tulkinta/järjeksenpäätelmä on työkalusana, jolla haetaan mahjollisuutta valehjella.
Tulkinta ei ole totuus.Tulkinta on järjenpäätelmää ja usein keino valehdella.Raamattua ei järjenpätelmöijä eli tulkita vaan tutkitaan ja jos ei vastaus löydy Raamatusta niin silloin ei ole tulinnan paikka vaan on tojettava ettei asiaa ole Raamatussa kerrottu, silloin tulee sanoa " en tiijä."
Miksi joku pyrkisi siihen, mikä ei ole totta? Näin voi käydä silloin, jos haluaa tarkoituksellisesti johtaa muita harhaan. saatana ja monet seuraajansa, joita löytyy pappienkin joukossa, noita tulkitsevia valehtelijoita, jotka mieluummin sanovat tulkitsevansa järjenpäätelmijään kuin myöntävänsä valehtelevansa kuin Iranin tiktaattori .
Selef Urge - Anonyymi00082
näinhän se on.
- Anonyymi00086
Noituudella ei ole mitään tekemistä Jumalan seurakunnan kanssa. Kolehtisaarna ei ole noituutta.
- Anonyymi00087
Kyllä nimenomaan ihmisten ajatteluun ja sen taivuttamiseen vetoava manipuloiminen on noituutta, johon henkivallat tulevat mukaan. Surkeita noituuden hengen levittäjiä on siellä.
- Anonyymi00088
Noituutta voi olla myös hyvän asian palveluksessa.
- Anonyymi00089
oi ISRAEL, oi autuuttaan sen, sinne tahdon vain , sillä siellä Jeesus kävellyt on.
https://www.youtube.com/watch?v=lm9M87jtT6k - Anonyymi00090
Taikatemput ovat noituuteen liittyviä.
- Anonyymi00091
Ei välttämättä, voi olla vain sorminäppäryyttä ja psykologiaa.
- Anonyymi00092
Psykologiahan on eräs noituuden osa.
- Anonyymi00093
Ei ollenkaan, jos ei manipuloida tai vaikuteta suggeroiden. Silloinkaan se ei varsinaista noituutta ole, vaan syntiä muuten. Psykologia voi olla oikeasti suureksi hyödyksi monissa psyyken sairauksissa, mutta ei läheskään aina.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770