Mitäs jos liikaa palkkaa saavien, yli 10.000e kk palkosta kerättäisiin se puolustusvero?
Köyhemmillä on jo tarpeeksi tekemistä tässä tilanteessa , kiitos. Joillakin on jo liikaa omaisuutta ja kuukausi palkkaa, joten heiltä tulee ottaa lisäveroa.
Vero sinänsä on täysin hyväksyttävä ja mielestäni se tulee ottaa käyttöön, mutta ei enää köyhiltä riistämisen kautta. Köyhät eivät antaneet valtion rahoja EU:n elättimmaille Kataisen ja Marinin toimesta, jotka tästä rahanjaostaan on kummatkin taloudellisesti palkittuja kun antoivat Suomen keräämät verorahat Kreikkaan ja ties minne tahallaan itsensä velkaannuttaneet rikollisluonteiset maat, aivan kuten aikanaan arvioinkin.
Nyt olisi niillä miljardeilla käytöä, mutta ne annettiin ilmatteeksi Kreikaan ja jonnekin muuhun rikollisesti pummilla eläneeseen maahan, jotka tiesivät että EU aikanaan vielä antaa näille rikollisille rahaa lainaksi, jta eivät maksa takaisin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sotimiseen se raha pitää antaa. Se tämän tämän juttu että soditaan, tapetaan ihmisiä ja keksitään toinen toinen hienompia aseita missä hyödynnetään tekoälyä sekä muuta tekniikkaa niin ettei sotilaat joudu vaaraan niin paljon, mutta siviilejä kyllä saadaan tapettua tehokkaasti.
Venäläiset ovat tässä vähän jälkijunassa kun moottoripyörillä karauttavat etulinjaan kunnes heidät drone tappaa. Mutta siellä on ihmiset niin huonoa ainesta ettei kuolemilla ole niin väliä eikä varsinkaan kun väki otetaan Siperian perukoilta ja jätetään Moskovan hienostokorttelin asukkaat rauhassa käyskenetelemään ostokaduilla.
Olen seuranut erään yli 10000euroa/kk. ansaitsevan touhuja. Äijä ajaa autolla vaikka tunnin ympyrää ja siksakia löytääkseen ilmaisen parkkipaikan.
10 000€ / kk ansaitseva maksaa tuosta summasta veroja ja veronluonteisia maksuja n 4,5- 5000€/ kk.
Hyvätuloinen pystyy maksamaan yhden sairaanhoitajan, palomiehen, poliisin, opettajan… palkan verotuloillaan. Samalla verotulolla pystyy valtio tukemaan asuntotuella n kymmenen asumistukeen oikeutettavan tuet. Ko veron voisi käyttää mm lapsilisiin, jolloin yhden 10 000€ / kk verotuloilla pystyy maksamaan n 25 lapsen lapsilisät.
Suomeen on saatava töihin hyvätuloisia, jotka kasvattavat valtion verotuloja mahdollisimman paljon , vähintään 10 000€ / kk ansaitsevia osaajia, jotka ylläpitävät yhteiskuntaa ja auttavat niitä, jotka eivät omillaan pärjää.
Nimenomaan, turhia tyhjän tekijöitä.
Mikään työ ei ole yli 10 000 euron arvoista joten tyhjän voikin verottaa. Jos joku saa 20 000€/kk niin puolet siitä tulee tyhjästä ja siksi sen voi ottaa pois verona.
Sdp-
haave
maailma ei toimi
kun VALTION AKSSA ON
MIINUKSELLA.
https://velkakello.fi/
Miten tämä kuuluu helluntailaisuuteen.
Varakkaat menettää riistonsa hedelmiä sodassa, rintamalta ovat suurin osa itse poissa. Köyhät laittavat etulinjaan drooni ja tykistön syöteiksi.
Kuten on Venäjän aggressiossa Ukrainaan niin rikkaat nauraa naamat hymyssä Moskovassa ja Pietarissa kun muualta köyhät venäläiset pakotetaan jotkut ja ostetaan rahalla jotkut , hyökkääään ja murhaamaan ukrainalaisia. Itse en suosittele ottamaan vangeiksi näitä Ukrainaan tunkeutuneita koiria.
Ano Turtiainen Ukrainaan sotimaan!!!!
Y isn’t Jukraine allo wet to hit Mos cow, St. Peters böörg, and miss ile depots in Bella rus? Or Russijan truup concentrations in Bella rus? This isjöönt a rhetorical kvestion. I just waant to know the West’s rii soning. Is it just that they don’t want escalation, or is it something els ? How is striking civilian centers in Ukraine not eskölissön, put not the ather wei öround. I just wuant to ändö stand.
Lihasmies muscular man sankarillisesti hanpurilaisija syöjeskelles suuni ontelolla nk. aukkoisellain,
Selef Urge
Myö evakoihe jäläkeläiset halutaa HYÖKKÄYSVERO et saahaa Karjala takasi!⚔️💪🦁🇫🇮💶🍺🍺🍺🍺🍺🍺👍
Rikkaita meidän tulee siunata, ne maksavat lystin ja köyhät kirota, he saattavat maan perikatoon.