Miten rahat jaetaan

Nyt päättyy tää avioliitto. Olimme naimisissa 12 vuotta, kun ei ole enää mitään puhuttavaa eikä muutakaan niin päätimme hakea eroa.
Olimme olleet naimisissa kolme vuotta kun ostimme talon.
(vaimo teetti avioehdon viikkoa ennen naimisiin menoa)Talon rahoitus meni silleen et vaimollani oli 34000 euroa käteistä taloon ja minä vastaavasti otin saman summan 34000 euroa pankkivelkaa. Olen lyhentänyt itse lainaa. Nyt talomme on myynnissä 150 000 euroa. Vaimoni vaatii omaa osuuttaan 34 000 euroa ja sit loppusumma eli 116 000 euroa jaettaisiin puoliksi. Tätä jakoa en oikein ymmärrä, olenhan itsekkin maksanut talosta saman kuin hänkin. Jos joku osais antaa neuvoa miten minun tulisi asiassa menetellä.
Sitten toinen asia. Meillä on kaksi yhteistä lasta 8v ja 12v, paljonkohan joudun maksamaan elatusmaksuja lapsista. Apu olis nyt tarpeen ettei näitä asioita turhaan pyörittelis päässään. Kiitos jo etukäteen:)
222651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Paljon riippuu avioehdon sisällöstä. Mitä siellä määrätään? Vai onko sitä edes, kun ei tuosta tekstistä oikein voi sitäkään tietää.

Äänestä

Talo myyntiin ja rahat puoliksi, se on reilu peli koska molemmat ovat siihen aikoinaan sijoittaneet saman verran!
Itsellani on 10 ja 13 vuotiaat pojat joista maksan elatusapua yhteensä 260€ kuukaudessa, mutta tuo kait menee ihan omien tulojesi mukaan.
Ole tiukkana, vaikka ero olisi vaikka kuinka raskas.
Puhuit jotain avioehdosta, onko vaimollasi sitten paljonkin omaisuutta? koska hän on tälläisen aikoinaan tehnyt?
Avioehtohan tarkoittaa sitä että sinulla ei ole mitään oikeutta hänen omistamaan omaisuuteen, tai hänen rahoihinsa.
Tuli myös mieleeni, että on talonne molempien nimissä? vai kenties vain vaimon?

Äänestä
  • Talo on molempien nimissä. Vaimollani on muutakin omaisuutta kuin talomme ja ymmärrän tietenkin ettei minulla ole niihin omaisuuksiin mitään osuutta. Ainoastaan yhteinen talomme on jaettavaa.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Talo on molempien nimissä. Vaimollani on muutakin omaisuutta kuin talomme ja ymmärrän tietenkin ettei minulla ole niihin omaisuuksiin mitään osuutta. Ainoastaan yhteinen talomme on jaettavaa.

    Avioeron osituksessa voidaan omaisuus jakaa miten tahansa, ilman mitään veroseuraamuksia. Miestäni kohtuus olisi talon arvon puolitus, mutta naiset tuntien..
    Tuli kai täällä jo kerrottua, että itse menetin avioerossa yli 200 000 vanhaa markkaa, kun tyhmä ex-anoppi kielsi avioehtosopimuksen teon.
    Tämä vain lohtuna sinulle.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Talo on molempien nimissä. Vaimollani on muutakin omaisuutta kuin talomme ja ymmärrän tietenkin ettei minulla ole niihin omaisuuksiin mitään osuutta. Ainoastaan yhteinen talomme on jaettavaa.

    No mikäli talo on avioehdon ulkopuolella niin se on sitten 50/50. Koko myyntisumma siis tasan molemmille , ei mitään ekstraa naiselle. Velka on tietysti sinun koska nainen maksoi saman verran lainan ulkopuolella.

    Mitä kumman kiusaa se nainen oikein yrittää? Sen nyt ymmärtää mikäli yhteisellä päätöksellä nainen saa lasten vuoksi enemmän, mutta ei tuossa nut ole lasten edusta kysymys.

    Myyntivoitosta kai menee vero, vai meneekö? Siitä sotkusta en osaa kyllä mitään tietää.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    No mikäli talo on avioehdon ulkopuolella niin se on sitten 50/50. Koko myyntisumma siis tasan molemmille , ei mitään ekstraa naiselle. Velka on tietysti sinun koska nainen maksoi saman verran lainan ulkopuolella.

    Mitä kumman kiusaa se nainen oikein yrittää? Sen nyt ymmärtää mikäli yhteisellä päätöksellä nainen saa lasten vuoksi enemmän, mutta ei tuossa nut ole lasten edusta kysymys.

    Myyntivoitosta kai menee vero, vai meneekö? Siitä sotkusta en osaa kyllä mitään tietää.

    ... jotta sunkin tietämyksen määrä lisääntyisi ...

    Myyntivoitosta ei mene veroa jos asunto ollutomassa tai perheesi käytössä yli kaksi vuotta.

    Äänestä

Minun oikeustajuni sanoo että, jos vaimollasi on ollut sijoittaa tuo rahasumma ja sinulla ei, niin olet sitä lyhentänyt tuloistasi. Eikö se silloin ole ollut pois perheen tuloista. Käännä toisin päin, jos sinulla olisi ollut käteistä tuon verran ja vaimosi olisi ottanut lainan, maksanut tilistään lyhennykset ja loput jos jäi, käyttänyt perheen elämiseen. Olisitko sitä mieltä, että on oikeudenmukaista jakaa puoliksi. Sinä olisit huolehtinut maksuista ja toinen lyhentänyt velkaa?
Elarit maksetaan lasten kulutusten ja maksukyvyn mukaan.

Äänestä
  • mitäs,jos vaikka mies on tienannut enemmän kuin nainen tässä tapauksessa,pitäisikö se myös huomioida?

    Äänestä

  • hoblaa kirjoitti:

    mitäs,jos vaikka mies on tienannut enemmän kuin nainen tässä tapauksessa,pitäisikö se myös huomioida?

    Avioehto tai ei ... se kuka hankkii enemmän liiton aikana ei vaikuta ositukseen jos jokin omaisuus ollaan jakamassa puolkkiin. Mutta jos enemmän hankkinut ostanut vaikka osakkeita, niin ne toki hänen, eivätkä tasinkolaskennassa jos avioehto (missä ei tasinkoja lasketa lainkaan).

    Äänestä

pitkässä juoksussa kannattaa. Sitten lakimies hoitaa nämä asiat puolestasi niin hyvin kuin kykenee, eikä tarvitse sinun miettiä.
Avioehtosopimusta näkemättä on vaikea sanoa mitään vaimosi vaatimukseen... kyllä siinä pitää ottaa huomioon myös sinun maksamasi osuus. Lasten elatuksen lisäksi on sovittava huoltajuudesta, tapaamisista, lasten asumisesta, lomista, isommista hankinnoista ja elatusmaksusta, kumpi niitä nyt sitten maksaakin. Mahdollistahan on myös isän olla lähihuoltaja.

Äänestä

Jos kauppakirjassa (tontti tai talo) on molempien ehto ilman erityismainintaa omistussuhteista niin vaimollasi ei ole juurikaan mitään sanomista oikeudessa. Oletus on, että kiinteistö omistetaan puoliksi. Vaimosi olisi pitänyt olla kaukaa katala, jos haluaa kiinteistöstä enemmän.

Äänestä

riippuu tietenkin kummalla lapset ovat,jos ovat puoliksi molemmilla,niin tietenkään elareita ei ole ja lapsilisät menee puoliksi molemmille,edellyttäen,että kulut hoidetaan myös puoliksi,mutta veikkaanpa,että lähitulevaisudessa on monta tärkeämpääkin asiaa mietittävänä kuin raha

Äänestä
  • paljon on tosiaan mietittävää mut tän saman kokeneilta saa kullanarvoista tietoa:) Kun elämää opettelee kantapään kautta niin tässä asiassa en haluaisi niin tehdä on tää sen verran vaikea juttu. Tätä asiaa joutuu pohtimaan varmaan kerran elämässään tai ainakin toivon niin.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    paljon on tosiaan mietittävää mut tän saman kokeneilta saa kullanarvoista tietoa:) Kun elämää opettelee kantapään kautta niin tässä asiassa en haluaisi niin tehdä on tää sen verran vaikea juttu. Tätä asiaa joutuu pohtimaan varmaan kerran elämässään tai ainakin toivon niin.

    Aikanaan ostimme exän kanssa talon, josta rahoitin 2/3 ja mies 1/3. Kauppakirjaan merkittiin nämä omistussuhteet. Meillä oli myös avioehto. Kun talo myytiin eron tultua, saadut rahat jaettiin samassa suhteessa.

    Minusta tuntuu, että sinun kannattaisi nyt vilaista kauppakirjan omistussuhteita. Jos kiinteistö myydään nyt 150 000 €, niin summa jaetaan sen mukaan puoliksi, ja sinä vastaat oman osuutesi veloista. Molemmille kuuluu asunnon arvonnoususta tuleva hyöty.

    Ihmetyttää, miten huonosti osa ihmisistä tuntee sopimuksia, mihin ovat laittaneet nimensä alle.

    Äänestä

no jos olet jo hoitanut OMAN lainasi, niin myyntihinnasta 34 kEUR sinulle, 34 kEUR exällesi ja loppu jaetaan tasan ... paitsi jos avioehdossanne toisin märätty. MUTTA jos laina on molempien nimissä, niin silloin puolkkiin, kuten vaimosi on ehdottamassakin ... eli, mitä siinä lainapaperissasi lukee velallisen kohdassa?

lapsiin liittyvissä asioissa vakivastaukseni ohessa:




I VAIHE - määrä

Homma lähtee siitä, että määritetään lapsen / lasten elatuksen tarve. Ei helppo harjoitus, etenkin kun elarit sovitaan yleensä siihen asti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Totta, murrosikäisen menot 4 vuotiasta suuremmat … mutta päivähoitomaksuja ei ole – jälleen yksilöllistä (suuretko ao. maksut, vai onko lainkaan). Toisaalta, usein etävanhempi ”sponssaa” elareiden ulkopuolelta aikuistuvaa lastaan ja tämän menoja. Lasten elatuksen tarve voidaan määrittää ainakin kolmella tavalla, ja ainakin yhdellä väärällä:

a) Lasketaan omien tenavien todelliset kulut (paras etenkin jos esim. kroonisia sairauksia tms.). Jos joku tarvii ”elareiden laskukonetta" ja ymmärtää Excel ohjelma aika hyvin, niin laittaa mailia [email protected]

b) Jos laiskottaa niin yksi vakiintunut standardi tuntuu olevan 420 e/kk per lapsi (tutkimus muistaakseni kolmihenkisen perheen lapsen "kustannukset" tasattuna 18 vuodelle etelä Suomessa). Siitä vähennetään lapsilisä ja esim. "sossun" prosentit (sovelletaan toimeentulotuen määrittämisessä useampi-lapsisessa perheessä, ks. http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B64 9-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf)

320 + 320 x 0,95 + 320 x 0,90 = 912 ekee (eli 912/3 = 304 e/kk keskiarvona per lapsi)

Siitä voidaan keskustella, pitääkö äidin saama yh-lisä ottaa huomioon lapsen eduksi (vähentää ao. summalla tuota 420 euroa) vai huomioida äidin tulona (koska lakkaa jos äiti solmii uuden parisuhteen).

c) Vanhentunut "rangaistusluonteinen" tapa laskea elarit olivat 10% etävanhemman BRUTTO tuloista -- siihen ei minusta ketään elatusvelvollisen pitäisi velvoittaa, mutta tahtoessaan toki niin voi sopia … olkoonkin ettei tuo ”kaava” mitenkään lähde lapsen tarpeista, vaan etävanhemman toimentulosta (jonka vaikutettava kyllä elatuksen jakamiseen).


II VAIHE - jako

Kun yhteinen käsitys saatu lapsen elatuksen tarpeesta, sitä aletaan jakamaan vanhempien kesken. Vanhempien maksukyky yleensä lasketaan nettotulojen suhteena. JOSKUS se antaa epäoikeudenmukaisen tuleman … jos vaikka hyvätuloinen elatusvelvollinen on joutunut velipojan valuuttalainan takaajana suuriin lyhennyksiin, ei nettotulot anna käsitystä mikä hänen maksukyky pakollisten menojen jälkeen. Toisaalta, oikeudessa viimeistään tuomari huomaa jos elatusvelvollinen heikkoon maksukyynsä vedoten vaatii pieniä elareita, ja on esim. ”kikkaillut” kulut kovin suuriksi, vaikka tehnyt edellisellä viikolla asuntolainansa maksuohjelman ”vuodessa veks”-malliseksi.

Mielestäni on kohtuullista että elareista vähennetään tapaamisten aikana syntyviä kuluja (eli ruoka) ... mutta niiden laskemisen ei pitäisi olla vaikeata. Tapaamisen muita kuluja voidaan jakaa vaikka tapaamissopimuksessa (etä vastaa ”viemisestä”, lähi ”palautuksesta”).

Yleensä ei suositella ”könttämaksua” elareista (eli sekoitetaan vanhempien ositus ja lasten elatus), mikä ei tietenkään estä vanhempia näin sopimasta. Tämän summan määrittäminen jos mikä kahden sovussa eroavan aikuisen asia, yksikään tuomioistuin Suomessa ei tällaista ratkaisua tee.

Minimi elareille voi olla nolla euroa. Ajattelepa äitiä joka Nokian tiedotusjohtaja ja optio-ohjelmassa, isä sekatyömies. Tulee ero, yli 12 vuotiaat tyttäret haluavat jäädä äidille ... et kai kuvittele että yksikään lastenvalvoja suosittaisi tai tuomari määräisi 120 elareita per naama isälle??? Kysymys vanhempien maksukyvystä osallistua lasten elatukseen (jotain 0 ja 100% välillä, mutta EI yli). Mutta, JOS elarit tässä esimerkissä jostain syystä kuitenkin vahvistettu 120 euroon, eikä etä niitä pysty maksamaan … niin ”ilman tarveharkintaa” lain mukaan veronmaksajien se lähivanhemmalle tilitettävä!


III VAIHE - vahvistaminen

Lasta koskevat sopimukset (elatus-, tapaamis-, ja huoltajuussopimus) voidaan vahvistaa jo erohakemuksessa. Edellyttää tietenkin että ao. sopimukset osataan ja tahdotaan tehdä ko. vaiheessa. Tai myöhemmin lastenvalvojalla, muitakin keinoja voi olla. Vahvistaminen ei ole pakollista, mutta elareiden osalta lähivanhemman (ja lapsen) etu, tapaamisten osalta etävanhemman etu (ja lapsen).

Lastenvalvoja tai ”kunta” ei määrää elareita, vaan vahvistaa tai auttaa vanhempia pääsemään sopuun (ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin lastenvalvojankin vahvistama sopimus kiertää oikeuden kautta ”byrokratian rattaissa)). Ellei sopua synny niin sitten käräjille, missä elarit lähes poikkeuksetta laihaa sopua huonommat (toinen kokee maksavansa liikaa, toinen ettei saa tarpeeksi) ... joten kympeistä ei kannata mennä tuomarin eteen.


”nollas” VAIHE – lapsen etu

Tällä kai olisi pitänyt aloittaa. Surullisen usein elari-keskusteluissa niiden kohde unohdetaan … oma lapsi. Toisaalla joskus vaaditaan tai määrätään kohtuuttomia elareita jotka katkeroittavat etävanhemman ja tekevät tapaamiset joskus hyvinkin askeettisiksi isän yksiössä. Tai elatusvelvollinen pinnaa maksuista, tai pimittää tuloja mitkä vaikuttaisivat hänen oikeudenmukaiseen osuuteensa. Tai, elareita ei käytetä siihen mihin kuuluu – lapseen, ja elatusvelvollinen ostaa lapselle uudet kengät tapaamisellaan kun ei vanhoilla voi enää kulkea, maksettuaan myös elarit. Vastaavia muita ikäviä esimerkkejä varmasti osataan keksiä tai kertoa.

Joten, koettakaa eravat/eronneet vanhemmat keskenänne hakemaan sopu elareihin, ja sovussa myös muuttamaan niitä jos aihetta syystä tai toisesta. Mutta hyvä olisi edes itselleen perustella vaatimuksensa elareiden määrästä, maksaa tai saa sitä. Ja vilpittömästi miettiä ovatko ne oikeudenmukaiset, jokaiselle osalliselle (lapsi, etä ja lähi).

Äänestä
  • Mielestäni vaimosi saa vaatia mitä haluaa, kaikki ei vain mene niin kuin haluaa.
    Pidä pääsi kylmänä ja muista älä ala tunteilemaan.
    Mielestäni 50/50 on jako rahojen suhteen mitä saatte talosta. Mitä tulee elatusmaksuihin niin sanoisin että 120 euroa per lapsi on ihan kohtuullista.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Mielestäni vaimosi saa vaatia mitä haluaa, kaikki ei vain mene niin kuin haluaa.
    Pidä pääsi kylmänä ja muista älä ala tunteilemaan.
    Mielestäni 50/50 on jako rahojen suhteen mitä saatte talosta. Mitä tulee elatusmaksuihin niin sanoisin että 120 euroa per lapsi on ihan kohtuullista.

    ymmärrän ettet vastannut minun vaan alkupeäisen kirjoitukseen. Silti....

    Jaon oikeudenmukaisuuten vastasin jo yllä ... mutta elarit -- 120 EUR/kk/kk SAATTAA olla oikea ja kohtuullinen summa, tai olla olematta. Elareiden määrä kun riippuu lapsen elatuksen tarpeesta ja vanhempien kyvystä (osuuksista) osallistua siihen osuudellaan.

    Äänestä

naiset luulevat olevansa aina oikeassa. Älä anna periksi, pidä oma pääsi. Olen samaa mieltä 50/50 on jako rahoista.

Äänestä
  • Vaimo haluaa yksinhuoltajuutta. Tarkoittaako tuo sitä ettei minulla ole lapsiini mitään päätösvaltaa. Olen yhteishuoltajuuden kannalla sillä välitän lapsistani tosi paljon. Mitähän nyt pitäisi tehdä? ja mihin suostua?

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Vaimo haluaa yksinhuoltajuutta. Tarkoittaako tuo sitä ettei minulla ole lapsiini mitään päätösvaltaa. Olen yhteishuoltajuuden kannalla sillä välitän lapsistani tosi paljon. Mitähän nyt pitäisi tehdä? ja mihin suostua?

    Yksinhuoltajuus on juuri sitä että menetät kaikki oikeutesi lapsiin, periaatteessa et saa enään edes heidän koepapereihinsa (koulu) kirjoittaa nimeäsi.
    Jos vähääkään välität lapsistasi niin vaadi yhteishuoltajuutta. Saat sen jos haluat.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Vaimo haluaa yksinhuoltajuutta. Tarkoittaako tuo sitä ettei minulla ole lapsiini mitään päätösvaltaa. Olen yhteishuoltajuuden kannalla sillä välitän lapsistani tosi paljon. Mitähän nyt pitäisi tehdä? ja mihin suostua?

    ... mitä myös lastenvalvoja suosittaa jos olet jokseenkin normaali mies (et erityisen väkivaltainen tai päihderiippuvainen) ... yksinhuoltajuuden vaatijalla oltava hyvät syyt "miksi".

    Tosin joskus käytännön syistä molemmat vanhemmat katsovat yksinhuoltajuuden heidän lapselleen parhaaksi järjestelyksi (esim. pitkät etäisyydet, maastamuutto, tms.), mikä ei toisaalta välttämättä rajoita tapaamisia laisinkaan, voivat olla vaikka 50/50.

    Yh- ja yhteishuoltajuuden ero lähinnä juridinen, eikä vaikuta arkeen, tapaamisiin tai elareihin. Joko etävanhemmalla on sananvaltaa lasta koskeviin asioihin (koulu, kielivalinnat, passi, sairaanhoito, sukunimi, jne. jne.) tai sitten ei ole ... vanhemmuus silti on ja pysyy ... ja se välittäminen!

    Äänestä

Hanki itsellesi lakimies. Se maksaa mutta saat aioihin varman selvyyden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi kirjoitti:

Nyt päättyy tää avioliitto. Olimme naimisissa 12 vuotta, kun ei ole enää mitään puhuttavaa eikä muutakaan niin päätimme hakea eroa.
Olimme olleet naimisissa kolme vuotta kun ostimme talon.
(vaimo teetti avioehdon viikkoa ennen naimisiin menoa)Talon rahoitus meni silleen et vaimollani oli 34000 euroa käteistä taloon ja minä vastaavasti otin saman summan 34000 euroa pankkivelkaa. Olen lyhentänyt itse lainaa. Nyt talomme on myynnissä 150 000 euroa. Vaimoni vaatii omaa osuuttaan 34 000 euroa ja sit loppusumma eli 116 000 euroa jaettaisiin puoliksi. Tätä jakoa en oikein ymmärrä, olenhan itsekkin maksanut talosta saman kuin hänkin. Jos joku osais antaa neuvoa miten minun tulisi asiassa menetellä.
Sitten toinen asia. Meillä on kaksi yhteistä lasta 8v ja 12v, paljonkohan joudun maksamaan elatusmaksuja lapsista. Apu olis nyt tarpeen ettei näitä asioita turhaan pyörittelis päässään. Kiitos jo etukäteen:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu