Tuppurainen oli aluksi kertonut, että hän ei ollut tietoinen puolueen sisällä tapahtuneista häirintätapauksista ennen niiden nousua julkisuuteen. Myöhemmin häntä itseään syytettiin häirinnästä, jonka johdosta demaripoliitikko kertoi harkitsevansa oikeustoimia syytöksistä uutisoinutta STT:tä vastaan.
Mäkelän kritiikki kohdistuukin juuri tähän.
– Nähdäkseni SDP:n ympärillä vellovan kohun ytimessä on tekopyhyys ja siitä ylemmyydentunteesta lankeaminen asioihin, joista on muista syyttänyt, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan sosialidemokraateilta on kuultu jatkuvasti vaatimuksia avoimuuteen, nollatoleranssiin ja yleiseen siveyden sipuliuteen. Nyt kun syytökset kohdistuvat puolueen omaan väkeen, on asetelma muuttunut.
Demarit on tekopyhiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No nyt -SDP:n YLI-Mielisyys Kostautuu , kun ovat itse Kohun Keskellä - !
- toivottavasti Tuppuraa -Ketuttaa ja oikeen Kovasti - !
Takkiin tuli nyt demarijohdolle.