Ville Merinen ei ikävä kyllä ole oikeassa ammatissa, ei terapeuttina eikä kansanedustajana. Emme tarvitse yhtään kansanedustajaa joka ei noudata oikeusvaltioperiaatetta.
Annoin Ville Meriselle fudut
Anonyymi-ap
9125
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sdp on kusessa. Merinen taitaa olla hyvä mies.
Ottakaa Merinen persuihin! Sastte ilmaiseksi.
Seuraavissa vaaleissa kenenkään ei tule äänestää myöskään Pia Hiltusta, jonka sopeutuminen SDP: n eduskyntaryhmään on vaikeaa ja toiminta uppiniskaista kuin koulupudokashäirikön. Piahan tarvitsee heti pitkäaikaista apua yksityiselämässä kokemaansa traumaan. Kansanedustajan työ ei näytä sopivan hänelle, ei voi toimia kyin ope!
Kansanedustajalle ei anneta fuduja. Tiedoksi vaan tyhmälle.
Koita nyt käyttää järkeäsi tollo, sehän on äänestäjän sarkastinen vitsi. Kyllä äänestäjä voi vaaleissa aina äänestää sen mukaan, kun katsoo parhaaksi.
Merinen, jos pääsee vielä SDP: n ehdokkaaksi, asettuu Hwlsingissä ehdokkaaksi. Ei ihan läpihuutojuttu.
😅🤣😂
Esimies ei voi tällaisia alaisensa asioita levitellä työpaikalla, mediasta puhumattakaan. Työterveyshuolto taas on vaitiolovelvollinen kaikista asiakkaan asioista eikä niitä mediassa levitellä.
Vai raportoitko itse kaikki omat terveydenhuollon käyntisi somessa?
Terapeutti-Ville on sekaisin kuin seinäkello. Päätyykö hän taas sairaslomalle tai jopa suljetulle toipumaan.
Hän on ammattilainen ihan OK.
Lehtien palstoilta poimittua:
"Meriläisen toimii epäreilusti salamyhkäisyydellään. Hänellä on homma levinnyt käsiin. Ei noin voi toimia, että löysillä heitoilla pistää koko eduskunnan epäilyksen alaiseksi. Ehkä Meriläisen kannattaisi poiketa jonkun ammattiauttajan luona ja käydä luottamukšellisia keskusteluja."
JA
"Olen täsmälleen samaa mieltä ja kysyn, että miten voi luottaa Meriläiseen koska hän on loppujen lopuksi asettanut monet ihmiset hankalaan tilanteeseen ja ihmettelen, että terapeutti käyttäytyy noin. Hakeeko Ville itselleen näkyvyyttä tuolla linjalla jos kerran tietää ja näkee asioita niin olisi voinut puuttua aisioihin ihan eri tavalla ja kertomalla, että hei ei noin voi toimia. Otetaan pomot mukaan ja mennään keskustelemaan asioista omien kanssa. Luulisi terapeutilla olevan emptatiaa työtovereita kohtaan sen verran: Ville on muuten ollut vähän esillä yleensä eduskunnan istunnoissa mutta mitään puheita ei ole suusta tullut, on vain kyllä kauhistellut ministerien ynnä muiden kielen käyttöä. Eduskunta ei ole herkkähipiäisten paikka."
Niin, äänioikeuttaan voi käyttää niin kuin itse haluaa.